Muisto: Kun olin lapsi, kävimme usein katsomassa isää hänen työpaikallaan VR:n ratapihalla. Ratapölkkyjen ja -kivien tuoksuun liittyi turvallisuuden ja onnen tunne. Muisto palaa mieleeni aina, kun menen Linnanmäelle. Vuoristoradan puurakenteet tuoksuvat samalta kuin isän vanha työpaikka.

Kukka: Ostin viime kesänä pihalle Gladioluksia eli miekkaliljoja. Ensin ne kasvoivat pelkkää lehteä ja jo melkein luovutin. Kun kukat viimein loppusyksystä aukesivat, vaivuin ihan hurmioon. Olisin voinut vain istua pihalla ja ihmetellä, että minä tosiaankin sain nämä aikaan.

Vaate: Olen mekkoihminen, mekossa tunnen itseni vapaaksi. Ostan mekkoni usein kirpputoreilta ja yhdistelen värejä ja kuoseja riemunkirjavasti. Olen alkanut muistuttaa Astrid Lindgrenin kirjoista tuttua täti-ihmistä. Parasta on yhdistää mekkoon paksut, napakat sukkahousut, jotka pitävät paketin kasassa.

Ruoka: Meillä on aina osoitettu rakkautta ruualla. Käymme sunnuntaisin lounaalla äitini, isäni, veljieni ja oman perheeni kanssa. Ihaninta on tulla kotiin pitkän työpäivän jälkeen, kun Jukka on tehnyt minulle vaikka Skagen-rapuleivän, kattanut pöydän ja sytyttänyt kynttilät.

Rentoutumispaikka: Kreetan saari on kuin kesämökki. Olemme lomailleet samassa kohteessa ja hotellissa perheen kanssa jo yli kymmenen vuotta. Tunnen koko henkilökunnan ja kaikki hunajamyyjät Elafonissin tien varrella.

Ihminen: Olen onnekas, kun minulla on niin paljon läheisiä ihmisiä turvaverkkona. Pidän itsekin mielelläni muista huolta. Vieraat ihmiset ovat olleet minulle loputon mielenkiinnon kohde. On kiehtovaa, kuinka erilaisia olemme. Hedelmällisintä on saada itsensä kiinni ennakkoluuloista ja joutua oikaisemaan käsityksiään jostakin ihmisestä.

Asento: Olen laiskiaisen ja kolibrin hybridi. En ole liikunnallinen, mutta voin kävellä helposti 30 kilometriä. Kuntosaleihin liittyviä asentoja en voi sietää: hirvittää ajatus, että pitäisi mennä kylmään ja kolisevaan koppiin työntämään ja vetämään itselleen kipua.

Palautumiskeino: Rakastan siivoamista. Viime jouluna sain täydellisen lahjan, mankelin. Mieheni oli ostanut sen käytettynä ja tuunannut 1950-luvun tyyliin. Mankeloiminen on paras tapa rentoutua.

Kirja: Rakastan lyriikkaa ja runoutta, ja kirjoitan itsekin mielelläni rönsyilevästi. Parhaillaan teen salapoliisityötä toista romaaniani varten ja ahmin tietoa erästä asiantuntijahahmoa varten. En ole ollut koskaan mikään opiskelijatyyppi, mutta nautin tiedon penkomisesta roolin tai kirjan vuoksi. Äänikirjojen suhteen olin etujoukoissa: kuuntelin jo lapsena Sinuhe Egyptiläisen kirjaston kasettikirjana.

Oivallus: En ole koskaan pitänyt mietelauseista. On vaikea ajatella, että pitäisin elämän johtolankana yhtä mottoa. Nehän muuttuvat koko ajan. Veikkaan, että home sweet home lukee juuri sen kodin seinällä, josta lähdetään maailmalle etsimään kiihkeästi jotakin. En kiinnity yhteen ajatukseen, vaan pyrin löytämään uusia oivalluksia joka päivä.

Kaupunki: Pietari on voimakaupunkini. Se on runsas, uljas, rosoinen ja mystinen. Aluksi Pietaria on mahdoton hallita: kaikki on suurta ja sitä on liikaa. Mutta kun kaupunkiin pääsee sisälle, se on todella inhimillinen. Venäläisen kulttuurin vieraanvaraisuus kiehtoo: ensin syödään vähän borssikeittoa, sitten lauletaan ja pian jo suudellaan.

Biisi: Sain Jukalta kymmenvuotishääpäivänä laulun, jonka hän oli tilannut lastenmusiikkiorkesteri Orffeilta. Biisin nimi on Stella Kokander, ja se kertoo suhteestamme ja meidän perheestä. Huikea lahja.