”Olemme Esan kanssa läheisiä ja voimme puhua kaikesta. Olen onnellinen, että isä löysi hyvän miehen”, Heidi Willman toteaa.
Heidi Willmanin, 44, kotona Kirkkonummella käy iloinen puheensorina, kun hän kattaa kahvipöytää isänsä Juha Willmanin, 71, ja tämän puolison Esa Sääskilahden, 64, kanssa. Miehet ovat juuri palanneet Sri Lankasta ja yöpyvät Heidin, hänen kahden teini-ikäisen tyttärensä ja puolisonsa Jarkka Pikkaraisen kotona ennen kuin jatkavat matkaa mökilleen Keski-Suomeen.
Juhan ja Esan tukikohtia Suomessa ovat omakotitalo Äänekosken keskustassa ja kesämökki Sumiaisissa Keiteleen rannalla. Kaksikko palasi kotimaahan seitsemän vuotta sitten, kun Juha tuli eläkeikään.
Sitä ennen he pyörittivät vuosia suosittua ravintolaa Espanjan aurinkorannikolla Fuengirolassa. Molemmilla on takana pitkä ura ravintola-alalla. Maaliskuussa tuli täyteen 24 vuotta yhdessä.
”Olemme olleet nämä vuodet yhdessä 24/7. Harva parisuhde kestää sellaisen symbioosin”, Esa sanoo ja naurahtaa istahtaessaan kahvipöytään.
”Välissä on ollut kireitäkin aikoja, kuten pitkässä suhteessa usein on. Nyt kaikki on tasaista taas”, Juha täydentää.
Vuosi sitten perheessä juhlittiin Juhan ja Esan yhteistä elämää. Juha järjesti silloin Havaiji-teemaiset juhlat seitsemänkymppistensä kunniaksi. Päivänsankarin puheeseen oli kätketty suuri uutinen: hän ja Esa olivat virallistaneet parisuhteensa maistraatissa kuukautta aiemmin.
”Asianhoitajamme sanoi meille, että nyt olisi äijät aika mennä naimisiin. Muuten kenelläkään ei ole kivaa, kun jommastakummasta aika jättää. Emme nuoremmiksi tule, ja omaisuutta on kertynyt, mitä on”, Esa muistelee.
Sormuksia miehillä ei ole, eikä kuulemma tule, mutta seremonia oli ikimuistoinen. Vihkijänä toiminut nainen oli niin ihanan huumorintajuinen, että todistajina olleet ystävätkin nauroivat kippurassa.
Havaiji-juhlissa Heidi tarttui mikkiin ja lauloi isälle onnittelulaulun Abban Mamma Mian sävelin: Isä, sun kanssas kaikki viihtyy. Sun kanssas vauhti kiihtyy. Isä, olet äärimmäisen rakas, sä oot paras, kaikki tietää sen.
Sanoituksen olivat tehneet Heidi ja muusikko Mikael Konttinen. Abban kappale ja samannimiset elokuvat ovat tärkeitä koko perheelle. Ne juhlistavat rakkautta ja monimuotoista perhettä.
”Rohkeuteni tulee pitkälti isän rohkeudesta elää omannäköistä elämää,” Heidi sanoo.
Palataan hetkeksi yhdeksänkymmentäluvulle ja Jyväskylään, jossa Heidi, hänen kaksi vuotta vanhempi isoveljensä Jouni, isä Juha ja äiti Helena elivät onnellisena ydinperheenä. Heidi oli tunnollinen koululainen, joka ratsasti poneilla, soitti pianoa ja tykkäsi lasketella.
Perheen arki muuttui dramaattisesti, kun Helena sairastui rintasyöpään. Neljä vuotta sairastettuaan hän menehtyi 38-vuotiaana.
”Äidin kuolema oli raskasta aikaa. Hänet haudattiin kymmenvuotispäivänäni”, Heidi kertoo.
”Siirsimme sitten synttäreitä parilla viikolla eteenpäin. Vaikka ennuste oli tiedossa, kuolemaan ei osaa varautua. Se tulee aina sokkina”, Juha huokaa.
Hän jäi yksin kasvattamaan Heidiä ja Jounia, joka asuu nykyään Jyväskylässä ja pyörittää lounasravintolaa. Aikoinaan tämä oli töissä isänsä ravintolassa Espanjassa.
