
30-vuotias helsinkiläinen kätilöopiskelija Satu Karonmaa laihdutti 40 kiloa ja hänen hartain toiveensa toteutui: Satu sai lapsen.
”Menimme mieheni kanssa naimisiin vuonna 2012 ja jätimme ehkäisyn pois. Ajattelimme, että lapsi tulee jos on tullakseen. Vuodet vierivät, enkä tullut raskaaksi. Kuukautiseni olivat hyvin epäsäännölliset. Vuosina 2012–16 ne tulivat vain muutaman kerran.
Hormonitoimintani oli sekaisin. Kävin lääkärissä ja sain keltarauhashormonia, jotta tyhjennysvuoto tulisi. En ilmeisesti ovuloinut enkä siksi tullut raskaaksi. Syyksi epäiltiin ylipainoani. Tiesin itsekin, että se oli luultavasti ongelmien takana. Painoin 150 kiloa.
Olin huolissani. Syytin lapsettomuudesta itseäni. Toivoimme lasta hartaasti. Moni sanoi, että minusta tulisi ihana äiti. En halunnut kertoa, etten pysty tulemaan raskaaksi.
Olen ollut ylipainoinen pienestä asti. Minua kiusattiin siitä koulussa. Terveydenhoitajat patistivat laihduttamaan. En ollut valmis tekemään sitä kenenkään käskystä.
Vuonna 2013 aloin laihduttaa, sillä halusin tukea miestäni. Hänen työpaikallaan oli kilpailu, jolla kannustettiin elintapamuutokseen. Olin ennen syönyt ison annoksen ruokaa kahdesti päivässä. Aamupalaa tai välipaloja en syönyt. Nyt aloin syödä aamiaista. Se sai aineenvaihduntani käyntiin. Kevensin aterioita ja lisäsin kasviksia ja keittoja. Laihduin kolmessa kuukaudessa 25 kiloa.
Samaan aikaan saimme lähetteen lapsettomuusklinikalle. Lääkäri kehui laihtumistani ja sitä, että olin lopettanut myös tupakoinnin. Sitten hän sanoi: laihduta vielä 15 kiloa. Jos painoindeksi on yli 35, lapsettomuuden ensisijainen hoito on painonpudotus. Kun ylipainoa on paljon, keho on jatkuvassa stressitilassa ja raskaaksi tuleminen on vaikeampaa. Raskaudessa on myös enemmän riskejä.
Romahdin. Olin odottanut, että saisimme klinikalta konkreettista apua. Onneksi mieheni tuki minua. Painoni ei ole ikinä ollut hänelle ongelma. Lääkärikäynnin jälkeen minulla oli niin paha mieli, että lihoin muutaman kilon.
Jouduin lonkkaleikkaukseen seuraavana vuonna. Minulle laitettiin tekonivel nivelrikon takia. Se herätti minut lopullisesti. Nivelessä oli ollut vikaa syntymästäni asti, mutta huomattava ylipaino ei auttanut asiaa. Päätin, että hankin ammattilaisen apua elintapojen muutokseen. Liityin Kaisa ja Joni Jaakkolan Optimal Performance -salille.
Olin syönyt liian vähän. Nyt ruokavalioni laitettiin kuntoon. Aloin syödä aamulla puuroa, marjoja ja raejuustoa ja muilla aterioilla kalaa tai kanaa, kasviksia ja välillä pastaa, perunaa tai bataattia. Illalla syön aina hiilihydraatteja, sillä ne parantavat unta. Syön muutaman tunnin välein silloin, kun on nälkä.
Aloin treenata kuntosalilla kolmesti viikossa ja tehdä kestävyystreeniä 1–2 kertaa viikossa. Sain lisää lihaksia, ja paino putosi 107 kiloon. Vuoden 2016 alussa kuukautiseni alkoivat.
Syyskuussa olimme juuri palanneet New Yorkista. Kuukautisia ei kuulunut. Ajattelin, että se johtuu jetlagista. Oli syntymäpäiväni, kun mieheni kysyi, voisinko olla raskaana. Ärsyynnyin. Tein kuitenkin raskaustestin. Sen tulos oli selvä: olin raskaana. Aloimme molemmat itkeä. Olo oli epätodellinen. En voinut uskoa asiaa, joten haimme pari testiä lisää.
Hartain toiveemme toteutui. Poikamme syntyi seuraavana keväänä. Lapsi on nyt yksivuotias ja erittäin vilkas. Kävelen 15 000 askelta päivässä. Miten jaksaisin, jos olisin vielä yhtä ylipainoinen kuin ennen? On ihanaa olla hyvässä kunnossa ja virkeä.
Olen yhä ylipainoinen mutten yritä laihtua ihannepainooni. Raskaudesta on jäänyt kymmenen kiloa, mutta vaatteet tuntuvat mukavammilta kuin hetki sitten. Kehonkoostumus ei näy suoraan vaa’alla.
Syön terveellisesti ja treenaan. Laihtuminen on hyvien valintojen sivutuote. On surullista, miten paljon laihtumiseni on vaikuttanut muiden suhtautumiseen. Ennen minulle huudeltiin usein kadulla, että mikä läski tuossa menee. Ihmiset katsoivat ikävästi. Nyt perääni ei enää huudella. Parasta kuitenkin on, että minusta tuli äiti.”
Sadun vinkit laihtumiseen
- Muuta yksi asia kerrallaan. Opettele nukkumaan tarpeeksi, syömään aamupala tai liikkumaan säännöllisesti. Älä yritä tehdä kaikkea yhdellä kertaa.
- Syö säännöllisesti. Se on tärkeää aineenvaihdunnalle. Keho tarvitsee tarpeeksi terveellistä ja kotitekoista ruokaa, jotta se jaksaa ja toimii kunnolla.
- Lepää ja liiku. Jos nukut vain muutaman tunnin yössä, keho ei palaudu. Muista levätä treenien jälkeen. Pysy aktiivisena arjessa. Salille ei ole pakko mennä. Riittää, että liikkuu paljon jollain tavalla.
- Ole lempeä. Vaakaa tarvitaan, mutta älä anna sille pääroolia. Elämänmuutoksen pitää tuntua kivalta.
- Älä toimi toisen takia. Muutoksen pitää lähteä sinusta itsestäsi, muuten se ei ole kestävä.