Henna ja Lauri Tanskanen saapuvat haastatteluun miltei suoraan interrail-reissulta.

Laiva toi pariskunnan ja heidän 7- ja 9-vuotiaat tyttärensä Helsinkiin edellisenä päivänä liki kolmiviikkoiselta, raiteita pitkin tehdyltä matkalta.

Vanhemmista välittyy onnistuneen loman tuntua, vaikka kaikkia majoituksia ei tullutkaan etukäteen varattua, matkustaminen Euroopassa on parhaillaan poikkeuksellisen kallista ja unenlaatu majapaikoissa tuppasi olemaan sitä sun tätä.

”Tämä on toinen kesä, jolloin reppureissaamme lasten kanssa”, Lauri kertoo.

”Tytöt kestävät vaihtuvia olosuhteita”, Henna täydentää.

”Matkat eivät heille aina todellakaan ole tarkoittaneet lomailua.”

Muuttuviin olosuhteisiin tottuu, kun tekee elokuvaa seitsemän vuoden ajan.

Koko Tanskasten perhe on vuodesta 2014 saakka ollut mukana Saara Cantellin Sisarukset-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa lokakuussa. Siinä Henna ja Lauri näyttelevät kaksosia, joille selviää aikuisiällä, että heillä on vanhempi sisarpuoli Islannissa. Pariskunnan lapset, nyt neljäsluokkalainen Lila sekä toisluokkalainen Vilma näyttelevät Hennan roolihahmon tyttäriä.

Projektin alkaessa Lila oli alle vuoden ikäinen, Vilma syntyi elokuvanteon aikana. Ensiesiintymisensä elokuvassa kuopus tekee äitinsä näyttävän raskausvatsan uumenissa.

Tanskasten esittämien kolmikymppisten kaksosten Jennan ja Jonin sekä Elin Petersdottirin näyttelemän Jóna-siskon elämää seurataan elokuvassa vuosien ajan. Näin on osin toimittu myös tosielämässä: Saara Cantell ja Marita Hällforsin kamera ovat seuranneet roolihahmoja kaikki nämä vuodet niin Suomessa kuin Islannissakin. Omintakeisella metodilla syntyneessä fiktiivisessä elokuvassa yhdistyvät improvisaatio ja todellinen elämä.

”Perheellemme tässä on kyse seitsemän vuoden mittaisesta matkasta. Sen aikana arkeen on kuulunut, että käydään kahdesti vuodessa koko porukalla Islannissa ja tehdään siellä töitä tutun ryhmän kanssa”, Lauri toteaa.

Elokuvassa ajan kulku näkyy lasten kasvuna, maailmantilanteiden muutoksina, muutoksina näyttelijöiden kehoissa ja olemuksissa tai yhtäkkiä kaupunkikuvaan levittäytyvinä kasvomaskeina.

Alun perin oli ohjaajan toive saada pariskunnan tyttäret mukaan elokuvaan. Lasten kasvu vie tarinan ajankulkua eteenpäin.

Henna ja Lauri puntaroivat päätöstä tarkasti. He pohtivat, voivatko tehdä lastensa puolesta päätöksen siitä, että nämä näkyvät elokuvassa. Oli myös mietittävä, mitä olisi omalle kohdalleen toivonut.

”Jos minulle olisi lapsena sanottu, että joskus voisin tehdä elokuvaa, se olisi ollut uskomattoman hienoa”, Henna sanoo.

”Kun ryhdyimme tekemään elokuvaa, kukaan ei tiennyt, miten tarina päättyisi. Emme tienneet sitäkään, onnistuuko sellainen työskentelytapa”, Henna sanoo.

Puoliso jatkaa:

”Halusimme kokeilla uudenlaista tekemisen tapaa. Se näkyy valmiissa elokuvassakin.”

Hetkittäin elokuva huijaa uskomaan, että katsoja seuraa pitkän seuranta-ajan dokumenttielokuvaa, että Jóna, Joni ja Jenna ovat todellisia sisaruksia, joiden elämästä kuvattujen pätkien väliin on kuviteltava, mitä välissä on saattanut tapahtua. Hetkittäin kaikki päähenkilöt näyttävät täysin sisaruksilta.

”Minusta on freesiä, että päähenkilöitä yhdistää jokin muu kuin romanttinen rakkaustarina”, Henna sanoo.

Lauri ja Henna tutustuivat opiskellessaan Tampereen Nätyllä näyttelijöiksi. He ovat näytelleet yhdessä jo ennen kuin alkoivat seurustella. Tai kuten Lauri asian naurahtaen ilmaisee:

”Olen aikanaan rakastunut Hennaan jo teatterikoulussa. Katselin hänen näyttelemistään ja ajattelin, että vau!”

Pariskunta on ollut yhdessä vuodesta 2005. Pitkä parisuhde kuuluu haastattelussa toisiaan täydentävinä puheenvuoroina. Henna aloittaa lauseen, käännähtää puolisoaan päin ja toteaa painokkaasti: ”Sä tiedät, mistä mä nyt puhun.”

