Anne herää aamuisin töihin ja suoriutuu niistä hyvin. Illalla hän valmistaa makaronilaatikkoa lapsilleen, siivoaa keittiön ja viikkaa pyykit. Tiistaisin ja torstaisin hänen kalenterissaan on joogaa, maanantaisin ja perjantaisin lenkkeilyä. Päivän päätteeksi hän lukee itseapukirjoja.

Kuulostaako Anne mielestäsi masentuneelle? Stereo­tyyppisesti masentunut kuvaillaan henkilöksi, joka ei pääse sängystä ylös. Näin saattaa ollakin, mutta masennus on monimuotoisempi sairaus kuin usein ajatellaan.

Anne on kuvitteellinen henkilö, mutta hän voisi olla paitsi oman elämänsä ohjaksista tiukasti kiinni pitävä ihminen myös masentunut.

Annen kaltaisten ihmisten masennusta on kehitetty kuvaamaan termi high-functioning depression eli korkean toimintakyvyn masennus. Se ei ole virallinen ­diagnoosi.

Arvioiden mukaan suomalaisista naisista joka viides ja miehistä joka kymmenes sairastaa elämänsä aikana masennusjakson. Määrät ovat todennäköisesti arvioita suurempia, sillä kaikki eivät hae apua ja tule kirjatuksi tilastoihin.

Osa masentuneista ei pääse sängystä ylös ja kärsii vaikeista, toimintakykyä rajoittavista oireista. Toinen ääripää on lievää masennusta sairastavat, jotka suoriutuvat arjestaan hyvin tai kohtalaisesti. Ääripäiden välissä on harmaankirjava alue, jossa on erilaisia oireita ja masentuneita, esimerkiksi Annen kaltaisia ihmisiä.

Masennuksen oireita ovat muun muassa mielialan lasku, alakulo, mielihyvän puute, itsesyytökset, väsymys ja unihäiriöt. Käsitys itsestä, maailmasta ja tulevaisuudesta voi olla hyvin kielteinen.

Kun potilas luettelee tällaisia oireita lääkärille, tämä todennäköisesti epäilee syyksi depressiota. Yksi masennusdiagnoosin kriteereistä on toimintakyvyn lasku. Tämä on psykoterapeutti, tietokirjailija Emilia Kujalan mielestä ongelmallista, sillä kaikkien toimintakykyä masennus ei välttämättä laske.

Korkean toimintakyvyn masennuksessa paha olo näyttäytyy puuhakkuutena. Mitä huonompi vointi, sitä kovemmin ihminen suorittaa.

”Masennusdiagnoosi voi tulla ihmiselle sokkina, jos oireilu ei täytä tavanomaisia kriteereitä. Tai samasta syystä masennus voi jäädä terveydenhuollossa tunnistamatta”, Kujala kertoo.

Psykiatrian professori Erkki Isometsän mielestä toimintakyky on pätevä mutta ei yksiselitteinen masennuksen ­arviointikeino.

”Potilaan toimintakyvyn selvitys ei ole lääkärillekään helppo tehtävä. Jos potilas selviytyy työstään mutta uupuu kotiin tullessaan, on vaikea sanoa, millainen hänen toimintakykynsä lopulta on”, Isometsä sanoo.

Väestötutkimusten mukaan 200 000–300 000 aikuista sairastuu masennukseen vuosittain. Heistä 30 000 saa sairauslomapäivärahaa ja 4 000 jää työkyvyttömyyseläkkeelle vuosittain. Suurin osa masentuneista ei siis hae sairauslomaa vaan jatkaa masennuksesta huolimatta työssä.

”Työelämässä pysyminen on monelle tärkeää. Työ antaa muutakin ajateltavaa kuin omat vaikeudet,” Isometsä sanoo.

