Lapsena Virpi Sarasvuo, 47, harrasti hiihtoa, koska se oli hauskaa. Kotiseurassa Etelä-Savon Kangasniemellä hiihtämistä harjoiteltiin tosissaan, mutta treeneissä ja leireillä oli rento meininki ja kivoja kavereita. Hän tunsi olevansa osa hiihto­perhettä.

Kun Virpi oli 14-vuotias, hän osallistui nuorten kansallisen Hopeasompa-kilpasarjan loppukilpailuun ja voitti oman sarjansa ylivoimaisesti. Seistessään korkeimmalla palkintopallilla hän tajusi, että voisi menestyä lajissa.

Hän piti kuitenkin jalat maassa ja jatkoi harjoittelua.

”Keskityin kehittämään itseäni. En ottanut paineita muiden odotuksista.”

Jälkikäteen Virpi ymmärsi, että muut olivat osanneet odottaa häneltä menestystä mutta pitäneet sen omana tietonaan. Nuori hiihtolupaus sai rauhassa kehittyä ja tuntea onnistuvansa.

”Olin onnekas, sillä ympärilläni oli viisaita aikuisia.”

Sinnikäs harjoittelu kasvatti Virpistä moninkertaisen maailmanmestarin ja olympiamitalistin. Ja ihmisen, joka tietää, mitä intohimo tarkoittaa.

Kilpaura kesti viisitoista vuotta. Sinä aikana Virpillä oli yksi tavoite ylitse muiden: hiihtää yhä lujempaa.

Se tarkoitti poikkeuksellisen kurinalaista elämää, jossa jokainen askel, suupala ja lepohetki piti miettiä tarkkaan. Monet juhlat jäivät lyhyiksi tai välistä, kun seuraavan päivän treenejä varten oli saatava hyvät yöunet.

Virpi ei silti tunne, että olisi joutunut luopumaan uransa takia jostain. Halu menestyä kumpusi hänen sisältään.

”Miksi harmittelisin valintoja, jotka tukivat tärkeintä tavoitettani?”

Nykyään elämä on hyvin erilaista kuin huippu-urheilu­aikoina, mutta intohimo on pysynyt. Virpi uskoo, että hiihtäjän ura valmensi häntä näkemään, mikä elämässä on tärkeää, ja tekemään sen täysillä.

”Jos annan aikaa yhdelle asialle, se on pois jostain toisesta. Jotta voi menestyä, pitää valita, mihin keskittyy.”

Tärkeintä juuri nyt on perhe. Virpillä on puolisonsa yrittäjä Jari Sarasvuon kanssa 12- ja ja 11-vuo­tiaat tytöt.

Kun Virpi lopetti kilpauransa kolmetoista vuotta sitten, moni varoitti häntä, että urheilu-uran jälkeen elämästä voisi olla vaikea saada otetta.

Ei kestänyt kauan, kun Virpillä äitiys täytti vuorokauden tunnit.

”Äitiys oli minulle alusta alkaen luonnollista. Siihen oli helppo heittäytyä täysillä. Äidin identiteetti oli jossain syvällä sisälläni, vaikken ollut hiihtourani aikana ajatellut sitä aktiivisesti.”

Äitiys on Virpin kokemuksen mukaan ajankäytöllisesti yhtä intensiivistä kuin huippu-urheilu.

”Vaikka tekemisen kohteena on toinen ihminen, sitoutuminen on yhtä lujaa. Sain toteuttaa itseäni ja elää itselleni pitkään. Nyt palvelen muita. Se tuntuu hyvältä.”

Äitinä Virpi on rakastava ja rajat asettava. Esimerkiksi älylaitteiden käytön suhteen hän on tarkka. Lapsille on myös selvää se, että joka päivä liikutaan.

Virpi korostaa, että hänen tehtävänsä on olla äiti, ei lasten kaveri.

”Vanhemmuuteen kuuluu lapsen edusta huolehtiminen. Kun rajat ovat selvät, on helppoa olla rento ja rakastava.”

Virpin arki on täyteläistä. Siihen kuuluu perhe-elämän ohella valmentajan töitä, kulttuurituottajaksi opiskelua, Kauniaisissa sijaitsevasta kodista huolehtimista, ystävien tapaamista, liikuntaa, lukemista, neulomista ja kokkaamista.

