”Kun menin ensimmäistä kertaa Tinderiin, valitsin sinne itsestäni klassisen kauniita kuvia. Ja vientiä riitti!

Kun tulin kolmekymppiseksi, identiteettini muuttui ja aloin tykätä androgyynisemmästä tyylistä. Deittejä ei enää löytynytkään samaan tahtiin. Profiilini arvo laski.

Tinder on pelillistetty deittimarkkina, jossa on eri lain­alaisuudet kuin deittailussa livenä. Sovelluksen tarkoitus on olla kannattava, ei oikeasti löytää sopivia kumppaneita. Jos vaikka yhtäkkiä halutaan, että sovellus pysyy käyttäjällä auki pidempään, sovellusta muutetaan.

Sovellus yhdistää samanlaisista harrastuksista pitäviä omaan kuplaansa. Viehättävä ulkonäkö nostaa arvoa ja siten tykkäyksiä – paljon tykkäyksiä saaneet näkevät toisensa. Siksi kaikki eivät näe kaikkia ihmisiä. Niiden on helpompi löytää Tinderistä kumppaneita, joiden ulkoinen olemus kelpaa mahdollisimman monelle. Läskiviha näkyy sielläkin.

Minulla on ollut paljon ihania Tinder-treffejä. Olen päätynyt laskuvarjohyppäämään Etelä-Afrikassa ja norjalaisen miehen kanssa oluelle Malagassa. Jos haluaa rentoa kivaa seksiä, Tinder on oikea paikka.

Kumppanin löytäminen on vaikeaa. Tinderissä moni vaikuttaa tylymmältä kuin oikeasti on. Minulle se aiheutti miesvihaa. Sain hyviä naismatcheja, mutta moni mies oli epäkohtelias.

Paperilla ei voi tietää, kuka on ihmisesi. Kemian aistii vasta kohdatessa. Kun menen treffeille, tiedän kahdeksassa sekunnissa, menenkö sänkyyn tai toisille treffeille.

Miten kuplaa vastaan voi sitten taistella? Olemalla utelias. Jos Tinderiä käyttää pitkään, alkaa ehkä nähdä ihmiset listana kriteereitä, eikä enää kohtaa toista oikeasti.

Moni kertoo harrastuksistaan, mutta ne eivät ole parin löytämiseksi oleellista tietoa. Vaikka pitäisi matkustelusta nyt, ei välttämättä halua sitä jatkossa. Kiinnostuksen kohteet muuttuvat, ja jos rakkauden löytäminen pelillistetään, unohdetaan, kuinka paljon elämään mahtuu vaiheita.

Olen nyt sulkenut Tinderin, sillä haaveeni on, että tapaan tyypin livenä. Hän on ehkä joku kaverin kaveri, jonka kanssa juttu luistaa, eikä meidän tarvitse kysellä, mitä teemme työksemme. En jaksa enää sitä napakymppijuttua.”

Jenni Janakka, 36, on kirjailija ja puhetaiteilija. Hän on kirjoittanut yhdessä Kaisa Merelän kanssa Himokirjan (S & S 2021), jota varten hän perehtyi deittisovelluksiin.

Juttu on julkaistu Trendissä 6/22.