Koulun ulkoseinä oli valkoinen. Kun sormea kuljetti pitkin seinän pintaa, se oli kylmä ja röpelöinen.

Psykologi, kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviita vietti alakouluikäisenä välitunnit usein yksin. Ihana, paras ystävä Annamari muutti perheineen toiselle paikkakunnalle. Kun uusi bestis löytyi, tämäkin vaihtoi pian kotipaikkakuntaa isän työpaikan perässä. Ja sitten Myllyviitaa alettiin kiusata.

”Siinä evoluutio, luonnon valinta, näkyy. Yksinäiset ovat haavoittuvia, ja joutuvat hyeenojen armoille.”

Myllyviita sai myöhemmin uusia ystäviä. Silti hän kokee, että alakoululaisen tunne ulkopuolisuudesta vaikutti siihen, mikä hänestä tuli.

Hän kiinnostui psykologiasta ja pääsi opiskelemaan sitä Helsingin yliopistoon. Myöhemmin hän hakeutui psykoterapiakoulutukseen.

Jokainen toivoo, että kelpaisi muille. Häpeä nousee riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteesta, jos ei kelpaakaan.

”Häpeän tunteen tarkoitus on estää ihmistä jäämästä ryhmän ulkopuolelle. Sen vuoksi häpeä onkin niin hankala: se liittyy läheisesti ydinpelkoomme eli siihen, että jäämme yksin. Se linkittyy kuolemanpelkoon.”

Myllyviita törmää työssään arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteisiin. Yleensä häpeä ei ole ensisijainen syy, johon haetaan apua. Se löytyy kuitenkin usein sosiaalisen ahdistuksen, masennuksen, riippuvuuksien, perfektionismin ja narsistisen käytöksen takaa.

Moni kantaa jatkuvaa häpeää sisällään. Liika kiltteys tai esimerkiksi vanhuksen loppuun saakka kantama viha voivat johtua häpeästä.

”Pakonomainen työnteko, päihdeongelma tai täydellisyyteen pyrkiminen voivat kertoa häpeästä. Ne voivat olla keinoja välttää kokemus siitä, etten riitä ja jään yksin”, Myllyviita sanoo.

Kaikki nolostuvat joskus. Tunne hälvenee kuitenkin suhteellisen nopeasti. Häpeä on syvempi, koko minuutta leimaava tunne. Se altistaa monelle ongelmalle juuri siksi, että siihen liittyy negatiivinen minä-kokemus.

Häpeän juuret löytyvät usein lapsuudesta. Ihminen sosiaalistetaan toisten huomioimiseen jo varhain. Jos suhtautuminen lapsen virheisiin ja osaamattomuuteen on häpeävää, vihamielistä tai jyrkän tuomitsevaa, lapsi oppii häpeämään. Myös esimerkiksi vanhempien masennus ja lapselle ikätasoisesti asetettu liian iso vastuu voivat aiheuttaa häpeää.

Häpeältä suojaa esimerkiksi se, että vanhempi itse sietää hankalia tunteita ja epämukavuutta ja osaa sanoittaa pienelle lapselle, mitä tehdä kun tuntuu pahalta.

Häpeään ei ole syytä kasvattaa. Silti lapsen on tärkeä oppia kyky tuntea riittävästi syyllisyyttä, kun hän loukkaa toista.

”Ei minun sukupolveni iso- tai isoisovanhemmilla ole ollut aikaa eikä voimia tukea ja lohduttaa lapsia. Elämä on ollut yhtä työntekoa ja pärjäämistä.”

Nöyryytystä, nolaamista ja torjuntaa pidettiin aikoinaan sopivana, jopa välttämättömänä kasvatusmenetelmänä. Häpeää on kummunnut myös köyhyydestä, ruumiillisesta kurituksesta, sodasta ja lama-ajoista. Omien esivanhempien kokemuksia voi olla vaikea selvittää, koska niihin liittyy niin paljon häpeää. Lapsuuden tapahtumat ovat voineet myös unohtua tai ne on työnnetty taka-alalle.

Kokemukset ja häpeä voivat kuitenkin periytyä tunnemuistoina sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi evakoiden lapsilla ja lapsenlapsilla voi olla häpeän ja juurettomuuden tunteita, joita voi olla itse vaikea tunnistaa. Aikuiset ovat saattaneet olla lapsia kohtaan kovia ja armottomia. Erityisesti sodan traumatisoimilla miehillä on ollut etäiset suhteet lapsiinsa. Tämä voi näkyä jopa kolmannessa polvessa selittämättömänä pahana olona ja ahdistuksena.

