7 vuoden kutina iski parisuhteeseeni – pitäisikö nyt avata suhde tai vaihtaa kumppania ihan kokonaan?
Laura Friman ajatteli rakkauden alkuhuumassa, että mikään ei uhkaisi hänen tuoretta suhdettaan. Seitsemän vuoden jälkeen tilanne on toinen.
Se iski sittenkin.
”Seitsemän vuoden kutina” on amerikkalaisesta puheenparresta omaksuttu termi, joka on helppo leimata humpuukiksi. Käsitteellä viitataan suhdesyyhyyn, joka iskee, kun parisuhdetta on takana seitsemän vuotta.
Alkuhuuma on taputeltu, ja sen jälkeinen suloinen seesteisyyskin alkaa olla paketissa. Esillä on ennemmin kaikki inhimillinen: väsymystä, tylsyyttä, tottumusta – ja sekä omat että toisen raivostuttavimmat piirteet.
Kun samaan yhtälöön lisätään työstressiä, ruuhka- ja esivaihdevuodet ja takapenkillinen kiukuttelevia lapsia, niin avot. Johan kutisee, saatana!
Nyt muistelen huumaisia alkuaikojamme puolisoni kanssa lämmön lisäksi häpeällä.
Meille ei pitänyt käydä näin. Lähdin nykyiseen parisuhteeseeni ennen näkemättömällä uhmalla. Mikään klisee tai vaara ei uhkaisi meitä.
Julistin julkisesti olevani Disney-seksuaali, eli uskovani suorastaan naiivin romanttisesti siihen, että ihan kaiken voi kuin voikin saada yhdeltä rakastetulta – väitti muu maailma mitä tahansa. Olin niin rakastunut, että olin vähällä räjähtää.
Nyt muistelen huumaisia alkuaikojamme puolisoni kanssa lämmön lisäksi häpeällä. Miten liikuttavan nolo olinkaan postatessani someen joka päivä uuden kuvan hänen ihanasta naamastaan ja rivikaupalla pateettisia Taylor Swift -sanoituksia. Tein selväksi, että olimme kuolemattomia ja kaikenlaiselle kutinalle immuuneja.
Olisinko onnellisempi toisenlaisessa asetelmassa, itsenäisenä naisena tai jonkun muun kanssa?
Sitten: elämä tapahtui. Seitsemän vuoden kohdalla olemme sittenkin käännekohdassa.
Meillä menee ”ihan hyvin”, mutta niin raportoivat myös ne pariskunnat, joiden yhdessäoloa kaikki pahoittelevat selän takana. Eiväthän ne enää istu kainalokkain illanvietoissa, ja miksi niiden pitää koko ajan piilovittuilla toisilleen?
Näen horisontissa keskinkertaisen parisuhteen, jonka vaalimisesta kumpikaan osapuoli ei kanna vastuuta. Olen ollut tällaisessa suhteessa tarpeeksi monta kertaa, enkä enää aio kuluttaa elämääni sellaiseen.
Nykyään kyse ei ole edes vain siitä, paranisiko vaihtamalla seurustelukumppani toiseen. Moni äskettäin eronnut ystäväni haaveilee perinteisen parisuhteen sijasta tulee töihin tarvittaessa -tyyppisestä rakastajasta tai rennosta monisuhteisuudesta. Entä jos unohtaisi miehet kokonaan ja vaihtaisi naiseen?
Edustan kaupunkilaista kuplaa, jossa moderneista ratkaisuista on lupa unelmoida ääneen. Normien haastaminen tekee hyvää, sillä se tarjoaa mahdollisuuden arvioida avoimemmin myös omaa tilannettaan.
Olisinko minäkin onnellisempi ihan toisenlaisessa asetelmassa, itsenäisenä naisena tai jonkun ihan muun kanssa?
Tämä on tismalleen se kohta, jolloin on helppo juosta karkuun ja aloittaa sama sykli uudelleen – ja pettyä taas kerran.
Isot kysymykset kannattaa puntaroida läpi. Oma vastaukseni on sittenkin se, että haluan vieläkin koko show’n juuri tämän tyypin kanssa. Tämä on tismalleen se kohta, jolloin on valtavan helppo juosta karkuun ja aloittaa aina sama sykli uudelleen – ja pettyä taas kerran.
Pakomatkan sijaan tahdon katsoa, mitä tapahtuu, kun päättääkin panostaa siihen, mitä jo on. Kaivaa paljain käsin esiin sen Disney-romanssi, jonka ainekset hautuvat arjen alla.
Lääkkeeksi kutinaan määrään pari riviä Taylor Swiftiä joka päivään.
