Vaivaako sinua arvottomuuden tai häpeän tunne? Taustalla voi olla lapsuusajan kehityksellinen trauma
Menestystä työelämässä, ystäviä ja lapsuus hyvässä perheessä. Mistä siis johtuu tämä jäytävä arvottomuuden ja häpeän tunne? Kyse voi olla lapsuudenajan kehityksellisestä traumasta.
Olen viallinen, syypää kaikkeen, valuvikainen häpeällinen olento, joka ei ansaitse rakkautta. Näin lohduttomasti lapsuuden kehityksellisestä traumasta kärsivät saattavat kuvata kokemusta itsestään. He voivat olla työelämässä menestyneitä ja puitteet ovat päällisin puolin kunnossa, mutta sisäisesti he ovat hukassa.
Kun psykoterapeutti Juha Klaavu törmäsi asiakastyössä yhä uudestaan ihmisiin, joita yhdistivät samat arvottomuuden ja hukassa olemisen kokemukset ilman mitään näkyvää traumataustaa, hän alkoi etsiä ilmiölle vastauksia.
Klaavu on psykoanalyyttinen psykoterapeutti ja Zürichin C. G. Jung -instituutista valmistunut jungilainen psykoanalyytikko, joka on toiminut asiakastyössä reilut kaksikymmentä vuotta Suomessa ja Sveitsissä. Hän on myös pappisvihkimyksen saanut teologi.
Teoreettinen puuttuva palanen löytyi Jorma Tähkän minätilateoriasta, jonka pohjalta Klaavu lähestyy kehityksellistä traumaa.
”Kehityksellinen trauma syntyy vanhempien tunnekylmyydestä ja kohtaamattomuudesta, mikä vaikuttaa ihmisen minuuden kehitykseen”, Klaavu kiteyttää.
Jos aito minuus on kadoksissa, voi tuntua siltä, ettei tiedä, kuka on, mitä haluaa elämältä, mistä ylipäätään pitää ja mistä ei pidä.
Kehityksellinen trauma on eri asia kuin trauma.
”Ero on tärkeä tehdä, koska hoito on erilainen”, Klaavu sanoo.
Kehityksellistä traumaa ei hoideta traumapsykoterapian keinoin.
Trauma syntyy jonkin vaarallisen tai jopa henkeä uhkaavan tapahtuman seurauksena tai kun ihminen kokee jotain muuta, joka on liikaa hänen psyykelleen. Lapsuudenajan kehityksellinen trauma taas syntyy pitkän ajan kuluessa suhteessa vanhempiin.
Kehityksellinen trauma syntyy, kun ensin äiti ja mahdollisesti myöhemmin isä eivät ole emotionaalisesti läsnä eivätkä kykene kohtaamaan lasta rakastavasti ja empaattisesti.
”Lapsi oppii, että ainoa hyväksytty tapa olla olemassa on mukautua. Hän kehittää tarkat tuntosarvet, joilla hän osaa aistia äidin ja isän tunnetiloja ja mukautua niihin.”
Lapsi oppii tunnistamaan äänenpainot ja niihin piilotetut viestit, kuulemaan, miten ovia avataan ja suljetaan, näkemään, miten vanhemmat katsovat toisiaan ja lasta tai miten he koskettavat tai pitävät etäisyyttä.
”Tällä tavalla lapselle ei kehity aitoa minuutta, vaan hänen identiteettinsä alkaa rakentua epäaitojen minätilojen pohjalle.”
Koska lapsi on fyysisesti ja henkisesti täysin riippuvainen vanhemmistaan, lapsi ei voi milloinkaan ajatella, että vanhempi on totaalisen paha tai totaalisen hylkäävä, vaikka näin olisi.
”Lapsi ajattelee, että äiti tai isä on hylkäävä, paha ja kylmä, koska minä olen paha. Äiti toimi noin, koska minä tein jotain väärin, vaikka en tiedä mitä.”
Aidon minän voi kadottaa myös hyvässä perheessä.
