Heikki Hiilamo eli 10 päivää erossa ulkomaailmasta: ”Olin niin jännittynyt siitä, miten perhe voi ja mitä maailmalla oli tapahtunut, että niskani meni jumiin”
Kalifornialainen lääkäriystävä kertoi professori Heikki Hiilamolle meditoivansa joka aamu kymmenen minuuttia, koska se tekee hänet onnellisemmaksi. Hiilamo päätti perehtyä aiheeseen tarkemmin ja lähti matkalle Intiaan ja Nepaliin.
Valokuvassa Heikki Hiilamo seisoo Helsingin Arabianrannassa kotinsa eteisessä ja katsoo kameraan. Selässä hänellä on sininen suuri reppu ja lanteilla ruskea vyölaukku. Valkoista ovea vasten värit korostuvat.
Repun hän on käynyt ostamassa poikiensa kanssa urheiluliikkeestä.
Heikki on lähdössä kahdeksi kuukaudeksi reppureissulle Intiaan ja Nepaliin. Katselemaan nähtävyyksiä, vaeltamaan vuorille ja meditoimaan buddhalaiseen vipassana-keskukseen.
Muutamaa viikkoa aikaisemmin hän on irrottautunut työstään Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja jäänyt vuorotteluvapaalle.
Heikki Hiilamo on totuttu näkemään television asiaohjelmissa asiantuntijan roolissa. Silloin aiheena on usein ollut hyvinvointivaltion tilanne.
Heikki on suunnitellut ja odottanut reissua kauan. Kun lähdön hetki koittaa, tunteet nousevat pintaan.
Kuvanottohetkellä Heikki on jännittynyt. Hän miettii, miten selviäisi vaativasta matkasta fyysisesti ja psyykkisesti. Pysyisikö hän terveenä vaatimattomissa oloissa? Miten kestäisi koti-ikävää? Heikillä ja hänen vaimollaan Kirsi Hiilamolla on viisi lasta ja neljä lastenlasta.
Samalla olo on helpottunut. Vihdoin hän pääsee matkaan.
Seuraavana päivänä lento laskeutuu Delhiin Intiaan Heikki ja reppu mukanaan. On 16. helmikuuta 2024.
Intia ja Nepal eivät valikoituneet sattumalta reppureissun kohteiksi.
”Siinä varmaan vaikutti, että minulla on kodin peruja”, Heikki kertoo.
Hänen jo edesmennyt isoisänsä matkusti voimiensa vuosina junalla Siperian halki Vladivostokiin ja Japaniin. Kiinassa hän kävi monta kertaa ja toi kotiin Maon punaisen kirjan. Heikki sisaruksineen sai lahjaksi Mao-puvut ja -lakit, joissa oli punainen tähti.
Isoisä opetti Heikille, miten syödään puikoilla. Taidosta oli hyötyä, kun hän parikymppisenä matkusti junalla Pekingiin ja söi junassa nuudeleita.
”Matkoillaan isoisäni tutustui buddhalaiseen ajatteluun. Hän sanoi olevansa itsekin buddhalainen. Isoisäni ei ollut mitenkään lukenut henkilö, mutta hänellä oli kyllä hyvin laaja matkakirjasto.”
Isoisältään Heikki ei kuitenkaan uskaltanut kysyä enempää buddhalaisesta uskonnosta, kulttuurista tai filosofiasta.
”Hän oli vaitelias mies, jota vanhempanikin teitittelivät. Ennen tätä matkaani en tiennyt kovin paljon buddhalaisuudesta.”
Heikin elämänfilosofia on yhteydessä kristilliseen perinteeseen.
Opiskeluaikana hän tutustui kansainväliseen ekumeeniseen Taizé-liikkeeseen. Herännäisyydessä läheiseltä tuntuu ihmisten yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisempaa maailmaa korostava ilmapiiri.
”Olen aina pitänyt ajatuksesta, että ihmisen tehtävänä on etsiä hyvettä ja tietoa.”
”Pidän ajatuksesta, että ihmisen tehtävänä on etsiä hyvettä ja tietoa.”Heikki Hiilamo
Intiaan saavuttuaan Heikki matkusti äitinsä jalanjäljissä Dharamsalaan, McLeod Ganjiin, missä äiti oli kymmenisen vuotta sitten osallistunut tiibetiläisen lääketieteen kurssille.
Kaupungissa pitää päämajaansa Tiibetin maanpaossa oleva hallitus.
Heikin on ollut vaikea ymmärtää, miksi järkevät ja koulutetut ihmiset, kuten hänen ekonomiäitinsä, turvautuvat tutkittuun tietoon perustuvan koululääketieteen sijasta vaihtoehtoiseen lääketieteeseen.
