Oivallus: Olen ymmärtänyt, että minulla on oma ääni ja oikeus käyttää sitä. En tanssi muiden pillin mukaan, vaan uskallan sanoa ei. Miksi tämä oivallus tulee meille naisille aina vasta neljänkympin tienoilla? Moni on turhan kiltti ja tekee liikaa töitä.

Ruoka: Olen ollut 13-vuotiaasta saakka kasvissyöjä, ja pysynyt hengissä lähinnä makaronilla ja leivällä. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että elimistö tarvitsee proteiiniakin. Suosikkini on Shiritaki-nuudeleista tehty wokki, jonne lisään kookosmaitoa, kasviksia, tofua ja currya.

Rentoutumispaikka: Muutin viime keväänä Helsingin Eirasta Puu-Vallilaan taloon, jonka ikkunanpielet maalautin sinisiksi. Se on tuntunut alusta alkaen kodilta, jossa on hyvä olla. Sänkyni yläpuolella on Manuela Boscon maalaus ja olohuoneessa Eemil Karilan teos. Parasta on, että minulla on vihdoin aikaa laittaa lempikirjani hyllyyn.

Biisi: Sielun Veljien Ikävä osuu sydämeen ja herättää kaipuun, vaikka sitä kuunnellessa ei ajattelisi ketään tiettyä. Musiikkimakuni on muuttunut nuoruuden angstisesta punkista: kaipaan kauneutta ja hyvää fiilistä. Sitä tuovat Aretha Franklin, Curtis Mayfield ja Nina Simone.

Kirja: Lueskelin äsken vuonna 1927 kirjoitettua kirjaa Todellisuuden ihmemaailma. Teoksessa pohditaan, kommunikoivatko ihmiset joskus vielä langattomasti tai ampaisevatko he raketilla kuuhun. Kirja muistuttaa, että maailmaa on ennenkin pidetty ihmeellisenä paikkana. Sellainen ajattelutapa tuntuu virkistävältä tämän päivän kauhukuvien ja pelottelujen keskellä.

Vaate: Maiharit kannattelevat naista. Niitä voi käyttää housujen ja mekkojen kanssa, arkena ja juhlissa. Nykyiset Dr. Martensin maiharini ostin New Yorkista viitisen vuotta sitten. Käytän kenkiä suutarilla, jotta saan pidennettyä niiden ikää.

Palautumiskeino: Mummoni sanoi, että onnekas on ihminen, jolla on vilkas mielikuvitus ja hyvät unenlahjat. Olen saanut molemmat. Tarvitsen paljon unta, ja seikkailen melkein joka yö villissä unimaailmassa. Siitä päätyy yleensä jotain kirjoihinkin.

Ihminen: Ikävöin aina siskoja ja veljeäni, sillä olemme harvoin kaikki koolla. Tuntuu, että olemme tutustuneet vasta aikuisiällä. Ehkä se johtuu ikäerosta: olen nelilapsisen katraan vanhin. Vaikka elämässä tulisi minkälaista kuraa tahansa, sisarukset ovat tukenani. Ja minä heidän.

Kukka: Koulussa muistin kukat aina ensin latinankielisillä nimillä. Suosikkini on Lapissa viihtyvä linnaea borealis, pohjanvanamo. Se on pieni ja vaatimaton, karuissa oloissa viihtyvä laji, joka on kuitenkin sitkeä tyyppi. Hiukan niin kuin minäkin.

Lempimaisema: Jäämeren rannalla koen itseni pieneksi. Maiseman ankaruus ja avaruus kiehtovat, mutta ennen kaikkea se on henkisesti vapauttava paikka. Tuomari Nurmion runokirjaa mukaellen voisi kuvailla, että Jäämeren rannalla tuntuu siltä kuin joku kampaisi karvaista sielua. Suuntaan pohjoiseen joka kesä, aika usein Varangin vuonoille tai Tromssaan. Kun ajelee juhannuksen tienoilla käsivarren kautta, Kilpisjärvi on vielä jäässä.

Muisto: En ikinä unohda matkaa, jolla opin sukeltamaan. 2000-luvun alussa lomailin Balin autiolla saarella, jota ympäröi turkoosina hohtava meri. Pinnan alla avautui toisenlainen maailma: merivirtauksien muovaama hiekka, veteen heijastuva valo ja upeat korallit. Oli maagista päästä osaksi sitä. Sukeltaessani ajattelin kaloja: miettivätköhän ne koskaan, mitä toisella puolella on?