Lentoemäntä Lauralla, 56, on vaikea äitisuhde. Hän oli aina isän tyttö eikä ole koskaan kokenut riittävänsä äidilleen. Nyt äiti on vakavasti sairas.

Laura jäi leskeksi viisi vuotta sitten. Puolison kuolema oli helpotus, sillä mies alisti häntä. Lauralla on 16-vuotias tytär, jonka kanssa hänellä on hyvät välit. Laura haluaa lyhytterapeutti Taina Riston avulla vapautua äidin syyllistävästä otteesta.

Tämä tapaaminen on ensimmäinen.

Laura kertoo äidistään ja avioliitoistaan. Taina ohjaa häntä tarkastelemaan nykytilannetta.

Taina Risto: Hei Laura, kerrot, että haluat vapautua äidin ”naputtavasta” äänestä. Mikä on saanut sinut hakemaan apua juuri nyt?

Laura: Viime vuosi oli hirveän rankka, kun äidin Alzheimerin tauti eteni nopeasti. Vuosi sitten hän vielä ajoi autoa, nyt hän ei enää tiedä, kuka olen. Koska olen ainoa lapsi, järjestin kaiken: muistitestit, lääkärikäynnit, hoivakotipaikan. Hänellä on todettu myös munuaissyöpä. Nyt toivon, että keuhkokuume iskisi ja hän pääsisi pois.

Taina: Tilanne on siis raskas.

Laura: On. Tunnen koko ajan syyllisyyttä siitä, että pitäisi soittaa tai mennä käymään. Toisaalta tämän minä jo osaan, luopumisen. Mieheni kuoli nopeasti etenevään keuhkosyöpään viisi vuotta sitten. Hänen loppunsa oli helpotus, sillä avioliitto ei ollut onnellinen. Hän oli sairaalloisen mustasukkainen ja hänellä oli päihdeongelma, jota ei myöntänyt. Ensimmäinen avioliittoni taas päättyi, koska mies oli väkivaltainen ja uskoton. Että tässä nämä minun realiteettini ovat. En voi mennä edes vertaistukiryhmiin, koska olen liian suorapuheinen.

Taina: Kerro lisää äidistäsi ja lapsuudenkodistasi. Millainen äitisi oli ennen kuin hän sairastui?

Laura: Kun olin lapsi, äiti saattoi pitää kaksi viikkoa mykkäkoulua, jos tein jotain, mistä hän ei pitänyt. Hänen lempilauseensa oli, että menepäs kylpyhuoneeseen ja katso peiliin, syyllinen löytyy sieltä. Opin jo lapsena, että koko ajan pitää tutkailla tekemisiään.

Taina: Eli liitoissasi oli jotain kotoa tuttua?

Laura: Niin, sieltä kotoa se malli tuli. Tunsin, että lapsen kanssa saatiin hengittää kotona vapaammin vain silloin, kun mies oli töissä. Onneksi sain olla oma itseni lentoemännän työssäni. Mies tosin aina epäili, mitä tein työmatkoillani. Sama kotona: kun kävin vaikka joogassa, hän halusi tietää, oliko opettaja mies vai nainen.

Pelkään, että toistan saman kaavan: etsin mahdottoman ihmisen ja alan miellyttää häntä.

Laura on selvinnyt paljosta sinnikkyydellään, mutta hän haluaisi myös oppia perääntymään.

Taina: Silti olet kaikesta tästä selvinnyt. Sinnikkyyskö sinun voimasi on ollut?

Laura: Niin, minun on ollut pakko pärjätä. Kukaan ei ole kehunut minua. Olen tottunut jatkuvaan mitätöimiseen. Pelkään, että toistan saman kaavan: etsin mahdottoman ihmisen ja alan miellyttää häntä. Luovun periaatteistani.

Taina: Voisit ehkä ymmärtää paremmin valintojasi, jos pohditaan hetki liittojasi. Miksi juuri nämä miehet? Olivatko he ehkä hurmureita?

Laura: Kyllä, he toivat elämääni jännitystä. Äiti tuomitsi molemmat, mutta ajattelin, että näytän hänelle ja muillekin, että he ovat väärässä.

Taina: Eli menit sinnikkyydellä eteenpäin, vaikka suhde ei ollut hyvä? Mitä ajattelet siitä nyt?

Laura: Pitäisi uskoa itseään, kun tajuaa ensi kertoja, ettei tästä tule mitään. Pitäisi perääntyä. En ole koskaan osannut antaa ajoissa periksi.

Taina: Ehkä joskus kuitenkin?

Laura: Olen, kerran. Pyrin oikeustieteelliseen, kunnes kolmannella kerralla jätin lukemisen kesken. Isä sanoi, että hyvä, että tajusit nyt, ettei se ole juttusi. Äiti itki ja raivosi ja sanoi, että saat itse kertoa sukulaisille. Minulle tuli päätöksestä hyvä tunne. Valitsin oman alani, vaikka minusta ei akateemista tullutkaan.

Taina auttaa Lauraa pohtimaan muutosta. Mikä olisi toisin, jos äidin valta katoaisi?

Taina: Kuvitellaan toivomaasi muutosta, että äidin moittiva ääni ei enää ohjaisi sinua. Mistä huomaisit sen?

Laura: Varmasti vapauden tunteesta, vaikka pelkään tyhjyyttä. Kun mieheni oli saattohoidossa ja valvoin vuoteen vieressä, tunsin yhtäkkiä niin valtavaa vapautta, että minua alkoi naurattaa. Ei ollut ketään, josta huolehtia, kun lapsikin oli muualla. Se oli valtava tunne.

Taina: Entä mistä tytär sen huomaisi?

Laura: En enää puhuisi, että pitäisi mennä katsomaan mummia, ja stressi lapsuudenkodin tyhjentämisestä helpottaisi. Meillä on onneksi jo paljon hauskempaa ja iloisempaa kuin silloin, kun mieheni, lapseni isä, eli. Vapautumiseni alkoi jo siitä, kun hän kuoli.

Taina: Entä mitä isäsi sanoisi sinulle?

Laura: Isä varmasti sanoisi, että vaikuttaa siltä, että olet sinut elämäsi kanssa, mutta olisin toivonut tyttärelleni helpomman elämän.

Lauran nimi on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Haluaisitko mukaan Terapiassa-sarjaan? Kerro tarinasi lyhyesti ja ilmoittaudu tästä.