Taina Lanne, 42, painopinnanvalmistaja Helsingistä:

"Olin oppinut tyytymään huonoon parisuhteeseen. En saanut kumppaniltani arvostusta, enkä ansainnut mielestäni parempaa. Olin reilusti ylipainoinen, ja itsevarmuuteni oli kadonnut.

Jouduin kuuntelemaan kadulla haukkumista, kehoa särki ja polvet reistailivat. Olin kuitenkin niin tottunut elämään kilojeni kanssa, että pidin sitä normaalina arkena.

Kun täytin 35 vuotta, menin työterveystarkastukseen. Painoin 132 kiloa.

Lääkäri kertoi, että sokeriarvoni ovat koholla ja sairastuisin tyypin 2 diabetekseen, jos en pudottaisi painoani.

Uutinen järkytti, sillä olin ollut siihen asti terve ylipainosta huolimatta. Lääkäri ohjasi minut kunnalliseen laihdutusryhmään.

Olin vasta 12-vuotias, kun äitini sairastui MS-tautiin. Vaikka vanhempani saivat ulkopuolista apua, jouduin kantamaan liikaa vastuuta arjesta. Olin huolissani äidistä. Minulla ei ole sisaruksia, mutta pystyin puhumaan huolistani kavereilleni. Se ei kuitenkaan auttanut.

Aloin syödä pahaan olooni. Ruoka lohdutti minua huonoina päivinä ja ilahdutti hyvinä päivinä. Erityisesti makeat herkut maistuivat.

Olin jo ennen ylipainoa isokokoinen tyttö, sillä olen 179 cm pitkä. Kun painoa alkoi kertyä yläasteella, minua alettiin kiusata koulussa.

Painoni oli noussut pikkuhiljaa. Olin tullut sokeaksi peilikuvalleni, ja ajattelin, että muutkin sukuni naiset ovat isokokoisia.

Vuosien aikana olin yrittänyt laihduttaa muutaman kerran. Olin saanut painoa hieman pudotettua trendidieeteillä, mutta tulokset eivät olleet ikinä pysyviä.

Vasta, kun tapasin psykiatrin laihdutusryhmässä, silmäni avautuivat. Jos haluan onnistua laihduttamisessa, minun pitää ymmärtää, miksi olen ylipainoinen.

Tajusin, että olin lapsesta asti syönyt tunteisiini sen sijaan, että olisin käsitellyt niitä.

Lue myös: Näin laihdutat turvallisesti

Kauhistuin, kun minulle kerrottiin laihdutusryhmässä, että ihannepainoni olisi noin 80 kiloa. En ikinä saavuttaisi sitä.

Aloin silti laihduttaa ryhmässä muiden ylipainoisten kanssa. Aluksi söin vain vihanneksia ja ateriankorvikkeita. Vaikka ne maistuivat pahalta, pidin annetusta ruokavaliosta kiinni. Painoni putosi 15 kiloa kevään 2011 aikana.

Ryhmä oli hyvä startti elämänmuutokseen. Raju ruokavalio nollasi epäterveelliset syömistavat.

Kolme kuukautta kestäneen pussikeittodieetin jälkeen aloin syödä tavallista ruokaa. Vähensin kuitenkin sokerit ja valkoisen jauhon minimiin ja söin vain vähän hiilihydraatteja.

Aloin tehdä lyhyitä kävelylenkkejä. Aluksi parinkin kilometrin matkat tuntuivat raskailta.

Kun paino laski ja kunto kohentui, aloin käydä zumbassa. Ensimmäiset kuukaudet tein tunnilla niitä liikkeitä, joita pystyin. Pian huomasin hurahtaneeni lajiin!

Liikunnasta tuli osa arkeani. Kävin monta kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla ja kävelylenkeillä.

Olen kiitollinen, että lääkäri ohjasi minut laihdutusryhmään. Se motivoi saamaan tuloksia. Ilman ammattilaisten neuvoja olisin sortunut helpommin takaisin vanhoihin elämäntapoihin.

Lue myös: Liikunta vähentää masennusta, masennus liikuntaa

Painonpudotus on ollut pitkä prosessi. Seitsemässä vuodessa olen huomannut, että saan pysyviä tuloksia, kun en kiirehdi.

Pari vuotta sitten laihtuminen pysähtyi. Vuoden ajan paino sahasi ylös alas 95 kilon paikkeilla. Turhauduin.

Muutos tapahtui, kun tapasin salilla nykyisen personal trainerini Kati Lytsyn. Hän neuvoi minua syömään enemmän. Lisäksi aloitin voimatreenin kuntosalilla. Painoni alkoi taas laskea.

Nyt treenaan lihasvoimaa salilla neljä kertaa viikossa. Lisäksi teen aerobisen treenin, kuten juoksu- tai kävelylenkin, kaksi kertaa viikossa.

Tasapainon löytäminen ei ollut helppoa, koska innostuin kuntoilusta. Personal trainerini joutui muistuttamaan minua levon merkityksestä. Onneksi vältyin ylikunnolta.

Olen palauttanut hiilihydraatit takaisin ruokavaliooni. Ne ovat hyvä polttoaine, kun liikkuu paljon.

Viime aikoina olen ymmärtänyt, ettei syömistä ei tarvitse pelätä. Tavallista ruokaa saa syödä paljon ilman, että se lihottaa.

Suhtaudun elämään uudella tavalla. Olen nykyään paljon positiivisempi. Otan elämän vaikeudet haasteina, joista tiedän selviäväni.

Olen joutunut käsittelemään surullisia asioita laihdutuksen aikana, kun lähipiiristäni on kuollut ihmisiä. Suurin menetys on ollut äitini, joka kuoli neljä vuotta sitten.

Suru olisi voinut suistaa minut vanhoihin tapoihin ja hakemaan lohtua ruoasta. Huomasin kuitenkin, että pystyn käsittelemään menetystä liikkumalla ja pitämään rutiineista kiinni.

Uskon päässeeni tunnesyömisestä eroon lopullisesti. En ole sortunut vanhoihin tapoihin edes stressaantuneena. En kiellä itseltäni mitään. Uskon, että se on auttanut minua syömään terveellisesti. Totaalikieltäytymisellä on vaikea luoda pysyviä elämäntapamuutoksia.

Jos mieleni tekee suklaata, ostan pienen patukan. Ennen olisin syönyt kokonaisen levyn.

Ennen laihdutusta huolehdin muista ennen itseäni. Minulta kesti pitkään ymmärtää, ettei itsestä huolehtimisesta pidä kantaa huonoa omaatuntoa.

Vaikka elämässä olisi vaikeaa, oman ajan ja hyvinvoinnin tärkeyttä ei pidä vähätellä.

Itsevarmuuteni on kasvanut, ja olen jättänyt huonot ihmissuhteet taakseni. Olen ollut monta vuotta sinkkuna, enkä ole kaivannut parisuhdetta.

Tiedän kuitenkin, että kun sen aika koittaa, ansaitsen hyvän ja kunnioittavan kumppanin.

Huomaan kaipaavani uusia haasteita. Nyt kun olen saavuttanut ihannepainoni, tavoitteeni liittyvät treenaamiseen. Pyrin kasvattamaan lihasmassaa salitreenillä. Yksi tavoitteistani on punnertaminen suorin vartaloin.

Aloitin kesällä myös juoksemisen. Onneksi polveni eivät ole enää reistailleet. Haaveilen, että juoksen joskus kymmenen kilometriä."