Eeva

Erokriisi opetti kansanedustaja Elina Valtosta ottamaan apua vastaan: ”Olen ollut monesti jääräpäinen ja ajatellut, että selviän tästä kyllä itse”

Erokriisi opetti kansanedustaja Elina Valtosta ottamaan apua vastaan: ”Olen ollut monesti jääräpäinen ja ajatellut, että selviän tästä kyllä itse”
Kansanedustaja Elina Valtonen on eronsa jälkeen saanut vanhemmiltaan tukea arjessa. Itse hän yrittää auttaa äitiään, sillä perhettä koskettaa isän muistisairaus.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 10.10.2022

Eduskunnassa oli toukokuussa historiallinen äänestys, jonka tulos oli selkeä, Suomi hakee Naton jäsenyyttä.

Äänestysviikolla kansanedustaja Elina Valtonen, 40, istuu perheensä kanssa illallisella Helsingin keskustassa vanhempiensa luona. Pöydässä ovat Elinan alakouluikäiset poika ja tytär sekä äiti ja isä.

Elina tarjoaa isälleen ketsuppia, kertoo innostuneena tunnelmista eduskunnassa ja kysyy isän mielipidettä Natosta. Tämä toteaa lakonisesti ”mikäs siinä”. Ketsuppi tuntuu kiinnostavan häntä enemmän kuin poliittiset uutiset.

Pari vuotta sitten eronnut Elina Valtonen asuu lastensa kanssa vanhempiensa lähistöllä. Välit ovat lämpimät ja arki-illallinenkin syödään usein yhdessä jommankumman luona. Mukana on kuitenkin yksi kutsumaton vieras, muistisairaus. Elinan isä Kari Valtonen, 76, sairastaa Alzheimerin tautia.

”Se on hyvin surullista, ja sairaus tuntuu vaikealta ymmärtää. Isä on tehnyt uransa poliittisena toimittajana, mutta nykyisin hän ei tiedä, kuka on Suomen pääministeri.”

Elina Valtosen isän sairaus on edennyt melko hitaasti, ja hän pärjää edelleen kotona.

Elina kertoo isänsä sairaudesta työpaikallaan eduskunnassa. Hän on tullut tapaamiseen aamutelevision haastattelusta, jossa hän on puhunut turvatakuista. Samasta aiheesta Naton parlamentaarisen valtuuskunnan puheenjohtajana toimiva Elina on jo ehtinyt antaa haastattelun myös brittiläiselle televisiokanavalle.

Nyt on tarkoitus puhua oman elämän turvatakuista, ja niistä Elinalla on hyviä kokemuksia.

”Avioeroon liittyi raskaita ja vaikeita hetkiä”

Elämä kantaa. Niin Elina Valtonen lohdutti itseään tiukkoina hetkinä pari vuotta sitten. Nyt hän tietää, että myös aika auttaa.

”Avioeroon liittyi raskaita ja vaikeita hetkiä, ja välillä ajattelin, että en selviä tästä. Olin ensin jopa aikeissa jättää kunnallisvaalit väliin perhesyiden takia.”

Elina muutti erilleen aviomiehestään ja lastensa isästä Jukka Lepomäestä 2020. Moni asia meni uusiksi. Elina vaihtoi sukunimensä ja muutti uuteen kotiin. Lapset asuvat vuoroviikoin hänen ja isänsä luona.

”Elämää ei voi elää muille eikä muiden kautta, eikä liittoa kannata pitää pystyssä lasten takia. Lapset tietävät enemmän kuin luulemme.”

Yksin jäätyään Elina urheili paljon, kuunteli filosofi Esa Saarisen jäähyväisluennosta tehtyä podcastia ja ulkoili lasten kanssa potkulaudoilla.

”Piti selvitä päivä kerrallaan. Välillä työnsin tietoisesti ikävät ajatukset syrjään. Päätin, että keskityn vain niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa.”

Tilannetta pahensi se, että Elinalta odotettiin työnsä puolesta kommentteja ja selityksiä myös henkilökohtaisista valinnoistaan.

”Joissakin asioissa olen aika pidättyväinen, mutta olen yrittänyt pitää mielessäni tärkeimmän ohjenuoran: Jos ei mikään muu auta, niin olen vain oma itseni.”

