Erityisherkkyys voi olla sekä kirous että siunaus: ”Tuntuu kuin olisin syntynyt ilman ihoa”

Kuvittele mielessäsi pesusieni. Se imee itseensä kaiken nesteen, kunnes on litimärkä eikä pysty ottamaan vastaan enempää. Se tarvitsee aikaa vetäytyä ja kuivahtaa, jotta voisi taas toimia ja toteuttaa tehtäväänsä maailmassa.

Tällaiselta saattaa tuntua myös erityisherkästä ihmisestä, joka muita herkemmin aistii ja imee toisten tunnetilat ja ympäristön ärsykkeet, äänet, tuoksut, valot ja tunnelmat.

Erityisherkkyys on poikkeava piirre ihmisessä. Silti se ei ole täysin harvinaista.

Jo vuosikymmeniä erityisherkkyyttä tutkinut amerikkalainen psykologian tohtori, psykoterapeutti Elaine Aron arvioi, että maailman väestöstä 15–20 prosentilla on tämä ominaisuus.

Yksi heistä on kirjailija Sanna Vaara.

”En tykkää määritelmistä ja leimoista, mutta kyllähän erityisherkkyyteni tiedostaminen on tuonut ymmärrystä itseäni kohtaan. En olekaan outolintu tai vaikea ihminen siksi, että tunnen kaiken syvemmin kuin moni muu”, Sanna kuvaa.

Tohtori Aron esitteli 1990-luvun alussa maailmalle käsitteen HSP, eli Highly Sensitive Person, erityisherkkä henkilö. Sen mukaan erityisherkkyys ei ole sairaus tai diagnoosi. Se on kuitenkin määriteltävissä ja tunnistettavissa oleva ominaisuus, jonka kanssa ihminen syntyy ja elää koko elämänsä.

Erityisherkkä reagoi helposti ärsykkeisiin

Erityisherkkyys on hermoston synnynnäinen ominaisuus. Se ilmenee usein autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston voimakkaana reaktiona tilanteissa, joita useimmat muut eivät edes huomaa.

Erityisherkkyys näyttäytyy eri ihmisillä eri tavoin. Se voi olla psyykkistä, fyysistä tai sosiaalista – tai kaikkea näitä.

Erityisherkkä reagoi helposti ulkoisiin ärsykkeisiin, mutta hän voi olla myös herkkä sisäisille vaikutteille. Hän kuormittuu, jos joutuu elämään stressaavassa tilanteessa eikä saa riittävästi lepoa, yksinoloa ja hiljaisuutta.

Erityisherkkyys voi altistaa krooniselle stressille. Tämän seurauksena erityisherkkä voi sairastua burnoutiin tai muihin sairauksiin.

Erityisherkät eivät ole persoonina vain tietynlaisia. Heidän luonteensa ja käyttäytymisensä saattavat poiketa laidasta laitaan. Jotkut ovat luontaisesti enemmän omiin oloihinsa vetäytyviä, kun taas toiset viihtyvät herkkyydestään huolimatta ihmisten ilmoilla.

”Itse olen tällainen ekstrovertti elämyshakuinen erityisherkkä. Se on tuonut paljon haasteita mutta opettanut myös tasapainottelemaan ulkoisen maailman ja sisäisen maailmani välillä”, Sanna kertoo.

Vastuunkantajan roolissa

Jo lapsena Sanna koki olevansa hyvin herkkä. Hän eli lapsuutensa perheessä, jota varjosti molempien vanhempien alkoholismi.

Sanna oppi pienestä pitäen elämään herkät tuntosarvet pystyssä ja lukemaan perheenjäsentensä tunteita.

”Minusta tuli kauhean vanha jo lapsena.”

Hän piti huolta sisaruksistaan, koska vanhemmat eivät siihen aina kyenneet. Hän otti vastuuta ja pani muiden tarpeet omien tarpeittensa edelle.

”Nyt tiedän, että vastuunkantajan rooli on usein luontevaa juuri empaattisille erityisherkille.”

