
Seidi Haarla, 37, on pääosassa Hytti nro 6 -elokuvassa, joka pohjautuu Rosa Liksomin samannimiseen romaaniin. European Film Promotionin (EFP) Shooting Stars -palkinnon saanut näyttelijä vinkkaa Eevalle omat kulttuurisuosikkinsa.
Millaiseen mielen reissuun pääsee Hytti nro 6:n matkassa, Seidi Haarla?
”Elokuva antoi minulle katsojana helpotuksen. Vaikka pelkää olevansa maailmassa ihan yksin, se ei olekaan koko totuus. Olemme potentiaalisia kanssaeläjiä. Laumaeläimiä.”
Sinut palkittiin Berliinissä kansainvälistä läpimurtoa tekevänä näyttelijänä. Miltä tuntuu?
”Olen aina ajatellut, että osaan olla tosi hyvä ryhmässä – yhteistä ilmapiiriä ja toisten tunteita hyvin tulkitsevana ja kokevana tyyppinä. Siksi tällainen minuun tarkennettu palkinto puhutteli.”
Puhut elokuvassa venäjää. Opit kielen alkeet, kun opiskelit Pietarin teatteriakatemiassa. Millainen haaste oli näytellä venäjäksi?
”Venäjän kieli oli minulle samaan aikaan instrumentti ja sisältö, jonka kanssa työskentelin. Vähän sama kuin roolihenkilö olisi kädetön tai sokea. Sain vaikuttaa repliikkeihini, vaikka sanavarastoni ei ollut laaja eikä lauseen rakentaminen edes teoriatasolla riittävän ymmärrettävää.
Vieraalla kielellä sanat eivät automaattisesti yhdisty tunteisiin. Vieraskielisillä sanoilla ei ole samalla lailla muistia kuin äidinkielellä, jonka on omaksunut kohdusta asti. Esimerkiksi sana rakkaus tuo mieleeni heti paljon historiaa, mutta ljubov eli rakkaus venäjäksi muistuttaa minua eräästä venäläisestä koulun sihteeristä.”
Mikä on oudoin tai ikimuistoisin junamatka elämässäsi?
”Sama ravintolahenkilökunta osui kolme kertaa Pietari–Murmansk-junaan, kun olimme etsimässä elokuvaan kuvauspaikkoja ja näyttelijöitä. He eivät sulkeneet ravintolaa koko yönä vaan palvelivat meitä venäläisellä tylyydellä ja olivat samaan aikaan valmiita antamaan meille kaikkensa. Vaikka ruuan ja juoman sanottiin olevan loppu, aina he jostain sitä meille loihtivat.”
Seidi Haarla suosittelee:
Kirja: Kaisa Peltola: Häpeän alkemia (Viisas elämä).
”Kirja avaa suomalaisen yhteiskunnan juuria ja traumojen syitä, häpeän vaikutusta vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteisiimme.”
Rakennus: Paimion parantola.
”Varasimme porukalla museokierroksen vanhaan tuberkuloosisairaalaan. Alvar ja Aino Aalto suunnittelivat kaiken ajatellen sitä, mikä parantaa rikkinäistä, haurasta ihmistä.”
Radio-ohjelma: Kansanradio, Yle Radio Suomi.
”Ikisuosikkini teini-iästä asti. On hyvä muistaa, miten paljon erilaisia ihmisiä tässä maassa asuu. On tärkeä nähdä ja kuulla kaikkia.”
Esseet: Rebecca Solnit: Eksymisen kenttäopas (S&S). ”Hiljentymiseen, irti päästämiseen ja lepoon sopiva kirja. Olen lukenut Solnitilta myös Miehet selittävät minulle asioita (S&S), mutta tämä kokoelma ei ole yhtä selvästi poliittinen.”
Artikkeli on julkaistu Eevassa 11/2021.
Eevan toimitus poimii kiinnostavimmat palat kuukauden kulttuuritarjonnasta, jotta tiedät, mikä on tärkeää ja hauskaa kirjallisuudessa, teatterissa, elokuvissa, musiikissa ja kuvataiteessa juuri nyt. Hän-sivulla ajankohtainen tekijä kertoo omista suosikeistaan.