Salla Mansikkamäki, 44, tutkija, Helsinki:
"Edes lapsena en tainnut koskaan nukahtaa ennen aamukahta. Kun uni ei tullut, piirsin, askartelin, leikin koirani kanssa, luin tai vain olla möllötin sängyssäni aamuyöhön. Tuijotin kattoa ja toivoin, että uni tulisi.
Vaikka nukahdin myöhään, kouluun piti herätä aikaisin. Minulla oli jatkuva univelka. Pärjäsin koulussa vain hyvän muistini ansiosta. Tiettyyn rajaan saakka sitä pystyy toimimaan ja elämään hyvinkin väsyneenä.
En silti tuntenut, että olisin erilainen tai minussa olisi jotain vikaa. Minulla oli paljon ystäviä, harrastin uintia ja sain hymytyttöpatsaan kuudennella luokalla.
Pääsin Mäkelänrinteen urheilulukioon, jossa oli myös iltalinja. Vaihdoin sille. Oli helpompi elää, ja pystyin keskittymään paremmin. Lukion jälkeen menin yliopistoon. Siellä pakollisia aamuja oli onneksi vähemmän, ja pystyin välillä kuittaaman univelkoja.
Tiesin, että nukun huonosti, mutta en osannut ajatella, että kyse on mistään poikkeavasta. Olinhan elänyt näin koko ikäni. Tilanne kuitenkin paheni.
Vuonna 2006 olin saanut lopputyöstäni parhaan mahdollisen arvosanan, päässyt tekemään väitöskirjaa lääkekehitystieteen tutkijakouluun ja saanut apurahan. Mutta unesta oli tullut ongelma.
Lue myös: Tule hyvä uni
Nukuin 2–3 tuntia vuorokaudessa mihin aikaan tahansa. Olin äärimmäisen väsynyt ja uupunut. Kroppani ja mieleni eivät kestäneet enää. Minun oli saatava apua.
Lääkäri suositteli kronoterapiaa. Siinä unirytmiäni yritettiin ensin aikaistaa. Ei onnistunut. Sitten nukahtamista yritettiin siirtää joka ilta eteenpäin, kunnes haluttu heräämisaika oli saavutettu. Ei toiminut.
Myöhemmin ymmärsin, että tällainen unirytmin sekoittaminen voi olla hyvin haitallista. Onneksi oma rytmini palautui lopulta ennalleen.
Kokeilin myös yli kahtakymmentä eri lääkettä. Tavalliset uni- ja nukahtamislääkkeet toimivat illan tai kaksi, minkä jälkeen niiden teho lakkasi.
Pahin kokemus oli väsyttävä epilepsialääke. Se oli koukuttava ja aiheutti riippuvuuden. Pääsin lopulta eroon lääkkeestä, kun annosta vähennettiin pieniä määriä kerrallaan pitkän ajan kuluessa. Siitä tuli silti jännittyneisyyttä, ahdistusta ja todella pahoja ajatuksia.
Ainoa minulla toimiva nukahtamislääke on miniannos masennuslääke mirtatsapiinia.
Kolmannella lääkärillä oli unilääketieteen erityispätevyys. Hän ymmärsi tilanteen.
Vihdoinkin sain oikean diagnoosin. Minulla on viivästynyt unijakso.
Se muutti monien ihmisten suhtautumisen asiaan, myös omani. Paino putosi sydämeltäni. Nyt tiesin, etten ole tehnyt mitään väärää. En ole tyhmä, laiska ja saamaton. Se on leima, joka meistä moneen helposti painetaan.
Ei auttanut muuta kuin hyväksyä tilanne. Ymmärsin, että pärjään kaikkein parhaiten, jos vain saan nukkua oman rytmini mukaisesti.
Nukahdan aamuyöllä viiden maissa. Töihin menen yhdeltä iltapäivällä. Unirytmini ei ole haitannut työtäni tutkijana. Pomolleni on tärkeintä, että työt hoituvat – ei se, mihin aikaan olen paikalla.
