
Asiantuntijana Susanna Syld
Hän on erityistason seksuaaliterapeutti ja valmentaja. Hän jakaa ajatuksiaan Instagram-tilillään @rouvasyld.
Mitä tehdä, kun mielialalääkkeet vievät halut?
”Mielialalääkkeet tasaavat tunnetta, joten ne voivat tasata myös kiihotuksen tunnetta. Kiihotus ei löydy yhtä helposti kuin ennen.
Vaikka halu tuntuisi olevan kerta kaikkiaan kadoksissa, se on vain tunne, jota voi lähteä sytyttelemään. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sekä mielen että kehon herättelyä nautinnolla, jotta halu ja kiihotus syttyvät. Nautintoaika voi olla intiimiä hierontaa, hyväilyä, kosketuksia ja läheisyyttä.
On tärkeää ymmärtää, että halu usein tulee, kun tapahtuu oikeita asioita. Pitää siis löytää ne itselle sopivat keinot, kosketukset ja muut sytyttävät tekijät, joiden avulla halu on mahdollista houkutella esille. On valinta ottaa aikaa halun sytyttelylle. Se vaatii viitsimistä – voi olla, että ennen halu syttyi viidessä minuutissa, nyt siihen tarvitaan puoli tuntia.
Jos halua ei ole, on tavallista, ettei seksi kiinnosta ollenkaan. Jos tilanne kestää pitkään, joudutaan miettimään, mitä suhteessa tehdään ja miten toisen seksuaalista tarvetta täytetään.
Parisuhteessa ei voi yksin päättää, ettei suhteessa enää ole seksiä. Seksi on tarve, josta ollaan suhteessa yhdessä vastuussa.
Vastuu suhteen seksitarpeesta tarkoittaa sitä, että tarpeista uskalletaan puhua ääneen, niitä huomioidaan ja toisen halua ei vähätellä. Siihen kuuluu myös ymmärrys siitä, että seksi ei ole pelkkä akti, vaan sen avulla osoitetaan rakkautta ja yhteenkuuluvuutta.”
Mitä jos puolison kanssa on erilaiset rakkauden kielet?
”Rakkauden kieli tarkoittaa tapaa, jolla haluaa kokea kumppanin rakkautta. Yhdelle tärkeitä ovat sanat, toiselle huomio, kolmannelle kosketus, neljännelle teot.
Oma rakkauden kieli on usein peräisin lapsuudesta: miten silloin on oppinut, että rakkautta osoitetaan toisille.
Usein osoitamme toiselle sitä rakkauden kieltä, jota itse haluaisimme kokea. Moni toteaa, että tämä on minun tapani osoittaa rakkautta ja sen pitää kelvata puolisolle. Mutta parisuhteessa ei voi vain päättää näin. Jos kumppani kaipaa toisenlaista rakkauden kieltä eikä sitä saa, hänen tarpeensa jäävät täyttymättä.
Kumppanin rakkauden kieli on hyvä löytää, jotta hänelle osaa tehdä oikeita asioita. Se vaatii, että ollaan puolin ja toisin kiinnostuneita kuulemaan, mikä on toiselle tärkeää. Parisuhde kaikkiaan vaatii joustavuutta ja uusien asioiden opettelua.
Kannattaa puhua rakkauden kielistä ääneen ja ymmärtää, että ne eivät ole vaatimuksia. Puolisoa voi pyytää kertomaan, miten häntä voi huomioida rakkaudessa.
Jos kumppani esimerkiksi tarvitsee sanoja, mutta ne tuntuvat itsestä vaikeilta, niin rakkaudesta puhumistakin voi treenata. Rakkauden kielet ovat taitoja, joita voi opetella.”
Mitä jos seksiä ei jaksa aloittaa, vaikka se lopulta onkin kivaa?
”On tavallista, että seksin aloittaminen tuntuu rankalta. Ihmiset ovat nykyään tosi uupuneita, ja elämä on täynnä. On töitä, kuormitusta ja stressiä – tai somet, suoratoistopalvelut ja miljoona harrastusta. Lapsiperheillä on omat haasteensa. Seksuaalinen nautinto taistelee hirveän monen asian kanssa ajasta.
Aika monella on kyse siitäkin, ettei ole stressiltään liikkunut ja nukkunut, ja eihän silloin jaksa kaikkea. Seksuaalinen nautinto vaatii energiaa, eikä sitä voi saada puolivaloilla.
Kyse on valinnoista: mitä haluan tehdä ja mistä pitää huolta?
Omaa elämää kannattaa katsoa rehellisesti. Onko siinä tilaa hyvinvointia tukeville asioille ja kuinka paljon siinä on tilaa parisuhteelle?
Jokaisella on vastuu hyvinvoinnistaan. Itseään ei voi uuvuttaa muussa elämässä niin, että kumppanille ei jää mitään annettavaa. Pyydän ihmisiä usein miettimään arvojaan ja prioriteettejaan. Jos parisuhde ja terveys ovat merkityksellisempiä kuin esimerkiksi työ, niin pitäisikö asialle tehdä jotain? Mitä korjausliikkeitä pitäisi tehdä, jos vaikka työ uuvuttaa täysin?
Usein suhteessa toisella olisi hirveästi virtaa seksiin, mutta toinen aina vetoaa väsymykseen. Jälkimmäinen ei voi vain olettaa, että puoliso vieressä ymmärtää jatkuvan uupumuksen.”
Miksi seksiä ei ole, vaikka arjessa kyllä halaillaan?
”Monessa suhteessa arkiläheisyys on kunnossa, katsotaan vaikka telkkaria sohvalla sylikkäin. Arkiläheisyys on usein tiimihenkistä, ja sitä voisi melkein olla vaikka kaverin kanssa.
Arkiläheisyydestä on kuitenkin hankala hypätä seksuaaliseen läheisyyteen. Arkiläheisyyden ja seksuaalisen läheisyyden välissä on intiimi läheisyys.
Intiimissä läheisyydessä ollaan aidosti läsnä kosketuksissa, ei vain anneta kuivia suukkoja ohimennen. Mutta intiimi läheisyys ei tarkoita vain kosketusta. Se on omista tunteista kertomista, oman minän jakamista toiselle, tunnepuolen läheisyyttä.
Intiimi läheisyys on suhteessa merkityksellinen palikka. Kun sitä on, on seksiinkin usein huomattavasti helpompi ryhtyä.
Tunteiden näyttäminen on suomalaisille usein haastavaa. Kannattaa kuitenkin olla auki ja haavoittuvaisena toisen ihmisen äärellä. Yhteyteen pääsee, kun kertoo tunteistaan ja tuo itsestään ilmi vähän syvällisempiä asioita.
Usein intiimi läheisyys löytyy systemaattisen tekemisen avulla. Pidetään treffihetkiä. Pidetään toisesta kiinni ja hengitellään hetki samaan tahtiin. Huomataan ero siinä, katsellaanko yhdessä Netflixiä vai otetaanko tunnin teehetki, jonka aikana oikeasti jutellaan ja ollaan lähekkäin.”
Juttu on julkaistu Trendissä 8/23.