”Suomalaisessa kulttuurissa on myös oppeja ja ydin­uskomuksia, jotka ovat hyvä pohja häpeälle.”

Myllyviita nostaa esimerkeiksi sananlaskuja, kuten niin makaa kuin petaa tai sitä niittää, mitä kylvää, jotka syyllistävät epäonnistumisista.

”Itseään ei ole myöskään hyvä tuoda esiin liikaa. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Suomalaisten erilaisuuden sietokyky on matala.”

Suorittaminen on tapa tulla toimeen riittämättömyyden tunteiden ja niistä nousevan häpeän kanssa.

”Ihminen suorittaa, jotta kelpaisi. Hän tarkkailee koko ajan, riittääkö tällaisena, onko tarpeeksi rakastettava. Sitten hän suorittaa lisää, jotta hänet varmasti hyväksyttäisiin.”

Riittämättömyyden tunne voi saada nostamaan rimaa aina vain korkeammalle, eikä siltikään mikään ole tarpeeksi. Liiallinen suorittaminen saattaa johtaa lopulta uupumukseen.

Myllyviita pohtii itse suorittaneensa joskus esimerkiksi vaimon roolissa. Sen sijaan terapeutin työn, työnohjaamisen ja kirjoittamisen hän kokee voimavaroiksi.

”Työstä tulee tunne, että elämäni on mielekästä ja että voin vaikuttaa maailmaan.”

Myllyviitaa työ on auttanut muutenkin omien kokemusten käsittelyssä.

Hän muistuttaa, että jokaisen elämään mahtuu paljon hyviä mutta väistämättä myös huonoja kokemuksia. Esimerkiksi hän nostaa oman avioeronsa. Se on hänen toinen syvä häpeäkokemuksensa lapsuudessa tapahtuneen kiusaamisen lisäksi.

”Hylätyksi tuleminen herättää kysymyksiä, kuten olenko rakastettava tällaisena kuin olen. Mieli skannaa koko pitkän suhteen syyllisyyden valokeilalla: mitä virheitä olen tehnyt? Ja virheitähän kymmeneen vuoteen mahtuu.”

Klisee, että aika parantaa, usein toimii.

”Ajan myötä kuulee toisten vastaavia tarinoita ja saa sosiaalisia vertailukohtia.”

Toinen tärkeä oppi on jakaminen.

”Sen vuoksi terapiakin toimii. Siellä sanotaan häpeällisiä kokemuksia ääneen. Ja usein ensimmäistä kertaa.”

Erityisen vaarallista häpeä onkin silloin, kun se johtaa eristäytymiseen. Häpeää tunteva käpertyy ongelmansa ympärille ja koteloituu. Häpeä lisää eristäytyneisyyttä ja eristäytyminen häpeää.

Ihmisen tarvitsevuutta olisi Myllyviidan mukaan tärkeä normalisoida. Jokaisella on tarve olla osa yhteisöä, olla hyödyllinen ja tarvittu.

”Jokaisen pitäisi pohtia, miten tarjota sivuun jäävil­le, maailmasta eristäytyville mielekkäitä yhteisöjä. Hyvänä tukena voisivat toimia esimerkiksi kokemus­asiantuntijat. Heidän kivuliaista matkakertomuksistaan voi olla muille apua.”

Paras lääke häpeään on ystävällinen ja ymmärtäväinen kontakti toiseen ihmiseen.

Myllyviita uskoo, että häpeän taika raukeaa puhumalla ääneen.

”Jos ajattelet vaikka mokanneesi töissä tai tunnet syyllisyyttä siitä, että huusit lapsille, soita ystävälle.”

Usein ystävällä on antaa jotakin positiivista palautetta, kuten anna armoa itsellesi tai olet riittävän hyvä vanhempi.

Toinen täsmälääke häpeään on itsemyötätunto. Moni tuntee, että myötätuntoa on helpompi osoittaa muille, mutta sitä voi harjoitella myös itsensä kanssa.

”Opettele katsomaan itseäsi sallivammin ja ystävällisemmin. Omaa epätäydellisyyttä on hyvä opetella sietämään.”

Myös mielikuvaharjoituksia kannattaa kokeilla: ­visualisoi vierellesi myötätuntoinen läheinen ja kuvittele, miten hän reagoisi eli miten hän katsoisi sinua ja mitä hän sanoisi sinulle.

Kipeän asian äärelle asettuminen, siitä puhuminen, maalaaminen tai kirjoittaminen ovat jo itsemyötätuntoisia tekoja. Niin tapahtumiin saa tarvittavaa etäisyyttä.

Juttu on julkaistu aiemmmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 13/2023.