Matkalla Heikki halusi pitää mielensä avoimena, vaikka huomasi, miten vaikeaa oli kääntää omia asenteita ja ymmärtää vierasta kulttuuria.
”Ehkä meihin länsimaisiin vetoaa se, että tiibetiläinen lääketiede liittyy filosofisiin ajatuksiin ja hengellisiin oppeihin. Traditio on syntynyt omassa kontekstissaan, missä ei ole ollut modernia kokeellista lääketiedettä eikä välineitä.”
Tiibetiläiset parannuskeinot, kuten taivaankappaleiden tutkiminen tai kivien ja mineraalien käyttö, voivat tuntua oudolta meistä, joille kotoinen graniitti on vain kivi.
”On meilläkin ollut omia erikoisia tapoja, kuten kuppaus ja jäsenkorjaus. Kaikkina aikoina ihmiset ovat yrittäneet parantaa sairauksia ja ylläpitää terveyttä sillä tiedolla, mikä on ollut. Reissulla opin, miten vahvasti uskomukset ovat sidoksissa paikkaan ja yhteisöihin, joissa ne ovat syntyneet.”
Kiinan ote Tiibetistä pitää. Heikki ei osaa sanoa, mitä maailmassa pitäisi tapahtua, jotta Tiibet vapautuisi. Dharamsalassa on maanpaossa myös rauhan ja myötätunnon lähettiläs, Tiibetin pakolaishallituksen johtaja Dalai-lama.
”Hän on yksi kaikkein eniten arvostamistani ihmisistä. Olin aina halunnut nähdä hänet livenä”, Heikki sanoo.
Reppureissun 10. päivänä siihen tarjoutui mahdollisuus.
Varhain aamulla Heikki kuuli, että Dalai-lama pitäisi opetustuokion temppelissä. Väkeä oli kuitenkin tungokseen asti, eikä Heikki päässyt kuin puoliväliin temppelin ensimmäiseen kerrokseen nousevia rappuja.
Jalansija temppelistä löytyi, kun hän onnistui kiipeämään sinne metalliaidan yli. Seinäkiipeilyharrastuksesta oli yllättävää hyötyä.
”Oli pysäyttävä hetki nähdä, miten 89-vuotias, hauras Dalai-lama asettui munkkien tukemana valtaistuimelleen. Munkit lauloivat mantroja. Dalai-lama alkoi opettaa tiibetin kielellä. En ymmärtänyt yhtään sanaa, mutta tiesin hänen puhuvan myötätunnon tärkeydestä. Sen näki hänen silmistään.”
Voisiko buddhalainen ajattelu pelastaa meidät sodilta ja ekokatastrofilta, Heikki pohtii. Onnellisuus ja tyytyväisyys elämässä eivät buddhalaisuudessa pohjaudu kuluttamiseen ja materiaan eivätkä saavutuksiin, kuten tutkintoihin ja rahaan. Munkeilla ei ole lainkaan omaisuutta.
”Myötätunto buddhalaisuudessa lähtee siitä, että olemme kaikki veljiä ja sisaria keskenämme. Kristinuskossa yhdenvertaisuus ihmisten kesken perustuu ajatukseen syntisyydestä. Kukaan ei ole synnitön, jokainen tarvitsee armoa.”
Henkinen kehitys tähtää buddhalaisuudessa valaistumiseen ja kärsimyksestä vapautumiseen. Silloin ei enää tarvitse syntyä uudelleen.
Heikin on ollut vaikea käsittää oppia jälleensyntymisestä. Matkalla jokin nytkähti uuteen asentoon.
”Aloin ajatella, että ehkä se ei ole sen erikoisempaa kuin kristinuskon opetus ylösnousemuksesta. Yhtä lailla abstraktia sekin on. Voin hyvin kuvitella, että ihminen, joka ei ole omassa kulttuurissaan kuullut koskaan ylösnousemuksesta, pitää sitä outona.”
”Toisten uskontojen ja kulttuurien ymmärtäminen riippuu paljon siitä, mistä kulmasta asioita katselee”, Heikki sanoo.
Heikin kolme tärkeää
Rauha Tällä hetkellä Ukrainan sota on koko ajan mielessä ja turvallisuutta rakennetaan aseiden varaan. Rauha on edellytys kaikelle edistykselle. Ilman sitä emme voi mitenkään ratkaista isoja yhteisiä ongelmia, kuten ilmastonmuutosta ja luontokatoa.
