Koomikko Anitta Ahonen toipuu jo toisesta vakavasta sairaudestaan: ”Saan elää jatkojen jatkoaikaa”
Ihmiset
Koomikko Anitta Ahonen toipuu jo toisesta vakavasta sairaudestaan: ”Saan elää jatkojen jatkoaikaa”
Vastoinkäymisistä syntyy parasta komiikkaa, sanoo stand up -koomikko Anitta Ahonen. Hänen omassa elämässään on materiaalia riittänyt.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 17.11.2022
Eeva

Anitta Ahosen, 58, korvakorut ovat näyttävät liukuvärjättyine avaruuskuvioineen. Ahonen ottaa niistä kehut vastaan tamperelaisen ravintola Telakan tarjoilijalta, mutta harmittelee samalla, että sillä hetkellä kadoksissa ovat kahdet hänen suosikkikorvakoruistaan, molemmat ”asennekorviksia”.

”Toisissa lukee Fuck This Shit ja toisissa Sail Away Motherfucker.”

Anittan suosikkeihin kuuluvat myös naisen ulkoisia sukupuolielimiä esittävät korut, jotka hänellä on usein korvissa lehtikuvissa.

Tamperelainen Anitta Ahonen on stand up -koomikko ja esiintyjä, jonka pirkanmaalais-ronski tyyli tunnetaan laajasti ympäri maan.

Hän on myös vakavasta sairaudesta parhaillaan toipuva keski-ikäinen nainen ja isoveljensä etäomaishoitaja, jonka komiikka syntyy välillä synkistäkin aineksista.

Anitta Ahonen aloitti viihdyttäjän uransa vasta yli nelikymppisenä. Asennekorujen lisäksi latvoista punaiseksi värjätty pystytukka vihjaa siitä, millaista läppää on odotettavissa.

”Kerran on jätetty yrityskeikalla keikkapalkkio maksamatta, kun roustasin firman toimitusjohtajaa ilmeisesti liikaa.”

Faneja on jo paljon, ja he tuovat idolilleen keikkojen jälkeen lahjoja. Monet korviksetkin Anitta on saanut fanilahjoiksi.

”Saan aika usein myös villasukkia. Ja Nakkilan fanit antoivat vihkon, jotta voin kirjoittaa siihen uusia juttuja.”

Kuusikymppisenä TikTok-tähdeksi

Keväällä Anitta Ahonen kiersi stand up -show’nsa kanssa pohjoisen hiihtokeskuksia. Nyt kirjoitusvaiheessa on sooloesitys, jonka ensi-ilta on Tampereella syksyllä.

Alkuvuoden aikana Anittasta on tullut kotimainen suursuosikki videoiden jakamiseen perustuvassa TikTok-sovelluksessa, jossa hänen roolihahmonsa kiroileva rollaattorimummo työntää rollaattoria lumihangessa ja manaa v-sanaa säästelemättä. Se on vedonnut etenkin TikTokia käyttävään nuorisoon.

TikTok-sovellus teki lähes kuusikymppisestä Anitta Ahosesta suositun myös somessa. Stand up -suosikki hän on ollut jo vuosia.

Anitta on ehtinyt antaa toistakymmentä haastattelua siitä, kuinka tullaan suosituksi TikTokissa. Hän vilahtaa myös näyttelijänä muun muassa tv-sarjoissa Suhteeton ja Koskinen.

Yksinhuoltajan tytär haaveili vapaudesta

Juupajoella Oriveden kupeessa kasvanut Anitta Ahonen haaveili näyttelijänurasta jo nuorena. Ja etenkin hän haaveili kaupunkielämästä Tampereella.

”Tampereella oli minusta niin hienoa! Kun tultiin kaupunkiin, halusin jäädä bussista jo Itsenäisyydenkadun alussa, että saisin enemmän aistia kaupungin tunnelmaa.”

Kaupungissa oli myös vapaampi ilmapiiri kuin pienellä kylällä, jossa yksinhuoltajaäidin kolme lasta olivat jatkuvasti silmätikkuina. Elettiin aikaa, jolloin lapsia voitiin avoimesti sättiä siitä, että isä oli vankilassa eikä huolehtinut perheestään.

”Mietin, että minkä minä sille voin, että suvun miehet ovat ryssineet elämänsä. Pitääkö minun kantaa siitä syyllisyyttä?”

Äiti heitti isän lopullisesti pihalle, kun Anitta oli puolitoistavuotias. Vanhemmat eivät olleet koskaan naimisissa ja kun isä kuoli Tampereella vuonna 2000, hänen jäljiltään jäi ”puhdas virkatodistus”. Hän ei ollut virallisesti tunnustanut yhtään lastaan.

”Minkä minä sille voin, että suvun miehet ovat ryssineet elämänsä. Pitääkö minun kantaa siitä syyllisyyttä?”

Perheen elatus ja lastenkasvatus olivat äidin harteilla.