”Meillä on niin sanotusti hyviä perheitä, joissa on kulissit kunnossa, vanhemmat arvostetuissa ammateissa ja joissa ajatellaan, että koska me olemme hyvä perhe, vian täytyy olla ongelmallisessa lapsessa.”
Tunnekylmässä perheessä lapsi ei saa ymmärrystä, vaan sen sijaan lasta mitätöidään, syyllistetään ja hänet sivuutetaan.
”Koska vanhemmissa ei ole näkyvästi mitään vikaa, jota syyttää, alkaa lapsi uskoa siihen, että hän todella on jotenkin vääränlainen. Usein vielä ympäristö saattaa vahvistaa tätä ajatusta”, Klaavu sanoo.
Jos ”normaalin” keskiluokkaisen perheen lapsi voi huonosti, voi yhteisö, jonka pitäisi tarjota lapselle apua ja turvaverkkoa, alkaakin vähintään alitajuisesti syyllistämään lasta itseään, kuten ”hän on todella ongelmainen, kun tulee niin hyvästä perheestä”.
Tämä on tietysti pahoinvoivalle tai psyykkisesti sairaalle lapselle erityisen julmaa.
Ihmisen mieli on kuin sipuli, jossa on monta kerrosta.
”Sipulin ydin on lapsen ensimmäinen elinvuosi, joka muodostuu vuorovaikutussuhteessa äitiin. Siitä rakentuu lapsen perustotuus maailmasta ja itsestä”, Klaavu sanoo.
Lapsi harvoin muistaa ensimmäisestä vuodesta mitään, koska ensimmäiset pysyvät muistot alkavat muodostua vasta 3–4 vuoden iässä.
Jos lapsi saa kasvaa ensimmäisen elinvuotensa emotionaalisesti vakaan äidin kanssa, lapsen minuus voi rakentua ehjäksi. Jos äiti on epävakaa, emotionaalisesti kylmä ja hylkäävä, minuuden ydin jää hauraaksi, vaikka päälle tulisi hyviä vahvoja uusia kerroksia.
Kun vauvan kokemusmaailma alkaa laajentua ja kun symbioosi äidin kanssa alkaa purkautua, isä astuu enemmän kuvioon.
”Jos isäkin on tunnekylmä, se lisää kehityksellisen trauman syvyyttä. Mutta jos isä on lämmin ja läsnä oleva, se tuo korjaavaa kokemusta.”
Kadonnutta minuutta voidaan etsiä vääristä paikoista, kuten asemasta.
Kukaan ei ymmärrä minua, on monen kehityksellisestä traumasta kärsivän ihmisen kokemus.
”Taustalla vaikuttaa kaksi asiaa: ensimmäinen on lapsen symbioosi äidin kanssa ja toinen sen ymmärtäminen, että vauvan mieli ei ole vielä eriytynyt kehosta”, Klaavu sanoo.
Aikuinen ymmärtää, että kumppani palaa takaisin, jos hän menee viikonlopuksi jonnekin, mutta pienelle vauvalla äiti on olemassaolon ehto.
”Vauvalle ero äidistä räjäyttää hänen koko olemuksensa puhtaaseen tuska- universumiin”, Klaavu kuvaa.
Kehityksellisestä traumasta kärsivä aikuinen ihminen voi pudota samankaltaiseen tilaan, joka ei ole vain tunne, vaan totaalinen tuskan, ahdistuksen ja hajoamisen kokemus.
Kokemukseen voi liittyä tunne itsensä kadottamisesta. Eikä tuskaa helpota se, ettei ihminen löydä ymmärrystä kokemukselleen. Omaiset ja jopa hoitavat tahot saattavat vähätellä kokemusta ja epäillä, että henkilö liioittelee.
”Näin ihminen tulee taas kerran syyllistetyksi ja hylätyksi ja hän vajoaa yhä syvemmälle totaaliseen arvottomuuteen ja huonommuuteen, jossa kukaan ei ymmärrä, kukaan ei näe, kukaan ei tajua tätä sisäistä helvettiä.”
