Ikävän valtava määrä on yllättänyt Hilkka Ahteen, 63. Hän ehti surra ja elää luopumisen aikaa lähes kolme vuotta, kun puoliso Matti Ahde sairasti haimasyöpää. Hilkka luuli, että ikävä helpottaisi ajan myötä, mutta se on vain kasvanut.
”Minulla on tunne, että jotain puuttuu, että tämä on vain väliaikaista. Ikävä on vierellä päivin ja öin, unissa ja valveilla.”
Matti kuoli kotonaan Helsingissä aamuyöllä 20. joulukuuta. Lähtö oli kaunis ja levollinen. Hilkka oli hänen kainalossaan, käsi kädessä viimeiseen henkäykseen asti.
Edelliset yöt olivat olleet vaikeita, ja Hilkka oli antanut Matille tunnin välein kipulääkettä. Syöpä oli levinnyt keuhkoihin, ja Matti tunsi tukehtuvansa. Viimeisenä aamuna saatu kipupumppu helpotti oloa.
Kyyneleet nousevat Hilkan silmiin. Ne eivät ole surun kyyneleitä, vaan ne kertovat rakkaudesta ja ikävästä.
Uskomattoman kiinteä suhde
Tässä ainutkertaisessa haastattelussa, josta ehdittiin puhua Matin kanssa jo ennakkoon, Hilkka haluaa puhua hyvästä elämästä, jota hän miehensä rinnalla eli. Ja hän haluaa kertoa myös uudesta elämänvaiheestaan, josta Mattikin tiesi.
Siihen kuuluu Hilkan äidin muutto Valkeakoskelta Hilkan luo ja omaishoitajuus, jonka Hilkka jakaa nyt perheen kuopuksen Tiinan kanssa. Tiinan apu ja tuki ovat Hilkalle ensiarvoisen tärkeitä.
Hilkka ja Matti elivät 1970-luvun lopulta asti uskomattoman kiinteässä suhteessa.
”Menin suoraan kotoa naimisiin ja kasvoimme lujasti yhteen. Silti meillä oli omat elämämme ja yhteisten ystävien lisäksi omat ystävämme.”
Matti ei koskaan rajoittanut vaimoaan, vaan patisti itsenäisyyteen.
”Mitä tahansa maailmassa tapahtuikin, tiesimme, että toinen pysyy rinnalla.”
Matti lohdutti, että en jää yksin
Nyt Hilkkaa itkettää, kun hän ei voi jakaa arjessaan tapahtuvia asioita Matin kanssa. Silti hän juttelee mielessään miehelleen joka ilta, kertoo iloistaan ja suruistaan.
”Matti lohdutti minua loppuaikoinaan, etten jää yksin hänen lähdettyään. Että hänen rakkautensa kantaa minua eteenpäin. Niin se tekeekin.”
Hilkan miehestään näkemät unet ovat kauniita. Niissä Matilla on yllään tuttu Marimekon raitaoloasu.
Heti ensimmäisessä unessa Matti antoi Hilkalle elämänohjeita. Monista Matin rajan takaa antamista viesteistä erityisesti kaksi on jäänyt Hilkan mieleen.
Viikko Matin kuoleman jälkeen Hilkka vieraili ystäviensä luona Helsingin Laaja- salossa. Illan mittaan taidemaalari, graafikko Kristian Krokforsin taulu alkoi hitaasti heilua seinällä kuin hengittäen. Taulu on Kaukana-nimisen sarjan litografia, ja se oli Hilkalle selkeä viesti jostain, mitä emme näe. Uskoa aina voi.
”Kun siirryimme olohuoneen puolelle, taulu tuli alas. Naurahdin ja totesin Matin viestittävän, että minun piti lopettaa punaviinin lipittäminen.”
Toinen viesti tuli Matin siunanneelle perheystävälle. Oulun emerituspiispa Samuel Salmi toivoi Matilta jotain merkkiä, kun hän kirjoitti Facebookiin tämän muistosanoja. Samalla hetkellä hänen kellonsa pysähtyi.
Matti Ahteen hämmästyttävä elämä
Eduskunnan entinen puhemies, moninkertainen sosiaalidemokraattien kansanedustaja, ministeri Matti Ahde oli monin tavoin poikkeusihminen. Hänellä oli syvällinen oopperamusiikin, kirjallisuuden ja taiteiden tuntemus, ja poliittisella urallaan hän sai aikaiseksi monia merkittäviä asioita.
Hänen koko elämällään oli merkitystä, ja siksi hänen koki lähtönsä helpoksi.