Kyllä tämä tästä

Käänne parempaan tapahtui runsas vuosi sitten huhtikuussa. Elina heräsi keskellä yötä. Se oli yllättävää, sillä yleensä hän nukkuu sikeästi aamuun saakka. Oli keskiyö, lapset tuhisivat viereisessä huoneessa. Hänellä oli hyvä olla.

”Tajusin, että kyllä tämä tästä. Valo lisääntyy, pian on kesä, olen onnellinen ja pystyn mihin vain. Suunta on selkeä ja kaikki on hyvin.”

Nyt Elina katsoo rankkoja aikoja jo hieman armollisemmin. Silmät kostuvat, kun hän muistaa hyviä hetkiä ja välittämistä parin viimeksi kuluneen vuoden ajalta.

”Yhteisöllisyys tuntui suorastaan liikuttavalta. Työpaikalla sain tukea yli puoluerajojen, ja puolitututkin olivat ystävällisiä ja kysyivät jaksamisesta. Joku auttoi konkreettisesti tarjoamalla lastenhoitoapua, toinen jaksoi kuunnella, oli aidosti läsnä. Se oli tärkeää.”

”Olen ollut monesti jääräpäinen ja ajatellut, että selviän tästä kyllä itse”, Elina Valtonen pohtii.

Erokriisin läpikäyminen opetti Elinaa myös ottamaan apua vastaan.

”Olen ollut monesti jääräpäinen ja ajatellut, että selviän tästä kyllä itse. On ollut vapauttavaa uskaltautua autettavaksi. Uskon, että osaan nykyisin tarjota paremmin apua myös muille.”

Hän vertaa kokemustaan eräänlaiseen liittoutumiseen tai joukkovakuutukseen.

”Oli lohdullista huomata, kuinka moni tarjosi apuaan. Tajusin, että minulla on omat tukijoukot, ihmisiä, joilta saan tarvitessani apua. Jo tieto ja varmuus siitä auttaa: oman elämäni turvatakuut ovat kunnossa, ja ne ovat tietysti vastavuoroiset.”

Isän muistisairaus on edennyt melko hitaasti

Asuminen lähellä vanhempia helpottaa kansanedustajan arkea. Äiti Leena Valtonen auttaa Elinaa lasten kanssa, ja tytär puolestaan voi olla tukena äidilleen.

”Tosin olen saamapuolella, sillä äiti on tukenut minua niin paljon. Välillä olen huolissani hänen jaksamisestaan, ja haluaisin auttaa häntä enemmän.”

Elinan isä kuuluu sukupolveen, jossa mies teki paljon töitä ja lapset olivat pitkälti vaimon vastuulla, vaikka tämäkin kävi töissä. Elinan äiti oli viestintäalalla hänkin.

”Oikeastaan tutustuin isääni paremmin vasta, kun olin 19-vuotiaana opiskelujen ohella kansanedustaja Martti Tiurin avustajana eduskunnassa. Ihailin isän tietoa politiikasta ja taitoa pärjätä ihmisten kanssa. Isä taas puolestaan noteerasi ylpeänä, että tyttö alkaa olla aikuinen.”

Muistisairaus hiipi nyt 76-vuotiaan isän elämään vaivihkaa. Elina muistaa, kuinka äiti soitti hänelle ja kertoi ensimmäisistä muistikokeista neljä vuotta sitten.

”Olin Berliinissä kahvilassa ystäväni kanssa. Puhelu oli järkytys. Mietin, kuinka raskas uutisen täytyi olla äidille. Mieleen nousi heti myös käytännön ongelmia.”

Elina Valtonen arvostaa äitiään, joka huolehtii miehestään. ”Äiti löytää valopilkut pienistäkin asioista eikä jää valittamaan.”

Elinan isä oli tunnettu toimittaja ja hänellä oli laaja sosiaalinen verkosto. Kenelle ja miten asiasta voisi ja saisi puhua, missä kulkee yksityisyyden raja? Jos asiasta ei puhu, pysyykö se silti salassa? Ja miksi se pitäisi salata? Entä miten sairaus vaikuttaa isän kaverisuhteisiin?