”Äiti oli kenkätehtaalla töissä ja teki yöt käsitöitä. Huumori oli kai jonkinlainen selviytymiskeino.”

Äiti on esiintynyt Anittan sosiaalisessa mediassa hashtagilla #vitunvanhaäiti ja muun muassa laulellut rivoja lauluja.

Anitta Ahonen oli äitinsä ja nyt veljensä etäomaishoitaja

Anitta Ahonen oli perheen nuorimmainen. Isosisko, joka asuu nykyään Ruotsissa, on yhdeksän vuotta vanhempi ja lievästi kehitysvammainen isoveli 13 vuotta vanhempi.

Äiti piti jöötä ja välillä Anitta oli äidin kanssa napit vastakkain.

”Minun olisi pitänyt pitää ylioppilaan puhe, mutta äidin mielestä en harjoitellut sitä tarpeeksi. Hän sanoi, ettei tule ylioppilasjuhlaan ollenkaan, jos en harjoittele. Meni niin voimakkaasti tunteisiin, ettei äiti luottanut minuun, että kieltäydyin puheen pitämisestä kokonaan.”

Kun Anitta Ahonen aloitti esiintyjänuransa vuosikymmeniä myöhemmin, äiti oli ”salaa ylpeä”.

”Vaikka hänen oli vaikea sitä osoittaa, hän leikkasi talteen lehtijutut ja oli sitä mieltä, että jos tuttavat eivät kommentoineet esiintymisiäni, se johtui siitä, että ovat niin kateellisia.”

Äiti kuoli 96-vuotiaana loppuvuonna 2019. Anitta on huojentunut siitä, ettei äiti joutunut kohtaamaan korona-ajan eristyksiä.

”Olin hänelle etäomaishoitajana ja hän valitti, että tuon hänelle liikaa ruokaa. Että näin sitä ruualla osoitettiin rakkautta, vaikka osat olivat vaihtuneet.”

Isoveli asui äidin kanssa ja muutti omilleen vasta äidin kuoltua. Nyt Anitta ja sisko etäomaishoitavat veljeä, jolle toinen sisko soittaa joka aamu ja toinen joka ilta.

Toinen sairastuminen oli viedä hengen

Anitta Ahosen stand up -materiaali tulee usein suoraan omasta elämästä – ja etenkin vastoinkäymisistä.

”Vaikeuksista ja epäonnistumisista tulee parasta komiikkaa.”

Kiroilevan rollaattorimummon hahmo syntyi, kun Anitta oli ollut pari viikkoa sairaalassa pahaksi äityneen selkänikaman bakteeritulehduksen takia.

”En ymmärtänyt lattialla maatessani olevani taas niin vakavasti sairas ja kuoleman kielissä. Kaikki energia meni selviytymiseen siitä hetkestä, kun annoin periksi ja suostuin lähtemään sairaalaan ambulanssikyydillä.”

Vielä juuri ennen vuodeosastolle joutumistaan Anitta oli heittänyt keikan Nokialla särkylääkkeiden voimalla.

”Olin tosi huonossa kunnossa.”

Anitta Ahonen ammentaa komiikkaansa aiheita muun muassa vakavista sairastumisistaan. Hänen mielestään mille tahansa voi nauraa.

Sairaalasta päästyä liikkuminen oli hankalaa. Tampereen kaupungin apuvälinekeskuksesta ei rollaattoria herunut, joten Ahonen osti sellaisen itse.

”Se maksoi alle 200 euroa ja oli ihan liian kevyt ulkokäyttöön, varsinkin kun lunta oli niin paljon.”

Hän yritti kipeän selän kanssa työntää rollaattoria hangessa, videoi värikkäin sanankääntein tuntonsa ja postasi ne 600 seuraajalleen.

TikTokin toimintalogiikan ansiosta video levisi kulkutaudin lailla ja Ahosen seuraajamääräkin satakertaistui. Kiroilevaa mummoa on katsottu 1,5 miljoonaa kertaa.

”En tajunnut, että se lähtee leviämään tuolla lailla. En nyt ihan koko aikaa kuitenkaan jaksaisi kiroilla”, hän viittaa somesuosionsa ylläpitämiseen.

It-alalta koomikoksi

Digitaalisen median Anitta Ahonen hallitsee, koska hän teki ensimmäisen työuransa Elisalla. Hän meni kesken opintojen töihin Numeropalveluun ja jäi sille tielle 18 vuodeksi. Yrityskauppojen ja fuusioiden myötä Ahonen vastasi lopulta 5000 hengen yrityksen intranetin rakentamisesta.

”Kun menin sinne töihin, en osannut käyttää tietokonetta. Lähdin sieltä urani huipulla vuonna 2005.”

Työn alla ollut konsernin intranet jäi kesken. Saappaat tuntuivat liian suurilta.

