Kauneus ja Terveys

Äidin kuolema auttoi Emilia Vuorisalmea ymmärtämään, että jokaisen on kuljettava rohkeasti omaa polkuaan: ”Emme voi tietää, kuinka paljon aikaa on jäljellä – elämä on nyt”

Äidin kuolema auttoi Emilia Vuorisalmea ymmärtämään, että jokaisen on kuljettava rohkeasti omaa polkuaan: ”Emme voi tietää, kuinka paljon aikaa on jäljellä – elämä on nyt”
Äidin sairastuminen ja kuolema sysäsivät Emilia Vuorisalmen itsetutkiskelun tielle. Raskaan vuoden jälkeen löytyi rauha, joka raivasi tilaa myös uudelle.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 16.3.2022

Lääkäri ja tietokirjailija Emilia Vuorisalmen, 43, äiti muuttui yhdessä päivässä terveestä parantumattomasti sairaaksi. Takana oli energinen viikonloppu heinäkuussa 2020. Äiti oli pelannut tennistä ja iloinnut ystäviensä kanssa rapujuhlissa. Kun hän hakeutui vatsakipujen takia lääkäriin, diagnoosi oli sokki. Selvisi, että hänellä oli paksusuolensyöpä, joka oli ehtinyt levitä. Tutkimukset paljastivat useita etäpesäkkeitä.

– Lääkäri ei antanut toivoa. Hiljattain 70 vuotta täyttäneelle äidilleni sanottiin, että elinaikaa saattoi olla enää vain muutamia kuukausia jäljellä, Emilia kertoo.

Kaksi viikkoa itkua

Tytär tyrmistyi. Tuntui mahdottomalta uskoa, että hyväkuntoinen ja nuorekas nainen saattoi yhtäkkiä olla parantumattomasti sairas.

Samaan aikaan, kun Emilian elämän perusta horjui, hänellä alkoi tärkeä työprojekti. Pitkään näyttelijän pestistä haaveillut nelikymppinen oli saanut ison roolin komediasarjasta Kullannuput. Kuvaukset alkoivat kaksi päivää äidin syöpädiagnoosin jälkeen.

– Olin näytellessäni mukavuusalueeni ulkopuolella. Yritin vain selviytyä.

Kun televisiosarjan kuukauden kestäneet kuvaukset loppuivat, Emilia salli stressin purkautua. Hän itki kotona kaksi viikkoa.

– Takanani oli rankka työrupeama. Viikkoa ennen kuvausten alkua kokonaisvaltaista hyvinvointia käsittelevä kirjani Rakkaus haltuun oli lähtenyt painoon. Olin ajatellut viettäväni leppoisan syksyn, mutta siitä tulikin elämäni rankin.

Kirja sai hyvän vastaanoton, ja sitä käännetään parhaillaan neljälle kielelle. Emilian oli kuitenkin vaikea nauttia saavutuksistaan, kun äidin sairaus varjosti arkea.

Äidille Emilia ei näyttänyt huonoa oloaan. Hän halusi seistä vahvana potilaan rinnalla.

– Halusin varmistaa, että äitini saa parasta mahdollista hoitoa. Luin valtavasti syövästä ja siitä, miten parantumista voi tukea esimerkiksi ruokavalion avulla.

Emilia valmisti äidilleen tuorepuristettuja mehuja ja antoi vinkkejä patoutuneiden tunteiden purkamisesta meditoimiseen.

– Myös sisareni on kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Äidin sairaus lähensi suhdettamme. Halusimme uskoa, että hän voisi vielä parantua.

Pieni ihme tapahtuikin, sillä rankoista syöpähoidoista huolimatta äidin vointi säilyi hyvänä. Syksyn kuluessa lääkäri sanoi, että kasvainten leviäminen oli pysähtynyt, toisin kuin hän oli odottanut.

– Toivo parantaa. Äitini mieliala ja vointi kohenivat uutisen jälkeen huomattavasti.

Kun Emilia Vuorisalmi näkee, että ystävän puhelimella vilkkuu ”äiti soittaa”, suru saa vallan. ”Niinä hetkinä tajuan, että oma äitini on lopullisesti poissa.”

Voimavarat koetuksella

Hyvän pilkahduksista huolimatta suru ja epävarmuus leijuivat ilmassa. Välillä ne painuivat päälle kuin raskas peitto.

Emilia ymmärsi, että jaksaakseen tukea toista hänen tuli pitää itsestään erityisen hyvää huolta. Hänen voimansa olivat jo valmiiksi ehtyneet. Lähivuosiin oli mahtunut kuopuksen syntymä, ero lapsen isästä, muutto uuteen kotiin ja monia työprojekteja. Koko maailmaa ravisteli koronapandemia.

