Sairaanhoitaja Krista asuu Suomessa, mutta käy töissä Ruotsissa – ”Jos tekisin töitä Suomessa, olisin uupuneempi”
Sairaanhoitaja Krista Rasimus asuu Torniossa ja käy töissä rajan takana, koska Ruotsissa asiat ovat paremmin. Hän harkitsee töitä Suomessa vasta, kun hoitajia aletaan arvostaa.
”Olen työskennellyt 14 vuotta sairaanhoitajana Suomessa ja Ruotsissa kahdeksassa sairaalassa, parissakymmenessä eri yksikössä. Nykyään asun Torniossa, mutta käyn töissä Ruotsin puolella. Työskentelen Haaparannassa ambulanssissa.
Tekisin mielelläni töitä Suomessa omalla äidinkielelläni. Se ei kuitenkaan ole minulle järkevää. Syitä on monia.
Saan Ruotsissa parempaa palkkaa kuin Suomessa. Voin viettää enemmän aikaa perheeni kanssa, koska työaika on lyhyempi. Jos tekisin töitä Suomessa, tekisin pidempää viikkoa pienemmällä palkalla ja olisin uupuneempi.
Vasta Ruotsissa olen ymmärtänyt, miten paljon suomalaista sairaanhoidon koulutusta maailmalla arvostetaan. Aloin itsekin arvostaa omaa ammattitaitoani vasta Ruotsin puolella. Suomessa arvostusta ei tullut mistään suunnasta.
”Suomessa sairaalan johdon ja joiden esihenkilöidenkin silmissä hoitajat ovat kuin lampaita rivissä. Ruotsissa suhde esihenkilöön on erilainen. ”
Jo yläasteella tiesin haluavani sairaanhoitajaksi. Tunnen olevani kutsumusammatissani. Sydämeni sykkii hoitoalalle ja erityisesti akuuttihoitotyölle. Koskaan ei ärsytä lähteä töihin.
Valmistuin ammattiin vuonna 2011, minkä jälkeen olin useamman vuoden töissä Oulussa. Sitten lähdin Tukholmaan, jossa puolisoni asui tuolloin.
Osasin ruotsia huonosti. Opettelin kieltä katsomalla Solsidan-ohjelmaa ruotsinkielisillä tekstityksillä. Työhaastattelussa Astrid Lindgrenin lastensairaalaan jouduin useaan kertaan pyytämään, että haastattelija toistaisi kysymyksen. Sain kuitenkin paikan. Esihenkilö sanoi, että työ opettaisi kielen. Niin myös kävi.
Muutaman vuoden jälkeen päätimme muuttaa puolisoni kanssa Tornioon. Hain töitä Suomesta. Silloin minua alkoi kismittää. Havahduin kunnolla siihen, miten vähän Suomessa hoitajia arvostetaan.
Heti työpaikkaa kysellessä törmäsin joustamattomuuteen. Esikoisemme oli 1-vuotias ja mieheni kävi Tukholmassa töissä, joten hän oli arkipäiviä pois kotoa. En halunnut tehdä täyttä työaikaa. Mutta mikään muu kuin täysi työpäivä yövuoroineen ei tullut kuulonkaan. Ruotsissa työnantaja ei puutu siihen, jos haluaa tehdä vajaata työaikaa.
Kun kysyin palkasta, vastaus oli, että palkka on se, mikä se on. Silloin muistin, että Suomessa palkka on kaikille käytännössä sama. Korotukset ovat mitättömiä.
Lähdin vuokrahoitajaksi Ruotsin puolelle. Kuljin pääasiassa Luulajaan, jossa oli lähin isoin sairaala rajalta, 130 kilometrin päässä. Vuoden 2024 kesäkuusta saakka olen ollut töissä ambulanssissa Ruotsin puolella Haaparannassa töissä. Työmatkani on nelisen kilometriä.
Ruotsin ambulanssissa viikkotyöaika vastaa noin 85 prosenttista työaikaa Suomessa. Silti kuukausipalkka on parempi kuin Suomessa.
Suomessa sairaalan johdon ja joiden esihenkilöidenkin silmissä hoitajat ovat kuin lampaita rivissä. Ruotsissa suhde esihenkilöön on erilainen. Kyse on molemminpuolisesta arvostuksesta. Esihenkilölle voi puhua kaikista huolista. Työvuorojen vaihto järjestyy aina. Esihenkilöt priorisoivat työntekijöiden hyvinvointia.
Osa arvostusta on palkkaus. Ruotsissa saa esittää palkkatoiveen, josta neuvotellaan. Palkkauksessa otetaan huomioon kokemus ja taitotaso. Kaikki eivät ole samassa rivissä kuten Suomessa. Ruotsissa kritisoidaan sitä, että vuosipalkka ei nouse kovin paljon ja että suurimmat palkankorotukset saa vain vaihtamalla työpaikkaa. Mutta ainakin on keinoja, joilla palkkatasoa pystyy nostamaan. Toista on Suomessa.
Jotta harkitsisin töitä Suomesta, muutoksia pitäisi tulla niin palkkaukseen kuin työn joustavuuteen. Sen lisäksi esihenkilötyöhön ja työhön ylipäätään olisi tultava muutosta ja inhimillisyyttä. Pitäisi olla halua ja motivaatiota sovitella asioita sairaanhoitajien kanssa ja pitää heidät tyytyväisinä.
”Olosuhteet ovat päättäjistä kiinni, ja me sairaanhoitajat voimme äänestää vain jaloillamme. Ei auta kuin lähteä.”
Saan Kollegoilta paljon kyselyjä siitä, miten Ruotsiin pääsee töihin. Autan mielelläni, vaikka se tuntuu ristiriitaiselta. Suomalaisena toivoisin, että Suomessa pysyisi jonkintasoinen hoito. Hoitajat ovat kuitenkin väsyneitä siihen, että itsestä joutuu antamaan kohtuuttoman paljon ja palkka on mitätön vastuuseen ja työmäärään nähden.
En haluaisi houkutella kaikkia hyviä hoitajia Suomesta pois, mutta jos olen rehellinen, kehotan nuoria sairaanhoitajaopiskelijoita opettelemaan kieliä. Tällä hetkellä kannattavinta on ottaa Suomesta koulutus ja lähteä ulkomaille töihin. Se ei ole itsekkyyttä meiltä sairaanhoitajilta, vaan yksinkertaisesti kannattavinta.
Olosuhteet ovat päättäjistä kiinni, ja me sairaanhoitajat voimme äänestää vain jaloillamme. Ei auta kuin lähteä.
Ehkä jossain kohtaa herätään siihen, että ammattitaitoiset hoitajat on saatava jollain keinolla takaisin.”