”Olin vetänyt aiemmin monia onnistuneita, tosin mittakaavaltaan paljon pienempiä www-sivustouudistuksia, joten oli kova pala, etten onnistunut.”

Mutta Anitta halusi kokeilla, voisiko esiintyjänä elää. Hän oli ihastunut stand upiin jo 1990-luvulla.

”Missähän sitä edes näin silloin, varmaan joltakin VHS-kasetilta. Mutta esimerkiksi Eddie Murphy, Robin Williams ja Joan Rivers olivat aivan uskomattoman hyviä.”

”Kun sain palkkatöistä kultaisen kädenpuristuksen, ajattelin, että tässähän alkaa olla b-suunnitelma.”
Anitta Ahonen

Anitta oli käynyt Teatterikorkeakoulun järjestämän stand up -kurssin 1990-luvulla, mutta esiintyminen oli jäänyt yhteen kertaan. Stand upin suosio alkoi kasvaa Suomessa pikkuhiljaa ja vuonna 2003 Anitta osallistui uusille stand up -kasvoille suunnattuun kilpailuun, jonka Ismo Leikola voitti.

”Kun sitten sain palkkatöistä kymmenen kuukauden kultaisen kädenpuristuksen, niin ajattelin, että tässähän alkaa olla b-suunnitelma.”

”Olipa mukavaa, että jäin henkiin”

Kun elää läpi tilannetta, josta ei ole varmuutta, jääkö henkiin, ei välttämättä mieti syntyjä syviä.

”Jos olisin uskovainen, olisin kenties rukoillut”, Anitta sanoo.

Sen sijaan hän ajatteli monesti Maarit Feldt-Rantaa, joka sairastuttuaan siteerasi ruotsalaiskirjailija Per Olov Enqvistin lausetta: Jonakin päivänä kuolemme, mutta kaikkina muina päivinä meidän pitää elää.

”Jälkeenpäin voi miettiä selviytyessään, että taas kasvoi resilienssi ja olipa mukavaa, että jäin henkiin ja voin elää jatkojen jatkoaikaa.”

Nyt Anittan toipuminen on siinä vaiheessa, että hän yrittää päästä kuntoutukseen. Jo sen selvittäminen, mistä lähetteen saa ja mitä lausuntoja siihen tarvitaan, on vaatinut sellaista soittelurumbaa eri tahoille, ettei siitä ole selvinnyt edes 58-vuotias korkeakoulutettu ihminen.

”Sanoinkin yhden puhelun aikana, että uuvuin tästä puhelusta, joten voidaanko lopettaa.”

”Jälkeenpäin voi miettiä selviytyessään, että taas kasvoi resilienssi.”

Aiemmin, vuonna 2014, Anittalta löytyi kohdunrungon syöpä. Jo sen vuoksi hänellä oli kokemusta, mistä vakavan sairauden jälkeen haetaan jälkihoitoa.

”Ilmeisesti seitsemän vuoden välein tulee aina jokin romahdus. Sanonkin keikoilla, että mulla on tämä mikrofoni, niin voin kertoa omista sairauksistani.”

Kaikelle voi nauraa

Koska Anitta Ahonen puhuu ja vitsailee rankoista aiheista, omien rajojen pitäminen voi olla hankalaa. Keikan jälkeen ihmiset haluavat tarjota tuoppeja ja kertoa omista vaikeuksistaan ja se tuntuu välillä raskaalta.

”Viihdyttäjän ammatissa altistaa itsensä, mutta eihän siihen viereiseen baariin ole pakko mennä keikan jälkeen notkumaan.”

Anitta Ahonen toipuu parhaillaan vakavasta sairaudesta, mutta jaksaa jo valmistella tulevia esityksiä.

Moni valittaa nykyään, että mistään ei voi enää vitsailla, koska loukkaannutaan niin herkästi.

Valituksen pontimena on yleistynyt käsitys siitä, ettei vähemmistöjen ja heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien pilkkaaminen ole kovin terävää.

Anitta vitsailee kaikesta, niin Ukrainasta kuin homoistakin. Se vain pitää osata tehdä niin, että sille voivat nauraa myös ne, kenestä vitsaillaan.

Toistaiseksi Anitta ei ole ryhtynyt luomaan uraansa sosiaalisen median vaikuttajan eli influensserin suuntaan, vaikka taidot siihen olisivatkin olemassa.

Kaupallisten yhteistöiden tekeminen ei nappaa, sillä Anitta arvelee, että maksaja olisi hanakka puuttumaan hänen tekemisen tapaansa.

TikTokissa hän kyllä viettää aikaa muuten. Siellä nimittäin riittää sisältöä ihan kaikille, myös aikuisille. Jos nyt Anittan mieltymyksiä voi aikuismaisiksi kuvailla.

”Katson sieltä Tourette-ihmisten videoita, näppylöiden puristelua ja aasialaisten ruuanahmisivideoita eli mukbangeja.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 9/2022.

Kommentoi +