Kun Johanna Pakonen erosi tuulisesta suhteesta, hän romahti: ”Itkin helpotuksesta, jos joku kysyi, miten minulla menee”
Laulaja Johanna Pakonen on aloittanut uuden elämän eron jälkeen kotikonnuillaan Oulussa. Muutos ei ollut helppo. Kun Johanna romahti, häntä kannattelivat pitkäaikaiset ystävät.
Vaikeiden vuosien jälkeen voin vihdoin hengittää vapaasti. Niin ajattelee laulaja Johanna Pakonen, 47, elämästään nyt.
Kesäkuussa Johanna muutti 11-vuotian tyttärensä Nellin kanssa takaisin synnyinseuduilleen Ouluun kahden Etelä-Pohjanmaalla vietetyn vuoden jälkeen. Etelä-Pohjanmaalle Johannan olivat vieneet rakkaus ja puutarhurin opinnot.
Rakkaus kasvoi parisuhteeksi ja eteni kihlaukseen – mutta ei kestänyt. Suhteen epäonnistuminen on ollut Johannalle valtava pettymys. Hän oli uskaltautunut uuteen suhteeseen, joka tuntui tuovan onnen, vaihtanut lapsensa kanssa paikkakuntaa ja uskonut rakkauteen.
Johannan ja hänen entisen kihlattunsa yhteinen elämä alkoi etäsuhteena syksyllä 2019. Mies asui Tampereella ja Johanna Oulussa. Kun koronapandemia keväällä 2020 vei Johannalta keikkatyöt, hänen mielessään alkoi kypsyä ajatus muutosta miehen lähelle Etelä-Pohjanmaalle. Pari kihlautui heinäkuussa 2020.
Johanna oli vuosia aiemmin aloittanut puutarha-alan opinnot, mutta opinnot olivat jääneet kesken, kun Nelli oli ilmoittanut tulostaan. Kihlautumisen ja pandemian aikaan lapsi oli jo isompi ja Johannan tyhjässä kalenterissa tilaa palata opiskelujen pariin.
Johanna ja Nelli muuttivat omaan vuokrakotiinsa Kauhajoelle kesällä 2021. Vielä silloin Johanna uskoi kohdanneensa elämänsä rakkauden. Hän luuli, että elämässä olisi edessä vihdoin uusi, innostava vaihe.
Varoitusmerkit näkyivät jo parisuhteen alkumetreillä. Niin Johanna nyt ajattelee. Alkuhuuma oli kuitenkin voimakas.
Oli hetkiä, jolloin Johanna epäili puolisonsa sitoutumista. Hetkiä, jolloin hän odotti, toivoi ja pettyi. Johannan mukaan mies jätti tulematta sovittuihin tapaamisiin eikä vastannut puheluihin. Johanna sanoo kuitenkin ummistaneensa silmänsä epäkohdilta ja ohittaneensa omat tunteensa pettymyksen hetkellä.
Suhde ajautui kiriisin. Pari haki apua terapiasta. Johanna ajatteli, että pari pystyisi vaikeudet voittamaan.
”Halusin ymmärtää puolisoani. Samalla tiesin, että luottamuksen rakentamisessa kestäisi pitkään. Liian pitkään.”
Johanna kuvailee suhdetta epävarmaksi ja tuuliseksi. Eroa pari punnitsi lukuisia kertoja vuosien varrella. Se kuitenkin siirtyi, sillä suhteessa oli Johannan mukaan hyviäkin vaiheita, onnellisia ja seesteisiä hetkiä.
Luottamus ei loputtomista yrityksistä huolimatta kuitenkaan koskaan palautunut, ja ratkaisu oli tehtävä.
”Kommunikaatiomme ei enää toiminut. Minusta tuntui, että jouduin koko ajan olemaan ilmapiirin vuoksi varpaillani.”
Nyt riittää. Tämä parisuhde on ohi. Viime keväänä, maaliskuussa, Johanna teki lopullisen päätöksensä parisuhteen päättämisestä. Parin yhdessäolon aikana Johanna valmistui pihasuunnittelijaksi ja hänestä tuntui, että aika oli kypsä.
”Kommunikaatiomme ei enää toiminut. Minusta tuntui, että jouduin koko ajan olemaan ilmapiirin vuoksi varpaillani.”
Kun Nellillä oli enää kaksi kuukautta koulua jäljellä ennen kesäloman alkua, Johanna keskittyi muuttoon.
”Viimeiset viikot ennen lähtöämme olivat elämäni pisimmät.”
Lopullisen päätöksen tekeminen tuntui kuitenkin helpottavalta. Johanna keskusteli avoimesti myös tyttärensä kanssa siitä, miten tämä tilanteen näki ja missä tyttären olisi hyvä olla. Tytär vastasi välittömästi, että haluaa palata Ouluun. Johannasta tuntui hyvältä tietää, että myös Nellin vanhat ystävyyssuhteet oululaisiin kavereihin olivat säilyneet tiiviinä.