”Vaihtoehtoja ei ollut, selviytyä piti surusta huolimatta. Sain kasvatettavakseni temperamenttisen tyttären ja rauhallisen pojan. Heidi on tullut minuun ja Jouni äitiinsä”, Juha muistelee.
”En ole ollut helpoimmasta päästä nuoruuden myrskyineni”, Heidi myöntää.
Isää ja tytärtä yhdistävät vahvan luonteen lisäksi perhekeskeisyys, huumorintaju ja temperamentti.
”Iskä on maailman räiskyvin persoona. Missivuonna hän haki minut kerran kylpytakissa Jyväskylän asemalta”, Heidi muistelee nauraen.
”Nousin autosta vilkuttamaan, että täällä ollaan ja Heidi viittoi kauhuissaan, että mene heti autoon siitä. Oli minulla kylpytakin alla kalsarit ja jalassa Reinot”, Juha puolustautuu huvittuneena.
”Pidät huolta perheestä ja ystävistä. Minulle ei jäänyt tunnetta, ettet olisi ollut läsnä meille lapsille. Opetit, että ystäviä autetaan aina. Olemme edelleen kuin paita ja peppu”
Uudenlainen vastuu muutti Juhan arkea. Kodin pyörittäminen oli nyt hänen hommansa.
”Kun Heidi ja Jouni olivat pieniä, olin paljon töissä. Kodinhoito ja kasvatusvastuu olivat Helenalla. Sitä kaduin myöhemmin, sillä minun ei ollut tarvinnut opetella kotiaskareita. Kun jäin yksin, jäljiltäni tuli kirjavaksi värjäytynyttä pyykkiä. Sitten Heidi otti vastuun vaatehuollosta”, Juha toteaa.
Heidi ei ole samaa mieltä. Isä on ollut hänelle aina läheinen ja antanut vahvan ja huolehtivan miehen mallin.
”Pidät huolta perheestä ja ystävistä. Minulle ei jäänyt tunnetta, ettet olisi ollut läsnä meille lapsille. Opetit, että ystäviä autetaan aina. Olemme edelleen kuin paita ja peppu”, Heidi herkistyy.
Leskeksi jäätyään Juha löysi naisystävän, ja he perustivat yhdessä uusperheen. Isän kumppanin kahdesta tyttärestä tuli Heidille läheisiä.
Juha haaveili ulkomaille muutosta mutta kumppani ei innostunut ajatuksesta. Avoliitto kesti 10 vuotta, eikä erosta ei jäänyt katkeruutta.
Eron jälkeen Juha alkoi etsiä itseään ja miettiä, olisiko maailmalla hänelle vielä uutta annettavaa.
”Olen ihan mahdoton tanssija ja tykkään käydä diskoissa. Asuin Jyväskylässä ja aloin käydä Turussa juhlimassa.”
Juhalla on aina ollut mutkaton suhde seksuaalisuuteensa. Hän on pitänyt itsestään huolta ja pukeutunut näyttävästi. Hän tuntee olleensa täysin hetero eroonsa saakka. Biseksuaali Juha tajusi olevansa sen jälkeen.
Eräässä turkulaiskapakassa vastaan käveli Esa.
”Esa oli sen verran nokka klintallaan (pystyssä), että jos olisi satanut vettä, hän olisi hukkunut. Aloimme kuitenkin jutella, ja siitä tutustuminen pikkuhiljaa alkoi”, Juha muistelee hymyillen.
Hänen piti mennä seuraavana iltana vieraaksi veljensä järjestämälle riistaillalliselle, mutta suunnitelmat menivät uusiksi. Juha soitti veljelleen ja kertoi jäävänsä hetkeksi Turkuun. Tämä tapaus, Esa, piti katsoa loppuun saakka.
”Emme peitelleet tunteitamme, mutta emme niillä revitelleetkään. Emme esimerkiksi kävelleet käsi kädessä julkisesti. Suhteemme oli kauan julkinen salaisuus, emmekä ole koskaan tehneet siitä numeroa”, Juha kertoo.
Hänen uusi elämänsä tuli yllätyksenä monille, myös tyttärelle.
