
5 uutta hyvinvointikirjaa – yksi niistä kertoo, kuinka vapaudut rakkausriippuvuudesta
Kun kiireinen arki uhkaa kaatua päälle, näistä hyvinvointikirjoista löydät helpottavia ratkaisuja.
1. Liikaa sisua?

Jos haluaa menestyä, on oltava valmis tekemään töitä sen eteen. Mutta vaativuus, kilpailuhenkisyys ja päämäärätietoisuus voivat myös satuttaa sinua tai muita. Jaana Blom neuvoo, kuinka olla viisaasti vaativa. Hän muistuttaa, että sanoista, tunteista ja kohtaamisista jää aina jälkiä. Siksi kaiken hyvän jakaminen on erityisen tärkeää, kun tavoittelee unelmaansa.
Heini Lehtosalo
Jaana Blom: Vaativa mieli – Kuinka olla viisaasti vaativa
2. Kiinni hetkessä

Kiireisen arjen keskellä voi olla joskus vaikeaa pysähtyä ja olla läsnä hetkessä. Meditaatiokortit muistuttavat läsnäolosta, tietoisuudesta ja antautumisen tärkeydestä. Jokaisesta kortista löytyy sitaatti Eckhart Tollen tunnetusta Läsnäolon voima -teoksesta.
Kun nostan aamuisin intuitiivisesti pakasta kortin, muistan pysähtyä hyvinvointia edistävien, yksinkertaisten asioiden äärelle. Niin päiväni alkaa paremmin.
Milla Solaranta
Eckhart Tolle: Läsnäolon voima -meditaatiokortit
3. Murra muurisi

Kadotan arjessa – etenkin uusperheviikkoina – herkästi yhteyden itseeni. Siksi tuntui tarpeelliselta tarttua Lähelle-kirjaan. Sen sanoma on, että jos en ole ihmissuhteissani täysin itseni, en voi tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi.
Kirja antaa käytännön lempeitä oppeja siitä, miten voin lopettaa itseni sivuuttamisen ja miten tunnistan tarpeeni. Kun näitä asioita harjoittelee, läheiset ihmissuhteeni voivat syventyä ja parantua.
Inka Simola
Anna Taipale: Lähelle – Kohti rakkaudellisia ja toimivia ihmissuhteita
4. Keskustelu auttaa

Kanssakäymisessä on sudenkuoppia. Ichiro Kishimin ja Fumitake Kogan kirjassa filosofi ja nuori mies käyvät pohdiskelevaa vuoropuhelua itsetunnosta. Tekstissä riittää viisauksia, ja niiden poimiminen motivoi itsetutkiskeluun.
En ole esimerkiksi koskaan ajatellut, että kehut voivat vahvistaa itsetunnon sijasta kyvyttömyyden tunnetta. Jos hamuat muiden kehuja, seuraat toisen arvojärjestelmää, et omaasi. Oma polku on aina paras.
Heini Lehtosalo
Ichiro Kishimi ja Fumitake Koga: Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta - Vapaudu muiden odotuksista ja uskalla olla oma itsesi
5. Läheisen kaipuu

Etsitkö jatkuvasti sitä oikeaa tai onko sinun vaikeaa olla yksin? Tanja Moring kertoo kirjassaan, mitä rakkausriippuvuus on ja miten siitä voi vapautua. Kirjan helmiä ovat lukuisat tositarinat.
Iiris von Knorring
Tanja Moring: Rakkausriippuvuus
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 9/2026.