Myötätunto Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut arvostaa toisissa ihmisissä kykyä myötätuntoon ja yrittänyt opetella sitä itsekin.
Tieto ja totuus On innostavaa ja palkitsevaa yrittää etsiä ja löytää uutta tietoa ja pohdiskella totuutta.
Intiasta Heikki matkusti Nepaliin, missä hän vaelsi 4 310 metrin korkeudessa sijaitsevaan Annapurnan perusleiriin. Sinne pääsee kävellen, kiipeillä ei tarvitse.
Vipassana-meditaatiokurssin alkamista Heikki oli odottanut ja jännittänyt etukäteen. Miten pää kestäisi täydellisen hiljaisuuden ja keho paikallaan istumisen?
Koskaan ennen hän ei ollut meditoinut eikä edes osallistunut hiljaisuuden retriittiin.
Kurssi järjestettiin Nepalissa Lumbinissa, joka on buddhalaisuuden keskus ja pyhiinvaelluskohde. Uskonnon perustaja Siddhartha Gautama syntyi siellä.
Ennen kurssia Heikki kävi parturissa, osti shaalityyppisen huivin ja herätyskellon.
”Huivin saattoi kietaista päälleen meditoidessa. Monet pitivät huivia 4.30 alkaneissa aamusessioissa. Itsekin kokeilin, mutta jätin sitten huivin pois.”
Kurssille ei saanut viedä omia eväitä, ei kännykkää, ei läppäriä eikä kameraa. Kirjoitusvälineet ja kirjat olivat samalla listalla. Vaatetuksen piti olla neutraali. Heikillä oli yllään t-paita, fleecepusero, verryttelyhousut ja sandaalit.
Kurssilla ei saanut puhua eikä viestittää ilmeillä tai eleillä muiden osallistujien kanssa. Hiljaisuus auttoi keskittymään.
Hengityksen pitää virrata vapaana. Mitään pakottamista ei saa olla.
Heikki menee saliin, joka on jaettu naisten ja miesten puoliin. Kolmannessa rivissä on hänen paikkansa. Paikalla on neliön muotoinen pehmuste ja sen takareunalla matala koroketyyny. Siinä hän tulee istumaan seuraavien kymmenen päivän aikana.
Ensimmäinen sessio alkaa kello 4.30 ja kestää kaksi tuntia. Onneksi Heikki on aamuihminen, joka kotona pyrkii tekemään kaikki tärkeät työtehtävät heti aamulla.
Vipassana-meditaatio on opiskelua. Jokaiselle päivälle on oma tehtävänsä. Työ aloitetaan tarkkailemalla hengitystä. Sen pitää saada virrata vapaana. Mitään pakottamista ei saa olla. Jos ajatukset lähtevät harhailemaan, keskittyminen hengityksen tarkkailuun auttaa.
Heikki yrittää istua jalat ristissä, mutta hänen jalkojaan alkaa pakottaa. Kotona tehdyt kymmenen minuutin harjoitusjaksot eivät ole valmistaneet häntä tähän.
Hän vetää jalat koukkuun suoraan eteensä ja kietoo kädet niiden ympärille. Asento alkaa kiristää hartioiden lihaksia.
Lounas keskeyttää meditaation, joka jatkuu kolmessa osassa lähes neljä tuntia. Joka päivä meditoidaan yhteensä kymmenisen tuntia. Joka päivä on sama ohjelma. Nukkumaan mennään puoli kymmeneltä illalla.
Päivät olivat niin pitkiä ja intensiivisiä, ettei Heikki ehtinyt huolestua mistään. Ei ulkomaailman asioista eikä siitä, miten perhe jaksoi.
”En edes omasta jaksamisestani. Huomasin, että hengityksen tarkkaileminen rauhoitti mieltä.”
Vipassana on tekniikka, ei uskonto.
Jos ylähuulen tarkkaileminen yhden meditaatiopäivän tehtävänä tuntuu ulkopuolisesta äkkiseltään hassulta, kurssille osallistuva ei enää kyseenalaista ohjeita.
”Meditaatioon pitää vain heittäytyä”, Heikki neuvoo.
Fyysisesti kurssi otti koville. Toisen ja kolmannen päivän välisenä yönä lihas- ja päänsärky pitivät Heikkiä hereillä. Rentoutuminen ei onnistunut ollenkaan.
”Jännitys selässä, hartioissa ja niskassa oli niin kova, että aloin yöllä miettiä kurssin keskeyttämistä.”
