Hoitotieteen dosentti, erikoissairaanhoitaja Jari Kylmä:

"Kohtasin työssäni psykiatrisena hoitajana toivottomia ja masentuneita ihmisiä. Heidän kauttaan kiinnostuin tutkimaan sitä, miten toivoa voi vahvistaa.

Toivo on elämän perusvoimavara, mutta sitä ei voi hallita tahdolla eikä järjellä. Siksi masentuneiden tai kuolemansairaiden potilaiden toivottomuutta ei voi selittää pois. Sen sijaan voidaan luoda mahdollisuuksia sille, että toivo alkaa vahvistua, vaikkapa aluksi vain ottamalla toivottomuus vastaan.

Kun pyrkii tekemään edes jotain parantaakseen vointiaan, muuttuu olosuhteiden uhrista tai toiminnan kohteesta aktiiviseksi toimijaksi.

Omat teot voivat olla hyvin pieniäkin. Kun masentunut jaksaa lähteä lyhyelle kävelylle edes silloin tällöin, hänen on helpompi ymmärtää, että maailmassa on muutakin kuin päälle kaatuvat seinät.

Toivo syntyy ennen kaikkea kohtaamisessa. Toivoton kokee olevansa irrallinen muusta todellisuudesta.

Kun pääsee puhumaan vaikeista tunteista ja toinen ottaa ne vastaan, tulee tunne, että tämän voi kestää.

Tärkeintä on kiinnittyä johonkin. Silloin ahdistukseen liittyvä yksinäisyyden ja merkityksettömyyden tunne vähenee.

Aina ei tarvita edes toista ihmistä, vaan voi olla vuorovaikutuksessa myös lemmikkiin, luontoon tai johonkin korkeampaan voimaan.

Vaalin omaa toivoani kuuntelemalla musiikkia, katsomalla 1940- ja 1950-lukujen elokuvia, liikkumalla sekä hoitamalla viherkasveja ja puutarhaa.

Ylläpidän yhteyttä läheisiin ihmisiin, ja rakkaat kissani jakavat arjen kanssani.

Saan toivoa myös siitä, että autan kuukausilahjoituksilla eläinsuojeluyhdistyksen kissatoimintaa. Se on yksi tapa toimia tärkeäksi kokemani asian suhteen.

Joskus auttaa aikaperspektiivi. Vaikka historiassa on katastrofeja, jotka ovat vaatineet veronsa, ihmiskunta on kuitenkin toistaiseksi pärjännyt. Yksittäinen ihminen voi käyttää samaa tekniikkaa.

Epätoivon hetkellä voi muistella elämäänsä taaksepäin ja tiedostaa, että ennenkin on ollut tilanteita, jolloin tunsi, ettei selviä, mutta tässä sitä vielä porskutetaan.

Huolien kieltäminen ei auta, koska elämässä on aina joka tapauksessa sekä hyviä että huonoja asioita.

Todellisuus pitää ottaa vastaan sellaisena kuin se on, mutta sen jälkeen kannattaa rajoittaa vaikeuksien vaikutusta omaan elämään siinä määrin kuin se inhimillisesti on mahdollista.

Toisinaan on hyvä antaa mielelleen lomaa vaikeista asioista. Voi päättää, että vaikka hankala asia on totta, juuri nyt en ajattele sitä. Tämä ajattelutapa on auttanut esimerkiksi syöpäsairaita kestämään tilannettaan ja ylläpitämään toivoa. Jos siis maailman tilanne ahdistaa, on täysin ok olla katsomatta uutisia hetkeen.

Samasta syystä esimerkiksi Kymmenen uutisten loppu­kevennykset ovat niin tehokkaita. Vaikka lähetys on muuten täynnä vakavia asioita, lopuksi katsojat palautetaan siihen ajatukseen, että on myös hyvää. Erityisesti toivottomina aikoina tarvitsemme toivoa."