Jokaisen pitäisi nauttia itsestään, sanoo Räppäri Paha Matami eli Juuli Linneo – ”En tarvitse muita kertomaan, että olen seksikäs”
Hyvinvointi
Jokaisen pitäisi nauttia itsestään, sanoo Räppäri Paha Matami eli Juuli Linneo – ”En tarvitse muita kertomaan, että olen seksikäs”
Räppäri Pahalla Matamilla eli Juuli Linneolla kesti vuosia rakastua vartaloonsa. Seuraava toive on, että muutkin hyväksyisivät sen.
Teksti
,

Kuvat

Julkaistu 10.6.2022
Trendi

Paino nousi muutosten seurauksena

”Itsetuntoni perustui pitkään väärille asioille, siihen, miten muut katsoivat minua ja suhtautuivat minuun.

Neljä vuotta sitten jäin työttömäksi. Samoihin aikoihin lopetin liikunnan harrastamisen ja erosin. Painoni kaksinkertaistui vuodessa. Jäin tyhjän päälle ja totuttelin muuttuneeseen vartalooni. Se tuntui aallonpohjalta.

Moni asia muuttui. Kannoin itseni eri tavalla. Yhtäkkiä kehoa tuntui vaikealta ja vieraalta pukea – en tiennyt, mistä löytäisin uusia vaatteita. Peiliin katsominen oli vaikeaa. Olin aiemmin ollut seksuaalinen ihminen, mutta yhtäkkiä tuntui vaikealta riisuuntua alasti miehen edessä.

Sitten huomasin, että saan yhtä lailla ihailua osakseni. Seuraavien vuosien aikana minulla oli enemmän ja parempaa seksiä kuin ikinä. Aloin päästä kosketuksiin kehoni kanssa ja sain jälleen itsevarmuutta.

Itsetuntoa nostivat hetket upean miehen kanssa. Hain nautintoa, vaihtelua ja jännitystä seksistä. Minulle oli iso asia, että vaikka olin lihonnut, miehet halusivat edelleen minua ja viehättyivät ulkonäöstäni.

Löytynyt itsevarmuus

Elämäni on ollut lopulta parempaa sen jälkeen, kun lihoin. Sitä ei saisi sanoa ääneen. Olen tullut itsevarmemmaksi. Olen helvetin seksikäs läski, mutta olisin seksikäs laihakin. Kyse on juuri siitä, että olen tajunnut, ettei varmuuteni ole sidoksissa kokooni.

Minua ahdistaa, jos mies haluaa olla kanssani vain ulkonäköni vuoksi. Haluan tulla nähdyksi henkisten ominaisuuksieni kautta: olen supliikki, aidosti läsnä ja välitän muista. Ulkonäkö on korvattavissa oleva ominaisuus, mutta minä en. Haluan löytää ihmisen, joka ymmärtää sen.

Nautin seksistä sen itsensä takia, en siksi, että joku muu haluaa minua. En tarvitse ketään kertomaan minulle, että olen kaunis ja seksikäs. Minulla on kyllä peili kotona.

Nautin seksistä sen itsensä takia, en siksi, että joku muu haluaa minua. En tarvitse ketään kertomaan minulle, että olen kaunis ja seksikäs. Minulla on kyllä peili kotona.
Paha Matami

Nuorena annoin miesten kohdella itseäni kuin roskaa, ja myöhemmin tein itse miehille niin. Nyt olen ymmärtänyt, että oikeaa voimaantumista tuo se, että kohtelee muita ja itseään hyvin.

Nykyään kehosuhteeni on hyvä. Eniten siihen on vaikuttanut se, että minulla on tärkeitä naisia elämässäni. Mummini on aina ollut myönteinen ja ajatellut kaikista ihmisistä hyvää. Luulen, että olen perinyt häneltä sen, että olen aina ihastellut mieskauneutta! Olen myös kiitollinen monille naispuoleisille pomoilleni, jotka ovat kuunnelleet mielipiteitäni, ja ystävilleni, joiden mielipiteitä arvostan. Haluan suojella hyvinvointiani niin, että arvostan tietoisesti joidenkin mielipiteitä vähemmän. Jos joku ei anna minulle mitään, miksi hänen mielipiteensä pitäisi merkitä minulle?

Kun Läski-kappaleeni musiikkivideo julkaistiin, siitä tuli viraali. Foorumeilla puhuttiin, että sisältö inhottaa ja kiihottaa samaan aikaan. Halusin tehdä twerkkibiisin, jossa nainen sanoo, että on ihanaa olla mehukas ja itsevarma. Musiikissani asenne on kuitenkin olennaisempaa kuin se, minkä kokoinen olen. Jos olisin laiha, heittäisin läppää siitä.

Minusta on ihanaa olla muodokas ja pehmeä. Se on totuus, jota elän, ei mikään taiteellinen kysymys. Minusta olen seksikkäin ihminen maailmassa, ja haluaisin, että kaikilla naisilla olisi sellainen olo itsestään, kun he kuuntelevat musiikkiani. Miksi kenenkään pitäisi olla itsestään raaka luonnos, jota pitää koko ajan kehittää, leikellä kuin kynsisaksilla bonsai-puuta, ettei ärsyttäisi ketään?

Juuli Linneo, 27, eli Paha Matami on helsinkiläinen räppäri. Hänen Läski-kappaleensa on saanut huomiota rohkean musiikkivideon­sa takia. ”Musiikillani haluan antaa kolmen minuutin itsevarmuuspillereitä muille naisille.”

Ulkonäköni on vähiten kiinnostava asia minussa

Välillä tuntuu, että esikuvien pitäisi olla täydellisiä. Jokainen on suurennuslasin alla, ja yleisö odottaa näkevänsä ihmisiä, jotka tekevät ja sanovat kaiken oikein.

Maailmassa tulisi olla tilaa myös epätäydellisille esikuville. En ole täydellinen feministinen ikoni, ja vaikka aate on tärkeä minulle, kompastelen sen kanssa usein. Toivon, että ihmiset voisivat poimia siitä elementtejä, jotka voimaannuttavat, ja jättää omaan arvoonsa asiat, jotka eivät puhuttele. Toivoisin työrauhaa – minäkin olen ristiriitainen.

Olisin itse toivonut teini-iässä, että naiskuvassa olisi ollut laajempi variaatio. Siksi haluan tarjota vaihtelua – sekä persoonani että ulkonäköni puolesta.

Somessa säännöt eivät ole kuitenkaan samat kaikille. Kun videoni tuli julki, se sai ikärajoituksen YouTubessa – vaikka se ei ole yhtään sen paljastavampi kuin mikään muukaan räppivideo. Instagramista poistettiin samanlainen pyllykuva, joita löytyy miljoonittain hoikkien profiileista. Viesti tuntuu selkeältä: kehosi on vääränlainen, ja siksi sitä ei saa näyttää tällä tavalla.

Vaarallisinta tuntuu olevan se, että nainen kunnioittaa ja ihailee itseään eikä kysy hyväksyntää muualta. Välillä tuntuu, että koko länsimaisen yhteiskunnan kohtalo on kiinni siitä, ettei vain joku ’vitun läski’ fiilistelisi itseään! Siksi haluaisin, että jokainen nauttisi itsestään – jos ei muusta syystä, niin keskisormena yhteiskunnan normeille.

Vastustaminen ja vastareaktiot eivät lannista minua vaan antavat voimaa.

Vaikka ulkonäköni tuottaa minulle iloa, se on vähiten kiinnostava asia minussa. Se on mielenkiintoisinta vain muille. Toivon, että huomio keskittyisi jatkossa muihin asioihin.”

1 kommentti