Tästä on kyse, kun parisuhteen riidat toistavat samaa kehää – terapeutin yksinkertaisella neuvolla riita ei pahene
Kun parisuhteessa alkaa riita, yksi huutaa ja toinen vaikenee. Ne ovat keinoja suojautua pettymyksiltä, kouluttajapsykoterapeutti Eira Eklund-Mikola kertoo.
Kumppani on luvannut viedä roskat. Hirveänhajuinen pussi lojuu kuitenkin eteisessä, kun toinen palaa kotiin.
Tutut poterot on nopeasti kaivettu esiin: Kotiinpalaaja suuttuu ja alkaa mäkättää. Hänestä tuntuu, ettei toinen välitä yhteisistä sopimuksista sen paremmin kuin hänen hyvinvoinnistaankaan.
Roskat eteiseen jättänyt loukkaantuu riehumisesta ja kieltäytyy myöntämästä mokaansa.
Tunnekeskeisen paripsykoterapian kouluttajapsykoterapeutti Eira Eklund-Mikola kertoo, että onnellisessakin parisuhteessa tämäntyyppiset asetelmat toistuvat herkästi etenkin konflikteissa. Eklund-Mikolalta on juuri ilmestynyt tietokirja Rakkauden logiikka, joka käsittelee parisuhteiden ristiriitoja, joissa on helposti jumiutuvia, toistuvia kuvioita.
Eira Eklund-Mikola
Työ: kouluttajapsykoterapeutti ja Rakkauden logiikka -tietokirjan kirjoittaja
Asuu: Espoossa
Perhe: aviomies ja kolme aikuista lasta
Tavallisimmassa tilanteessa suhteen toisesta osapuolesta tulee ristiriidoissa vaativa ja kriittinen päällepäsmäri ja toisesta selittelevä tai hiljainen vetäytyjä.
”Vaikka autan muita pareja työkseni, omankin parisuhteeni riidoissa aktivoituvat helposti toistuvat kehät. Vaikeissa hetkissä minussa herää vaativuus, kumppanissani taas vetäytyminen”, Eklund-Mikola kertoo.
Vaatija ja vetäytyjä eivät kuitenkaan ole varsinaisia rooleja, sillä niitä ei voi omalla päätöksellä valita. Ihminen ei voi myöskään vain päättää vaihtaa reagointitapaansa toiseen.
”Toistuvissa poteroissa on kyse kullekin ominaisista suojakeinoista, joihin kumppanit turvautuvat pärjätäkseen henkisesti haastavassa tilanteessa.”
Vaatija tahtoo selviytyä varmistamalla, että saa asiansa kuuluviin. Kuulluksi tuleminen tuottaa hänelle turvaa. Vetäytyjä yrittää selviytyä järkeilemällä tai sulkeutumalla itseensä kohdistuvilta vaatimuksilta. Tapojen taustalla on usein sekä persoonan piirteitä että elämän varrella opittuja kokemuksia.
”Mitä enemmän toinen vaatii, sitä enemmän toinen vetäytyy ja päinvastoin.”
Tunnekeskeisen pariterapian tutkimus on löytänyt suhteista kolmenlaisia kielteisiä kehiä, Eklund-Mikola kertoo. Kehät syntyvät yhdistelmästä, jonka kumppaneiden selviytymiskeinot muodostavat.
”Kaikkein tyypillisin kielteinen kehä on juuri sellainen, jossa toisen selviytymiskeino on vaatiminen ja kritisointi, toisen taas vetäytyminen. Mitä enemmän toinen vaatii, sitä enemmän toinen vetäytyy ja päinvastoin.”
Kahden vetäytyjän suhteessa kielteinen kehä on vetäytymistä seuraava etääntyminen. Mikäli kummallakin on taipumusta lakaista maton alle erilaiset toiveet, pettymykset ja kipupisteet, tilanne ei ehkä johda riitoihin mutta kylläkin henkiseen etääntymiseen.
”Jos taas suhteessa molemmilla on käytössään vaativuuden selviytymiskeino, se tarkoittaa usein rajujen riitojen kehää, ja riski eroamiselle voi olla suuri.”
Kehät pääsevät syntymään helposti, sillä riita roskapussista on harvoin pelkkä tilastollinen kiista vuorosta kiikuttaa roskat ulos.
”Biologinen fakta on, ettemme voi selviytyä yksin tässä maailmassa. Siksi ihmisen aivot on viritetty luomaan vahvoja tunnesuhteita, eli kiintymyssuhteita, muihin. Tarvitsemme toisten tuottamaa suojaa ja turvaa.”
Monen elämässä juuri parisuhteeseen kohdistuu erityisiä tarpeita ja odotuksia.
Parisuhteiden erilaisissa jumeissa onkin pohjimmiltaan kyse kumppaneiden väliseen tunneyhteyteen tulleesta katkoksesta. Tunneyhteyden katkoksen tuottaa vaikkapa nopea tulkinta siitä, ettei roskapussin unohtanut kumppani välitä laisinkaan omasta hyvinvoinnista.