Samaan aikaan Sanna oli myös hyvin temperamenttinen. Hän piti kotona saarnoja viinan ja tupakan haitoista. Hän halusi, että kaikilla hänen rakkaillaan olisi hyvä olla.

Lapsuuskodin synkistä varjoista huolimatta Sanna ei luhistunut. Vaikka yliherkkä lapsi ei saanut olla lapsi, hänessä eli voimakas sisäinen ilo. Se antoi hänelle voimaa. Ja antaa yhä tänä päivänä.

”Vaikka pidin muista huolta, en ollut mikään Äiti Teresa. En ainakaan äitini ja sisarusteni mielestä, jotka saivat kestää tunteenpurkauksiani.”

Ensimmäistä kertaa Sanna kuuli erityisherkkyydestä parikymppisenä. Hän oli aloittanut kehoterapian. Sattumoisin kehoterapeutti oli tunnistanut olevansa erityisherkkä. Hän oli myös aistinut hoidettavassaan samanlaisia piirteitä.

Terapeutti antoi Sannalle erityisherkkyyttä käsittelevän kirjan ja kehotti tutustumaan siihen. Alkuun Sanna ei innostunut kirjasta.

”En halunnut, että minut lokeroidaan ulkoapäin tiettyyn laatikkoon. En tykännyt siitä, että kaikille asioille piti antaa joku nimi”, Sanna muistelee.

Ei ainoastaan itkuherkkyyttä

Sanna päätyi kuitenkin tekemään Elaine Aronin erityisherkkyystestin. Siinä kartoitetaan 23 kysymyksen avulla, onko henkilö mahdollisesti erityisherkkä.

Sanna vastasi myöntävästi 20 kysymykseen.

”Toki siitä tuli helpottunut olo. Sain loogisen selityksen sille, miksi koen asioita niin kuin koen.”

Myöhemmin Sanna katsoi ranskalaista elokuvaa, joka kertoi aikuisten sisarusten välisistä suhteista. Yksi heistä oli erityisen tunneherkkä. Tämä liikuttui vähän joka asiasta ja itkeskeli tuon tuosta.

Vaikka erityisherkkyys on paljon muutakin kuin itkuherkkyyttä, Sanna pystyi samastumaan leffan itkupilliin.

”Näin myös, miltä erityisherkkyys näyttää muiden silmin. Ja samalla tuli lempeyttä itseäni kohtaan. Hitto vie, en olekaan se kahjo tyyppi, joka tekee kärpäsestä härkäsen. Koen asiat voimakkaasti, koska olen erityisherkkä.”

Raskasta olla herkkä

Erityisherkkyyden tunnistaminen pohjautuu pääosin henkilön omaan arviointiin. Elaine Aron on todennut, että erityisherkkyys on siunaus ja kirous samassa paketissa.

Se on pohjimmiltaan voimavara, mutta monien elämässä se kasvaa voimavaraksi hitaasti eletyn elämän kautta, kaikkine karvoineen.

Nyt 49-vuotias Sanna on oppinut vuosikymmenten saatossa tuntemaan oman herkkyytensä. Niin kirouksena kuin siunauksena.

Hän sanoo tietävänsä ja uskovansa siihen, että hänen kuuluu olla juuri sellainen kuin on. On silti välillä raskasta olla niin herkkä.

”Ihan kuin olisin syntynyt maailmaan ilman ihoa, joka tuntuu olevan suojana suurimmalla osaa ihmisistä”, Sanna kuvailee.

Sanna Vaara on julkaissut useita omaelämäkerrallisia teoksia. Niissä hän paljastaa haavoittuvaa sisintään välillä jopa raadollisen avoimesti. Mukana on aina myös itseironiaa ja hulvatonta huumoria.

Kirjassaan Siskonpeti Sanna kertoo riipaisevan koskettavasti tarinan, jossa hän kulkee syöpään sairastuneen isosiskonsa rinnalla heidän yhteistä matkaansa aina siskon kuolemaan saakka.

”Se on rankin ja rakkain tähän asti julkaistuista kirjoistani. Laitoin siinä itseni täysillä likoon, koska eihän tämä herkkä muuta osaa.”