Toimintakykyyn liittyy olennaisesti se, millaisten vaatimusten keskellä ihminen elää. Jos työ sujuu rutiinilla, siitä voi suoriutua, vaikkei olisi parhaassa terässä. Jos työ taas vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, lieväkin depressio voi viedä työkyvyn.

Korkean toimintakyvyn masennuksessa suoritusvaihde jää helposti päälle. Ihmisen moottori on silloin käynnissä koko ajan.

”Tällöin ajattelua määrittää usein ansaintalogiikka. Lepo ja mukavat asiat näyttäytyvät palkintoina, jotka täytyy ansaita. Levätä voi vasta kun kaikki asiat on ­hoidettu. Todellisuudessa to do -lista harvoin tyhjenee. Sinne ilmestyy aina uusia velvoitteita. Kun ei pysähdy, vaikeita tunteita ei tarvitse kohdata”, Kujala kuvaa.

Hänen mukaansa suorittamiseen ja ylikontrolliin taipuvaiset ihmiset ovat alttiita korkean toimintakyvyn masennukselle. He ahdistuvat, jos asioita jää tekemättä, ja heille hetkeen heittäytyminen on vaikeaa.

Ylikontrolliin taipuvainen kestää suurtakin epämukavuutta päästäkseen tavoitteeseensa. Hän saattaa ajatella, että onni saavutetaan virstanpylväiden kautta.

”Ylikontrolliin taipuvaisten itsekontrolli on hyvä mutta joustamaton. Siksi suorittamisesta tulee heille helposti selviytymiskeino. He ovat sinnikkäitä, sitoutuneita ja vaativat itseltään paljon. He pystyvät laittamaan väsymyksen taka-alalle saadakseen asiat maaliin.”

Asiakastyönsä perusteella Kujala arvioi, että korkean toimintakyvyn masennusta on eniten nuorilla aikuisilla ja aikuisilla. Ruuhkavuosia elävä ja suorittamiseen taipuvainen ihminen nappaa kokonaisvastuun arjesta tottuneesti. Hän ennakoi, suunnittelee, järjestelee ja koordinoi jatkuvasti mutta ei laske metatyötä työksi.

Suomalaisessa työkulttuurissa arvostetaan reippautta, parhaansa tekemistä ja itsensä kehittämistä. Niinpä lähellä eläkeikää olevakin voi vielä kokea, että ympäristöstä tulee paljon vaatimuksia olla tehokkaampi ja oppia uusia taitoja.

”Liian usein ajatellaan, että hyvä ihminen on sellainen, joka panostaa täysillä kaikkiin elämänalueisiinsa. Se on kova ja uuvuttava vaatimus, joka herättää monissa riittämättömyyden tunnetta”, Kujala sanoo.

Korkean toimintakyvyn masennuksen voi tunnistaa siitä, että vaikka ihminen saa paljon aikaan, mikään ei oikein tunnu miltään. Mieli on lattea ja harmaa, eivätkä saavutukset tuota tyytyväisyyttä.

Keho taas on ylivireystilassa. Se ilmenee esimerkiksi uniongelmina, korkeana sykkeenä tai huimauksena. Ylipäätään olo on rauhaton ja rentoutuminen vaikeaa.

Hyvä toimintakyky voi säilyä myös ahdistuneisuushäiriössä. Korkean toimintakyvyn ahdistuneisuushäiriöön sairastunut on Kujalan mukaan usein ahkera ja viimeisen päälle huolellinen.

Ihminen tarkkailee omaa suoriutumistaan suurennuslasilla. Työtehtäviin voi mennä tolkuttomasti aikaa, kun jokainen yksityiskohta täytyy tarkistaa useita kertoja.

”Kontrolli on keino hallita ahdistusta ja epävarmuutta. Ulospäin voi silti näyttää, että onpa tällä ihmisellä hyvin langat käsissään.”