Sairaus on edennyt melko hitaasti, ja isä pärjää edelleen kotona. Hän tuntee tyttärensä, mutta ei aina esimerkiksi muista, että tämä on kansanedustaja. Ja kun Elina kertoo isälleen terveisiä tutuilta eduskunnasta, niin jotkut vanhat kaverit tämä saattaa muistaa, tuoreimmat tuttavuudet hän on unohtanut.

”Hän tuntuu kätkeytyvän yhä enemmän oman sumuverhonsa taakse, ja kaikki tapahtuu kuin laimennettuna.”

Elinan lapset ovat tottuneet siihen, että ukki voi puhua samat asiat moneen kertaan tai kysellä sunnuntaina, miksi lapset eivät ole koulussa. Toisaalta hyviäkin hetkiä on paljon.

”Viime viikolla olimme lasten ja isän kanssa Töölön Baanalla pelaamassa pingistä.”

Muistisairaus on lähiomaisen tauti

Raskain osa on Elinan mielestä hänen Leena-äidillään. Äidillä ei ole enää samaa miestä, jota on luvannut rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä ja johon on tottunut nojautumaan jo yli neljäkymmentä vuotta. Ei ole enää samoja arkisia keskusteluja. Yhteisen ystävän uutista ei voi jakaa, koska toinen ei muista edes kyseistä ystävää.

”Jo sairauden varhaisessa vaiheessa myös läheisten sosiaalinen elämä muuttuu. Esimerkiksi vierailulle voi olla vaikea lähteä, ja asian selittely puolitutuille tuntuu raskaalta.”

Elina Valtonen harmittelee, että muistisairaudesta puhuttaessa korostetaan aina fyysistä jaksamista ja käytännön asioiden hoitamista, mutta omaisten henkinen taakka ja elämän rajoittuminen unohdetaan.

Muistisairas voi myös sanoa töksäyttää jotain hämmentävää, minkä joku voi kokea epäkohteliaaksi. Ystävälle voi olla kiusallista, jos vanha kaveri ei enää tunnista häntä.

Pahimmassa tapauksessa sairautta hävetään. Joskus läheisetkin ystävät kokevat hankalaksi lähestyä muistisairaan perhettä, eikä vierailukutsuja enää tule. Myös puolison elämänpiiri kapenee väistämättä.

Elinan mielestä sairaudesta puhumista ei pidä missään nimessä häpeillä. Sairaus on osa elämää.

”Äiti ajattelee viisaasti, että eletään päivä kerrallaan. Heillä on isän kanssa paljon ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa he viettävät aikaa. Ja uusia ystäviä löytyy koko ajan, sillä äiti on valtavan sosiaalinen. Hän saattaa esimerkiksi kutsua koko rappukäytävän naapurit kylään.”

Myös uusin perheenjäsen, Elinan puolivuotias koira Leo on tuonut kaikille valtavasti iloa.

”Kun äiti ulkoiluttaa koiraa, hän sanoo, että kyseessä on maailman yleisin koirarotu, ’tyttäreni koira’.”

”Äiti ajattelee viisaasti, että eletään päivä kerrallaan”, Elina Valtonen sanoo.

Elina harmittelee, että muistisairaudesta puhuttaessa korostetaan aina fyysistä jaksamista ja käytännön asioiden hoitamista, mutta omaisten henkinen taakka ja elämän rajoittuminen unohdetaan. Ajatellaan, että asiat ovat hyvin, kun sairas pärjää kotona, syö ja pukeutuu itse eikä eksy tai ole aggressiivinen.

On sanottu, että muistisairaus on ennen muuta lähiomaisen tauti. Elina on seurannut läheltä äitinsä jaksamista, ja arvostaa tätä suuresti.

”Henkinen puoli on tavallaan vaikeampaa kuin käytännön asioiden hoitaminen. Kaikesta pitää huolehtia, ja monista itselle tärkeistä asioista joutuu joustamaan. Äiti ei kuitenkaan jää valittamaan, vaan löytää valopilkut pienistäkin asioista.”

”Kaksikielisyys on perheessämme luonnollista”

Isän ansiota on, että Saksan kulttuurista ja kielestä tuli jo lapsena Elinalle osa elämää. Hän oli yhdeksänvuotias, kun isä aloitti työt Suomen Saksan-suurlähetystössä Bonnissa. Elina ja hänen isoveljensä Ville kävivät siellä koulua viisi vuotta ja jatkoivat Helsingin saksalaisessa koulussa perheen palattua Suomeen.

