Pehmeä valo soljuu seinän kokoisista ikkunoista sisään ja valaisee lempeästi avaran huoneiston paljaaksi jätetyt hirsiseinät ja korkealle nousevan katon. Kukkaruukut pursuavat energiaa. Eteinen, olohuone, ruokailutila ja keittiö lomittuvat samaan tilaan. Tunnelmaa täydentää yläkertaan nouseva portaikko.

Hirsitalo valmistui vuonna 2001 Turun keskustan liepeille, Raunistulan kaupunginosaan, ja se kuvaa hyvin asukkaidensa, Vihreiden entisen kansanedustajan Janina Anderssonin, 47, ja hänen aviomiehensä, muusikko Kim Engblomin, 55, rentoa ja konstailematonta elämäntapaa.

”Olemme halunneet pitää kodin väljänä erilaisista sisustustavaroista. Lattialla on muutama ulkomailta tuotu rumpu, ja jos seinillä on jotain, ne kaikki liittyvät sukuun ja läheisiin”, Kim juttelee.

Pienen pojan kasvoja kuvaava herkkä puuveistos seinällä on Kimin isän, Ole Engblomin taidonnäyte perheen esikoisesta, nyt parikymppisestä Alecista. Taulu laukkaavasta hevosesta on puolestaan Janinan äidin, Harriet Anderssonin maalaama. Entä tuo näyttävä ryijy seinällä?

”Isoäitini kutoi sen meille lahjaksi ihan siitä hämmästyksestä, että minä pystyin synnyttämään, vaikka olin niin pienikokoinen”, Janina kertoo huvittuneena.

Janinalla ja Kimillä on Alecin lisäksi lukiota käyvä poika Aron, joka asuu vanhempiensa luona. Åbo Akademissa taloutta opiskelevalla isoveljellä on oma asunto kaupungissa.

”Aika hyvin hän viihtyy myös kotona meidän kanssamme. Alec on ihan omalla alallaan, sillä jo pienenä hän laittoi kuitit järjestykseen ja piti menoista kirjanpitoa”, Janina kehuu esikoistaan.

Vihreitä edustanut Janina Andersson oli kansanedustajana lähes kuusitoista vuotta, 1995–2011. Politiikkaan hän osallistuu yhä, nyt kunnallistasolla. Janina toimii Turun kulttuurilautakunnan puheenjohtajana, mutta muuten entisen kansanedustajan työkuviot ovat muuttuneet.

Reilut kolme vuotta sitten Janina Andersson sai aloittaa unelmatyössään toiminnanjohtajana Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirissä.

”Minulla on ihania työkavereita ja aivan yhtä ihania vapaaehtoisia, jotka ovat ryhtyneet tukihenkilöiksi esimerkiksi nuorille

tai maahanmuuttajaperheille. Vapaaehtoiset tuntevat olevansa tarpeellisia, ja se välittyy ilona heidän kasvoiltaan. Siinä on jo kylliksi syytä hurmaantua työpaikasta”, Janina hyrisee.

Toiminnanjohtaja kertoo tehtävistään ja esittelee liiton uuden nettisivuston, jonka tarkoitus on hakea toimintaan mukaan uusia vapaaehtoisia.

”Työpaikalla on koko ajan jotain jännittävää, koulutuksia ja erilaisia projekteja. Minulla on paljon myös puhetilaisuuksia”, Janina listaa.

Hän tunnustaa hieman huijanneensa aviomiestään, kun uskotteli tälle, että yhteistä vapaa-aikaa olisi nyt enemmän kuin kansanedustajavuosina.

”Toisin on käynyt. Eduskunnassa avustajani laati aikataulut ja sanoi tarvittaessa ei. Nyt päätän itse ja sanon helposti kaikkeen kyllä! Teen monesti illalla täällä kotona vielä töitä. Pakkoa siihen ei ole, mutta haluan tehdä niin.”

Aviopuoliso Kim Engblom kuuntelee vieressä. Hän ymmärtää vaimoaan ja kertoo, miten he jo seurusteluvaiheessa sopivat, että antavat toisilleen vapauden toteuttaa itseään.

”Arvostamme toistemme tekemisiä”, Kim painottaa.