Uusi koti, kaksio äidille ja tyttärelle, löytyi Oulusta läheltä vanhaa kotia. Johanna palasi juurilleen.
”Ystäväni eivät jättäneet minua yksin vaan kannattelivat vaikeimman vaiheen yli. Se tuntuu mittaamattoman arvokkaalta.”
kivi, joka pysyy paikoillaan, vaikka ympärillä myrskyää. Kallio, johon muut voivat tukeutua. Sellaisena Johannan lähipiiri on oppinut hänet tuntemaan, vakaana ja turvallisena. Eron jälkeen ystävät saivat tutustua toisenlaiseen Johannaan. Nyt hän oli se, joka tarvitsi kiviä ja kallioita, pysyvyyttä, vakautta ja tukea.
Kesäkuussa 2023 Ouluun palasi musertunut Johanna. Henkinen kuorma oli ollut liian pitkään liian raskas.
”Olin aivan palasina. Tarvitsin apua totaalisen romahduksen jälkeen, jotta voisin päästä eteenpäin.”
Avuksi riensivät ystävät, joiden välittäminen näkyi vilpittömyytenä ja arjen voimana: jo muuttoavuksi ilmoittautui toistakymmentä ihmistä. Yksi ystävistä kävi kaupassa, toinen siivosi uuden asunnon muuttovalmiiksi. Osa porukasta purki laatikoita ja järjesteli tavarat paikoilleen toiveiden mukaisesti. Johanna mainitsee nimeltä erityisesti yhden läheisistä ystävistä, Tommin, joka pesi uuden asunnon ikkunat, saunan ja laittoi verhot paikoilleen.
Itkuisen ystävänsä olemusta hetken aikaa seurattuaan Tommi totesi, ettei jättäisi Johannaa hetkeksikään yksin nyt kun tämä oli selvästi avun ja läsnäolon tarpeessa. Tommi majoittui hetkeksi Johannan kaksioon ollakseen tukena ja keskustelukumppanina, kunnes uusi koti olisi saatu järjestykseen, lipastot kasattua ja uusi elämä aluilleen.
”Ensimmäisten päivien aikana itkunryöpsähdyksiä tuli ihan yllättäen. Itkin helpotuksesta, jos joku sattui kysymään, miten minulla menee.”
Kun koti oli sisustettu, ystävät hakivat Johannan mukaansa Leville vaeltamaan muutamaksi päiväksi.
”Ystäväni eivät jättäneet minua yksin vaan kannattelivat vaikeimman vaiheen yli. Se tuntuu mittaamattoman arvokkaalta.”
Täällä olen onnellinen. Siihen ajatukseen Johanna havahtui lokakuussa kävellessään Oulun jokirantaa. Samoja polkuja hän tallusteli pikkutyttönä mennessään mummolaan.
”Siinä lapsuuden reittejä kävellessäni ymmärsin, että olen vihdoin vapaa.”
Tunnetaakka, pettymyksen ja eron suru, oli väistynyt, mutta usko tulevaisuuteen ei. Johannan usko rakkauteen ja hyvään parisuhteeseen on yhä vahva.
”Voin, uskallan ja haluan yhä rakastaa, vaikka takana on huonojakin ihmissuhteita. Elämää ei olisi ilman rakkautta. Vaikeuksien vuoksi ei pidä sulkea itseltään ja elämästä tunteita tai uusia kokemuksia”
Johannan mielestä tärkeää muistaa, että suhteessa on on voinut erosta huolimatta olla myös jotain hyvää. Ovathan suhteet myös alkaneet jostakin hyvästä tilanteesta. Eron jälkeen toipumiselle on annettava aikaa.
”On suotava itselle mahdollisuus käsitellä kaikki tunteet: suru, viha, kaipaus, muistotkin. Kaikki täytyy käydä läpi ja mielellään ilman uutta kumppania.”
Johanna tietää olevansa jo hyvässä vauhdissa erosta toipumisen tiellä, mutta ei lähelläkään päätepistettä, sellaista, jossa tilaa olisi uudelle rakkaudelle.
”En ole valmis uuteen suhteeseen.”
Parisuhteen aikana Johanna tottui elämään kulissielämää. Harva tiesi, että hänellä oli suhteessaan vaikeaa. Sosiaaliseen mediaan Johanna teki iloisia ja onnellisia päivityksiä. Positiivisen julkikuvan avulla hänen oli helpompi itsekin uskoa parempien aikojen koittavan.