”Saksassa kaverini olivat monista eri maista, ja paras ystäväni oli tullut muurin murtumisen jälkeen Itä-Saksasta. Erilaisuuden kunnioittaminen oli luonnollista, sillä kaikki olivat omalla tavallaan erilaisia.”

Nyt Elina puhuu kotona saksaa poikansa ja tyttärensä kanssa.

”Kaksikielisyys on perheessämme luonnollista.”

Elina on tottunut tarttumaan haasteisiin. Hän on ollut ahkera ja kunnianhimoinen, opiskellut ja tehnyt töitä aloilla, joilla on enemmän miehiä kuin naisia.

”Ehkä lapsuudestani johtuen kaikki erilaisuus on minulle luonnollista. Naiseuskin vain yksi ominaisuus muiden joukossa. En ole erityisesti ajatellut, onko siitä haittaa tai hyötyä. Mielestäni ihmisiä ei pidä lokeroida yhden asian mukaan.”

Lapinlahden entinen sairaala-alue on Helsingin keskustassa asuvalle Elinalle tärkeä ulkoilukohde. ”Täällä on kaunista ja rauhallista. Olen yhtä aikaa kaupungissa ja luonnossa.”

Elina muistuttaa usein itseään, että kukaan ei ole niin hyvä eikä huono kuin julkisuuskuvansa. Julkisuudessa hän vaikuttaa vakavalta, mutta todellisuudessa hän hymyilee paljon ja on hyvinkin tunteellinen.

”Työssäni olen pitkin kevättä käsitellyt sotaa eri yhteyksissä, ja uskoni ihmisyyteen on ollut koetuksella. Kun kuulimme Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomi- teassa Venäjän sotarikoksista Ukrainassa, jouduin tauolla menemään hotellihuoneeseen kuivaamaan silmiäni. Asiat menivät tunteisiin.”

Elina sanoo naurahtaen, että hänen supervoimansa on kuitenkin hölmöily. Hän ei ota itseään vakavasti.

”Se on perua koripalloajoilta ja teinivuosilta. Vanhat pelikaverini ovat edelleen hyviä ystäviäni, ja siinä porukassa hullutellaan aina, kun nähdään. Asuin aikoinaan Kööpenhaminassa, ja kun tytöt olivat kylässä, viuhahdimme hetken mielijohteesta suurkaupungin keskustassa.”

Nuoren ihmisen into

Politiikka oli haaste, johon Elina Valtonen ryhtyi vähän vahingossa. Hän opiskeli isoveljensä innoittamana teknologiaa sekä sittemmin myös kauppatieteitä ja työskenteli ensin koodarina. Jo 26-vuotiaana hän oli johtopaikalla investointipankissa Lontoossa.

”Finanssikriisin aikaan olin töissä myrskynsilmässä. Mietin, kuinka Suomen talous selviää kriisistä. Silloin heräsi ajatus, että olisi hienoa päästä vaikuttamaan asiaan. En nähnyt itseäni pitkän linjan poliitikkona, vaan ajattelin nuoren ihmisen innolla, että pistän asiat kuntoon ja teen sitten jotain muuta, menen eteenpäin.”

”Ajattelin nuoren ihmisen innolla, että pistän asiat kuntoon ja teen sitten jotain muuta.”
Elina Valtonen

Elina on nyt kolmatta kautta eduskunnassa ja kokoomuksen varapuheenjohtaja. Hän myöntää, että ensimmäiset vuodet olivat hankalia.

”Tunsin, että olin yrityselämästä tulleena vääränlainen, en kylliksi hyvä. Monet olivat edenneet puolueputkea pitkin, ja porukkaan oli vaikea päästä sisään. ”

Hyvä äänisaalis ja menestys puheenjohtajavaaleissa antoivat kuitenkin luottamusta omiin kykyihin. Keväällä 2017 Elinalla oli jo varma olo.

”Istuin lentokoneessa työmatkalla kohti Amerikkaa ja ajattelin: Hei, olen poliitikko. Tätä haluan tehdä.”