Emilialla oli jo kokemusta siitä, mitä voi käydä, jos uuvuttaa itsensä. Vuonna 2014 hän makasi sairaalassa magneettikuvausputkessa, kun hänen selkäkivuilleen etsittiin syytä. Unelma suuresta rakkaudesta oli päättynyt, ja arki tuntui kuormittavalta. Emilia kärsi monista terveyspulmista. Kipeän selän lisäksi hän oli väsynyt ja hänen sykkeensä oli korkea, hän sai jopa paniikkikohtauksia.

Kun länsimainen lääketiede ei pystynyt tarjoamaan tarpeeksi apua, Emilia tutustui täydentäviin hoitomuotoihin ja luontaislääketieteeseen. Hyviksi havaitsemiaan kikkoja hän käytti myös tällä kertaa, kun huoli äidistä nosti stressitasot pilviin.

– Meditoin, tein hengitysharjoituksia ja söin terveellisesti. Liikuin ja juttelin ystävieni kanssa. Kohtelin itseäni lempeästi ja nukuin riittävästi.

Emilia käytti eteerisiä öljyjä tuoksulampussa ja rentoutui energiahoidossa.

– Olin nuorempana kova suorittaja, mutta opin pitämään huolta jaksamisestani kantapään kautta.

Tasapainoon pyrkimisestä huolimatta pinna välillä kiristyi.

– Jouduin pyytämään teini-ikäiseltä tyttäreltäni anteeksi, kun välillä suutahdin hänelle ilman syytä. Hermoni olivat kireällä kovan kuormituksen alla.

Mitä enemmän Emilia on oppinut pyhittämään aikaa itselleen, sitä paremmin hän voi. ”Asiat tapahtuvat parhaiten rennosti, ei väkisin puskemalla.”

Elämän hauraus ja kauneus

Vaikeaan vuoteen mahtui myös iloa. Emilia vietti vanhempiensa ja kahden sisaruksensa kanssa enemmän aikaa kuin vuosiin. Koska äiti voi enimmäkseen melko hyvin, he kokivat yhdessä ihania hetkiä: metsälenkkejä, juhlia ja kesän viettoa perheen tilalla Vehmaalla.

Sairaus nosti näkyväksi elämän haurauden – ja kauneuden.

– Jokainen yhteinen illallinen tuntui erityiseltä. Herkuttelimme ja nostimme pöytään vähän parempia viinejä. Tiesimme, että kyseessä saattoi olla viimeinen yhteinen joulu ja viimeinen pääsiäinen.

Toiveikkaista uutisista huolimatta äidin voimat alkoivat viime kesänä ehtyä.

– Oli riipaisevaa nähdä, kuinka vahva hänen elämänhalunsa oli, vaikka kroppa alkoi pettää. Olen luonteeltani tsemppaaja, mutta lääkärinä ymmärsin, että aikaa ei ollut enää paljon jäljellä.

Syyskuisena yönä Emilian äiti nukkui pois kotona perheensä ympäröimänä.

– Kaikki meni niin kauniisti kuin voi. Saimme koko perhe olla pitämässä viimeisinä hetkinä kädestä kiinni.

Vaikka sairausjakso oli rankka, Emilia on kiitollinen, että sai aikaa luopua hitaasti ja hyvästellä kunnolla.

– Mitään tärkeää ei jäänyt sanomatta. Äkkikuolema esimerkiksi onnettomuudessa olisi ollut meille läheisille varmasti vielä rankempi kestää.

”Jokainen yhteinen illallinen tuntui erityiseltä. Herkuttelimme ja nostimme pöytään vähän parempia viinejä.”
Emilia Vuorisalmi

Yhä läsnä arjessa

Hautajaiset olivat juuri sellaiset, kuin äiti oli toivonut. Itkun seassa oli iloa yhteisistä muistoista. Kaunis tilaisuus oli Emilialle tärkeä askel surutyössä.

– Haluan suhtautua kuolemaan kuten monet alkuperäiskansojen jäsenet. Hautajaiset ovat myös ilon juhla, sillä henki jatkaa kulkuaan.

Emilian on helppo ajatella, että elämä mahdollisesti jatkuu jossain toisessa muodossa. Energia ei katoa.

– Kun näin äitini ruumiin hänen kuoltuaan, ymmärsin, että jäljellä oli pelkkä kuori. Sielu oli jo jossain muualla. Ajatus tuo minulle lohtua.

Äiti on yhä läsnä arjessa. Kun sattuu jotain yllättävää, Emilia miettii, mitä äiti siihen sanoisi. Aamuisin Emilia pujottaa korviinsa äidiltä saamansa kultaiset korvarenkaat.

Emilia toivoo, että kuolemasta puhuttaisiin enemmän ja arkisemmin. Se on yhtä luonnollinen osa ihmisen elämänkaarta kuin syntymä. Myös patologin töitä tehnyt Emilia tietää, miten ihminen hiipuu fysiologisesti.

– Kuitenkin vasta läheisen vierellä kulkeminen sai minut ymmärtämään paremmin kuolemaa.

Vaikka Emilia olisi tahtonut pitää äidin pidempään lähellään, hän on ennen kaikkea kiitollinen yhteisistä vuosista. Hän korostaa, että lapsen on luonnollista haudata vanhempansa.

