Kun Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi rakastuivat, kummallakaan ei ollut kanttia erota liitoistaan – yksi hetki rappusilla muutti kaiken
Kristiina Halkola on taistellut paremman maailman, uransa ja sen puolesta, että hän saa itse määritellä itsensä. Vierellä on ollut 56 vuoden ajan sielunkumppani, puoliso Eero Melasniemi.
Ikoninen näyttelijä Kristiina Halkola nauraa paljon mutta kiihtyy aina, kun keskustelu sivuaa Yhdysvaltain presidenttiä: ”Trump, phyyh.” Tämän vihaa ja eriarvoisuutta lietsova, ilmastosta piittaamaton politiikka on Kristiinalle punainen vaate.
”Olen ihminen, joka seuraa maailmanmenoa ja pyrkii vaikuttamaan siihen. On tyhmää ajatella vain itseä. Lastenlapsillekin käy huonosti, jos emme pelasta tätä planeettaa. Ja pitää ajatella myös muita kuin verisukulaisia.”
Näyttelijänuransa ohessa Kristiina tunnetaan 1970-luvun poliittisen laululiikkeen kasvona, järjestöaktiivina ja ensimmäisenä naisena, josta tuli puoluejohtaja. Hänet valittiin Demokraattinen vaihtoehto -puolueen eli Devan puheenjohtajaksi 1986.
Kesäkuussa Kristiina täyttää 80 vuotta.
”Aktiivinen osallisuus on ollut minulle aina tärkeää. Vaikeinta on tottua siihen, että olen nykyään kaikessa hitaampi. Olen ollut koko elämäni häsläri ja tehnyt samaan aikaan viittä asiaa vauhdilla. Nyt opettelen, että yksi asia päivässä riittää.”
Vanhenemisessa on Kristiinasta hyvääkin. Vanhuus lisää viisautta, jos säilyttää avoimen ja uteliaan asenteen. Elämänkokemus antaa perspektiiviä ja auttaa näkemään kaiken laajassa asiayhteydessä. Se myös opettaa erottelemaan, mihin asioihin voi vaikuttaa, mihin ei.
”Minulla ei enää ole entiseen tapaan energiaa muuttaa maailmaa. Opettelen hyväksymään sen, ettei maailma seiso tai kaadu minun varassani. On nuorten vuoro hoitaa asiat.”
”Eero määrää kaapin paikan, minä sen, kuinka paljon kaappi saa maksaa.”
Grand Hotel Mama on oulunkyläläinen puutalo, jossa Kristiina on asunut näyttelijämiehensä Eero Melasniemen kanssa 55 vuotta.
Samalla tontilla asuu osa lapsista ja lapsenlapsista. Neljä lasta ovat 50–57-vuotiaita, seitsemän lastenlasta 9–26.
”On ihanaa, kun voin nähdä ikkunastani, kuinka tyttäreni Vilma (Melasniemi) menee töihin. Vaikka olen varmasti tehnyt paljon virheitä, olen tehnyt jotain oikeinkin, kun lapset suostuvat asumaan lähellä.”
Kristiinan ja Eeron liitto on kestänyt 56 vuotta. Naimisiin he menivät 1976.
”Eero määrää kaapin paikan, minä sen, kuinka paljon kaappi saa maksaa.”
Kristiina on ollut pienestä asti säästäväinen ja pitänyt tarkkaa kirjaa menoista.
”Kun aloimme seurustella, Eero sanoi, ettei tee veroilmoitusta vaan laittaa kuitit kuoreen. Sanoin, että tuo ne mulle, teen sen puolestasi. Teen niin vielä nykyäänkin.”
Kaksikko on kertonut olleensa aina kuin paita ja peppu. Nykyään he eivät kuulemma enää tiedä, kumpi on kumpi.
”Olemme tehneet paljon töitä yhdessä, saaneet lapset, hoitaneet ihanaa taloa ja kasvaneet yhteen. Meillä on yhteinen tili ja yhteinen sähköpostiosoite.”