Kun Janina keskittyy kotona töihinsä, Kim saattaa soitella kitaraa ja laulaa. Ja kun Janinalla on iltamenoja, puhujatilaisuuksia, lautakunnan kokouksia tai juhlia, Kim istuu kotistudiossaan ja työskentelee musiikkinsa parissa.

”Näin meillä on oikeastaan eletty koko ajan – eri tahdissa ja erikseen – mutta turvallisesti. Meillä on lämmin ja luottamuksellinen suhde”, Kim sanoo.

Kim Engblom pohdiskelee asioita mielellään. Vaikka hän on koulutukseltaan lastentarhanopettaja, hän työskentelee musiikin ammattilaisena. Kim tuottaa, säveltää ja esiintyy, ja veljensä Jan Engblomin kanssa hänellä on nelihenkinen orkesteri E-band.

Nuoruudessaan Kim ja Jan tekivät musiikkia, lauloivat ja soittivat kokoonpanossa nimeltä Beat. Suurelle yleisölle Beat tuli tutuksi Zagrebissa keväällä 1990 järjestetyn Eurovision laulukilpailun myötä. Kokoonpano esitti kilpailussa veljesten yhdessä säveltämän ruotsinkielisen kappaleen Fri.

Ominta Kimille on esiintyä yksin kitaransa kanssa. Nykyään hän on kysytty esiintyjä muun muassa hoitokodeissa.

”Olen oikeastaan palannut siihen, mistä nuorena aloitin, kun rippi- ja kesäleireillä soitin kitaraa ja lauloin. Tunnen, että yleisö pitää esiintymisestäni, ja minä viihdyn. Silloin kaikki on kohdallaan”, elämäänsä tyytyväinen muusikko tunnustaa.

Rakkaus Janinan ja Kimin välillä on kypsää ja toisaalta ihailtavan tuoreen oloista.

”Pidän Kimiä vieläkin kiehtovana ja jännittävänä, vaikka olemme olleet yhdessä jo 32 vuotta. Usein huomaan fiilisteleväni kuin silloin nuorena rakastumisen huumassa, kun menen tapaamaan miestäni”, Janina hämmästelee.

”Osittain noin minäkin koen, kun näen Janinan”, Kim myöntää.

Avioparin rakkaustarinan juuret ovat kesässä 1986: Janina oli rippileirillä ja Kim, joka oli useana vuotena ollut leirillä isosena, hengaili tuona kesänä mukana muuten vain.

”Yksi bändikavereistani oli leirillä isosena, ja menin lähes päivittäin häntä tapaamaan. Viihdyin hyvin, kun sain touhuta nuorten kanssa. Muuten olin ujo ja vetäytyvä, vähän sellainen naisia pelkäävä nuori mies.”

Janina sitä vastoin oli jo tuolloin hyvin määrätietoinen, spontaani ja rohkea.

”Kun näin Kimin siellä rippileirillä, päätin, että tuo on minun! Yritin tehdä vaikutuksen, mutta hän vain kiusasi minua”, Janina muistelee.

Seitsemän ja puoli vuotta Janinaa vanhempi Kim piti itsevarmaa neitiä pikkutyttönä eikä voinut kuvitellakaan, että tämä olisi hänestä oikeasti kiinnostunut.

Kim oli siihen aikaan töissä Fazerin musiikkiliikkeessä. Ripillepääsyn jälkeen Janina pistäytyi eräänä päivänä liikkeeseen ja pyysi Kimiä iltakuudeksi paikalliseen ravintola Foijaan. Kello kuuden jälkeen alle 18-vuotiaat eivät sinne päässeet, mutta se ei Janinaa huolettanut, hän käveli ravintolaan sisään jo paljon ennen sovittua aikaa.

Kim saapui ravintolaan ajallaan, ja nuoret päätyivät illan mittaan Aurajoen rantabulevardille kävelemään ja keskustelemaan, ei enää kavereina, vaan toisiinsa ihastuneena parina.

”Siitä alkaen kolme vuotta eteenpäin omistauduimme vain toisillemme. Keskustelimme lähes päivittäin monta tuntia kerrallaan. Lopulta tiesimme toisistamme ihan kaiken – myös luonteenpiirteet ja tavat, jotka toisessa häiritsivät”, aviopari avaa seurustelunsa ensimmäisiä vuosia.