Ja Lauri selvästi tietää.

Sisarukset-elokuvassa on kohtaus, jossa Hennan ja Laurin esittämät Jenna ja Joni istuvat vieretysten sohvalla ja täydentävät toistensa aloittamia lauseita.

”Se olisi voinut olla suoraan omasta elämästämme”, Lauri sanoo.

Puolisoina Tanskaset haluavat olla toisilleen mahdollistajia.

”Maailma tekee asioista muutenkin jo riittävän vaikeita”, Henna kuvailee.

Näytteleminen yhdessä ei ollut vaikeaa, ei edes sisarusparin näytteleminen puolison kanssa.

”Kun kamera kävi, olimme tiukasti rooleissa. Heti, kun kohtaus pantiin poikki, huvitimme työryhmää pussailemalla”, Lauri sanoo.

”Vaikka näyttelemmekin sisaruksia, Lauri on elämäni rakkaus”, puoliso jatkaa.

Omat vaikeutensa elokuvantekoon toi se, että ensimmäiset kuvausvuodet edettiin ilman ajatustakaan lastenhoitajasta. Parhaimmillaan vanhempien mukana kulki kaksi alle nelivuotiasta.

”Lenneltiin vauvojen kanssa kaiken aikaa. Se vaippasäätö kaiken keskellä!” Lauri huokaisee ja hieraisee kasvojaan.

”Samaan aikaan molemmat tekivät duunia täysillä, kehittivät elokuvan käsikirjoitusta..”

”..Ja improvisoivat...”, täydentää Henna.

”..Ja näyttelivät ympäripyöreitä päiviä. Eikä meillä aluksi ollut lastenhoitajia. Aina jompikumpi kulki rattaiden kanssa kuvauspaikkojen ulkopuolella.”

”Välillä pidin luksuksena sitä, kun pääsi näyttelemään Hennan kanssa samaan kohtaukseen. Se oli kaikkein helpointa”, Lauri naurahtaa.

”Entä muistatko sen kerran, kun Lila tartutti vatsataudin koko työryhmään?” Henna kysyy puolisoltaan.

Nyt tapahtunut jo naurattaa, mutta yhä edelleen vanhempia karmii tilanne, jossa pienessä pohjoisessa islantilaiskylässä lastentauti alkoi levitä ja kaataa työryhmän jäseniä yksi kerrallaan sairausvuoteelle.

Pääroolien näyttelemisen lisäksi Tanskaset ovat omien sanojensa mukana kaikissa elokuvanteon tehtävissä käsikirjoittamisesta cateringiin.

”Nostan Hennalle hattua – pienet lapset olivat äidissään kuvausten aikana tiukasti kiinni”, Lauri lisää.

Sittemmin Laurin äiti on ollut tuotantoyhtiön palkkaamana lastenhoitajana mukana Islannissa. Laurin isän sekä hänen veljensä ja siskonsa taas näyttäytyvät juhlakohtauksessa avustajina.

Muutoinkin lähipiirit, perheet ja ystävät ovat olleet tiukasti sidottuina prosessiin.

Tukiverkostoja tarvittiin entistä enemmän ja niiden otteelta vaadittiin entistä enemmän pitoa, kun Laurilta löytyi syöpä vuonna 2016.

”Näyttelijäntyöt olivat silloin hyvässä vaiheessa. Minulla oli kolmen ensi-illan syksy. Olin aloittanut yhteistyön Actors in Scandinavia -agentuurin kanssa, ja suunnitelmissa oli ulkomaisia tuotantoja.”

Myös Sisarukset-elokuvan kuvaukset etenivät suunnitellusti.

”Sitten kaikki pamahti ja muuttui.”

Kun pariskunnan kertoo sairauden löytymisen ajasta, molempien puhe tihenee entisestään täydentämään toisen puhetta. Toinen käyttää sanaa hulluus, toinen sanoo tismalleen samaan aikaan sanan sokki.

”Sairaus oli isku vasten meidän jokaisen kasvoja”, Henna sanoo ja kääntyy puolisoonsa päin.

”Erityisesti isku vasten sinun kasvojasi.”

”Nyt jälkeenpäin on hieman helpompaa ajatella sitä aikaa. En silti voi muistaa, mitä silloin pyöri päässäni”, hän jatkaa.

Elokuvan työryhmä piti kriisipalaverin. Oli päätettävä, miten leffan kanssa edetään. Laurin toive oli jatkaa.

”Mikä olisi ollut vaihtoehto? Lyödä koko projekti jäihin?”

Syöpää ei voinut väistää elokuvassakaan. Kukaan ei tiennyt, mitä diagnoosi tarkoittaisi tai miten Laurin ulkonäkö muuttuisi. Laurin mukaan jatkamispäätös tehtiin niin rauhassa kuin se sokkitilanteessa oli mahdollista.

Se, että elokuvantekoa jatkettiin, vaati kaikilta hullunrohkeaa heittäytymistä.

”Kukaan ei voinut tietää, tuleeko näillä hahmoilla valmista elokuvaa”, Lauri toteaa.

Henna ei edelleenkään tiedä, perustuiko oma jatkamispäätös uhmaan, hillittömään tarpeeseen selviytyä vai johonkin muuhun.

”Tartuimme elämään kiinni monilla eri tavoilla. Emme halunneet, että kaikki katoaa.”

Lauri leikattiin kaksi viikkoa sairauden löytymisen jälkeen.

Elokuvassa on useita sairaalaan sijoittuvia kohtauksia. Niitä on kuvattu välittömästi sekä Laurille tehtyjen leikkausten jälkeen sekä syöpähoitojen aikana.

Niin Lauri kuin Hennakin pohtivat, että työryhmälle on ollut kova henkinen ponnistus kuvata Lauria sairaalassa. Eräässä hoitojen vaiheessa mies esimerkiksi oli yli 40 asteen kuumeessa ja kuuli ainoastaan äänisuunnittelija Sami Kiisken äänen. Kaiken aikaa kuitenkin kuvattiin.

Se, että elokuvaprojekti jatkui, auttoi jaksamisessa.

”Työskentely työryhmän kanssa oli voimaannuttavaa”, Lauri toteaa.

Ystävät tukivat Lauria ja perhettä monin eri tavoin. Yksi tapa oli se, että kollegat tulivat elokuvaan näyttelemään.

”Jarkko Niemi, Essi Hellen, Antti Reini, Leo Sjöman”, Lauri mainitsee muutaman ystävän ja kollegan nimen.

”En tiedä, miltä heistä on tuntunut näytellä kanssani noissa olosuhteissa, mutta tunnelma heidän kaikkien kanssa oli aivan erityinen. ”

Hennan toteaa, että syöpä otettiin osaksi elokuvan tarinaa myös siksi, että yllättävä sairaus koskettaa elämän ikuista arvaamattomuutta. Juuri sitä aihetta Sisarukset-elokuva käsittelee.

Elokuvassa on esimerkiksi kohtaus, jossa Pirkko Hämäläisen näyttelemä Jennan ja Jonin äiti käsittelee lapsensa vaikeaa sairautta käyttämällä kankeita, lääketieteellisiä termejä.

Kohtaus on tunnistettava; vaikeat sanat muodostavat ikään kuin suojakuoren sairauden tuomaa epävarmuutta vastaan.

”Uskon, että elokuvassa on paljon samastuttavaa, esimerkiksi juuri epävarmuuden osalta. Monella meistä on kokemus syövästä”, Henna pohtii.

”Elämä on niin monenlaista hurjimpinakin hetkinä”, hän jatkaa.

”Ei ole vain mustaa vaan kaikenlaisia sävyjä.”

Huumori on ollut yksi perheen – ja työparin – käyttämistä keinoista. Esimerkiksi eräässä improvisaatiossa pariskunta nauroi hurjasti ajatukselle repliikistä, jossa tokaistaisiin sairastuneelle ”Sekin sai syövän ja sitten se oli jo mullissa.”

Lause perustuu Laurin omiin kokemuksiin. Kokemus päätyi elokuvaan, ja repliikki kirjoitettiin Anneli Saulin esittämälle henkilöhahmolle: ”Naapurillekin tuli syöpä, ja jo kahden kuukauden päästä se oli mullissa.” Elokuvassa Laurin esittämä Joni seisoo vieressä ja kuulee saman, mitä on kuullut monesti tosielämässä.

”Onhan se aikamoista, että käsittelimme ensin hirveän vakavia asioita huumorin kautta ja sitten näimme kohtauksen kankaalla legendan upeasti näyttelemänä”, hän toteaa.

Elokuvaprojekti on Hennan ja Laurin osalta jo ohi. Valmiin elokuvan he ovat nähneet muutamaan kertaan.

Yhä Henna hieman yllättyy siitä, mikä elokuvan tarina onkaan.

”Isoja teemoja ja tarinoitahan siinä on monta”, hänen puolisonsa summaa.

Kun pariskunta aikoinaan teki päätöksen jatkaa elokuvan tekemistä sairastumisesta huolimatta, taustalla oli yhteinen ajatus.

”Emme halua pienentää elämää. Jos suinkin pystymme, valitsemme uusien kokemusten hankkimisen”, Henna sanoo painokkaasti.

”Niin me olemme toimineet paljolti muissakin asioissa”, Lauri sanoo.

”Elämään tullut voimakas epävarmuus on saanut meidät vain tekemään päätöksiä entistä rohkeammin”, Henna toteaa.

Siksi tyttöjen kanssa pakataan reput ja lähdetään matkustamaan raiteita pitkin, vaikka kaikkia majapaikkoja ei tullutkaan etukäteen varattua.

Laurin T-paita Pispala Clothing, Hennan asu vainio.seitsonen.

Juttu on julkaistu Eevassa 8/2023.