Ella Kannisen ulkonäköä on arvosteltu 'korvalehdistä hartioihin', mutta hän suhtautuu itseensä terveesti: "Haluan näyttää ikäiseltäni"
Ihmiset
Ella Kannisen ulkonäköä on arvosteltu 'korvalehdistä hartioihin', mutta hän suhtautuu itseensä terveesti: "Haluan näyttää ikäiseltäni"
Ella Kanninen ihailee naisia, jotka näyttävät upeasti ikäisiltään. Hän välttää haitallista vertailua muihin, sillä tärkeintä on viihtyä omassa kehossa.
Teksti

Kuvat
,

19.7.2021
 |
Kauneus ja Terveys

Kaksikulttuurinen perheemme asuu osin Italiassa. Siellä arvostetaan estetiikkaa kaikessa. Jos olen laittautunut, käynyt kampaajalla tai ostanut uuden paidan, ulkonäköäni kehutaan. Naisellinen pukeutuminen on siellä Suomea yleisempää. Sen mahdollistaa myös lämmin sää.

Käytän Italiassa korkeita korkoja esimerkiksi työkeikoilla. Suomessa kauneuden tavoittelu ja merkitys ei saa niin suurta painoarvoa, enkä itsekään jaksa vapaa-ajallani nähdä kovin paljon vaivaa, olin sitten kummassa maassa tahansa. Kun lähden ulos, laittaudun enemmän.

Nuorena laiminlöin ihoni suojaamisen auringolta. Uskon, että sen seurauksena ihoni on muuttunut vähän aiempaa tummemmaksi. Lisäksi poltin kasvoni parikymppisenä pahasti. Ihotautilääkäri sanoi silloin, että palamisen aiheuttamat juonteet saattavat tulla myöhemmin näkyviin. Nyt 26 vuotta myöhemmin huomaan, että näin on.

Käyn Dermapen-mikroneulaushoidossa, jotta ihon kollageenintuotanto aktivoituisi. En tunne tarvetta sitä isompiin toimenpiteisiin.

Suhtaudun kauneusleikkauksiin ja pistoshoitoihin kuitenkin avoimin mielin ja ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat kohottaa kasvojaan. Jos joskus hakisin juonteisiini silotusta, hoidon pitäisi olla hyvin testattu ja lopputulos ennakoitavissa, ettei tulisi ikäviä yllätyksiä.

Haluan näyttää ikäiseltäni. Seuraan, miten malli Elle Macpherson sekä näyttelijät Cameron Diaz ja Drew Barrymore vanhenevat. He näyttävät upeilta ja mahdollisista apukeinoista huolimatta ­ikäisiltään.

Lihakseni näkyvät, minulla on leveät hartiat ja olen 177 senttimetriä pitkä. Kehoni ei ole kovin naisellinen, mutta se on terve ja vahva, mistä olen kiitollinen. Se on mahdollistanut laskuvarjohyppyjä, sukeltamista ja pitkiä vaelluksia Toscanassa matkailijaryhmien kanssa. Palauduin myös kahdesta raskaudestani nopeasti, ja painoni on pysynyt suunnilleen samanlaisena aina.

Ratsastus on muokannut kehostani jäntevän. Minun pitäisi tehdä enemmän lihaskuntotreeniä ja venytellä, mutta olen laiska niiden suhteen.

En ole sulkenut ruokavaliostani mitään pois. En ymmärrä, miksi pitäisi luopua hiilihydraateista. Syömme paljon pastaa mutta myös kalaa ja vihanneksia.

Tahdon pysyä tietyssä koossa mutta myös syödä säännöllisesti ja liikkua sopivasti. Elän omien standardieni mukaan ja vältän vertaamasta itseäni muihin, sillä se on haitallista.

Suhtaudun itseeni terveellä tavalla, mistä on ollut iloa televisiotyössä. Kun ulkonäköäni on arvosteltu korvanlehdistä hartioihin, se ei ole mennyt ihon alle.

Sain kasvaa ympäristössä, jossa ulkonäkö ei ollut keskiössä. Olin hevosista kiinnostunut poikatyttö, eikä äitini opettanut minua kihartamaan hiuksiani tai meikkaamaan. En osaa näitä taitoja vieläkään kunnolla.

En koskaan kuullut äidin arvostelevan omaa tai minun ulkonäköä. Pyrin samaan omien poikieni kanssa enkä arvostele itseäni heidän kuullen. En halua välittää heille sellaista viestiä, että itsestään pitäisi etsiä vikoja.

Ella Kanninen

on 46-vuotias televisiotoimittaja ja kirjailija, joka asuu Vantaalla ja Firenzessä miehensä, kahden poikansa ja kahden kissan kanssa. Italiassa perheeseen kuuluu myös hevonen.

Ellan luottotuotteet

1. Öljylöytö ”En ennen tykännyt öljyistä lainkaan. Sitten sain lentoemäntä- ystävältäni arganöljyä ja aloin pitää siitä. Käytän sitä nykyään kasvoille ja vartalolle.” Okabo Organics 100 % Pure Argan Oil 24,90 e. 2. Hyvästi turvotus. ”Edellisen illan syömingit tai juomingit turvottavat helposti yläluomeni. Tämä auttaa turvotukseen, viilentää ja virkistää.” Nuxe Crème Prodigieuse Boost Multicorrection Eye Balm Gel 30 e. 3. Vakituinen yökaveri. ”Löysin kosteuttavan yönaamion lentokentältä ja olen käyttänyt sitä jo kauan. Naamiota ei tarvitse pestä pois.” Origins Drink Up Intensive Overnight Hydrating Mask 23 e. 4. Hiusten paikkaaja ”Televisiotyöni takia hiuksiani käsitellään lähes päivittäin lämpöraudoilla, mikä rasittaa tukkaa. Kampaajani vinkkasi minulle sarjasta, joka korjaa vaurioituneita hiuksia.” Olaplex No. 4 Bond Maintenance Shampoo 31,90 e.
Kommentoi +