Johanna on pohtinut paljon oman ammattinsa vaikutusta parisuhteisiin. Esiintyvä artisti saa paljon huomiota ja ihailua niin keikkapaikoilla kuin sosiaalisessa mediassakin, eikä huomio tai elämä julkisuudessa välttämättä ole kumppanille helppoa. Toisaalta julkinen työ on tärkeä osa Johannaa ja hänen persoonaansa.
”Olen mikä olen, ja minun kanssani suhteeseen ryhtyvän pitää tietää, mihin ryhtyy. En halua pienentää itseäni kenenkään vuoksi. Toista ihmistä ei voi muuttaa.”
Johanna toivoo joskus kohtaavansa ihmisen, joka jakaa hänen kansaan samanlaiset arvot. Mahdolliselta tulevalta kumppaniltaan hän toivoo samaa avoimuutta ja elämännälkää, jota hänellä itselläänkin on.
”Haluan rinnalleni ihmisen, joka on ylpeä siitä, että on yhdessä juuri minun kanssani. Hyvässä parisuhteessa ei puhuta rumasti tai alisteta toista, vaan ollaan ylpeästi yhdessä ja kannustetaan toista.”
”Haluan lähtökohtaisesti ajatella ihmisistä hyvää. Heittäydyn täysillä kaikkeen, en osaa tehdä asioita puolittain.”
kiltti ja rehellinen. Avoin ja luottavainen. Sellainen Johanna on ollut pikkutytöstä lähtien ja sellaisena, avoimena elämälle, hän haluaa myös pysyä.
”Haluan lähtökohtaisesti ajatella ihmisistä hyvää. Heittäydyn täysillä kaikkeen, en osaa tehdä asioita puolittain. Ajattelen, että elämä antaa takaisin samalla mitalla.”
Vaikka pettymys rakkaudessa on ollut suuri, Johanna ajattelee olevansa taas yhtä kokemusta rikkaampi.
Kiireettömät aamut kahvikupin äärellä ja illat, jolloin voi nukahtaa omaan sänkyyn tai ummistaa silmät tytär kainalossa, ovat Johannan mielestä arjen parhaita hetkiä. Niistä hän on erityisen kiitollinen.
Ymmärrys elämän rajallisuudesta ja tavallisten asioiden arvo korostuivat viime vuoden lopulla.
Johanna oli menossa serkkunsa kanssa Leville uudeksi vuodeksi. Hän ajoi kohti Rovaniemeä ja pysähtyi Muurolan kohdalla päästämään pulkan kanssa kulkeneen pienen pojan suojatien yli. Peräpeilistä hän häki, että takaa tuli rekka, joka ei näyttänyt pysähtyvän.
Johanna tajusi, että rekka iskeytyisi hänen autoonsa, mutta hänen on pakko päästää lapsi tien yli.
”Seisoin koko voimallani jarrupolkimen päällä, jotta jarruvalot varmasti palaisivat, nojasin penkkiini kädet ratissa ja suljin silmäni.”
Poika ehti pinkaista suojatien yli. Rekka rysähti Johannan auton perään.
Johanna selvisi onnettomuudesta lievin vammoin eikä tarvinnut sairaalahoitoa. Onnettomuuden jälkeen hän on kuitenkin kärsinyt niskan, kallonpohjan sekä yläselän säryistä ja joutunut käymään ortopedisessa fysioterapiassa.
”Kokemus säikäytti. Ymmärsin, miten pienestä kaikki, koko elämä, voi olla kiinni.”
Aktiivista, kiireistä ja ihanaa. Sellaiseksi Johanna kuvailee hänen ja tyttärensä arkea. Molemmat harrastavat lentopalloa ja Nelli myös balettia. Viikonloput sujahtavat peleissä ja turnauksissa.
Nyt kun kuormittava parisuhde on ohi, virtaa riittää myös arjen sporttisiin aktiviteetteihin.
”Välillä ei meinaa jäädä aikaa nukkumiselle. Unet lirvahtavat muutaman tunnin mittaisiksi. Minulla on niin kivaa ja niin kova kiire elää.”
Johanna keikkailee jonkin verran, mutta vähemmän kuin ennen. Tanssilavakeikat hän lopetti viisi vuotta sitten.
”Juuri nyt tärkein tehtäväni on olla äiti. Nelli on sen ikäinen, että tarvitsee minua enää muutaman vuoden. Tyttäreni on minulle maailman tärkein.”
Johanna ihailee tulisieluista tytärtään ja tämän vahvaa tahtoa.
”Toivon, että hän pysyy sellaisena kuin on eikä olisi vanhempanakaan liian kiltti. Toivon, että hän on jämäkämpi kuin minä olen ollut eikä koskaan anna kenenkään kohdella itseään huonosti.”
Kuvauspaikka Bokvillan.
Tyyli, meikki ja hiukset: Ida Jokikunnas
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 3/2024.