Ehdotonta rakkautta

Viimeksi kuluneet vuodet ovat saaneet Elinan näkemään hyvät asiat arkisten asioiden keskellä. Vaikeuksien kautta hän on oppinut ottamaan aikaa myös itselleen.

Tällä hetkellä keskipisteenä elämässä ovat kuitenkin lapset.

”Toki vanhemmuus aiheuttaa jatkuvaa huolta ja riittämättömyyden tunnetta, mutta päällimmäisenä on kuitenkin rakkaus. Nautin ehdottomasta rakkaudesta, mitä tunnen lapsiani kohtaan sekä siitä, että olen heille näin teini-iän kynnykselläkin aidosti tarpeellinen.”

Elinan puolivuotias koira Leo on tuonut koko perheelle valtavasti iloa.

Arkisten asioiden lisäksi elämässä on onneksi myös juhlahetkiä. Elina täytti lokakuussa 2021 neljäkymmentä vuotta. Hän oli aiemmin päättänyt, että juhlii Berliinissä. Onneksi koronarajoitukset hellittivät, ja juhlat voitiin pitää ravintolassa Spreejoen rannalla. Vieraita oli satakunta, ihmisiä Elinan eri elämänvaiheista Suomesta, Saksasta, Englannista ja Italiasta, koripallo-, opiskelu- ja työkavereita, ystäviä ja sukulaisia.

”Sanoin vitsinä, että Berliini valitsi minut, mutta on se totta. Ne olivat ihanat juhlat. Tunnelma oli kuin kultaisella 1920-luvulla, vapaata arjesta ja koronasta. Puheensorina lähti heti liikkeelle, ja kaikki nauttivat yhdessäolosta. Voi kuulostaa keski-ikäisen naisen puheelta, mutta tunsin, että elämä on upea juttu.”

”Olen oman elämäni Suomen suurlähettiläs”

Katse aina eteenpäin. Se voisi olla yksi Elinan motoista.

”Olen tehnyt elämässäni virheitä, mutta en erityisesti kadu mitään. Vaikka joku valinta olisi ollut väärä, niin siinä hetkessä se on tuntunut oikealta. Virheistä oppii.”

Elina Valtonen ei ole pitkävihainen tai asioita vatvova tyyppi, mutta hän on tottunut selvittämään asiat. Siitä on helppo jatkaa.

”Osaan sekä pyytää että antaa anteeksi, enkä märehdi asioita liian henkilökohtaisesti.”

Elina ajattelee olevansa hyvä keksimään luovia ratkaisuja. Erityisen ylpeä hän on sosiaaliturvan uudistamiseksi kehittämästään perustili-ideasta, josta on pitänyt luentoja myös ulkomailla. Hän unelmoi, että tulevaisuudessa yhteiskunta antaisi yhä enemmän mahdollisuuksia jokaiselle.

”Olin neljätoistavuotiaana töissä lottokioskilla, ja silloin tajusin, että olisi aika kamalaa voittaa lotossa. Pahinta on, jos ei olisi enää unelmia.”

Joitakin vuosia sitten Elina Valtonen haaveili luomukanalasta, mutta haave vaihtui koiraksi. ”Tämän piti olla musta kääpiövillakoira, mutta puolivuotiaana Leo onkin ruskea ja keskikokoinen.”

Nyt Elina unelmoi kesälomasta lasten ja ystävien kanssa sekä venereissusta Ahvenanmaalle. Pidemmällä tähtäimellä hän haaveilee, että voisi keskittyä enemmän kirjoittamiseen ja katsella tyynesti horisonttiin. Ja jos joskus on aika luopua politiikasta, hän voisi kuvitella asuvansa jälleen ulkomailla.

”Olen aina tuntenut olevani vahvasti eurooppalainen, ja samalla erittäin suomalainen. Olen oman elämäni Suomen suurlähettiläs.”

Elina tietää myös jo, missä aikoo juhlia viisikymppisiään vajaan kymmenen vuoden kuluttua. Hän siteeraa repliikkiä elokuvasta Casablanca: ”We’ll always have Paris.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 7/2022.

Mikä on rohkeinta mitä olet tehnyt, kansanedustaja Elina Valtonen?

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Kommentoi +