Kumppanit eivät osaa tai ehdi korjata katkosta ennen kuin se eskaloituu riidaksi, Eklund-Mikola selittää.
”Mikäli koemme jäävämme tärkeimmissä suhteissamme yksin, meihin ohjelmoidut selviytymiskeinot aktivoituvat. Voimme taistella, eli suuttua, tai paeta, eli sulkeutua.”
Toistuvat poterot ovat suhteissa tavallinen tilanne. Harva pariskunta saapuu kuitenkaan psykoterapeutin vastaanotolle hakemaan apua kuormittavaan roolijakoonsa.
”Siihen kyllä väistämättä pureudutaan tunnekeskeisessä pariterapiassa. Mutta vastaanotolle tulon syy voi olla vaikka uskottomuus, johon ajautumisen syytä kumppanit eivät tunne ymmärtävänsä.”
Pari voi tulla myös terapiaan hakemaan apua vastoin toiveita kaverilliseksi muuttuneeseen suhteeseensa.
Vastaanotolla Eklund-Mikola auttaa pareja laittamaan kiintymyssuhdesilmälasit päähän. Ilmaus kuvastaa prosessia, jonka tarkoitus on oppia näkemään pintatason ongelmien alla olevat tunteet ja palauttaa takaisin katkennut yhteys kumppaniin. Siihen tarvitaan kuvitteellisia kiintymyssuhdesilmälaseja eli empaattista suhtautumista ja aitoa halua kuunnella, mitä toisella on sanottavanaan.
Eklund-Mikola muistaa vuosien takaisen tärkeän hetken, jolloin hän sai kiintymyslasit omalle nenälleen.
”Suhteemme alkuaikoina meillä oli mieheni kanssa jokin arkinen riita, joka lähti paisumaan, kuten niille helposti käy. Paisuminen kuitenkin pysähtyi, kun mieleeni pälkähti kuva kumppanista pienenä poikana.”
Kuva herätti Eklund-Mikolassa empatiaa ja ajatuksen, ettei kumppani tahdo käytöksellään tietoisesti loukata häntä.
Myöhemmin Eklund-Mikola on käyttänyt samaa metodia hyödyksi työssään. Hän saattaa siis pyytää vastaanotolleen saapuneita pareja miettimään vaikealla hetkellä toisiaan pieninä lapsina. Silloin voi nähdä toisessa olevan haavoittuvuuden, jota taistelemisen tai pakenemisen on tarkoitus suojata.
”Vaatimisen tai vetäytymisen vaiheessa aivomme tekevät automaattisesti inhottavia tulkintoja toisesta. Vetäytymisen suojakeino saattaa vaikuttaa välinpitämättömyydeltä ja vaativuuden suojakeino ilkeydeltä.”
”Parisuhteen riidoissa on aina kaksi ihmistä, joiden toiminta ruokkii toisiaan.”
Kun onnistuu murtamaan automaattiset tulkinnat, toisen toiminnan näkee monipuolisemmin. Poterot siis murtuvat helpommin, jos esimerkiksi ymmärtää toisen suojaavan itseään vetäytymällä pelokkaan lapsen tavoin.
Suhteessa ei kuitenkaan saa olla kuin vastuuton lapsi, jonka huonoa käytöstä pitää sietää. Päinvastoin, aito tunneyhteys voi palautua vain siten, että molemmat ottavat vastuuta käytöksestään viimeistään riidan jälkeen.
”Parisuhteen riidoissa on aina kaksi ihmistä, joiden toiminta ruokkii toisiaan. Tämä ajatus voi helpottaa oman osuuden etsimistä.”
Toisen syyttelyn sijaan on siis tärkeätä katsoa peiliin ja myös kertoa toiselle ääneen, mitä siellä näkyy. Kumppanille voi vaikka todeta, että ’Tosiaan taisin painostaa sinua suostumaan ehdotukseeni. Ei ihme, että vetäydyit koko keskustelusta.’
Oman osuuden myöntämisen jälkeen on tärkeää osata puhua peloista, jotka tilanteen paisumiseen vaikuttivat. Peloista pitää puhua siksikin, että ne usein ovat myös tilanteen korjaamisen esteenä. Kumppanit eivät siis uskalla selvittää riitojaan, koska he pelkäävät.
Pelko voi olla se, ettei toinen kuitenkaan anna anteeksi, hyväksy – tai pahimmillaan rakasta. Siksi yksi huutaa, toinen selittelee loputtomiin ja kolmas vaikenee.
Eklund-Mikola vakuuttaa, että poterot menevät rikki, jos toinen ottaa tunnetason riskin puhumalla peloistaan ja toinen ottaa hänestä kopin kuuntelemalla ja pahoittelemalla osuuttaan.
”Omat pelot ja tarpeet ovat usein parisuhteen tärkeimmät keskustelunaiheet. Kun terapiassa saan autettua ihmiset pois poteroistaan, se koskettaa joka kerta sydänjuuria myöten.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 03/2025.
