
Kuumaa-yhtyeen Johannes Brotherus kertoo, miksi bändi esiintyy aina haalareissa – ”Niitä on kertynyt viitisenkymmentä eri väreissä”
Kuumaa-bändin solisti Johannes Brotherus saa voimaa haalariasusta ja aikaisista aamuista.
Ihminen: Vain elämää -leirillä oli inspiroivaa kuulla, että muut artistit tekevät asioita eri tavalla kuin bändimme. Jonna Tervomaa kertoi, että hänellä menee vuosi studiossa, ennen kuin hän julkaisee mitään. Me taas teemme paljon ja valitsemme niistä sopivat, joita alamme hioa.
Olen tuntenut bändikaverini pienestä, basistimme Aarnin viidenneltä luokalta. He ovat nähneet kaikki puoleni ja heille on turvallista näyttää kaikenlaisia tunteita. Ja myös toisinpäin.
On olennaista tietää tärkeistä ihmisistä, miksi nämä käyttäytyvät tietyllä tavalla. Minusta esimerkiksi tulee väsyneenä hajamielinen.
Johannes Brotherus
on 27-vuotias Kuumaa-bändin solisti. Hänet on nähty syksyn ajan Vain elämää -ohjelmassa.
Maisema: Taivasta katsellessa osaa suhteuttaa itsensä johonkin suurempaan ja tuntee itsensä pieneksi.
Sana: Aamu sanana ja käsitteenä on kaunis. Se edustaa uuden alkamista ja valoa. Olen huomannut, että jos herään ajoissa, päivästäni tulee parempi.
Asu: Haalarit keikkavaatteena oli basistimme päähänpisto. Otimme ne käyttöön keikoilla toisen levyn aikoihin. Haalareissa kohtaavat käytännöllisyys ja helppous, ja niitä on kertynyt bändillemme viitisenkymmentä eri väreissä.
Merkityksellisin minulle on sininen haalari, jolla tein ensimmäiset isot kiertueemme. Siihen liittyy paljon uuden alun tunnemuistoja.
”Sydämeni sykkii kappaleille, joissa on kaunista surumielisyyttä.”
Liikuntamuoto: Lenkkeileminen aamuisin on minusta nastaa. Pidän siitä, jos ehdin kiertueella soundcheckin ja keikan välissä käydä kävelemässä muutaman korttelin. Silloin näen paikkakunnista muutakin kuin yökerhon seinät. Välillä vastaantulijat tulevat juttelemaan, ja ihan mielelläni kuulen heidän juttujaan.
Biisi: Olen viime aikoina kuunnellut ihan puhki Aaro630:n ja Jaakko Kullan Sade tulee -kappaleen. Se on kokonaisuutena upea. Sydämeni sykkii kappaleille, joissa on kaunista surumielisyyttä. Kuuntelen musiikkia päivittäin, yleensä yksin kotona kaiuttimista.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11/2025.