Seuraavana päivänä hän meni puhumaan aikeistaan opettajalle. Tällä oli yllättäen vaivaan arkinen parannuskeino. Heikki sai istumatuen, puisen levyn, jonka takaosassa oli noin parikymmentä senttiä korkea pystysuora osa. Olo helpottui.
Yhtenä päivänä tapahtui jotain.
”Jatkoin hengittelemistä. Yhtäkkiä havahduin siihen, että tunsin nenäkarvojeni liikkuvan hengityksen mukana. Oli pakko myöntää, että keskittyminen oli todella johtanut muutokseen.”
Meditaatiossa on tärkeää tarkkailla tuntemuksiaan ilman, että niihin reagoi millään tavalla. Vipassana-tekniikka palautuu buddhalaisuuden ydinoppiin: kärsimyksestä voi vapautua vain sillä, että lakkaa janoamasta mitään ja kammoksumasta mitään.
Iltaisin kuunneltiin luentoja. Video- luennoissa edesmennyt vipassana-meditaation opettaja ja perustaja S. N. Goenka puhui Buddhan elämästä ja muista aiheista.
”Hän muun muassa kysyi, minkälaisia kristittyjä ovat ne, jotka sanovat Jeesuksen olevan Jumalan poika, mutta jotka eivät ole kehittäneet hitustakaan rakkautta, myötätuntoa ja hyvää tahtoa muita ihmisiä kohtaan.”
Kurssin loputtua kurssilaiset saivat takaisin kännykät ja muut henkilökohtaiset tavaransa. Heikki selasi tulleet viestit. Olivatko kaikki kotona terveinä? Oliko Ukrainassa käytetty ydinaseita?
”Olin niin jännittynyt siitä, miten perhe voi ja mitä maailmalla oli kurssilla viettämieni kymmenen päivän aikana tapahtunut, että niska meni jumiin.”
”Oli pakko myöntää, että keskittyminen oli todella johtanut muutokseen.”Heikki Hiilamo
Mitä opit kurssilla?
”Opin myötätuntoisempaa suhtautumista muihin ja itseeni. Opin myös läsnäoloa ja hetkessä elämistä. Vakuutuin siitä, että mieli rauhoittuu ja onnellisuus lisääntyy, jos voi luopua suurten tyydytysten tavoittelusta ja katastrofien pelosta”, Heikki kertoo.
Kotiin palattuaan hän kirjoitti matkastaan Facebookiin. Matkalla siihen ei olisi ollut aikaa.
Heikki teki jokaisesta kuudestakymmenestä matkapäivästä oman postauksen. Se vei tunteja ja palautti kokemukset uudelleen mieleen.
”Yleensä en ole paljoa postaillut sosiaalisessa mediassa, sillä olen välillä saanut esimerkiksi kolumneistani ikävää palautetta. Facebook on kuitenkin kuin olohuone, jossa seuraajansa voi valita. Siksi uskaltauduin.”
Kirjoittaminen kannatti.
”Sain paljon myönteistä palautetta ja kommentteja, postaukset herättivät keskustelua.”
Toimittajana ja tutkijana Heikki piti pitkään sosiaalisen median alustoista X:ää hyvänä tiedonsaantikanavana. Nykyään hän pitää sitä hyvin vahingollisena, vaikka tietoakin sieltä saa.
”Keskustelu ja vuorovaikutus kärjistyvät X:ssä. On tietoista disinformaatiota ja tietoista polarisointia, mikä herättää ihmisissä aggressioita. Reagoidaan tunteella ja hyvin vastakkaisesti. Se luo kielteisen keskusteluilmapiirin.”
Jos halutaan tuoda lisää myötätuntoa meidän aikaamme, kannattaa Heikin mielestä poistua X:stä ja lisätä kasvotusten tapahtuvaa vuorovaikutusta. Tavata ihmisiä ja jutella.
”Olisi parasta, että ihmiset kohtaisivat ja keskustelisivat keskenään. Ihan missä vain.”
Heikki Hiilamo
on helsinkiläinen filosofian ja valtiotieteiden tohtori ja tietokirjailija. Hän työskentelee sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella että Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella. Yksi hänen tutkimusaiheistaan on köyhyys. THL:ssä hän vetää valtionhallinnon tilaamaa kehittämisprojektia ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä.
Hiilamo on entinen toimittaja, joka on työskennellyt muun muassa Ydin-lehdessä. Hän on usein television asiaohjelmissa nähty selkeäsanainen yhteiskunnallinen keskustelija. Siltä pohjalta hän kirjoittaa myös kolumneja Yleisradion verkkosivuille. Hiilamolla on puolisonsa kanssa viisi lasta ja neljä lastenlasta.