”Matti sai olla vaikuttamassa muun muassa päivähoitolain, kansanterveyslain ja peruskoulu-uudistuksen toteutumiseen ja toimi ensimmäisenä ympäristöministerinä”, Hilkka Ahde kertoo.
Varsinkin koulu-uudistus oli kouluja käymättömälle, vaatimattomista oloista kotoisin olevalle miehelle äärettömän tärkeä.
”Matti kertoi kyyneleen nousseen hänen silmäänsä, kun hän painoi eduskunnassa äänestysnappia uudistuksen puolesta.”
Hilkka kätki kyyneleensä
Saadessaan diagnoosin haimasyövästä keväällä 2017 Matti Ahde ei murtunut eikä surrut etukäteen tietoa, että sairaus johtaisi väistämättä kuolemaan.
Hilkka suri miestään enemmän mutta pyrki itkemään itkunsa salassa. Jos Matti sattui näkemään hänen kyyneleensä, hän lohdutti Hilkkaa.
”Yökausina lukemieni oppaiden mukaan kuolevalle on helpompaa, etteivät omaiset näytä hänelle suruaan ja ahdistustaan.”
Hilkka arvostaa sitä, että Matti sai kuulla rehellisen ennusteen ennen ensimmäistä leikkaustaan Meilahden sairaalassa.
”Parempi niin kuin väistää totuutta. Matin siskolla oli sama syöpä, ja hän kesti sitä kahdeksan vuotta. Matti eli vajaat kolme vuotta, ja hän ehti saattaa siskonsa hautaan.”
Hilkka Ahde on miettinyt, kumpi on raskaampaa: läheisen äkkikuolema vai hidas elämästä luopuminen. Hän on sitä mieltä, että viimeksi mainittu.
Parin vuoden aikana Hilkka on menettänyt yli kolmekymmentä ystävää ja tuttua. Toiset ovat lähteneet nopeasti, toiset pitkän taistelun jälkeen. Se, että moni oli läheisensä kanssa samassa tilanteessa kuin hän, antoi perspektiiviä.
”Ehdimme puhua Matin kanssa kaiken valmiiksi ja elää hyvää arkea kotona hoidoista ja takapakeista huolimatta.”
Matti oli niin hyvässä kunnossa, että vielä viime vuoden elokuun viimeisenä päivänä hän jaksoi pelata rakastamaansa golfia. Itsenäisyyspäivänä hän halusi lähteä vaimonsa ja tyttärensä toppuutteluista huolimatta linnanjuhliin.
”Matti oli juhlien jälkeen todella onnellinen. Kotona juttelimme kahteen asti yöllä illan kokemuksista ja tapaamistamme tutuista.”
Elämään hyvin realistisesti suhtautuvana Matti kehotti jo 50-vuotispäivillään muita muistamaan hänen kuoltuaan, että hautaan kannetaan onnellista miestä.
Lokakuussa 2017 Matin piti päättää, tehdäänkö hänelle erittäin vaarallisena pidetty leikkaus. Lääkärin mukaan hän saattaisi saada sen jälkeen lisäaikaa kaksi viikkoa, kaksi kuukautta tai kaksi vuotta.
”Matti totesi virnistäen, että ’taistelu jatkuu, kunnes poliittinen sorto, mielipiteiden vaino ja taloudellinen riisto on saatu lopetettua’. Hän oli tyytyväinen, kun lääkäri ymmärsi hänen huumoriaan.”
Äiti oli kyllästynyt tyttärensä poikaystäviin
Hilkan äidillä Kerttu ”Kepa” Riikosella on osuutensa Hilkan ja Matin rakkaustarinassa. Kun Hilkka oli 1970-luvun alussa teini-ikäinen, Me-lehdessä oli juttu nuorista kansanedustajista. Yksi heistä oli Oulun vaalipiiristä valittu Matti Ahde.
”Äiti oli kyllästynyt kaikenkarvaisiin poikaystäviini ja tokaisi, että kunpa minulla olisi joku Matti Ahteen kaltainen.”
Hilkka leikkasi lehdistä Matin kuvia. Hänellä oli vahva etiäinen, että Matista tulee hänen aviomiehensä.
”Olin ihastunut häneen jo ennen kuin tapasimme. Sitten hän soitti minulle onnitellakseen menestyksestäni Suomen mestaruuskisoissa ja pyysi treffeille.”
Hilkka oli äitinsä valmennuksella noussut rytmisessä kilpavoimistelussa Suomen huipulle, ja hänen piti lähteä opiskelemaan lajia Moskovaan. Tutustuttuaan Mattiin hän ilmoitti jäävänsä kotimaahan.