Mitä enemmän ikää tulee, sitä joustamattomampia kroppani ja pääni ovat aamuherätyksille. Jos joudun heräämään seitsemän tai kahdeksan maissa, seuraa pahaa aivosumua, kylmyyden tunnetta, sydämen lisälyöntejä ja mieli on maassa. Olo on kuin pahimmassa krapulassa. Meillä ”väärään aikaan nukkujilla” on ololle termikin: zombimoodi.
Vaikka olisin valvonut yön ja ollut väsynyt päivän, illalla pääni virkistyy. Tehokkain työskentelyaikani on iltayhdeksän ja aamuviiden välillä. Saan parhaat ideat yöllä.
Saatan valvoa koko yön, jos aamulla pitää olla jossain tai soittaa johonkin. Se on helpompaa kuin herätä parin tunnin unen jälkeen. Kroppa ei kestä useita aamuherätyksiä peräkkäin. Järjestän menoni niin, ettei niin käy.
Joidenkin on todella vaikea ymmärtää, että unirytmini on minulle luontainen, ei vapaaehtoinen valinta. Mikset vaan mene aikaisemmin nukkumaan, he ihmettelevät. Koska uni ei tule aiemmin, eikä rytmi siirry. Olen kokeillut kaikki mahdolliset keinot.
Nuorempana unirytmini oli lähinnä vitsi. Eniten loukkasi, kun lähisukulaiseni vitsaili, että hän saisi rytmini parissa viikossa normaaliksi, kun herättäisi minut aina kello kuusi aamulla. En usko, että hän teki sitä ilkeyttään vaan tietämättömyyttään.
Edellinen miesystäväni loukkasi aiheella usein, mutta muuten läheiseni ovat ymmärtäväisiä.
Nykyinen miesystäväni on aamuvirkku. Hän saattaa herätä viideltä tai kuudelta aamulla, siis samaan aikaan, kuin menen nukkumaan. Hän on luontoihminen. Joskus häntä on harmittanut, kun emme ole päässeet metsään aamusta. Ymmärrämme kuitenkin toisiamme. Vietämme aikaa yhdessä iltaisin.
Lue myös: Tämän takia uni on paras terveysteko
Unirytmiä ei voi aina korjata tahdonvoimalla tai oikealla asenteella. Ja onko tarvekaan?
Suomi toimii yhä pitkälti aamuvirkkujen ehdoilla. Esimerkiksi harvassa työpaikassa on kokonaan liukuva työaika. Yleinen vitsi meillä onkin tämä: Miksi annoimme aamuvirkkujen päättää yhteiskunnan aikataulun? Siksi, että nukuimme, kun päätöksiä tehtiin!
Ihmisten pitäisi voida elää itselleen sopivassa rytmissä. Se vaikuttaa terveyteen. Olisi kaikkien etu, että ihmiset ovat levänneitä ja hyvinvoivia. Kysymys on myös yhdenvertaisuudesta.
Kun sain diagnoosin, olisin halunnut puhua asiasta jonkun kanssa, mutta en tuntenut ketään kaltaistani. Löysin sattumalta Facebookista kohtalotoverin. Perustimme Epätyypillinen unirytmi -yhdistyksen vuonna 2014. Haluamme jakaa tietoa, lisätä ymmärrystä ja antaa vertaistukea. Facebook-ryhmässämme on jo 700 jäsentä.
Koko elämä jetlagissa voi johtaa äärimmäisen pahaan stressiin ja loppuun palamiseen. Huolehdin terveydestäni. Käyn jumppatunneilla ja yritän nukkua riittävästi. Kukaan ei voi tietää, mikä sairaus itselle puhkeaa.
Voin parhaiten, kun saan elää omassa rytmissäni. Olen sinut sen kanssa."
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 2/2020.
