Toimittaja, juontaja ja dokumentaristi Susani Mahadura kertoo minäkuvastaan, itsetunnostaan ja suhteestaan ulkonäköönsä Ihana juuri näin -juttusarjassa. Sarjassa haastatellaan ihmisiä, jotka tekevät somesta aidompaa.

”MATERIASTA LUOPUMINEN tuo mielenrauhan, buddhalainen isäni selitti. Teininä ajattelin, että tuo ei toimi, tarvitsen uudet farkut.

Parikymppisenä minussa heräsi tarve löytää yhteys isäni kotimaahan Sri Lankaan ja siihen, kuka olen. Buddhalaisen maailmankatsomuksen punainen lanka on pyrkiä ymmärtämään, ettei ihminen tarvitse mitään ollakseen hyvä ja onnellinen. Vähitellen maailmankuvani on kääntynyt sellaiseksi.

Esimerkiksi menestymisen paine liittyy egooni, ja voin päästää siitä irti. Minun on ollut tärkeä sisäistää, että työni ei määrittele minua ja voin kääntää tarvittaessa suuntaa.

SAIN BURNOUTIN vuosi sitten. Joinakin päivinä jo kauppaan meno ahdisti ja pelotti minua. Lääkäri kiteytti tilanteeni todella hyvin. Hän sanoi, ettei ole varmaan helppoa olla ruskea nainen julkisessa duunissa. Silloin aloin itkeä.

Se oli ensimmäinen kerta, kun joku näki, mitä työni vaatii. Olin yrittänyt pysyä positiivisena vuosia, vaikka sain hirveän kommentin kesken ihanan brunssin tai kotiini ­kirjeen, jossa minun käskettiin palata sinne, mistä olen tullut. Lopulta uuvuin.

Vihapuhetta lietsoi radio-ohjelma Mahadura & Özberkan, jota tein Yagmur Özberkanin kanssa. Käsittelimme syrjintää ja epätasa-arvoa. Ilkeitä kommentteja tuli somessa varsinkin Twitterissä, enkä ole siellä enää. Olen miettinyt myös ­Instagramista poistumista, mutta sinne päätin jäädä, sillä ­ilmapiiri on parempi.

Uupumuksen selätys vaati sen, että minun oli uskallettava päästää irti töistä ja keskityttävä vain hyvinvointiini. Se oli hyvin vaikeaa.

Pelkäsin, että menetän urani, jos otan siihen hetkeksi etäisyyttä. Vaikka uskon luopumisen filosofiaan, se ei ollut helppoa tunteiden vallatessa mieleni.

Vuodenvaihteessa pidin taukoa työnteosta. Se auttoi, ja pahin uupumus on nyt ohi. Matkani on silti kesken. Edelleen tulee päiviä, joina en usko itseeni.

RUSKEANA NAISENA olen kokenut olevani Suomessa vääränlainen ja väärän kokoinen. Piirteeni, ihonvärini ja muotoni eivät ole sopineet suomalaiseen kauneusihanteeseen. Välillä on päiviä, joina katson peiliin ja tulee itkureaktio.

Reisiäni ja takapuoltani on esimerkiksi kommentoitu ikävästi silloin, kun muodokas takapuoli ei todellakaan ollut muodissa. Nyt ihanne on onneksi muuttunut, eivätkä kauneusihanteet ole enää niin yksioikoisia.

Toisaalta on huolestuttavaa, että nuoruuteni todella laiha vartaloihanne, heroin chic, on tulossa takaisin. Kun näin tästä juttuja, tuli surullinen olo.

Buddhalainen filosofia on vaikuttanut myös ulkonäkösuhteeseeni ja vahvistanut sitä. Sallin kehoni muuttua, enkä yritä pitää kiinni nuoruudesta ja sileästä ihosta. Pyrin juhlistamaan kehoani ja sen jokaista osaa, myös selluliittia ja tiikeriraitoja ­pyllyssä.”