Ella Kanninen rakastui mieheen, joka on hänen vastakohtansa – ja se saa suhteen kestämään: ”Emme elä enää hullaantumisen aikaa, mutta suhteemme toimii”
Juontaja, toimittaja Ella Kannisen pitkä parisuhde on kestänyt myös hankalat vaiheet, jolloin Ella on pohtinut, miten he selviytyvät taloudellisesti kahdessa maassa ja kulttuurissa asumisesta.
Millaista vaihetta elät?
Hyvää ammatillisesti ja muutenkin. Marraskuussa olen ollut yhtäjaksoisesti viisi vuotta TV1:n Puoli seitsemän -ohjelman juontajana. En ole ollut missään ohjelmassa aikaisemmin niin kauan tauotta.
Turvallisuushakuisuus ei ole koskaan leimannut luonnettani. Minulla on vahva freelancer-identiteetti, sillä olen yli 20-vuotisen urani aikana ollut vakituisena toimittajana vain pari vuotta. Luotan siihen, että asiat järjestyvät ja hommia löytyy.
Tunnen kiitollisuutta, kun töitä on. Hiljaisiakin jaksoja on ollut. Tiedän, miltä tuntuu, kun puhelin ei soi eikä kukaan ole kiinnostunut palkkaamaan töihin.
Olen siedättynyt epävarmuuteen työmaailmassa. Mihinkään ei voi tuudittautua, koska kaikki on väliaikaista. Ajattelen, että elämässä pitää olla luottavaisin mielin mutta myös valmiina reagoimaan.
Henkisesti elän mielenkiintoista vaihetta. Tunnen, että aistini ovat avoinna uudelle, ajatukseni on kirkas ja olen valmis jonkinlaiseen muutokseen. Uskon, että elämä kulkee sykleissä.
Minulla on kaksi kotimaata: Suomi ja puolisoni Valerio Chincan synnyinmaa Italia. Teen Suomessa valtaosan töistäni ja pojat käyvät täällä koulua. Esikoiseni Leonardo kirjoittaa keväällä ja Raffaele päättää silloin ysiluokan. Ne ovat isoja etappeja.
Muutin 2002 Suomesta Valerion luokse Italiaan ja perustimme siellä aikanaan perheen. Tulimme Suomeen 2018 mutta meille jäi koti myös Italiaan Toscanaan. Nyt eteeni on tullut merkkejä, erilaisia ehdotuksia, jotka voivat enteillä muutosta. Elämäni painopiste saattaa jossain vaiheessa heilahtaa Suomesta Italian suuntaan.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä pienemmiksi tarpeeni muuttuvat. Minun ei enää tarvitse valloittaa koko maailmaa vaan tehdä hyvää siitä, mitä on ja mitä osaan. Tunnen, että olen löytänyt henkisen kodin Toscanan-kylämme pienistä ympyröistä. Uskon, että loppusijoituspaikkani löytyy sieltä, vaikka voin hyvin Suomessakin.
”On ollut aikoja, jolloin olen pohtinut, miten selviydymme taloudellisesti kahdessa maassa asumisesta ja lasten kasvatuksesta kahden kulttuurin välissä. Jotenkin olemme aina selviytyneet.”
Millaisiin isoihin kysymyksiin haet vastauksia?
Olen nyt 50-vuotias, ja isoin kysymys on ehdottomasti se, mitä haluan tehdä loppuelämällä. Minulla on edelleen kova tekemisen nälkä. Haluaisin yhtä sun toista, ja tähän ikään mennessä uskon tuntevani vahvuuteni ja heikkouteni.
Olen halunnut elämääni runsautta: töitä, lapsia, harrastuksia ja erilaisia tapoja toteuttaa itseäni kahdessa maassa. Kun lapset olivat pieniä, lensin Suomeen juontamaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa joka viikonloppu parin kuukauden ajan. Välillä lapset olivat mukana projekteissani missä maassa milloinkin.
Olisi ollut helpompi vaihtoehto jättää Italia kokonaan, kun muutimme Suomeen. Tai jäädä Italiaan kotiin lasten kanssa. Olisin voinut karsia tekemisiäni, mutta en halunnut.
Haluan elämässä paljon enkä raaskisi luopua mistään. On ollut aikoja, jolloin olen pohtinut, miten selviydymme taloudellisesti kahdessa maassa asumisesta ja lasten kasvatuksesta kahden kulttuurin välissä. Jotenkin olemme aina selviytyneet.
Tiukkoja paikkoja ja stressiä on ollut, mutta onneksi en ole perfektionisti. Tämä on minun tapani elää
”Valerion kanssa olen oppinut olemaan entistä rennompi ja suorittamaan elämää vähemmän.”
Mitä arvostat elämässäsi?
Perhettä ja terveyttä. On suuri lahja, että perhe ja ystävät haluavat olla lähelläni.
Olen ollut Valerion kanssa parikymmentä vuotta. Emme elä enää hullaantumisen aikaa, mutta suhteemme on toimiva. Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Minä olen suurpiirteisempi, mieheni pikkutarkempi. Minä mietin jo suunnitelma ö:tä, kun hän vasta havahtuu ongelmaan.
Meitä yhdistää rakkaus vapaisiin vesiin, pyöräilyyn, lasketteluun ja purjehdukseen. Valerion kanssa olen oppinut olemaan entistä rennompi ja suorittamaan elämää vähemmän. Italiassa olen kasvattanut itselleni lehmän hermot ja varmasti osa ansiosta kuuluu miehelleni. Hän rauhoittelee, kun alan käydä kierroksilla.
Arvostan itsessäni sitä, että olen rakentanut työuran omilla ansioillani vainua ja intuitiota seuraamalla. Tartun hetkeen, vaikka hirvittäisi. Pyrin siihen, ettei olemiseni vie toisten energiaa ja kuormita muita. Pidän itseäni melko joustavana ja mukautuvana. Siitä on ollut etua työelämässä.
Siitäkin olen iloinen, että pystyn liikkumaan Suomen ja Italian välillä. Toisen kodin lisäksi Suomessa on kesämökkimme. Raha-asioissa olen melko höveli. Kaikki menee, mikä tulee. Järkevää eläkesäästösuunnitelmaa minulla ei valitettavasti ole.
Onnelliseksi minut tekee kyky tuntea kiitollisuutta. Osaan tunnistaa absoluuttisia onnen hetkiä ja nauttia niistä, kuten uinnista mökin tyynessä järvessä, hiljaisuudesta sienimetsässä tai hevosen turvan tuoksusta.
Luit tiivistelmän haastattelusta, joka on julkaistu Eevassa 10/25. Haastattelussa Ella kertoo myös kasvustaan tytöstä naiseksi: millaisen sukupolvisen ketjun hän on katkaissut ja mitä menneisyyden käsittelystä on seurannut. Hän kertoo myös, miksi hän toimii poikien äitinä toisin kuin kasvatusoppaat neuvovat.
