
1. Anna meikin hoitaa ihoa
SKY-kosmetologi Inkeri Valtonen, Kauneushoitola Inkeri Valtonen ja Purkkiarmeijan komentaja -bloggaaja
”Meikki hoitaa ihoa enemmän kuin moni arvaakaan. Jos iho on herkkä tai couperoottinen, meikki on paras suoja ulos lähtiessä. Se jää ihon pintaan kuin suojaava kangas, sillä se ei imeydy ihoon. Se suojelee ihoa tuulelta, pakkaselta ja saasteilta. Ilman meikkiä kaikki ilmassa ja sadevedessä olevat aineet pääsevät suoraan iholle ja se voi ärsyyntyä.
Meikkiä kannattaa käyttää, vaikka tekisi etätöitä kotoa. Se suojaa ihoa myös pölyltä ja kuivalta sisäilmalta.
Moni kärsii nyt finneistä, kun iho hautuu kasvomaskin alla. Siksi suosittelen säännöllistä kuorintaa. Kuorinta-aineesta riippuu, kuinka usein sitä voi käyttää. Jos tuote on hellävarainen, ihon voi kuoria esimerkiksi joka toinen tai joka kolmas päivä. Jos huulet kuivuvat, nekin kannattaa kuoria.
Finnejä ei koskaan pidä puristella itse! Jos ihoa ei muuten saa kiukkuiseksi, niin sillä varmasti saa. Finnien puristelu on kuin itsensä viiltelyä. Tulehdus vain leviää ja parantumisaika kolminkertaistuu. Pahimmassa tapauksessa jää arpia.
Omassa ihonhoidossani kaikkein tärkeintä on se, että olen pysynyt koko ikäni poissa auringosta. Yli viisikymppisten ihosta näkee selvästi, onko ottanut aurinkoa vai ei. Ihollani ei ole pigmenttiläiskiä eikä kirjavuutta. ”
Inkerin suosikit:
2. Käytä kuukausi ennen kuin luovutat
Kosmetologi ja ripsiteknikko Maiju Asikainen, Kauneushuone Kajo
”Herkkää ihoa pitää hoitaa, mutta moni pelkää, että iho ärsyyntyy. Sille sopii mahdollisimman yksinkertainen hoitorutiini ja miedot, kosteuttavat sekä hellät tuotteet.
Hoitovesi on paras työkalu pintakuivuutta vastaan. Sitä kannattaa kerrostaa. Jos iho on hyvin kuiva, hoitovettä voi levittää seitsemänkin kerrosta. Uuden kerroksen voi lisätä aina, kun edellinen on hieman imeytynyt.
Moni herkkäihoinen ei tiedä, että iho voi lehahtaa uudesta kosmetiikasta. Sitä ei tarvitse säikähtää. Lehahdus kertoo usein vain siitä, että pintakuiva iho imee kosteuden itseensä.
Uuden tuotteen käyttöä ei siis kannata heti lopettaa, vaikka se saisi ihon hetkeksi punoittamaan. Kokeile sitä kuukausi. Sinä aikana ihosolut uusiutuvat ja iho vahvistuu eikä enää välttämättä ärsyynny tuotteesta.
Normaali lehahtelu menee usein ohi 5–10 minuutissa. Siihen voi liittyä myös kihelmöintiä. Jos iho punoittaa, kirvelee tai kutisee tunteja tuotteen levityksen jälkeen, kyseessä saattaa olla allergia. Siitä kertovat myös iholle nousevat näppylät.
Kannatan ihopositiivisuutta. Moni kiinnittää huomiota ihonsa epäkohtiin ja on kriittinen. Iho kannattaisi nähdä ihanana asiana, josta olla kiitollinen ja jota haluaa hoitaa ja helliä.”
Maijun suosikit:
3. Aloita öljyn käyttö
SKY-kosmetologi Sara Grönqvist, Sara H
”Monilla on harhakäsitys, että öljyt sopivat vain kuivalle iholle ja tukkivat epäpuhdasta ihoa. Näin ei ole: myös epäpuhtauksiin taipuvainen iho hyötyy öljyistä.
Öljyillä on erilaisia vaikutuksia, joten keskeinen juttu on löytää iholleen sopivat. Silloin kannattaa tuntea öljyjen jako komedogeenisiin ja ei-komedogeenisiin. Jos ihossa on epäpuhtauksia, kannattaa välttää komedogeenisiä, sillä ne saattavat tukkia. Tällaisia ovat kookos-, oliivi- ja avokadoöljy. Usein ne sopivat kuitenkin kuivan ihon hoitoon.
Epäpuhtaalle iholle käyvät kevyemmät versiot, jotka parantavat ihon kosteustasapainoa sekä vähentävät tukkeutumia ja tulehdusta. Tutkimuksissa on huomattu, että epäpuhtaalta iholta puuttuu linolihappoa eli omega-6-rasvahappoa. Sitä on runsaasti esimerkiksi ruusunmarjaöljyssä. Myös kamelina-, hamppu- ja arganöljyt sekä oliivista saatava skvalaani sopivat yleensä hyvin.
Suosittelen epäpuhtaalle iholle myös öljypuhdistusta. Olen nähnyt mielettömiä tuloksia asiakkaiden ihossa, kun he ovat alkaneet puhdistaa ihonsa näin: öljyä hierotaan kuivalle iholle meikin päälle pari kolme minuuttia ja sitten öljy poistetaan lämpimään veteen kastetulla pyyhkeellä. Se poistaa tehokkaasti lian ja pehmittää ihon pintaa.”