Sannan suurin pelastus on ollut ja on edelleen kirjoittaminen. Kirjoittaessaan hän kokee saavansa yhteyden itseensä, pystyvänsä sensuroimatta peilaamaan omia tuntojaan ja saavansa samalla syvempää ymmärrystä.

Ystäväksi kuormituksen kanssa

Maaliskuussa julkaistavassa teoksessaan Jumalan katkennut kynä hän kirjoittaa radikaalin rehellisesti erityisherkkyyden varjopuolista:

On niin perseestä olla erityisherkkä. Kamalaa paskapuhetta, miten hieno lahja tämä on. Tämä on kirous, joka pistää yliherkät tässä maailmassa koirankoppiin. Siellä me ulisemme ja räksytämme, ketju kaulassamme, kun paksuihoiset porskuttavat tyytyväisinä eteenpäin. Eivätkä ymmärrä, vaikka ajaisivat panssarivaunulla ylitse. Minäkin haluan olla paksunahkainen. Nukahdella junanvaunuihin, tuhista luottamusta maailmaa ja itseäni kohtaan.

”Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten voimakkaasti tunne voi hetkeksi kaapata minut. Onneksi olen oppinut, että tunteet tulevat ja menevät nopeasti. En yritä dumpata niitä vaan hyväksyn ne. Se auttaa aina.”

Aistiärsykkeiden tuoman kuormituksen kanssa täytyy ystävystyä. Sanna kokee, että erityisherkkyys on hänelle pohjimmiltaan lahja. Kiroukseksi se muuttuu, jos hän mennä porskuttaa eikä kuuntele kehon ja mielen viestejä silloin, kun ne pyytävät hidastamaan.

”En pysty elämään jatkuvasti aikataulutettua arkea. Esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden jälkeen minun on ihan pakko saada omaa aikaa ja tilaa.”

Kun Sannan hermosto on ylikuormittunut, häneen iskee sisäinen levottomuus. Pinna kiristyy ja kaikki normaalin elämän äänet, hajut ja valot tuntuvat ylivoimaisilta. Ihmisten keskellä ihmisrakkaasta tulee ihmisvihaaja.

”Kun alan tiuskia perheelleni, tiedän, että nyt pitää päästä hiljaisuuteen. Perheeni on jo tottunut siihen, että vetäydyn omiin oloihini. Ravaan mökillä. Se on luostarini, jossa käyn lataamassa herkästi tyhjenevät akkuni. Kun ne on ladattu, on taas millä rällätä.”

Terveyskuuri ennen stressaavaa tilannetta

Sanna on oppinut myös ennakoimaan ja hoitamaan kuormittumistaan. Hän kertoo esimerkin siitä, miten hänellä oli aiemmin tapana työkeikoilla polttaa kynttilää molemmista päistä jopa siten, että kadotti yöunensa.

Viime syksynä Sanna päätti toimia toisin. Hän tiesi taas osallistuvansa työnsä puolesta Helsingin Kirjamessuille. Viisi intensiivistä messupäivää ihmispaljouden keskellä olisi haaste kenelle tahansa, puhumattakaan ihmisiä rakastavalle, ulospäin suuntautuvalle, läsnä olevalle erityisherkälle.

Sanna aloitti terveyskuurin jo pari viikkoa ennen messuja rauhoitellakseen hermostoaan. Hän söi hyvin, jätti mausteiset ruoat ja kofeiinipitoiset juomat, popsi vitamiineja, joi tyrnimehua, piti huolta unesta, ulkoili ja meditoi.

Messujen aikana hän aloitti aamut pulahtamalla kotipihansa kylmävesialtaaseen. Työpäivän jälkeen hän tuli kiltisti suoraan kotiin eikä lähtenyt muiden kanssa baariin riekkumaan.

”Olihan se tietysti tylsää, mutta opin aiempien vuosien kokemuksesta, että tämä oli välttämätöntä, jotta välttyisin sisäiseltä lepatukselta ja ylikierroksilta.”