”Itkeskelin paljon ja minua ärsytti, ettei Kim esimerkiksi suostunut sanomaan minulle, että olen maailman kaunein ja seksikkäin nainen. Sittemmin ymmärsin rehellisyyden merkityksen. Kim ei halunnut leperrellä sellaista, mikä ei pitänyt paikkaansa. Se merkitsi myös luottamuksen osoitusta toista kohtaan”, Janina uskoo.

Nykyisin Janinaa ärsyttää miehessään tämän huolimattomuus: Kim jättää arvokkaat soittimensa kotona välillä mihin sattuu. Muuten hän on tekemisissään tarkka ja huolellinen, joskus jopa liiankin pedantti.

”Kun minä pyyhin pöydän, Kim tulee perässä ja sanoo, ettei se ollut kunnolla pyyhitty. Minä teen nopeasti ja pidän huolta, että asiat tapahtuvat. Erilaisuus on myös vahvuutemme. Olemme toisiamme täydentävä ja tehokas työpari.”

Sen jälkeen, kun Janina Andersson vuonna 1990 kirjoitti ylioppilaaksi, hän muutti Kim Engblomin kanssa yhteen. Alkoi nuorenparin yhteinen matka aikuisuuteen.

Janina opiskeli valtiotieteen maisteriksi, opetti tanssia ja aloitti työt eduskunnassa vuonna 1995, samaan aikaan kun perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi.

Vauva nähtiin äidin mukana välillä eduskunnassa, ja Kimillä oli vaikeuksia asettua isän rooliin niin kuin olisi pitänyt. Hänet oli kasvatettu 1970-lukulaiseen tyyliin uskomaan, että pojat ja tytöt ovat samanlaisia. Nyt nuori isä oli pettynyt, kun ei kyennytkään olemaan moderni, myös äidin rooliin taipuva isä.

”Se oli minulle raskas kokemus. Kun uusi vauva muutaman vuoden kuluttua ilmoitti tulostaan, sanoin Janinalle, että tälle lapselle minä haluan olla vain isä”, Kim muistelee.

Kun Alecin pikkuveli Aron sitten syntyi, Kim suhtautui vauvanhoitoon ja hänen kanssaan touhuamiseen ihan uudella tavalla.

”Olin tyytyväinen itseeni ja helpottunut, kun sain olla oma itseni isänä. Kaikki sujui paljon paremmin ja osallistuin vauvan kanssa olemiseen paljon enemmän kuin aiemmin.”

Janinankaan elämä ei aina ollut helppoa. Pienet lapset ja vaativa kansanedustajan työ tekivät hänestä jankuttavan vaimon ja äidin.

”Silloin listasimme Kimin kanssa ylös kaiken, mitä perheessä pitää tehdä ja kumpi meistä tekee mitäkin. Se helpotti valtavasti elämäämme.”

Kun pojat kasvoivat niin isoiksi, että he pystyivät auttamaan kotitöissä, jääkaapin oveen kiinnitettyyn muistilappuun kirjoitettiin, mitä tehtäviä kenenkin vastuulla oli. Nuorimmainen sai valita ensin haluamansa tehtävät.

Kim ei voi olla huomauttamatta, etteivät miehet pidä siitä, että heitä käsketään.

”Se on monille myrkkyä, myös minulle. Mutta kun miehelle antaa hieman väljyyttä aikatauluun, tekemisen motivaatio on aivan toinen. Olen saanut Janinalta hyvin myönnytyksiä”, Kim kertoo ja virnistää.

Juhannuksen alla vuonna 1996 avioituneet Janina ja Kim ovat pariskuntana pyyteettömiä. Heille rakkaus ja romantiikka ovat pieniä asioita arjessa.

”Moni naureskelee meille, kun emme koskaan käy romanttisesti syömässä, emme anna toisillemme lahjoja, emme oikeastaan koskaan matkusta kahdestaan, emmekä tee muutenkaan mitään erityistä. Mutta on mahtavaa käydä marketissa yhdessä ostoksilla. Kivaa on sekin, kun silloin tällöin ehdimme Kimin kanssa istua tuohon sohvalle katsomaan jotain hyvää elokuvaa”, Janina sanoo.