Heidi tunsi isän uudesta suhteesta aluksi hämmennystä ja epävarmuutta. Elettiin Heidin missivuotta 2001, ja otsikoita oli jo revitty äidin kuolemasta sekä isästä, jonka väitettiin kommentoineen tyttärensä nilkkoja paksuiksi.
”En koskaan sanonut nilkkoja paksuiksi vaan sanoin, että niitä pitää treenata kävelemällä rappusia ylös alas. Joidenkin mielestäni oli väärin, että valmensin tytärtäni missikisoja varten”, Juha hymähtää.
”Elin tuolloin suurennuslasin alla ja ensimmäinen ajatukseni oli, että mikähän soppa isän uudesta suhteesta tulee”, Heidi kertoo.
Juhan yksityiselämä kuitenkin pysyi pois lehtien palstoilta, ja perhe sai totutella rauhassa hänen uuteen parisuhteeseensa. Heidi kirjoitti isälleen kirjeen, jossa purki sydäntään.
”En löytänyt aluksi sanoja kuvailemaan tunteitani. Kirjeessä pystyin ilmaisemaan itseäni parhaiten. Iskän uudessa suhteessa oli aluksi sulattelemista, mutta tietenkin halusin, että hän on onnellinen”, Heidi sanoo.
”Nyt asenteeni tuntuu tyhmältä, mutta olin silloin nuorena naisena ja vastavalittuna Miss Suomena ihan erilaisessa elämäntilanteessa kuin nyt. Nykyään Esa on osa perhettä. Piste.”
Kun Juha luki tyttärensä kirjettä, häntä alkoi itkettää. Hän istutti Heidin ja Jounin alas, ja he keskustelivat asiasta.
”En missään nimessä halunnut, että minun ratkaisuni häiritsisi kummankaan elämää. Teidän hyväksyntänne oli ratkaisevan tärkeä”, Juha sanoo Heidille.
Esa ei ihmetellyt suhteen alussa Heidin hämmennystä.
”Emme tunteneet vielä toisiamme, ja koko asia tuli sinulle puskista. Ymmärsin täysin tuntemuksesi”, Esa sanoo.
Esalla ei ole omia lapsia, mutta hän on löytänyt paikkansa Juhan perheessä. Heidin ja Jounin lapset ovat kasvaneet siihen, että on kaksi pappaa: abu ja Esa. Isoisä on espanjaksi abuelo, ja siitä Juhan kutsumanimi tulee.
Nykyisin Heidi uskoutuu Esalle siinä missä isälleenkin.
”Olemme Esan kanssa läheisiä ja voimme puhua kaikesta. Olen onnellinen, että isä löysi hyvän miehen”, Heidi toteaa.
Aika ja asenteet olivat vuosituhannen vaihteessa hyvin erilaiset kuin nykyään. Esa ja Juha muistelevat lämmöllä, miten hyvin heidän ystävänsä ja sukulaisensa ottivat suhteen vastaan. Lähipiiristä kukaan ei kaikonnut, vaan se on pysynyt samanlaisena kaikki vuodet. Juhan ei tarvinnut tulla kaapista. Tieto kävi ilmi luonnostaan.
Lopullisesti hyväksyntä tuli esiin Juhan ja Esan läheisimpien ystävien järjestämissä rapujuhlissa vuonna 2003. Silloin miehet olivat seurustelleet noin kaksi vuotta.
”Illan päätteeksi naiset veivät minut saunalle ja sanoivat lempeästi, että kyllä he tietävät, missä mennään ja että he hyväksyvät meidän suhteemme. Sitten he halasivat minua”, Juha muistaa.
”Myös minä sain osani rutistuksista. Miehetkin halasivat meitä merkiksi hyväksynnästä. Pientä nikottelua saattoi olla, sillä siihen aikaan homoseksuaalisuus oli iso juttu suomalaiselle miehelle”, Esa jatkaa.
Häpeää miehet eivät ole suhteestaan koskaan tunteneet.
”Miksi pitäisi? Kun läheiset hyväksyvät sellaisena kuin on, muulla ei ole väliä”, he sanovat.
Esan kanssa Juha sai lopulta toteuttaa haaveensa ulkomailla asumisesta. Miehet muuttivat Espanjaan 2005 ja avasivat ravintolan Fuengirolaan.