Intohimoisuus ja tinkimättömyys voivat olla tärkeitä voimanlähteitä elämässä. Samat piirteet kääntyvät kuitenkin herkästi taakaksi, jos asioita tekee oman jaksamisensa kustannuksella. Virpillä ei ole käynyt niin. Hän ei ole uupunut.

Hänellä on selkeä resepti siihen, miten intohimoista asennetta pidetään yllä ruuhkavuosien pyörityksessä.

Tärkeintä on tunnistaa omat arvonsa.

”Sen jälkeen on arvioitava sitä, näyttääkö kalenterini arvojeni mukaiselta. Jos sanon, että perhe ja terveys ovat tärkeimmät arvoni, niiden pitäisi näkyä kalenterimerkinnöissäni myös kuluvalla viikolla.”

Virpin arvoasteikon kärkipäässä on perhe.

”Haluan antaa tyttärilleni paljon aikaa, kun he ovat vielä sen ikäisiä, että kaipaavat vanhempien läsnäoloa.”

Paljon onnenhetkiä ja onnistumisia on mahtunut Virpin elämään. Hän on myös saanut lahjaksi luonteenlaadun, joka ei jää helposti vellomaan menneissä murheissa.

”Olisi silti epärehellistä väittää, etten tuntisi toisinaan tyhjyyttä tai turhautumista. Esimerkiksi yrittäjän vapauteen liittyy sekä mahdollisuuksia että haasteita. Saan valita työni, mutta samalla minun tulee aktiivisesti luoda niitä itselleni.”

Virpi suhtautuu tunteisiin kuin aaltoihin. Yhden jälkeen tulee aina seuraava, joka huuhtoo edellisen mennessään.

”Pyrin kohtaamaan kaikki tunteeni taistelematta niitä vastaan. Tätä opetan lapsillenikin. Joskus vaikean tunteen ryöpsähtäessä päälle on pakko vain hengitellä sen läpi.”

Pari vuotta sitten Virpi oli perheensä kanssa viettämässä juhannusta. Muut nauttivat kesästä ja merestä, mutta Virpi makasi sängyn pohjalla.

Hänellä oli niin voimakas pääsärky, että pienikin yritys nousta sängystä sai hänet voimaan pahoin. Valoa hän ei kestänyt lainkaan. Lopulta kesti kaksi päivää ennen kuin hän toipui kamalasta olostaan.

Tuttava totesi, että Virpillä oli varmaan migreenikohtaus. Myöhemmin neurologi vahvisti asian ja määräsi migreenilääkkeet.

”Minua nolotti, etten ollut itse tajunnut sairastavani migreeniä.”

Virpistä on hassua, ettei migreeniä ollut todettu jo paljon aiemmin, sillä hän on kärsinyt pääkivusta jo nuoresta lähtien. Varsinkin uran alkuaikoina kilpailujännitys purkautui hiihdon jälkeen kovana päänsärkynä.

Nykyisin migreeni tulee kerran kuussa, joskus useamminkin. Silloin Virpi päästää irti siitä, mitä oli tekemässä, menee lepäämään pimeään huoneeseen ja odottaa, että aalto menee ohi.

Silloin on vain pakko hyväksyä, että nyt on näin.

”Diagnoosi on opettanut minulle lempeyttä itseäni kohtaan. Nykyään ymmärrän, että on ihan normaalia, etten ole migreenikohtauksen jälkeen heti tolpillani ja terävimmilläni.”

Hyvinvoinnistaan Virpi pitää huolta kuten muistakin tärkeistä asioistaan: suunnittelemalla.

Hän herää arkiaamuisin kuuden maissa. Kun kahvi on tippumassa, hän istahtaa alas ja käy läpi kalenterin äärellä päivän tapahtumat. On edessä sitten valmennusasiakkaita, lasten harrastuksiin kuljettamista tai hammaslääkärikäynti, Virpi valmistautuu tulevaan.

Tapa on peräisin kilpaurheiluajoilta, jolloin päivissä oli selkeä rytmi harjoittelun, ruokailun ja levon välillä.

”Hiihtourani jälkeen oivalsin, että voin käyttää monia urheilumaailmassa oppimiani työkaluja nykyisessä arjessani. Hyvällä suunnittelulla saan päivistäni otteen ja minulle tulee olo, että hallitsen tuntejani. En elä kaaoksessa, jossa aika vain kuluu ja asioita tapahtuu.”