Perheen kesälomatkin sujuvat ilman suorittamisen paineita. Janinaa ihan huvittaa, miten vähään he tyytyvät.

”Kun kesä lähestyy, kysyn Kimin ja poikien mielipidettä lomanvietosta, ja saatan heitellä ilmaan joitakin ideoita. Yleensä se menee siihen, että emme tee yhtään mitään.”

Harrastuksia perheellä toki riittää, ja tärkein niistä on jalkapallo. Pojat pelaavat Åbo IFK:ssa: Alec edustusjoukkueessa ja Aron A-junioreissa. Kim pelaa saman seuran senioreissa, ja lisäksi hän on toiminut valmentajana jo reilut kymmenen vuotta.

”Ja minä toimin joukkueenjohtajana monta vuotta ennen nykyistä työtäni”, perheen miehet jalkapalloon innostanut Janina sanoo.

Läheiset ja suku ovat olleet Janinan ja Kimin perheelle aina tärkeä voimavara. Molempien vanhemmat ja sisarukset asuvat lähellä, Janinan isä Jan Otto Andersson asuu nykyisen vaimonsa Irenen kanssa jopa samassa pihapiirissä.

”Ja viikonloppuisin talossa on myös sisarpuoleni Laura. Hän rakastaa ruuanlaittoa ja hoitaa aktiivisesti paikallista lähiruokapiiriä. Laura tekee viikonlopun aikana vanhemmilleen ja meille viikon ruoat valmiiksi. Usein hän ehtii vielä leipoa leipää”, Janina ylistää.

Janinan ja Kimin persoonallinen koti on Kimin suunnittelema. Yksi sen tärkeimmistä paikoista on ruokailutila. Aviopari halusi antaa sille reilusti neliöitä, jotta tilaan mahtuisi yli kahdenkymmenen hengen ruokapöytä.

”Kun meillä on sukujuhlat, kaikkien pitää mahtua saman pöydän ympärille”, Janina perustelee.

Hän paljastaa, että sopiva ruokapöytä löytyi hyvissä ajoin jo ennen talon valmistumista, mutta se ostettiin kotiin vasta vuotta myöhemmin.

”Kim halusi ensin pohtia ja vähän vertailla. Minä olisin tehnyt kaupat siitä paikasta. Onneksi pöytä oli sentään vielä myynnissä.”

Talon rakentaminen oli rakas projekti. Janina kertoo haaveilleensa hirsitalosta ja maalämmöstä. Kimille tärkeintä olivat talon muoto, valo ja akustiikka.

”Ne kaikki ovat tässä”, pariskunta iloitsee.

Janinan ja Kimin rakkaustarina ja elämä poikkeaa tavanomaisesta. Janinan psykologiystävä on joskus ollut hieman huolissaan siitä, ettei aviopari edes kunnolla riitele.

”Meidän yhteinen juttumme on keskusteleminen. Jos olemme Kimin kanssa asioista eri mieltä, avaamme ne puhumalla. Niin kauan keskustellaan, että pääsemme hyvään lopputulokseen. Riitaa ei tule edes ostoksista, koska teemme ne aina yhdessä”, Janina paljastaa.

Kerran Janina erehtyi ostamaan itsekseen sohvatyynyn. Kotona hän sovitteli sitä paikalleen yhdessä makutuomarinsa Kimin kanssa. Tuomio oli tyly: tyyny oli vähän liian pieni ja sävyltäänkin pikkuisen väärä.

”Sain tyynyn onneksi vaihdettua kuittia vastaan. Tällaisia me olemme”, Janina kertoo ja nauraa.

Nuoresta iästä alkaen yhdessä olleella pariskunnalla ei ehtinyt olla aikaisempia parisuhdepettymyksiä. Ajatus siitä, että pitäisi erota, ihastua johonkin toiseen, rakastua ja ehkä pettyä, tuntuu molemmista raskaalta.

”Olemme olleet toisillemme ainoat, ja se on riittänyt meille. Kaikesta olemme selvinneet, ja siitä on syytä olla kiitollinen. Joka ilta on muistettava kiittää”, Janina ja Kim sanovat. ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 8/2018.