Saran suosikit:
4. Kokeile ruokavalion muutosta
Kosmetologi Karoliina Rauhala, Liinu’n Organic Beauty
”Kun jätin ehkäisypillerit, sain kystisen aknen. Aknelääke ja huolellinen ihonhoito eivät auttaneet, ja aloin selvittää, mitä muuta voisin tehdä. Silloin löysin eliminaatiodieetin.
Dieetillä ollaan kuukausi ilman gluteenia, maitotuotteita, sokeria ja alkoholia. Sitten ne palautetaan yksi kerrallaan ruokavalioon ja seurataan, miten iho reagoi.
Tarkoitus on selvittää, ylläpitääkö jokin näistä ruoka-aineista tulehdustilaa suolistossa. Kehot toimivat eri tavalla. Se, mikä sopii yhdelle, voi olla toiselle ongelmien lähde.
Finnini katosivat kahdessa viikossa kokonaan. Kun palautin gluteenin ruokavalioon, myös finnit palasivat. Nykyisin en syö gluteenia, ja ihoni voi hyvin.
Jos asiakkaallani on tulehdusta syvemmällä ihossa, otankin puheeksi eliminaatiodieetin. Suurin osa hankalista iho-ongelmista kärsineistä asiakkaistani on löytänyt dieetin avulla ruokaryhmän, joka aiheuttaa ongelmia.
Useimmilla muutos ihossa alkaa näkyä parissa viikossa dieetin aloittamisen jälkeen. Sinä aikana suolisto ehtii rauhoittua ja tulehdus laskea.
Ajattelen, että iho voi opettaa kuuntelemaan itseä. Eliminaatiodieetti voi esimerkiksi kertoa, mitä keho tarvitsee ja mitä se ei siedä.
Ihonhoidossa kannattaakin virittäytyä omien tarpeiden äärelle ja pyrkiä tuottamaan hyvää fiilistä itselle. Katso itseäsi kauniisti ja tee ihonhoidosta nautintoa, älä suorita sitä.”
Karoliinan suosikit:
5. Pienennä hapolla ihohuokosia
Ihotautien erikoislääkäri Laura Bouchard, Lääkärikeskus Aava
”Jos ihohuokoset ovat laajentuneet ja iho näyttää epätasaiselta, on tärkeää pestä kasvot huolellisesti. Mikäli meikkiä ei pese kunnolla pois, ongelma pahenee. Tilanteeseen auttavat myös happokuorinnat, jotka kuorivat iholta pois kuollutta ihosolukkoa ja talia. Niitä voi tehdä kotona noin kerran viikossa.
Suosittelen käyttämään A-vitamiinijohdannaisia sisältäviä tuotteita. Ne lisäävät ihon kollageenin tuotantoa, ja aurinko taas vähentää sitä. Mitä vähemmän kollageenia ihossa on, sitä löysempi se on ja sitä enemmän laajentuneita ihohuokosiakin tulee.
Laajentuneisiin ihohuokosiin saa apua myös hoitolahoidoista. Etenkin laser ja mikroneulaus pienentävät niitä. Samat hoidot auttavat myös elottomuuteen, ryppyihin ja pigmenttiläiskiin.
Yleinen virhe ihonhoidossa on liian suuri kosmetiikkatuotteiden määrä. Moni käyttää korealaisen ihonhoitofilosofian mukaan kymmentä eri tuotetta. Se voi rasittaa ihoa.
Iho tarvitsee vain kunnon pesun ja kosteutuksen. Pesuun kannattaa käyttää hellävaraista puhdistusainetta tai perusvoidetta. Kosteusvoiteeksi kannattaa valita vesipohjainen voide, joka ei ole komedogeeninen eli ei aiheuta mustapäitä.”
Lauran suosikit:
6. Jätä naamio yöksi
SKY-kosmetologi Minna Luostarinen, Boulevard Beauty
”Kunnon puhdistus ja kuorinta tekevät ihmeitä. Jopa vain niillä voi pelastaa samean ja tunkkaisen värisen ihon. Mutta iho pitää puhdistaa muullakin kuin vedellä, vaikkei käyttäisi meikkiä. Pelkkä vesi ei puhdista, koska iho erittää rasvaa. Vesi valuu iholta kuin hanhen selästä.
Suosittelen puhdistamaan kasvot myös aamuisin puhdistusaineella tai kasvovedellä. Iho erittää yön aikana talia ja kuonaa. Jos kasvoja ei puhdista, rasva ja kuona jäävät kerrokseksi ihon pinnalle.
Jos iho näyttää väsähtäneeltä, yön yli vaikuttava tuhkimonaamio auttaa. Se elävöittää, heleyttää ja kosteuttaa ihoa sekä täyttää kuivuudesta johtuvia pintaryppyjä. Aamulla iho on kosteutettu, jäntevä ja heleä.
Mikä tahansa naamio ei kuitenkaan sovi tuhkimonaamioksi. Siihen sopivat vain ne, joiden tuoteselosteessa annetaan lupa jättää yöksi. Muut voivat ärsyttää tai kuivattaa.
Käytännön vinkkini on merkata kalenteriin viikonpäivä, jolloin tekee kuorinnan ja naamion. Niin ne eivät jää välistä. Minä teen ne aina torstaisin, koska tiedän, että olen silloin illan kotona.
Olen itse superinnostunut Dibi Lift Creator -kasvohoidosta. Se kohottaa ja napakoittaa ihoa jo yhden hoitokerran jälkeen. Kuuden kerran sarjahoito kiinteyttää leukalinjaa ja selkeyttää siluettia.”