Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Uudessa lehdessä

Kirsi Alm-Siira ja Antti-puoliso muuttivat avoliittoon 1,5 vuotta sitten – tästä syystä Antti tulee Kirsiä alaovelle vastaan, kun tämä tulee töistä kotiin

Kirsi Alm-Siiran, 50, uusperhearkea kannattelee parisuhde, jossa molemmilla on tilaa olla oma itsensä. Parisuhde perustuu moniulotteiseen luottamukseen, hän kertoo uudessa Kauneus ja Terveys -lehdessä.

12.8.2025 Kauneus ja Terveys

Kuin uusi tienhaara häämöttäisi edessäpäin. Siltä uutisankkuri Kirsi Alm-Siirasta on viime aikoina tuntunut.

Syy lähestyvän elämänmuutoksen pohdiskelulle piilee vanhemmuudessa. Kirsin ja hänen ex-puolisonsa Kalle Siiran tytöt ovat teini-ikäisiä ja varttuvat vauhdilla. Esikoinen Stella on 17-vuotias lukiolainen ja marraskuussa 13 vuotta täyttävä Patricia on juuri aloittanut yläkoulun.

”Tuntuu, että polkuni jatkaa tasaisena ja melko vahvana kuten tähänkin asti, mutta likkojen kasvaessa sen varrelle tulee uusia ja erilaisia sivuteitä. He rakentavat itsenäisiä suuntiaan. Se vaikuttaa myös minuun ja tapaani ajatella itsestäni heidän äitinään.”

”Kypsemmällä iällä solmitussa suhteessa kumpikin säilyttää itsenäisyytensä ehkä eri tavalla kuin nuorempana.”

Keväällä 2022 Kirsin elämä mullistui. Silloin hän kohtasi yhteisten tuttavien kautta Antti-nimisen miehen. Pari rakastui.

Alkuvuodesta 2024 Antti muutti asumaan Punavuoreen Kirsin asuntoon, jossa myös Stella ja Patricia asuvat vuoroviikoin. Uusperhekuvion muodostuminen jännitti Kirsiä alkuun, turhaan. Kaikki on soljunut hyvin, ja Antille on muodostunut mutkattomat välit kumpaankin tyttöön.

Puolisona Kirsi arvelee olevansa huomioonottava. Hän hemmottelee Anttia valmistamalla tämän mieliruokaa, leivitettyjä ja marinoituja kananfileitä.

”En itse kyseisestä ruuasta kummemmin välitä, joten Antti tietää, että olen ajatellut häntä silloin, kun fileitä on tarjolla.”

Kirsi puolestaan tietää olleensa Antin mielessä, kun tämä pyytämättä täyttää tiskikoneen Kirsin sotkujen jäljiltä tai pesettää tämän auton. Tai tulee illalla kerrostalon alaovelle vastaan ja ryhtyy etsimään tämän puolesta keskustan lähikaduilta vapaata parkkiruutua, jotta Kirsi pääsee työvuoron jälkeen suihkuun ja huilaamaan.

Kirsin mielestä hyvä parisuhde perustuu moniulotteiseen luottamukseen.

”Luottamuksen ansiosta toiseen ei tarvitse takertua. Meillä molemmilla on mahdollisuus olla parisuhteessa oma itsensä, ja kumpikin osaa antaa toiselle tilaa. Kypsemmällä iällä solmitussa suhteessa kumpikin säilyttää itsenäisyytensä ehkä eri tavalla kuin nuorempana.”

Luit tiivistelmän jutusta, joka on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 8/2025. Haastattelussa Kirsi kertoo elämänsä merkityksellisistä rooleista: työstään uutisankkurina ja ryhmäliikuntaohjaajana sekä äitiydestä ja ystävyydestä. Kirsi esimerkiksi kertoo, miten hän tuntee eroavansa muista äideistä ja mistä hän on innostunut puolisonsa Antin innoittamana.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt