Heli, 43, kuvitteli, ettei voisi olla onnellinen ilman kumppania – sitten hän teki päätöksen, jota noudatti kaksi vuotta
Kirjailija Heli Thorén erosi ja alkoi nauttia yksinolosta. Hän pitää ikääntymistä etuoikeutena ja valitsee somessa seurattavansa tarkkaan.
Erosin avioliitostani 11 vuotta sitten. Siitä alkoi prosessi, joka muutti ajatukseni rakkaudesta.
Olin ajatellut, että tarvitsen puolison, jotta olisin rakastettu, arvokas ja kaunis. Eroni jälkeen halusin löytää uuden rakkauden ja aloin etsiä sitä.
En kuitenkaan usko, että rakkautta voi pakottaa elämäänsä. Pitää malttaa elää, ja rakkaus löytää sinut.
Päätin lopettaa etsimisen ja olla kaksi vuotta yksin. Sitten tapasin uuden kumppanin, jonka kanssa olin pari vuotta. Viimeisimmästä poikaystävästäni erosin kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen olen ollut muutamaa tapailua lukuun ottamatta sinkku.
Olen hämmentynyt, sillä en ole ikinä ollut näin onnellinen. Onnellisuus tuleekin minusta itsestäni. Elämä on kevyempää, kun onneni ei ole sen varassa, löydänkö kumppanin. Romanttinen rakkaus osuu vielä kohdalleni.
On järjetön ajatus, että oma arvoni riippuisi toisesta ihmisestä. Hänhän voi milloin tahansa löytää toisen tai jäädä vaikka bussin alle. Mitä arvolleni silloin kävisi?
Heli Thorén
on 43-vuotias kirjailija ja viestinnän ammattilainen. Asuu Helsingissä kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa.
Olen käynyt terapiassa vuosikausia. Se on auttanut minua ajattelemaan uudella tavalla.
Aivot ovat kuin metsä, jossa on tallattuja polkuja. Ne ovat ajatusmalleja, joihin on tottunut. Yksi sellainen on ajatus, että voin olla onnellinen vasta, kun löydän miehen. Minun on pitänyt löytää ajatuksen tilalle uusi ajatus. Kun ajattelen tarpeeksi monta kertaa, että olen rakastettu jo nyt, polku vahvistuu.
Ajattelen edelleen välillä, että on kurjaa olla yksin. Silloin päätän, etten jää asumaan siihen ajatukseen.
Mietin aktiivisesti, mistä nautin ja saan iloa. Pidän paljon yhteyttä ystäviini. Teen lasteni kanssa hauskoja juttuja: leivomme pullaa ja menemme rantaan syömään.
Juoksen usein, koska olen lenkin jälkeen onnellisempi. Katan pöydän kauniisti vain itselleni.
Olen hyvin tarkka siitä, ketä seuraan somessa. He muodostavat tietyllä tavalla todellisuuteni. Jos jostakusta tulee pieni tai näköalaton olo, lopetan seuraamisen.
”Olen vasta 43-vuotias eli aika nuori.”
Ikääntyminen on etuoikeus ja pyrin suhtautumaan siihen mahdollisimman levollisesti. Sitä paitsi olen vasta 43-vuotias eli aika nuori. Olen kuitenkin huomannut, että iän myötä huolenpidon määrän pitää lisääntyä. Kannattaa syödä hyvin, liikkua ja nukkua.
Hoidan myös ihoani hyvin. Kävin juuri ensimmäistä kertaa sairaanhoitajan tekemässä mikroneulauksessa.
Jos luomeni alkavat roikkua, menen luomileikkaukseen. Täyteaineita en halua käyttää. Mielestäni ikääntyvissä kasvoissa ei ole mitään rumaa, mutta toki annan muille rauhan tehdä omat valintansa.
Ihminen, joka pitää huolta itsestään ja nauttii elämästään, säteilee valoa. Sitä ei mitata rypyissä.
Menetin äitini ylioppilasvuotenani. Siitä on lähtöisin elämänasenteeni: kenellekään ei ole luvattu huomista. Tämä voi olla viimeinen päiväni. Kun rakastaa itseään ja elämää, elämä rakastaa takaisin.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 9/2024.