Sanna on löytänyt arjen tasapainon erityisherkkyytensä kanssa. Hän hoitaa sitä ennaltaehkäisevästi pitämällä itsestään huolta. Hän meditoi, hiljentyy, tekee pitkiä kävelylenkkejä, pelaa jalkapalloa ja käy kylmävesihoidossa, hieronnassa ja luontaishoidoissa.

”Tärkeintä on kuunnella itseä herkällä korvalla.”

Herkkyys johti itsetuntemukseen

Herkkyys on Sannalle myös siunaus. Se on johtanut hänet itsetutkiskeluun ja sitä kautta syvempään itsetuntemukseen. Voimakas tunnemaailma on pakottanut hänet puhumaan muille ääneen tuntemuksistaan. Se on työntänyt häntä myös ottamaan selvää, kuka hän pohjimmiltaan on.

Itsen etsintä vei jo vuosia sitten Sannan henkiselle polulle, jolla hän on tutustunut lukuisiin henkisiin opetuksiin, menetelmiin ja harjoitteisiin. Hän on vieraillut retriiteissä, luostareissa ja oman mielen syövereissä.

Hän on opiskellut Ihmeiden Oppikurssia ja muuta henkistä kirjallisuutta sekä tutustunut eri uskontojen pyhimyksiin ja mystikoihin. Näistä kokemuksista hän on myös kirjoittanut kirjoissaan.

”Minun on ollut pakko mennä syvään päätyyn saakka. Eihän tällaisen tyypin kanssa pystyisi itsekään elämään, ellei olisi ollut halua työstää itsessä olevia haavoja ja mörköjä.”

Erityisherkkyys on myös tukenut Sannan luovuutta. Ennen esikoisteoksensa Maa kutsuu! julkaisua Sanna alkoi suoltaa sisältään yleisöä puhuttelevaa räppitekstiä.

Räppäri Vaarana tunnettu Sanna räppää myös erityisherkkyydestään. Räppi alkaa näin:

Olen erityisherkkä supernyyhky

itkupilli, alas ammuttu rauhankyyhky

olen niitä jotka itkee bussissa salaa

niitä naisia joita kaikki tahtoo aina

halaa

”Vaikka kirjoitan omasta elämästäni, en koe olevani rohkea. Minulla on sisäinen pakko purkaa tuntemuksiani.”

Sanna sanoo, että rehellisyys itseä kohtaan ei silti ole poistanut kaikkia pelkoja. Omien intiimien tuntemusten julkaiseminen on hänelle joka kerta näkyväksi tulemista, alastomaksi riisuttua.

”Se on tosi pelottavaa.”

Henkinen köyhyys surettaa

Pian julkaistavassa kirjassaan Sanna tarttuu aiheeseen, joka herättää meissä suomalaisissa monenlaisia tuntemuksia. Hän kirjoittaa Jumalasta.

Jumala on hänen mielestään maallistuneessa tiedeuskovaisessa yhteiskunnassamme ristiriitainen hahmo. Jumalasta puhuva leimataan helposti vähä-älyiseksi ja lapselliseksi. Sellaisen puheet usein sivuutetaan surutta.

Sanna ei halua opettaa ketään tai tuputtaa kenellekään Jumalaansa, mutta hän toivoo herättävänsä keskustelua. Miksi usein pienellä alkukirjaimella kirjoitettu jumala on meille niin vaikea asia?

Sannaa surettaa Suomen henkinen köyhyys. Kaikesta huolimatta me olemme herkkiä, henkisiä olentoja. Hän muistuttaa, että tiede ei tiedä kaikkea, emmekä me itsekään.

”Luotan kaiken taustalla olevaan hyvään. Se tekee elämästä kevyempää. Minulle se on Jumala, jolle jokainen meistä on yhtä tärkeä ja rakas. Anna aikaa sille, mikä on sinulle pyhää”, Sanna kehottaa.

Oman erityisherkkyytensä kanssa kamppaileville Sannalla on viesti:

”Ei herkkyyttä voi sulloa loputtomiin kaappiin. Sen kanssa pitää vain oppia elämään – ja repimään siitä myös niin paljon huumoria kuin vain pystyy. Sitä kyllä riittää.”