Kenenkään elämä ei jää kesken, vaan päättyy juuri oikeaan aikaan. Sama ajatus lohdutti Emiliaa myös, kun hän sai keskenmenon ennen kuopuksensa syntymää.

– Kaikella on tarkoituksensa, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lyhytkin elämä on merkityksellinen.

Läheisestä luopuminen vahvisti ajatusta, että jokaisen on kuljettava rohkeasti omaa polkuaan.

– Emme voi tietää, kuinka paljon aikaa on jäljellä. Jos nyt kuolisin, haluan voida ajatella, että olen elänyt arvojeni mukaan ja toteuttanut unelmiani. Elämä on nyt.

Empatian voima

Äidin rinnalla kulkeminen sai Emilian pohtimaan lääkärin identiteettiään. Hän oli toisinaan äitinsä mukana vastaanottokäynneillä.

– Näin, miten suuri vaikutus aidolla kohtaamisella on. Lääkärillä on tärkeä tehtävä toivon tuojana ja rauhan antajana. Huonotkin uutiset voi kertoa monella eri tavalla.

Emilia uskoo, että yksi syy äidin poikkeuksellisen hyvään vointiin sairauden alussa olivat Turun yliopistollisen keskussairaalan lempeät ja ystävälliset sairaanhoitajat. Niin valtava voima empatialla on.

Empatia ja hyväsydämisyys ovat piirteitä, joita Emilia arvosti myös äidissään. Tyttären mukaan äidissä yhdistyivät voimakas temperamentti ja kiltteys. Emilia oppi jo lapsena, että perheen hyvinvoinnin eteen tehdään kaikki.

Hän on kiitollinen äitinsä ponnisteluista mutta on miettinyt myös omia rajojaan.

– Perhe on myös minulle elämän tärkeimpiä asioita. En kuitenkaan halua uhrata itseäni niin, että uuvun.

Emilia on pohtinut paljon sitä, kuka hän on suhteessa itseensä ja läheisiinsä.

– Suru kutsui katsomaan peiliin. Itsetutkiskelun matka, jonka olin aloittanut avioeroni jälkeen vuosia sitten, sai uusia sävyjä. Olen opetellut pois tietyistä haitallisista, lapsuudessa opituista käytösmalleista, mutta stressaantuneena ne aktivoituivat uudelleen.

Emilia kuvailee vanhempiensa parisuhdetta tiiviiksi, intohimoiseksi ja räiskyväksi. Yhteiseloon kuului myös riitoja viime metreille asti.

– Olen tehnyt paljon töitä päästäkseni eroon tietynlaisesta läheisriippuvuudesta, johon sain mallin kotoa. Olen oppinut nauttimaan omasta ajasta ja tilasta.

Emilia on mukana start up -yrityksessä, jossa kehitetään uudenlaista ratkaisua kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. ”Toivon, että mielen vaikutusta hyvinvointiin tutkittaisiin enemmän.”

Suru tulee aalloissa

Surun synkin vaihe on takanapäin. Emilia voi hyvin. Uni ja ruoka maistuvat. Voimat ovat palanneet.

– Kuolema on sekä loppu että alku. Olin niin läheinen äitini kanssa, että hänen kuolemansa vapauttaa väistämättä tilaa jollekin uudelle. Vietimme äitini kanssa yhdessä usein viikonloput ja juhlapyhät, ja soittelimme monta kertaa päivässä.

Emilia elää nyt muutenkin seesteistä vaihetta. 16-vuotias tytär ja 3-vuotias poika asuvat osan viikosta Emilian luona, osan isiensä luona. Käynnissä on kiinnostavia työprojekteja, ja aikaa on myös kävellä lasten kanssa lähikahvilaan korvapuustille. Kodin ikkunoista näkee oranssina hehkuvan taivaan, kun aurinko laskee meren taa.

Suru tulee aalloissa.

– Tiedän, ettei ole olemassa oikeaa tapaa surra. Silti tunnen välillä jopa huonoa omaatuntoa siitä, etten ole romahtanut henkisesti äitini kuoleman jälkeen.

Emilia katsoo tulevaisuuteen valoisin mielin. Lääkärinä hän jakaa hyvinvointiin ja kokonaisvaltaiseen terveyteen liittyviä vinkkejä omalla ja myös työnantajansa lääkärikeskus Mehiläisen Instagram-tilillä. Hänen intohimonsa on auttaa ihmisiä voimaan hyvin.

– Ajattelen, että meistä jokaisen sisällä on avaimet paranemiseen. Äidin kohtalo ohjasi minua yhä vahvemmin tälle tielle. Uskon, että hän seuraa ylpeänä tekemisiäni.

Silkkipaita Dante / Villa Tremondo. Farkut Vero Moda  / Bestseller. Kengät Unisa   / Polhem Finland. Korvakorut Emilian omat. Kuvauspaikka ravintola Albinan kattobaari Alexis.
Kommentoi +