”Siis voiko avoin suhde ihan oikeasti toimia?”

Kysyjä katsoo minua silmät suurina terapiavastaanottoni sohvalta.

Pystyn kahdesta syystä vastaamaan hänelle kyllä. Ensinnäkin suostumuksellisista monisuhteista – joita arkikielisemmin kutsutaan muun muassa avoimiksi suhteiksi – on tehty tutkimusta, joten minun ei tarvitse turvautua pelkkään mutu-tuntumaan.

Toisekseen olen kohdannut hehkuvia, innostuneita ihmisiä, joiden seksielämän suhteen avaaminen on mullistanut. Olen kohdannut myös monisuhteisesti eläviä ihmisiä, joille useammat kumppanit kuuluvat tasaiseen, tavalliseen arkeen.

Koska teen työkseni terapiaa, luokseni hakeudutaan yleensä silloin, kun jokin on huonosti tai ollaan hätää kärsimässä. Niinpä olen kohdannut itkuisia, kipuilevia ihmisiä, joiden järki tuntuu lähtevän kumppanin ollessa treffeillä jonkun toisen kanssa. Olen kohdannut myös ihmisiä, jotka ovat päätyneet vastoin suunnitelmiaan niin etäälle toisistaan, että heidän välisensä yhteys pätkii kuin puhelinverkko kesäfestareiden aikaan.

Jatkan jutteluani ja huomautan, että on hiukan eri asia kysyä, voivatko avoimet suhteet toimia kuin kysyä, voiko suhteen avaaminen toimia minun kohdallani.

Olen vakuuttunut siitä, että viime vuosina vilkastunut yleinen keskustelu rakkaus- ja seksisuhteiden moninaisuudesta tekee hyvää meille kaikille. Maailma tarjoaa edelleen vahvasti ideaa kahdenkeskisestä romanttisesti ja seksuaalisesti muut poissulkevasta suhteesta sinä oikeana tapana olla ja elää.

On kuin seurusteluikään tullessaan saisi eteensä valmiin käsikirjoituksen, miten on suotavaa toimia ja missä järjestyksessä edetä suhteissaan. Ihanteeseen viitataan muun muassa termillä parisuhdeliukuportaat: kunhan alimmalle portaalle pääsee, niin sen jälkeen homman pitäisi soljua kuin itsestään.

Jo se hyödyttää, että pysähtyy miettimään, mitä suhteeltaan toivoo ja tarvitsee. Myös kahdenkeskinen, muut pois sulkeva suhde on vahvemmalla pohjalla, kun sen osapuolet ovat tietoisesti valinneet suhdemuodon eivätkä ole vain päätyneet kimppaan, koska niin kuuluu tehdä.

Suostumukselliset monisuhteet ovat sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuu monenlaisten suhteiden kirjo erilaisine sopimuksineen. ”Älä kysy, älä kerro” -järjestely poikkeaa merkittävästi suhteesta, jossa käydään yhdessä swingaamassa tai suhteesta, jonka kaikki osapuolet kutsutaan yhteiseen joulupöytään. Yhdelle suhteen avaamisessa voi olla kysymys seksuaalisuuden tutkimisesta, toiselle identiteetistä.

Suhteen avaaminen edellyttää riittävän tarkkaa sopimista, mikä taas edellyttää avointa ja rehellistä keskustelua. On ratkaisevaa, että kaikki sisäistävät missä määrin, miten, milloin ja ennen kaikkea miksi suhdetta avataan.

Suhteen avaaminen ei tietenkään tarkoita lupalappua mihin vain – keskinäisen sopimuksen rikkomista voidaan hyvinkin kutsua pettämiseksi. Eikä puhumista kannata missään nimessä lopettaa, koska se, mikä on yhdessä kohdassa tuntunut toimivalta, voi tarvita uudelleen määrittelyä ja se, mikä ei ole toiminut, voi alkaa toimia.

Terapeuttina vältän viimeiseen saakka tietämistä muiden puolesta. Peräänkuulutan kuitenkin yhden asian perään suhdemuodosta riippumatta – on tärkeää, että kaikilla on riittävän turvallinen olo.

On kovin yksilöllistä, mikä nostattaa turvattomuuden tunteen. Jollekulle voi olla oikein ok, että kumppani käy seksibileissä mutta se, että tämä katsoo jonkun muun kanssa Netflixiä, saa mustasukkaiseksi.

Moni kuvaa turvallisuuden kokemusta hyväksi, rennoksi oloksi. Kovin harvassa ovat suhteet, joissa on koko ajan ihanaa eikä koskaan tule kupruja. Turvallisuuden tarpeeseen vaikuttavat myös elämäntilanne, oma historia ja persoonallisuus.

Toisin sanoen turvallisuus voi toimia oivana työkaluna suhdemietinnöissä: se voi olla lääke, joka auttaa, kun jokin herättää vaikeita tunteita sekä kompassi, joka auttaa tekemään itsen ja oman elämän näköisiä valintoja.

Elina Tanskanen on erityistason seksuaaliterapeutti, seksuaalineuvoja ja kognitiivinen lyhytterapeutti, joka liputtaa ihmisyyden, suhteiden ja rakkauden moninaisuuden ja ainutlaatuisuuden puolesta.