”Kyllä sielläkin tiedettiin asian laita, mutta kukaan ei tehnyt asiasta numeroa. Se oli julkinen salaisuus. Asiakkaita riitti ja saimme läjäpäin ystäviä”, he muistelevat.
Esa ja Juha ihmettelevät vähemmistöihin kohdistuvaa vihapuhetta ja syrjintää. He miettivät, onko kyse suojakilvestä.
”Ehkä ihminen pelkää niin sanotusti narahtavansa ja näyttävänsä ulkopuoliselle todellisen minänsä. Jospa hän panettelee varuiksi ja muodon vuoksi, ja oikeasti kyse on vain oman uskalluksen puutteesta”, Juha pohtii.
Hullunkurinen perhe on Heidin lempinimi laajennetulle klaanilleen. Heillä on samanniminen WhatsApp-ryhmä, jossa viestit lentelevät päivittäin. Yhdessä matkustellaan, mökkeillään ja vietetään joulut ja juhannukset.
Heidillä on laaja ystäväpiiri, johon kuuluu niin heteroita kuin homoja. Omien tyttärien kanssa asiasta ei ole tarvinnut erikseen puhua. Lapsille on ollut pienestä pitäen itsestään selvää, että abu ja Esa ovat yhdessä.
”Olemme hyvin tiivis perhe. Minulla ja veljelläni on nykyisin paremmat välit kuin koskaan. Hänen lapsensa ja minun tyttöni ovat paitsi serkuksia myös hyvät ystävät”, Heidi iloitsee.
”Voin nyt paremmin kuin pitkään aikaan. Vähensin alkuvuodesta sokerin ja alkoholin käytön minimiin. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin kuin moneen vuoteen. Olo on keventynyt ja muutenkin freesi ja tasapainoinen.”
Korvaamaton tuki isä oli Heidille kesäkuussa 2016, kun tämän rintasyöpä diagnosoitiin. Tyttären sairastuminen oli isälle paha paikka.
”Sanoin puhelimessa Heidille, että kyllä kaikki järjestyy. Puhelun jälkeen menin metsään potkimaan puita ja huutamaan raivoani. Pelkäsin, että Heidi kokee äitinsä kohtalon. Onneksi hoidot ovat kehittyneet ja Heidi parantui.”
Vuonna 2017 Heidin syöpä oli hävinnyt. Hän käy vuosittain kontrollissa, jossa varmistetaan, että kaikki on hyvin.
”Voin nyt paremmin kuin pitkään aikaan. Vähensin alkuvuodesta sokerin ja alkoholin käytön minimiin. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin kuin moneen vuoteen. Olo on keventynyt ja muutenkin freesi ja tasapainoinen.”
”Silti olet yhtä temperamenttinen kuin ennen”, Juha sanoo ja nauraa.
”Ei se omena kauas puusta putoa”, Esa heittää väliin.
Juha ja Heidi arvelevat olevansa vanhempina liiankin huolehtivaisia.
”Murehdimme molemmat, vaikka ei tarvitsisi. Lasten pienikin murhe vie meidät ihan pohjamutiin.”
Heidin nykyisessä aviomiehensä Jarkassa taas on kuulemma samoja seuramiehen elkeitä kuin Juhassa. Iskä ja Jarkka tulevatkin mainiosti toimeen.
”Ystäväni huudahtivat heti Jarkan tavatessaan, että tuohan on aivan kuin Juha!”
Heidi saa paljon kiitosta aidosta somesisällöstään ja siitä, että puhuu suoraan ja murtaa tabuja esimerkiksi munasarjaleikkauksen jälkeen alkaneista rankoista vaihdevuosioireistaan. Hän uskoo, että aitous on isän perintöä. Koska isä on uskaltanut aina olla sellainen kuin on, hänkin uskaltaa.
Juha ja Esa ovat havahtuneet siihen, että ympäriltä on viime vuosina kadonnut ystäviä yksi toisensa jälkeen.
”Moni heistä on menehtynyt syöpään. Senkään vuoksi emme elä sitku-elämää. Kun on mahdollisuus tehdä, pitää tehdä. Myöhemmin voi olla liian myöhään. Elämä on nyt.”
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 5/2025.