Kristiinasta yhteen kasvaminen on tuntunut vapauttavalta siksi, että sitä edelsi itsenäisyys.
”Kun saa vastata omista päätöksistään, voi alkaa miettiä, jakaisiko sitä porkkanansa mieluummin jonkun kanssa. Ja sitten yhdessä päätetään, miten ne jaetaan.”
Kristiina hoitaa ruuanlaiton ja raha-asiat, Eero pihan ja kasvit.
Rauhalle synnytetty, on Kristiina usein luonnehtinut elämänsä alkua. Hän syntyi tasan yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun isä palasi jatkosodasta.
”Synnyin siitä riemusta, että sota loppui ja ihmisille palasi usko huomiseen.”
Kuusankoskella syntynyt Kristiina oli viisilapsisen perheen kuopus. Isä työskenteli osuuskaupanhoitajana, äiti myyjänä. Perhe muutti isän töiden perässä paikkakunnalta toiselle. He asuivat pienissä asunnoissa osuuskauppojen yläkerrassa myös Kymissä, Anjalassa, Inkeroisissa ja maaseudulla Hurukselassa.
Kristiina oli vilkas ja suulas lapsi. Kasvatus oli melko vapaa, kotona laulettiin ja hulluteltiin paljon. Pienipalkkaiset vanhemmat kannattivat työväenaatetta. Työväenliikkeessä naisilla oli keskimäärin enemmän oikeuksia kuin ajan yhteiskunnassa muuten. Työväen naiset kävivät töissä siinä missä miehetkin. Itsensä elättämisen mahdollisuus toi itsenäisyyttä.
”Kotini ei ollut patriarkaalinen, ja äiti oli aika edistyksellinen. Jo kotoa omaksuin ajatuksen, että tytöt tekevät ihan yhtä hyviä asioita kuin pojat.”
Vanhemmat korostivat, että koulua kannattaa käydä niin pitkälle kuin jaksaa, mielellään yliopistoon asti.
Lukion jälkeen Kristiina haki äidinkielenopettajasiskonsa kehotuksesta Teatterikouluun. Ovet aukesivat ensimmäisellä yrityksellä. Henkisen kotinsa hän löysi vasemmistoradikalismistaan tunnetusta Ylioppilasteatterista.
”Siellä tulin tietoiseksi globaalista epätasa-arvosta. Lavensin vanhemmilta omaksumaani tasa-arvoajattelua kolmannen maailman maihin.”
Kun Kristiina oli Teatterikoulussa ensimmäisellä vuosikurssilla, hän pääsi avustajaksi Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterin (nykyisin Helsingin kaupunginteatteri) näytelmään Laulu valkoiselle miehelle. Esityksissä avustajat odottivat vuoroaan verhojen takana, ja silloin jotkut mieskollegat kourivat naisia.
”Kerran yksi jätkä kävi takaa kiinni rintoihini. Tönäisin hänet pois, sitten piti mennä lavalle. Kun pääsin lämpiöön, aloin itkeä ja sanoin, etten jaksa sellaista käytöstä. Mies pyyteli nolona anteeksi.”
Alalla vallitsi seksistinen ja patriarkaalinen ajattelumaailma.
”Naisiin suhtauduttiin kauppatavarana, ja elokuvia myytiin usein naisen tisseillä. Pidin kuitenkin puoliani.”
Kristiinan elokuvaura alkoi teatterikoulun toisen vuosikurssin jälkeen. Hän esiintyi suosituissa elokuvissa Käpy selän alla ja Lapualaismorsian.
Mikko Niskasen ohjaama Käpy selän alla kertoo telttaretkelle lähtevistä kaupunkilaisnuorista ja teki julkkiksia neljästä pääosanäyttelijästä: Kristiinasta, Eero Melasniemestä, Kirsti Wallasvaarasta ja Pekka Autiovuoresta.