Virpi pitää säännöllisesti kuukausittain itsensä kanssa vähän aamuhetkeä pidempiä palavereita, joissa hän katsoo tulevaan. Hän käy myös joka sunnuntai läpi tulevan viikon tapahtumat.

”Haluan ennakoida ja valmistautua. Kun arki on suunniteltu hyvin, pystyn heittäytymään flow-tilaan.”

Tuorein intohimo on tanssi. Vuonna 2020 Virpi voitti Tanssii tähtien kanssa -ohjelman parinaan Sami Helenius. Hän treenaa edelleen kerran viikossa Samin kanssa vakiotansseja ja käy myös latinalaistanssien ryhmätunnilla.

Tanssi tarjoaa Virpille hauskuutta ja haastetta, kuten hiihto aikoinaan. Vaikka tanssissa hänestä ei todennäköisesti tule maailman parasta, hän treenaa sitä yhtä suurella palolla.

”Tavoitteeni on sama: haluan kehittyä jatkuvasti.”

Tanssikuvioihin heittäytyminen on Virpille hyvä rentoutumiskeino, sillä hän on huono loikoilemaan sohvalla.

Nykyään hän on tosin yrittänyt opetella sitä edes pikkuisen. Palautumisen ja rentoutumisen merkitys on tuttua jo huippu-urheiluajoilta.

”Saatan sanoa kotona ääneen, että nyt käyn sohvalle. Heittäydyn hetkeksi pitkälleni, mutta mieleeni tulee heti ainakin kymmenen asiaa, jotka voisin hoitaa. Minun on helpompi nousta tekemään ne kuin olla aloillani.”

Virpi kuvailee olevansa tässä suhteessa ilmetty äitinsä.

”Ei häntäkään saa asettumaan aloillensa. Ehkä kyseessä on sukuvika”, Virpi vitsailee.

Parhaiten hän rentoutuu luonnossa tai käsitöitä tehdessä.

”Näissä molemmissa yhdistyy aktiivisuus. Metsässä lenkkeillessä voi samalla kerätä sieniä, ja käsitöitä tehdessä syntyy jotain uutta.”

Suunnittelua rakastavalla Virpillä on spontaani puoli. Kun hän saa idean viikonloppuretkestä toiseen kaupunkiin, koko perhe on pian pakkaamassa autoa.

”Perheeni on mahtavalla tavalla mukana ideoissani yllätysmatkoista halloweenjuhliin. Kaikilla on kyky reagoida nopeasti ja innostua.”

Jari on sekä Virpin rakas että kollega. Molemmat työskentelevät valmentajina: Jari toimii yritysvalmentajana ja Virpi valmentaa kuntoilijoita ja mentoroi urheilijoita. Kotona pariskunta puhuu paljon töistä, sillä molemmat ovat kiinnostuneita ihmisten kehittämisestä ja kehittävät jatkuvasti myös itseään.

Virpi ajattelee, että intohimon liekki pysyy roihuamassa, kun kumpikin ottaa toisensa huomioon. Myös pienet romanttiset yllätykset tekevät suhteelle hyvää.

”Pitää muistaa näyttää arjessa, että arvostaa toista. Jos kumppanin ottaa itsestäänselvyytenä, intohimo katoaa.”

intohimo ei aina kestä. Siitä Virpi sai tärkeän opetuksen hiihtouransa loppuvaiheessa, kun kropassa alkoi olla vaivoja, jotka estivät häntä tulemasta paremmaksi. Oli pakko uskaltaa hypätä tyhjän päälle.

”Intohimoni sammui, kun en enää pystynyt kehittämään itseäni.”

Nykyään Virpi osaa luottaa siihen, että irti päästäessä elämä tuo aina jotain kiinnostavaa tilalle. Kun osaa keskittyä olemaan läsnä nykyhetkessä, ei jää kiinni menneeseen eikä pelkää tulevaa.

Virpi tosin myöntää, että yksi kohta tulevaisuudessa hieman hirvittää häntä.

”Kun lapset lentävät pesästä, elämääni saattaa tulla tyhjiö.”

Mutta sen huolen aika ei ole nyt.

”Olen sitä paitsi sen verran puuhakas, että keksin varmasti tekemistä. Pääni on täynnä uusia ideoita, joiden toteuttamisesta haaveilen.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 13/2023.