Kehityksellisen trauman synty
- KEHITYKSELLINEN trauma syntyy lapsen kiintymyssuhteessa häntä hoivaaviin vanhempiin, erityisesti suhteessa äitiin.
- KUN LASTA ei kohdata emotionaalisesti läsnäollen, empaattisesti ja subjektina, eli omana arvokkaana yksilönään.
- KUN LASTA kohdellaan mekaanisesti ja kylmästi, mitään erityistä hylkäämistä ei tarvita. Erityisen vaurioittavia ovat epävakaat ja kaoottiset vanhemmat.
- MITÄ herkempi lapsi on, sitä alttiimpi hän on kehitykselliselle traumalle.
Lähde: Juha Klaavun haastattelu ja hänen kirjansa Lapsuudenajan kehityksellinen trauma (Viisas Elämä 2023).
Kadonnutta minuutta voidaan etsiä vääristä paikosta: asemasta, saavutuksista tai toisesta ihmisestä.
”Aito minuus ei ole toisessa ihmisessä eikä uudessa työpaikassa tai uudessa kodissa. Se on löydettävissä ihmisen sisältä.”
Kun vain löytäisin rakkauden, voisin parantua ja olla onnellinen. Tällaisen toiveen Klaavu on kuullut monta kertaa asiakkailtaan.
”Joskus heillä on jopa tiedossa, kuka tämä parantava henkilö olisi, ja he pyytävät, että minä tekisin heistä rakastettavia tämän ihmisen silmissä.”
Klaavu on kohdannut myös asiakkaita, jotka ovat vaihtaneet lukuisia kertoja työpaikkaa, koska ovat kuvitelleet, että se seuraava tuo täyttymyksen. Mutta täyttymys tuntuu aina karkaavan seuraavan mäennyppylän taa.
”Me voimme hukata koko elämämme etsimällä minuutta itsemme ulkopuolelta”, Klaavu sanoo.
Joskus kun ihminen saavuttaa kaiken, mitä urallaan ja elämässään on halunnut, seuraa siitä romahdus tai masennus, koska mikään ulkoinen saavutus ei muuta kokemusta itsestä ja omasta arvosta.
Epäaitoja minätiloja ei pidä sekoittaa siihen, että on täysin normaalia ja tavallista, että kaikilla ihmisillä on erilaisia rooleja. Ihminen voi olla kotona, töissä tai eri ystävien kanssa erilainen.
”Yleensä ne, joiden aito minuus on kadoksissa, tunnistavat sen jollain tavalla. Tällainen asiakas saattaa sanoa, ettei hän tiedä, kuka hän on tai mitä hän haluaa elämältä. Jos häneltä vaikka kysytään, mitä hän haluaisi opiskella, hän ei osaa vastata.”
Kun ihminen löytää aidon minänsä, hän löytää myös omat rajansa.
Eräs Klaavun asiakkaana ollut nainen oli niin hukassa, ettei hänellä ollut edes omaa musiikkimakua, vaan hän oli kopioinut senkin mieheltään.
”Olikin riemullinen hetki, kun nainen huomasi, ettei hän pidä countrysta, jota oli kuunnellut monta vuotta, vain koska hänen miehensä piti siitä.”
Kun ihminen löytää oman aidon minänsä, hän löytää myös omat rajansa. Hän alkaa tunnistaa askel askeleelta kuka on, mitä tuntee ja mitä haluaa.
”Kun ihminen tavoittaa oman aidon minänsä, hän tavoittaa myös oman seksuaalisuutensa. Hän on voinut kokea, ettei hänellä ole oikeutta omaan kehoonsa ja omaan seksuaalisuuteensa.”
Mukautuminen on alitajuinen refleksi, joka vain tapahtuu.