Pari vihittiin Oulun tuomiokirkossa tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1977. Esikoispoika Timo syntyi myöhemmin samana vuonna, Jussi ja Tiina syntyivät vuosina 1980 ja 1982.
Äiti sanoi, että käteni ovat kovat
Lastentarhan opettajaksi valmistunut Hilkka asui kaksitoista vuotta lasten kanssa Oulussa, kun Matti teki poliitikon uraa Helsingissä. Sitten perhe muutti Vantaalle.
”Matti suri monta kertaa sitä, ettei hän ollut tarpeeksi lasten kanssa heidän ollessaan pieniä. Kuolemaa hän ei pelännyt, mutta häntä harmitti, ettei näkisi Timon Okko-pojan kasvavan.”
Rakas lapsenlapsi on kaiken ikävän keskellä Hilkalle ilo ja aurinko. Nelivuotias Okko muistaa yhä, mitä Matti opetti hänelle palloa heitellessä: ”Pappa sanoi, että katso palloa loppuun asti.”
Matti ehti iloita myös siitä, miten paljon Timo on läsnä poikansa elämässä.
Ulkopuolisesta saattaa tuntua äärettömän raskaalta se, että Hilkka hoiti sairasta miestään kotona ja kävi lisäksi kerran viikossa Valkeakoskella äitinsä luona.
Kerttu Riikonen sai aivoverenvuodon ja kaksi aivoinfarktia seitsemän vuotta sitten. Toispuoleinen halvaus ja afasia ovat vaikeuttaneet hänen elämäänsä siitä lähtien. Vuosien ajan Hilkka on tyttärensä Tiinan ja veljensä Jorman kanssa huolehtinut hänestä.
”Aivan hoivatyön alussa äitini sanoi, että käteni ovat kovat. Hätkähdin. Olemme molemmat luonteeltamme tehokkaita naisia, mutta sen toteamuksen jälkeen olen oppinut hoitamaan häntä lempeästi. Sivelen joka ilta äidin kasvoja, suukotan ja kerron, miten rakas hän on.”
Hilkka koki miehensä hoitamisen henkisesti raskaammaksi kuin äitinsä hoitamisen, joka vaatii puolestaan fyysisiä voimia.
”En voisi kuvitellakaan, että laitoshoitoa kammoava äitini asuisi nyt muualla kuin luonani. Hän on tehnyt puolestani paljon, ja nyt on minun vuoroni. Lupasin sen hänelle jo parikymmentä vuotta sitten.”
Hilkka on surullinen siitä, ettei yhteiskunta tue omaishoitajia, joiden sairaat omaiset asuvat kaukana.
”Minä en siitä kohdallani valita, mutta joillekin pienituloisille kustannukset voivat olla kohtuuttomia.”
Hilkka ei väitä, että omaishoitajuus olisi kevyttä työtä. Päinvastoin. Onneksi Tiina jakaa hänen kanssaan hoitovastuuta. Hoiva on välillä raskasta aivan kuten pienen lapsen hoitaminen. Erona on, että lapsi kehittyy, vanhus taantuu. Molemmat tosin antavat iloa elämään.
Kun äiti on tyytyväinen, olen onnellinen
Äitiä hoitaessaan Hilkalle on tärkeää kunnioittaa tämän itsemääräämisoikeutta.
”Nähdessäni äidin tyytyväisenä olen onnellinen. Huumoriakin meillä riittää.”
Äiti ja tytär kiistelevät päivittäin kolmesta asiasta: Tiinan Perttu-koiran ulkoiluttamisesta ja muka liian vähäisestä ruokkimisesta.
”Lisäksi äitini mielestä minun pitäisi mennä samaan aikaan nukkumaan kuin hän, eli kello 19.30, ja herätä kukonlaulun aikaan. Hän ihmetteli taannoin, mihin minä tarvitsen omaa aikaa. Sanoin hänelle, että edes pariin rauhalliseen tuntiin illalla.”
Matin hautajaisten jälkeen Hilkan oli luovuttava yhteisestä kodista ja etsittävä uusi, tilavampi asunto äidin muuton takia. Onneksi monin tavoin raskaan kevään aikana löytyi hyvä vuokraisäntä ja asunto, johon 85 vuotta täyttänyt Kepa-äiti sai oman huoneen.
”Hänelle on tärkeää, että huoneessa on omat huonekalut, valokuvat ja muistot. Ja tärkeää on sekin, että meillä on omaa rauhaa ja tilaa olla.”
Elämä on nyt pitkälti säännöllisistä rutiineista selviämistä, eikä niistä voi luistaa yhtenäkään päivänä.
”Kun tämän käy henkisesti läpi, tilanne asettuu.”
