Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira, 45:

"Uutistyöni on iltapainotteista. Lisäksi ohjaan ryhmäliikuntatunteja 2–5 kertaa viikossa. Jaksan, koska teen työtä, jossa koen olevani hyvä ja jossa voin hyödyntää vahvuuksiani.

Olen lyhytjännitteinen enkä ole hirveän kiinnostunut tulevaisuudesta. Jaksan miettiä eteenpäin vuorokauden. Se raivostuttaa läheisiä ja haittaa ystävyyssuhteitani. Työssäni se on etu.

Suorassa lähetyksessä asioita ei voi vatvoa tunti­kausia, mutta minua se ei stressaa. Ratkaisen asiat nopeasti ja luotan intuitioon. Jos menen maalikauppaan valitsemaan olohuoneen seinän väriä, minulla kestää viisi sekuntia valita neljästä sävystä se oikea.

Lapsena olin tosi vilkas, ja se oli koulussa aina ongelma. Pojille sallittiin pukkitaistelut ja puissa kiipeäminen, mutta minut komennettiin pois. Opettajat käskivät rauhoittumaan.

Nyt samat asiat ovatkin vahvuuksiani töissä.

En ajatellut nuorena niin fiksusti, että ominaisuuteni sopisivat uutistyön nopeaan rytmiin. Ryhdyin toimittajaksi, koska olin hyvä kirjoittamaan ja minua kannustettiin siihen. Olen huomannut vahvuuteni ja heikkouteni kokeilemalla sellaisiakin töitä, jotka eivät ole niin minua.

Minua pyydettiin muutama vuosi sitten esimieheksi. Tiesin, ettei minulla olisi edellytyksiä laskujen tilitykseen, työnvuorojen tekemiseen ja muuhun hallinnointiin. Klaaraisin sen, mutta en pitäisi siitä. En ollut itselleni rehellinen. Ajattelin palkkaa ja hienoa titteliä ja otin työn vastaan.

Työ uuvutti minut täysin. Sinnittelin ja taistelin viimeiseen asti, etten epäonnistuisi.

Yhtenä päivänä sähköpostissani odotti 50 viestiä, joissa kysyttiin jotain. Mietin, mitä tapahtuisi, jos en avaisikaan niitä. Päätin irtisanoutua.

Hävetti, että minut oli nimitetty esimieheksi muutama kuukausi aiemmin, ja olin jo loppu. Minulle oli silti ihan sama, jos joku ajattelisi, että olin epäonnistunut. Minähän epäonnistuin. En kuollut siihen, mutta itselleni ja läheisilleni olisi voinut käydä huonosti, jos olisin jatkanut.

Minua naurattaa, kun joku kaipaa epämukavuusalueelle. Ei kukaan halua sinne. Haasteet ovat eri asia. Niitä minäkin tarvitsen tai tylsistyn.

Minun ei tarvitse yrittää hillitä stressiä, koska nykyisessä työssäni sitä ei tule. Kun Työterveyslaitos mittasi muutama vuosi sitten stressitasojani, kaikki työpäiväni näyttivät vihreää. Punaiset hetket olivat niitä, kun kiskoin kotona puoliväkisin kurahaalaria lapselle.

Ihminen pystyy tekemään mitä vain velvollisuudesta. Minua on auttanut, että teen mahdollisimman paljon asioita, joista pidän, ja mahdollisimman vähän niitä, joita kuuluisi tehdä."

Täydellisyyden tavoittelu voi johtaa uupumukseen. Lue, miten oppia ottamaan rennommin!

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11/2020.