Elokuvan yhdessä kohtauksessa Kristiinan roolihahmo raivoaa alushoususillaan. Kohtaus tuntui hänestä motivoidulta, sillä hahmo oli päissään ja mustasukkainen.
”Sen jälkeen minuun alettiin kuitenkin suhtautua seksistisesti. Sanoin, että kiitos ei, seksisymbolileima on väärinkäsitys, en tee elokuvia, joissa pitää olla puolialasti.”
Yksi mies ei piitannut eistä. Kristiina työskenteli kuukausipalkkaisena näyttelijänä Donner Productionsissa 1960-luvun lopulla. Kun ohjaaja-tuottaja Jörn Donner alkoi valmistella elokuvaa Mustaa valkoisella, Kristiina ilmoitti, ettei suostu alastonkohtauksiin. Hän näytteli elokuvassa konttorityttö Mariaa.
Donner kuitenkin leikkasi elokuvaan salaa otoksia, joissa esiintyi alaston sijaisnäyttelijä. Yleisölle välittyi vaikutelma, että rohkeassa rakastelukohtauksessa oli Kristiina.
Donner ei suostunut poistamaan kohtausta. Kristiina haastoi hänet ja tuotantoyhtiön oikeuteen. Raskas oikeusprosessi kesti seitsemän vuotta.
”Jouduin puolustautumaan yksin työnantajan vallan väärinkäyttöä vastaan. Tiesin, että menetän työt ja maineen, mutta tunsin, että minulla on vain huonoja vaihtoehtoja.”
Kristiina voitti oikeusjutun mutta menetti elokuvauransa. Hän teki vain ennen oikeusprosessia sovitun ja aloitetun Punahilkka-elokuvan kuvaukset loppuun.
”Sain hankalan näyttelijän maineen, ja kuulin kaikenlaisia puheita, että mikä luulen olevani. En saanut sen jälkeen elokuvarooleja pariinkymmeneen vuoteen.”
Se oli suuri menetys, sillä sydämeltään Kristiina on ollut aina ensisijaisesti elokuvanäyttelijä. Hän ei silti ole katkera.
”Tiesin etukäteen, mitä päätöksestäni seuraa. Se tietysti potutti, mutta elämässä on paljon muutakin kuin elokuva.”
Muuta sisältöä elämään toi rakkaus, joka roihahti täyteen liekkiin 1969. Kristiina oli tutustunut Eeroon 1966, kun he näyttelivät paria Käpy selän alla -elokuvassa. Molemmat olivat silloin varattuja.
”Rakastuimme jo silloin, vaikkemme sitä myöntäneetkään. Kummallakaan ei ollut kanttia erota.”
Kristiina meni naimisiin näyttelijä Kari Franckin kanssa, ja heidän poikansa syntyi 1968. Kun Kristiina seuraavana vuonna kohtasi Eeron uudestaan televisiosarjan kuvauksissa, se oli menoa.
”Muistan, kuinka istuimme kuvauspaikan rappusilla odottamassa esiintymisvuoroamme ja tajusin, ettei keskinäiselle vetovoimalle voi enää mitään. Tunsin, että kuulumme yhteen, ja olisi ollut itsepetosta, jos en olisi sitä myöntänyt.”
Pari muutti yhteen samana syksynä. Kristiinan mukaan häntä ja Eeroa yhdistää muun muassa se, että he ajattelevat asioista samansuuntaisesti ja heillä on samanlainen huumorintaju.
”Silti olemme erilaisia. Yksi tuttavani sanoi, että miten on mahdollista, että noin hidas ihminen on noin nopean kanssa. Minä olen häsläri, Eero harkitsee ja miettii.”
Elokuvauran kariuduttua Kristiina loi menestyksekkään uran televisiossa. Hän esiintyi miljoonayleisöjä keränneessä Hukkaputki-satiirisarjassa ja palkitussa Rauta-aika-elokuvasarjassa.
”Yksi merkittävä työ oli Elvi Sinervon teokseen perustuva monologinäytelmä. Naiset tekevät nykyisinkin paljon monologeja, koska meille ei ole tarpeeksi kiinnostavia rooleja.”
Kristiina pitää erittäin tervetulleena viime vuosien keskustelua suostumuksesta ja taiteen ihmiskuvasta. Vallan väärinkäytön uhrit saavat nykyään usein tukea, ja tarjolla on entistä moninaisempia rooleja.
”Elokuvat Teräsleidit, Mummola ja 100 litraa sahtia ovat siitä upeita esimerkkejä. Naiset voivat tehdä mitä vain, ja on nähty, että se myös myy.”
Kristiina halusi saada lapset nuorena. Hänen ja Eeron kolme yhteistä lasta syntyivät ennen kuin Kristiina täytti 30.
”Äitiys on elämäni, kaikki muu on kakkosena.”
Kristiina halusi kasvattaa lapsistaan vapaita ja vastuullisia.
”Ajattelin, että lapsen pitää saada kokeilla itse, mutta kasvattajan täytyy katsoa sen verran perään, ettei lapsi satuta itseään.”
Aina kun Kristiina kielsi lapselta jotain, hän kertoi syyn, jotta lapsen oma ajattelu kehittyisi. Hän myös korosti oppimisen ja maailman kriittisen tarkastelun tärkeyttä.
”Pöytätapoja en ole heille opettanut, kun en osaa niitä itsekään.”
” Ajattelen, että meissä kaikissa elää myös se, mitä on tapahtunut sata vuotta sitten.”
Kristiina hoitaa säännöllisesti nuorimman lapsenlapsensa kuskaamisen tanssitunneille. Isompien lastenlasten kanssa he auttavat toisiaan vastavuoroisesti.
”Kun lapsenlapseni laittaa tekstiviestin, että tarvitsisin autoa lauantaina, olisiko se mahdollista, kirjoitan että joo, tule hakemaan. Toista lapsenlasta taas pyysin juuri tekemään kakun siskoni 89-vuotissynttäreille. Hän vastasi, että kyllä hoituu.”
Työnteosta Kristiina ei ole vielä kokonaan luopunut. Hän oli mukana 2024 Huojuu elämän puu -näyttämöteoksessa, joka koostui sotaa ja rauhaa käsittelevistä runoista ja lauluista.
Menetyksiä Kristiina on kokenut monia. Hänen äitinsä, isänsä, yksi isoveljistä ja vanhempi isosiskoista ovat kuolleet.
Menetyksistä Kristiina on selviytynyt ajattelemalla, että niin surullisia kuin ne ovatkin, ne ovat osa elämää.
”Mutta koska äiti kuoli 69-vuotiaana, olen pelännyt, kuolenko minäkin pian. Pelkään myös dementiaa.”
Kristiinaa lohduttaa se, että elämä jatkuu seuraavissa sukupolvissa.
”Ajattelen, että meissä kaikissa elää myös se, mitä on tapahtunut sata vuotta sitten. Kannamme mukanamme edellisten sukupolvien tapaa elää.”
Kristiina vilauttaa nimettömässään olevaa kultasormusta. Se on hänen äitinsä vihkisormus, konkreettinen muisto edelliseltä sukupolvelta.
”Ei Melasniemi minulle mitään sormuksia ostanut, mutta tämän minä halusin äidiltä muistoksi.”
Lohtua Kristiinalle tuo myös se, että oma lauma on edelleen tiivis. Jo nuorena hän osti sisaruksineen lemiläisen kansakoulun yhteiseksi kesämökiksi. Siellä sisarukset ja heidän yksitoista lastaan ovat viettäneet kesiä. Myöhemmin mukaan ovat tulleet lastenlapset.
”Rakastan sitä vanhaa karjalaista tapaa, että eri sukupolvet asuvat yhdessä. Jos ei pysty omiensa kanssa olemaan tekemisissä, niin kenen kanssa sitten.”
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 5/2025.
