Kun 10 vuotta piinannut hermosärky loppui, Jaana itki onnesta – sitten kipu palasi, ja hän sai lääkäriltä selityksen
Kauneus ja Terveys kertoi elokuussa 2021 hermosäryistä kärsivän Jaana Kotkansalon tarinan. Lue, mitä hänelle kuuluu nyt.
”Kun kymmenen vuotta piinannut hermosärky lakkasi syksyllä 2021, itkin onnesta. Selkääni oli juuri asennettu kipustimulaattori. Se ei paranna pysyviä hermovaurioita, mutta se vei kivut pois.
Toivuin leikkauksesta nopeasti ja pääsin jatkamaan töitä liikunnanohjaajana. Olin unelmatyössä, joka sopi täydellisesti entiselle fitness-kilpaurheilijalle.
Vapaa-ajalla pääsin taas lenkille, pyöräilemään ja salille treenaamaan. Kipu ei enää lamauttanut tai jarruttanut minua, ja uskalsin suunnitella tulevaisuutta.
Jaana Kotkansalo, 50
Työ: valmentaja, lähihoitaja, merkonomi ja pian lähiesimies
Asuu: Kemissä
Perhe: mies ja kaksi lasta, joista esikoinen asuu omillaan, sekä kolme villakoiraa
Kivut kuitenkin palasivat kesällä 2022. Aluksi en piitannut säryistä, joita tuli usein sen jälkeen, kun olin treenannut oikein kovaa. Helpotti, kun lepäsin ja säädin laitetta.
Sitten kipu ei enää poistunutkaan ja heräilin siihen öisin. Olin väsynyt. Synkät ajatukset tekivät minusta hiljaisen, vaikka olen yleensä puhelias.
Tutkimuksissa selvisi, että stimulaattori oli lakannut toimimasta. Pääsin pian leikkaukseen, jossa laite saatiin taas toimimaan.
”Kaikkein kovimmankin kivun keskellä pystyin kuitenkin pitämään yllä ajatusta paremmasta.”
Kivuttomuudesta innostuneena suoritin parkour-kurssin ja aloin vetää kursseja. Olen sellainen, että kun jostain innostun, lähden siihen täysillä. Innostus loppui äkkiä, kun kivut palasivat puolen vuoden kuluttua. Laite oli jälleen lakannut toimimasta.
Olin pettynyt ja surullinen. Kun kipu oli oikein kovaa, oli mahdotonta ajatella mitään. Silloin saatoin vain maata sängyssä ja odottaa, että kipulääke vaikutti. Joskus sain apua kylmä- tai lämpöpusseista, fysioterapeutin opettamista liikkeistä ja hengitysharjoituksista.
Kaikkein kovimmankin kivun keskellä pystyin kuitenkin pitämään yllä ajatusta paremmasta.
”Vaikka minusta tulisi viimein täysin kivuton, mitään parkouria en lähde enää vetämään. Realiteetit ovat mitä ovat, on turha uhmata kohtaloaan.”
Kysyin lääkäriltä, onko minuun asennettu maanantaikappale vai miten tapahtunut oli selitettävissä. Selitys oli, että minä en ollut ihan tavallinen kipupotilas, joka tyypillisesti välttelee liikuntaa. Normipotilasta varten kehitetty laite ei ollut pysynyt vauhdissani mukana.
En ole koskaan tykännyt olla vain, mutta seitsemän viikon sairauslomallani, ennen kolmatta leikkausta en juuri muuhun pystynyt. Kun mies oli lähtenyt töihin, menin sohvalle katsomaan sarjoja.
En ollut menevä, sosiaalinen ja aktiivinen itseni. Toiveiden ja pettymysten vuoristorata oli tehnyt minusta aran ja varovaisen.
Olen aina ollut lääkevastainen, mutta kipu muutti minua. Ennen uskoin siihen, että oikea ravitsemus, liikunta ja uni voivat parantaa mitä vain. Ennen kolmatta leikkausta en voinut nukkua ilman vahvoja hermokipulääkkeitä. Lisäksi söin MS-tautiin tarkoitettuja lihasrelaksantteja, jotta sain kengät jalkaani.
Kolmannen kerran minut leikattiin lokakuussa 2023. Leikkaus meni hyvin ja kivut ovat poissa, mutta aiempien kokemusteni vuoksi en uskalla vielä tuulettaa. Haluan toipua rauhassa.
Tulevaisuus näyttää varovaisen valoisalta. Vaikka minusta tulisi viimein täysin kivuton, mitään parkouria en lähde enää vetämään. Realiteetit ovat mitä ovat, on turha uhmata kohtaloaan. Täytyy tehdä viisaita valintoja, että en ainakaan provosoi kipua.
”Toivottavasti selkäni on ensi syksynä kunnossa, niin pääsen marjaan. Se oli äidin ja minun yhteinen juttu.”
Kipujen keskellä olen ajatellut hetkittäin äitiäni, jonka elämä päättyi väkivaltaisesti. Äidin kuolema on jättänyt sieluuni arven, mutta nyt viiden vuoden jälkeen tapahtuneesta minun on helpompaa puhua siitä, että löysin äitini surmattuna kotoaan. Kävin pitkään psykoterapiassa ja silmänliiketerapiassa. En näe enää painajaisia.
Toivottavasti selkäni on ensi syksynä kunnossa, niin pääsen marjaan. Se oli äidin ja minun yhteinen juttu.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 1/2024.