Ihmisellä voi olla samaan aikaan masennus- ja ahdistuneisuusdiagnoosi. Kujalan mukaan korkean toimintakyvyn kanssa saatetaan sinnitellä verrattain pitkään, mutta yleensä seinä tulee jossain vaiheessa vastaan.

Masennuksen hoidossa lääkitys on sitä yleisempää, mitä vaikeammista oireista on kyse. Kaksi kolmesta ­masennuslääkkeitä säännöllisesti syövistä saa niistä apua.

Psykoterapian vaikuttavuudesta on hyvää näyttöä erityisesti lievän ja keskivaikean depression hoidossa. Tutkimusten mukaan lääkehoidon ja psykoterapian yhdistelmä on tehokkain, mutta lieviin masennustiloihin moni saa apua pelkästä terapiastakin.

”Lievästä masennuksesta voi parantua ilman hoitoa, eikä valtaosa hae lievään oirehdintaan apua”, Isometsä kertoo.

Terapialla pyritään vaikuttamaan masennusta ylläpitäviin mielikuviin, ajatusmalleihin, minäkäsitykseen, tunne-­elämään ja toimintatapoihin. Sen tavoitteena on aktivoida ihmistä mieluisien asioiden pariin.

Masennus saa ihmisen yleensä välttelemään niitä. Masentunut ei välttämättä halua tavata kavereitaan tai käydä harrastuksissa.

”Tätä ongelmaa ei ole, jos toimintakyky on korkea masennuksesta huolimatta. Yleensä kalenteri on silloin edelleen täynnä. Hoidossa pitäisi herättää halu pysähtymiseen, tunteiden tunnistamiseen sekä kohtaamiseen ja tarpeiden ilmaisemiseen”, Kujala sanoo.

Korkean toimintakyvyn masennukseen sairastuneen olisi hyödyllistä harjoitella heittäytymistä, itsensä ja ­elämänsä kevyemmin ottamista, itsearvostusta silloinkin, kun tekee jotain hyödytöntä, avun vastaanottamista sekä sitä, että palaverissa tuhlataan aikaa eikä edetä suoraviivaisesti.

”Ihmiset saattavat suorittaa myös toipumista. Kalenteri voi olla täynnä palautumista tukevia asioita, kuten joogaa ja rentoutushetkiä. Myös terapiaa haluttaisiin paukuttaa tehokkaasti läpi.”

Moni suorittamiseen taipuva ihminen tietää, että ratkaisu olisi armollisuuden ja myötätunnon lisääminen, mutta ei pysty tekemään sitä käytännössä. Oleellista on tutkia, mikä estää olemasta lempeä itselleen ja millaisin teoin sitä voisi harjoitella.

”Tärkeintä olisi osoittaa pienillä teoilla itselleen, että pystyn tähän; jättää yhtenä iltana tiskit pöydälle ja pyykit pyykkäämättä ja kokea itsensä arvokkaaksi, vaikka asiat ovat kesken.”

Depressiotaipumus on Isometsän mukaan kohtalaisen periytyvää. Kaltoinkohtelu tai hoivaa vaille jääminen lapsuudessa tai aikuisuuden vaikea elämäntapahtuma voi laukaista masennuksen. Alttiutta lisää taipumus kokea pienetkin vastoinkäymiset voimakkaan kielteisesti.

Masennuksen kehittymiseen voi vaikuttaa itse. Sen ehkäisyssä auttavat riittävä uni ja lepo sekä sopiva määrä liikuntaa. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä, samoin stressin säätely. Kuormittuneena ei kannata turvautua päihteisiin, ja ongelmia tulisi mieluummin aktiivisesti ratkoa kuin vältellä.

Diagnosoidussa depressiossa masennuksen tunne jatkuu viikkoja.

”Apua pitää hakea aina, jos arki tuntuu liian ­vaikealta eikä selviydy roolistaan esimerkiksi vanhempana tai työntekijänä sekä silloin, jos on itsetuhoisia ajatuksia”, Isometsä sanoo.