Eräs naisasiakas kertoi terapiassa Klaavulle oivalluksesta, että ennen hän ihastui aina ihmisiin, jotka ihastuivat häneen. Suhteen päätyttyä nainen huomasi ihmettelevänsä, että mihin hän oli toisessa oikeastaan ihastunut.
”Ihminen saattaa kertoa, että kun hän on vasemmistolaisten ystäviensä kanssa, heidän juttunsa kuulostavat tosi fiksuilta. Sitten kun hän on oikeistolaisten kavereidensa kanssa, hän kokee samoin, mutta omaa kantaansa asiaan hän ei osaa määritellä.”
Aito minuus ei pulpahda esiin hetkessä, vaan se rakentuu pikkuhiljaa.
Parisuhteessa ja työpaikalla kehityksellinen trauma voi näkyä yllättävinä ja rajuina tunnereaktioina. Ihminen voi tuntua ylireagoivan tai hän alkaa käyttäytyä riitatilanteessa itselleenkin vieraalla tavalla.
”Näinhän meille kaikille joskus tapahtuu, koska harvan vanhemmat ovat täydellisiä, mutta kehityksellisessä traumassa nämä reaktiot ovat voimakkaampia”, Klaavu sanoo.
Kun lapsi pakotetaan alistumaan ja mukautumaan, häneen alkaa kehittyä uhriminätilat, joista syntyvät myös alistavat minätilat.
”Lapsi sisäistää aina sekä vanhemman että suhteensa vanhempaansa.”
Työpaikalla mukautujat, perheen kiltit lapset, etsivät esihenkilöistään ja kollegoistaan isää ja äitiä, joiden odotuksia he voivat sekä tietoisesti että alitajuisesti koettaa parhaansa mukaan täyttää.
Kun äiti- tai isähahmo tuottaa pettymyksen, työntekijän reaktio saattaa yllättää kaikki.
”Kun ihminen ei saa sitä työtehtävää tai lomaa, jota on hakenut, hän voi reagoida kuin lapsi, jolta vanhempi on kieltänyt jotain tai suosinut taas siskoa.”
Me kaikki tuomme ihmissuhteisiin omat kipumme, vaille jäämisemme ja traumamme. Erityisesti parisuhteisiin, joissa kaikki läpikäydyt ja läpikäymättömät kivut, asiat ja traumat alkavat elää omaa elämäänsä.
”On vain kahdenlasia ihmisiä, lommotettuja ja enemmän lommotettuja. Usein enemmän lommotetuilla on taipumusta alitajuisesti muodostaa uhriminä-alistajaminä-pareja, lukko-avain-periaatteella.”
Tiedostamattamme etsimme samankaltaista dynamiikkaa, johon kasvoimme, vaikka se olisi ollut satuttava.
”Emme toimi näin siksi, että haluaisimme kiduttaa itseämme, vaan jotta voisimme läpielää sen uudestaan ja vapautua siitä.
Mitä kipeämpi ihminen on, sitä vaikeampi suhteesta on monesti lähteä.
”Voi olla helpompaa elää maanpäällisessä helvetissä kuin kohdata se sisäinen helvetti.”
Repivässäkin suhteessa voi olla paljon hyvää, jos pari oppii tunnistamaan aidon minuuden epäaidoista.
”Jokaisen ihmisen kannattaisikin pysähtyä miettimään oman lapsuuden dynamiikkaa.”
Vanhempien syyllistäminen on yksi vaihe terapiassa, jonka jokainen käy yleensä läpi. Joskus voi käydä niin, että aikuinen lapsi päättää katkaista välinsä vanhempiinsa tai toiseen vanhempaansa kokonaan. Hän lakkaa käymästä kotona kuulemassa mitätöintiä, jolloin vanhemmat helpottavat omaa pahaa oloaan syyttämällä typerää terapeuttia.
”Jos vanhempi ei kysy itseltään, onko minulla ollut osuutta siihen, ettei lapseni halua enää tavata minua, niin hälytyskellot alkavat soida: minkälainen vanhempi on kyseessä?”