Lapset ja ystävät tukena
Ilman lastensa ja ystäviensä tukea Hilkka ei jaksaisi. Kaikki kolme, Timo, Jussi ja Tiina, ovat jakaneet hänen kanssaan kuluneiden kuukausien tunteita ja kokemuksia.
Kesällä Hilkka hätkähti, kun Timo totesi, että heillä lapsillakin on oma surutyönsä tehtävänä. Jotenkin Hilkka oli sen unohtanut oman ikävänsä keskellä.
”Matin ja minun lähisukulaiset, veljeni Jorma ja Matin veli Esko puolisoineen, ovat olleet valtava tuki.”
Myös ystävät ovat olleet tukena.
”Eero Heinäluoma tuli Matin kuolinaamuna meille ja sai hyvästellä hänet. Sain jättää hautajais- ja muistotilaisuusjärjestelyt hänen huolekseen.”
Oli soviteltava yhteen Matin monta toivetta: Kallion kirkko, pappi, ooppera ja esiintyjät.
”Eero organisoi suurenmoisesti kaiken muutamien ihanien ihmisten avulla.”
Muistotilaisuus järjestettiin rajatulle ystävä- ja tuttavajoukolle Kansallisoopperan Alminsalissa. Eero Heinäluoma juonsi sen herkän tyylikkäästi ja Matin ja Hilkan esikoinen Timo piti lämpimän ja huumorintajuisen puheen.
”Matti oli sopinut musiikista jo ennakkoon ystävämme, Kansallisoopperan entisen pääjohtajan Erkki Korhosen kanssa. Erkki myös säesti taiteilijoiden upeat esitykset.”
Tilaisuus oli täynnä haikeita ja kauniita muistoja Matin elämän varrelta. Almin- salissa ei itketty surun vaan ilon kyyneleitä.
Matti Ahde toivoi pitkään, että hänen viimeinen leposijansa olisi synnyinseudulla Oulussa. Vasta viimeisinä viikkoinaan hän sanoi Hilkalle, että tämän ja lasten kannalta olisi parempi laskea hänen uurnansa Helsingin Hietaniemeen. Niin hän olisi lähempänä rakkaitaan.
Kauniin hautakiven suunnitteli Timo Ahde, joka on ammatiltaan graafikko.
”Timolla oli erilainen visio kuin minulla, mutta toteutus onnistui typografiaa myöten aivan upeasti. Olen äärettömän ylpeä ja iloinen, että juuri hän suunnitteli kiven.”
Hauta sijaitsee Hietaniemessä aivan merenrannan tuntumassa.
”Paikka on levollinen ja valoisa. Aurinko valaisee kiveä, ja tiedän, että Matin on hyvä olla siellä, missä hän nyt on.”
Hilkan elämänuskon peruskivi on positiivisuus ja aavistus, ettei se mitä näemme ympärillämme, ole kaikki.
”Erkki Korhonen, jonka puoliso kuoli myös syöpään, sanoi kerran, että on olemassa toinen todellisuus, mutta meillä ei ole sinne PIN-koodia.”
Rakkaus ja vertaistuki kantavat
Liikunnalla on aina ollut merkittävä sija Hilkan elämässä, ja miehensä sairauden vuosina vesivoimistelu, hydrobic, auttoi häntä jaksamaan fyysisesti. Keväällä koronaepidemia sulki uimahallit, mutta nyt Hilkka on aloittanut harrastuksensa uudelleen.
”Vedessä voi liikkua kipujensa mukaan”, Hilkka huomauttaa.
Hän on kesästä lähtien kärsinyt kahden kaularankatyrän aiheuttamista rajuista kivuista. Niitä on hoidettu lääkityksellä, leikkaus ei ole vielä mahdollinen. Kaiken lisäksi loppukesästä Hilkka sai nivusvaivan, joka on estänyt lenkkeilyn.
”En kaipaa sääliä enkä gloriaa. Elämässäni on niin paljon vertaistukea ja rakkautta, että se kantaa eteenpäin.”
Hilkka on tyytyväinen miehensä saamaan hoitoon.
”Kiitollisena muistan HUSin palliatiivisen osaston hoitavaa lääkäriä Mirja Eho-Remestä, Matin leikannutta kirurgia Jukka Siréniä ja Helsingin kaupungin kotisairaalaa. Kaikkien panos oli suurenmoinen.”
Iltapäivä on kääntymässä iltaan, Hilkan äiti odottaa pian yöunille laittamista. Iltarutiinien jälkeen Hilkka sanoo äidilleen jälleen tutut lämpimät sanat: ”Olet äiti rakas.”
Päivitetty 28.11. – Ilmestynyt 28.9.2020
