Poliisit painostivat Jenniä lähisuhdeväkivallan sovitteluun – sen jälkeen puoliso pahoinpiteli hänet uudelleen
Jennin ex-kumppani pahoinpiteli häntä useita kertoja. Yhteydenotto poliisiin ei muuttanut tilannetta. Poliisi kuitenkin suositteli, että rikos sovitellaan. ”On käsittämätöntä, jos lähisuhdeväkivalta nähdään pariskunnan välien selvittelynä”, Jenni sanoo.
Jenni muistaa sovittelijoiden epäilevät katseet pöydän toisella puolella. Mitä, onko pahoinpitelyitä enemmän kuin yksi, he kysyivät.
Sovittelutoimistosta ja poliisista oli kutsuttu Jenni puhumaan siitä, millaista väkivaltaa kotona oli ollut. Tarkoitus oli löytää sopu tilanteeseen sovittelulla, jossa rikoksen tai riidan osapuolet kohtaavat toisensa.
Pian sovittelupöydän ääressä selvisi, että vaikka Jenni oli kertonut poliiseille kahdesta pahoinpitelystä, koulutetut, vapaaehtoiset sovittelijat tiesivät vain yhdestä.
Viranomaiset kun ehdottavat sovittelua vain, jos lähisuhdeväkivalta on yksittäistapaus. Sovittelu on vapaaehtoista, ja molempien osapuolten täytyy olla paikalla vapaaehtoisesti.
”Olin helpottunut, että sovittelu keskeytettiin. Sovittelu ahdisti, mutta minulla ei ollut rohkeutta sanoa sitä. Muut pyörittivät ratasta eteenpäin sellaisella tahdilla. Sekä puoliso, poliisi että sovittelutoimisto olivat painostaneet sovitteluun.”
Ex-kumppanin aika sovittelijoille oli Jennin jälkeen. Siksi päädyttiin suunnitelmaan, jottei Jennin tarvitsisi kohdata häntä: toinen sovittelijoista salakuljetti Jennin vessaan siksi aikaa, että toinen haki ex-kumppanin huoneeseen.
”Kauheaa ja naurettavaa”, Jenni sanoo nyt.
Jenni haluaa kertoa tarinansa, sillä hänen missionaan on, ettei kukaan muu lähisuhdeväkivaltaa kokenut joutuisi sovitteluun, kuten hän uhkasi joutua.
Tie tähän pisteeseen on kuitenkin ollut raskas.
”Suhde alkoi rytinällä ensimmäisestä tapaamiskerrasta. Olimme tunteneet neljä päivää, kun mies sanoi, että meidän pitäisi virallistaa suhteemme.”
Jenni tapasi miehen Tinderissä. Jenni oli yhden lapsen äiti ja eronnut pitkästä avioliitosta. Mies ei aluksi herättänyt Jennissä mielenkiintoa, mutta pian viestittely kiihtyi.
”Suhde alkoi rytinällä ensimmäisestä tapaamiskerrasta. Olimme tunteneet neljä päivää, kun mies sanoi, että meidän pitäisi virallistaa suhteemme. En ymmärtänyt, mikä kiire meillä oli. Hän kuitenkin sai minut tuntemaan, että olen paha, jos en suostu.”
Mies oli huomaavainen ja keksi jatkuvasti romanttisia rakkaudenosoituksia. Jenni oli imarreltu siitä, että joku halusi olla niin kovasti hänen kanssaan.
”Rakkauspommitus alkoi heti: oli lahjoja, spektaakkelimaisia tempauksia ja romantiikkaa. En ollut ikinä kokenut vastaavaa, ja ajattelin, että tämä on tosirakkautta.”
Sen myöntäminen tuntuu nyt vaikealta.
”Tuntuu pahalta myöntää, että alku oli ihanaa. Hän ei ansaitse sitä, että olen ajatellut jotain ihanaa hänestä.”
Nyt Jenni myös tietää, että tarina on tyypillinen. Moni myöhemmin manipuloivaksi tai väkivaltaiseksi paljastuva on suhteen alkuaikoina rakkauspommittaja.
”Minua hävetti niin paljon, että olin ehtinyt esitellä miehen kaikille ja kehua, miten upea löytö hän on. Tunsin epäonnistuneeni.”
Vaaran merkkejä alkoi tulla pian. Mies osoittautui äkkipikaiseksi. Hän sai ensimmäisen raivokohtauksen, kun pari oli ollut yhdessä kuukauden.
”Olimme ostamassa kahveja pikaruokalan kassalla, kun otin puheeksi loppupäivän suunnitelmamme. Miehellä oli ilmeisesti ollut eri käsitys. Hän raivostui ja syytteli minua. Kun hän oli rauhoittunut, sanoin, ettet voi puhua minulle noin. Hän pyysi anteeksi, mutta tilanne jäi kummittelemaan mieleeni.”
Mies menetti malttinsa yhä useammin.
”Häntä ei vain ärsyttänyt jokin asia, vaan hän sai kunnon raivokohtauksia. Olin aina syyllinen, vaikken olisi liittynyt asiaan mitenkään. Hän huusi, nimitteli ja haukkui.”
Aluksi Jenni sanoi kohtausten jälkeen, ettei käytös ole hänestä okei – että on asiatonta haukkua kumppaniaan.
Sitten tuli se kerta, jonka jälkeen Jenni päätti olla vain hiljaa. Mies huusi ja haukkui, kun Jenni istui keittiön lattialla ja itki. Hetkeksi Jenni poistui asunnosta, mutta palasi. Hän ei uskaltanut soittaa kenellekään ja pyytää apua.
Lopulta mies loukkaantui Jennin lähdöstä, ja Jennin piti pyydellä anteeksi. Sen jälkeen Jenni ei uhmannut miestä.
”Minua hävetti niin paljon, että olin ehtinyt esitellä miehen kaikille ja kehua, miten upea löytö hän on. Tunsin epäonnistuneeni.”
Kun pari oli ollut yhdessä neljä kuukautta, mies pahoinpiteli Jennin ensimmäisen kerran.
Pari oli käymässä nukkumaan, kun puhkesi riita. Mies suuttui, alkoi kerätä tavaroitaan ja sanoi lähtevänsä. Jenni alkoi auttaa tavaroiden kasaamisessa.
Sinähän et minun tavaroihini koske, Jenni muistaa miehen huutaneen, ennen kuin tämä tarttui Jenniin ja alkoi pahoinpidellä.
Omituista. Ei tämä voi olla edes totta. Muille käy näin. Niin Jenni muistaa ajatelleensa.
”Jälkikäteen seisoimme vastakkain. Katsoin miestä ja kysyin, ymmärtääkö hän, mitä tapahtui. Pahoinpitelit minua. Mies vastasi uhmakkaasti: soita sitten poliisit. En ollut ikinä ollut sellaisessa tilanteessa. En tiennyt, mitä tehdä.”
Kun seuraavana päivänä työpaikan pukuhuoneen peilin edessä Jenni näki vartalonsa mustelmat, asia iski hänen tajuntaansa.
”Ajattelin, miten moni sanoo, että minä ainakin lähtisin heti ensimmäisestä lyönnistä. Minä ajattelin, että eihän mies varsinaisesti lyönyt vaan riuhtoi ja heitteli. Eikai kyse ollut väkivallasta.”
”Olin psyykkisesti hajalla. Vain kiva koriste-esine.”
Pelkkää helvettiä. Sitä olivat suhteen loppuajat Jennin mukaan. Miehen väkivalta oli niin fyysistä kuin seksuaalista.
Jenni yritti lähteä suhteesta useamman kerran, mutta joka kerta mies puhui Jennin takaisin. Lopulta pari oli yhdessä mutta salasi suhteensa läheisiltään. Väkivaltaa käyttämällä mies teki selväksi, ettei Jenni saa kertoa kenellekään yhdessäolosta, ei edes lapselleen.
”Olin psyykkisesti hajalla. Vain kiva koriste-esine. Ei minulla ollut mitään mahdollisuutta puolustaa itseäni.”
Ensimmäisestä pahoinpitelystä Jenni teki rikosilmoituksen, mutta katui pian ja soitti poliisiasemalle haluavansa perua ilmoituksen. Ja niin tehtiin.
Sovitteluyritys ajoittuu miehen toisen pahoinpitelyn jälkeiseen aikaan. Siitäkin Jenni teki rikosilmoituksen eikä tällä kertaa muuttanut mieltään. Jenni meni poliisilaitokselle kuulusteluun yksin, ja siellä poliisi ehdotti sovittelua.
”Minua pelotti, ja olin aivan yksin ja hukassa. Kukaan ei kertonut, että minulla olisi ollut oikeus tukihenkilöön.”
Sovitteluyrityksen jälkeen pari jatkoi yhdessä, ja pahoinpitelyjä tuli lisää ja useammin – ja ne pahentuivat.
”Ehkä opimme puolin ja toisin, ettei mitään todellisia seurauksia tule, vaikka asiasta ilmoittaisi poliisille. Se myös vaikeutti irtautumistani väkivaltaisesta kumppanista: tuli tunne, että vaikka tein mitä — ilmoitin poliisille, lääkärille, perheväkivaltaklinikalle, kriisikeskukselle — väkivalta jatkui aina vain, eikä tilanteesta ollut ulospääsyä.”
Vuoden seurustelun jälkeen Jenni irtautui suhteesta lopullisesti äitinsä avulla. Hänen psyykensä ei enää kestänyt. Kun mies mustamaalasi Jenniä tämän äidille, Jennin silmät avautuivat. Ensimmäistä kertaa viha ryöpsähti ulos ja Jenni päätti, ettei siedä enää tällaista.
”Häpeä sai jäämään suhteeseen, ja viha lähtemään siitä. Ymmärsin, miten väärin hän oli kohdellut minua.”
”Olen ajatellut, että jos en olisi päässyt suhteesta pois, hän olisi tappanut minut – tai olisin tappanut itseni.”
Jenni on miettinyt monet kerrat, miksei hän lähtenyt heti. Hän arvelee, että hänen lapsuudenkokemuksensa vaikuttivat asiaan.
”Minulla on lähisuhdeväkivallasta kokemusta myös lapsuudesta. Siksi se tuntui ehkä tutulta.”
”On käsittämätöntä, jos lähisuhdeväkivalta nähdään riitelynä tai pariskunnan välien selvittelynä.”
Jennin mielestä lähisuhdeväkivaltatapaukset eivät sovi sovitteluun.
”Tekijä on aina valta-asemassa, uhri alistetussa ja voi pelätä. Voidaanko taata, että uhrilla todella on suostumus sovitteluun? On absurdia, että tekijä ja uhri kävisivät tasavertaista dialogia”, Jenni sanoo.
Samaa mieltä ovat monet kansalaisjärjestöt. Ne ovat kritisoineet lähisuhdeväkivallan sovittelua vuosia ja jopa vaatineet sen lopettamista. Esimerkiksi Rikosuhripäivystystyksen mukaan lähisuhdeväkivallan sovittelussa täytyy käyttää erityistä harkintaa.
Kesäkuussa hallitusohjelmaan kirjattiinkin, että uusi hallitus haluaa pääsääntöisesti kieltää perhe- ja lähisuhdeväkivallan sovittelun.
”Sovittelua voidaan ehdottaa lähisuhdeväkivaltatapauksessa, jos kyseessä on yksittäistapaus. Mutta ei lähisuhdeväkivalta ole ikinä yksittäistapaus: sitä edeltää henkinen väkivalta, ja se pahenee. Siihen myös kuuluu aina toisen kontrollointi”, Jenni sanoo.
Jennistä asiaa voimistaa se, että lähisuhdeväkivalta on sukupuolittunutta. Useimmiten se kohdistuu naisiin.
”On käsittämätöntä, jos lähisuhdeväkivalta nähdään riitelynä tai pariskunnan välien selvittelynä. Tämä on naisten maailma, eikä se ole oikeudenmukaista.”
Jennin ja hänen ex-kumppaninsa sovittelu lopulta peruttiin, ja asia siirtyi syyttäjälle. Useista syytekohdista huolimatta mies tuomittiin vain yhdestä rikoksesta, ja hänet määrättiin maksamaan Jennille 50 euroa.
”Kaipasin vahvistusta tapahtuneelle ja sitä, että tuskani olisi validoitu – ikään kuin joku olisi sanonut tekijälle, että soo soo, ei noin saa tehdä. Minun on pitänyt vain oppia elämään sen kanssa, ettei oikeus tule tapahtumaan.”
Jennin nimi on muutettu entisen kumppanin yksityisyyden suojaamiseksi.
Täältä saat apua
Jos tarvitset apua, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi seuraaviin paikkoihin:
- Maksutonta apua väkivaltaa kokeneille naisille: Naisten linja, naistenlinja.fi,
- Ilmainen auttava puhelin: Nollalinja, nollalinja.fi
- Maahanmuuttaneita naisia auttava järjestö eri kielillä: Kriisikeskus Monika, monikanaiset.fi/kriisikeskus-monika/
Lue myös: Koitko lähisuhdeväkivaltaa? Näistä paikoista saat apua
Juttu on julkaistu Trendissä 10/23.