Jos vanhempi on ollut emotionaalisesti kylmä ja mitätöivä lapsuudessa, hän on sitä todennäköisesti edelleen, eikä pysty näkemään vikaa itsessään.
”Suomi ja maailma on täynnä heitä, jotka eivät halua olla oman isänsä tai äitinsä kaltaisia vanhempia, mutta jotka ovat juuri sellaisia.”
Pelkkä älyn tasolla tehty hyvä päätös ei riitä. Tunnetason asiat, kivut ja kasvupysähtymät tulee työstää läpi, muuten ne valuvat aina seuraavalle sukupolvelle, halusipa sitä tai ei.
Kun ihminen löytää aidon minänsä, hän löytää myös omat rajansa.
Ennen kuin kukaan ehtii syyllistyä, Klaavu haluaa korostaa sitä, ettei kukaan valitse tietoisesti olla kylmä ja mitätöivä, hylkäävä vanhempi. Kyse on aina yli- sukupolvisesta traumasta. Hylkäävästi toimiva vanhempi toistaa alitajuisesti eli tiedostamattaan sitä, mitä on itse kokenut.
”Pelkkä asian tiedostaminen ei riitä, vaan asiat täytyy käydä tunnetasolla läpi. Ei vain puhua tunteista, vaan saada läpielää ne turvallisesti tunnesiirrossa terapiassa.”
Aito minuus ei pulpahda esiin kuin upoksissa ollut kylpylelu, vaan se alkaa rakentua pikkuhiljaa. Muutoksesta voi kertoa se, että jotkut ystävyyssuhteet syvenevät ja toiset etääntyvät tai katkeavat kokonaan.
”Kun ihminen saa askel askeleelta enemmän kiinni aidosta minuudestaan ja alkaa ’omistaa itsensä’, tulee siitä onnellisuuden hehku. Muutkin näkevät sen, vaikka eihän kukaan osaa yhdistää sellaista terapiaan, vaan saatetaan kysyä vaikka, että oletko rakastunut tai alkanut kuntoilla?”
Kehityksellinen trauma ilmenee
- Ihmisen aito minuus ei kehity, vaan se jää epämääräiseksi ja rakentumattomaksi, mistä seuraa arvottomuuden kokemuksia: olen viallinen, huono, paha, enkä rakastamisen arvoinen.
- Ihminen mukautuu toisten toiveisiin sekä tietoisesti että tajuamatta sitä itse.
- Ihminen kokee virheellisesti muut syrjivinä tai vihamielisinä, mistä seuraa yllättäviä ja rajuja tunnereaktioita.
- Ihminen ei tiedä, mitä haluaa, mitä tuntee ja mitkä ovat hänen omat rajansa.
- Ihmisestä voi tuntua kuin hän eläisi lasiseinän takana pystymättä liittymään muiden joukkoon.
Juha Klaavun haastattelu ja hänen kirjansa Lapsuudenajan kehityksellinen trauma (Viisas Elämä 2023).
Juha Klaavu
on psykoanalyyttinen psykoterapeutti, jungilainen psykoanalyytikko ja teologi. Klaavu kouluttaa, luennoi sekä toimii psykoterapeuttisena työnohjaajana. Viime vuonna ilmestynyt Lapsuuden kehityksellinen trauma – Syy arvottomuuteen, häpeään ja syyllisyyteen (Viisas Elämä) on Klaavun ensimmäinen tietokirja. Adlibris palkitsi teoksen Vuoden 2023 tietokirja -palkinnolla. Klaavu asuu ja pitää vastaanottoaan Helsingissä. Hän on toiminut psykoterapeuttina noin 20 vuotta.
””Erityisen vaurioittavia ovat epävakaat vanhemmat.””
Kuvateksti: 09_Kuvateksti
Kuvateksti: 09_Kuvaaja
Kuvateksti: Julia Alakulju
Kuvateksti:
Kuvateksti:
Kuvateksti:
