Eliisa Oral on 38-vuotias sairaanhoitaja, joka ei ollut tyytyväinen ulkomuotoonsa ja voi huonosti. Aluksi hänen elämäntapamuutokselleen naureskeltiin. Hän laihdutti 18 kiloa, ja aikoo juosta puolimaratonin.
"Vuonna 2014 opiskelin terveyden edistämisen ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Opintojen ohella tein aluksi kaksivuorotyötä dialyysiosastolla ja sitten kolmivuorotyötä teho-osastolla.
Minulla on 9-, 12- ja 15-vuotiaat tyttäret, ja mies matkustaa paljon työnsä puolesta. Arjen pyörittäminen jäi suureksi osaksi vastuulleni. Kaikki vapaa-aikani meni koulutöihin. Olin hyvin stressaantunut ja jatkuvasti väsynyt.
Arki tuntui raskaalta. Työpäivän jälkeen nostin jalat sohvalle ja nukuin päiväunet. Söin paljon hiilihydraatteja enkä ehtinyt liikkua. Jaksoin juosta vain kilometrin.
Peilikuva ei miellyttänyt
Vatsani alkoi oireilla stressin ja huonon syömisen tähden. Vatsan limakalvot olivat pahasti ärtyneet. Se tuntui poltteena ylävatsassa ja ruokatorvessa sekä närästyksenä kurkussa. Oloni oli sietämätön. Jouduin syömään vatsansuojalääkkeitä, jotka estävät liiallista vatsahappojen muodostumista.
Lue myös: Stressi
Tämä kaikki alkoi näkyä kropassani. Lihoin 15 kiloa. En ollut tyytyväinen peilikuvaani enkä jaksamiseeni. Päätin muuttaa elämääni. Aloin käydä neljä kertaa viikossa salilla, ja laihduinkin muutaman kilon. Paino kuitenkin junnasi paikallaan.
Lokakuussa 2016 päätin osallistua Tomi Kokon Lean in five weeks -valmennukseen, jossa luvattiin tuloksia viidessä viikossa. Valitsin sen, koska halusin oppia oikeat elämäntavat ilman kaloreiden laskemista. Tiesin, että moni oli saanut menetelmällä hyviä tuloksia.
Ruokavalioni meni uusiksi. Ennen söin paljon leipää, pastaa ja rahkaa. Nyt tilalle tuli kasviksia ja hyviä rasvoja.
Aloin juoda sitruunavettä ja rasvakahvia joka aamu. Siihen tulee suodatinkahvia, kookosöljyä, MCT-öljyä tai kapryylihappoa, luomuvoita tai kirkastettua voita, macaa ja heraproteiini-isolaattia. Rasva hidastaa kofeiinin vaikutusta. Juoma antaa energiaa tunneiksi. Sitruunavesi taas korjaa kehon nestetasapainon yön jälkeen, puhdistaa ja tehostaa ruoansulatusta.
Aamiaiseni on proteiinipitoinen, esimerkiksi munakas. Aterioilla syön lihaa, kalaa tai kanaa, kasviksia, pähkinöitä, avokadoa, siemeniä ja öljyjä. Margariinin vaihdoin neitsytoliiviöljyyn ja kookosöljyyn. Lisäksi syön värikkäitä salaatteja ja marja- ja vihersmoothieita.
Voin ruokavaliollani erittäin hyvin. En ole jatkuvasti nälkäinen, ja energiaa riittää tasaisesti. Ennen vatsaani koski usein, kun olin syönyt rahkaa. En osannut yhdistää oireita maitoon. Uuteen ruokavaliooni ei kuulu juurikaan maitotuotteita, ja nyt vatsakipu on poissa.
Liikkuminen tukee painonhallintaa
Aloin myös liikkua. Pyöräilen 6,5 kilometrin työmatkan ja teen kolme kunnon harjoitusta viikossa. Käyn kuntosalilla ja teen kehonpainotreeniä kotona. Juoksen 10–15 kilometrin lenkkejä joka viikko. Pitkistä lenkeistä tulee voittajafiilis. Minä pystyn tähän! Olen koukussa siihen. Aion vielä juosta puolimaratonin.
Laihduin viidessä viikossa yli kolme kiloa. Puolen vuoden kuluttua pystyin lopettamaan vatsansuojalääkkeiden syömisen. Oloni oli niin paljon parempi, etten tarvinnut niitä enää. Valmennuksen aloittamisen jälkeen laihduin kaikkiaan 14 kiloa 1,5 vuodessa. Vyötärö kaventui 23 senttiä ja lantio 14 senttiä. Itsetuntoni on vahvempi, koska näytän paremmalta. Olen myös innoissani siitä, miten energinen olen.
Elämäntapamuutokselle naureskeltiin
Moni naureskeli minulle, kun aloitin Tomin valmennuksessa. Koin, että kukaan ei uskonut, että onnistun. Elämänmuutostani epäiltiin. Yhtenä päivänä työkaverini sitten huomautti, että minun pitäisi hankkia pienempi työpaita. Käytin ennen XL-kokoisia housuja ja L-koon paitaa. Nyt kokoni on XS–S. Laihtumisen jälkeen aloin saada positiivisia kommentteja.
Oloni on 100 prosenttia parempi kuin aiemmin. Ennen tuntui, että silmieni edessä on sumua, ajatus ei kulkenut ja olin jatkuvasti väsynyt ja stressaantunut. Nyt olen iloinen ja virkeä ja näytän jälleen itseltäni. Stressi on poissa. Painonpudotus ja uudet elämäntavat muuttivat elämänlaatuni täysin.”
Eliisan vinkit laihdutukseen
- Luo hyvät rutiinit. Tee viikko-ohjelma, johon kirjaat treenit ja ruokailut. Ajan myötä niiden noudattamisesta tulee helppoa.
- Korjaa ruokavaliotasi. Lisää aamiaiselle proteiinia ja rasvaa. Jätä pois margariini, marinadit, valmisruoat ja huonolaatuiset hiilihydraatit.
- Muista levätä. Uni on tärkeää – älä paina sata lasissa sen kustannuksella.
- Etsi tukiverkosto. Tarvitset ympärillesi ihmisiä, jotka kannustavat sinua. On myös hyvä olla tilivelvollinen jollekin. Silloin ei lipsu tavoitteista niin helposti.
- Nauti elämästä. Terveelliseen ruokavalioon mahtuu herkkujakin. Noudata 80/20-periaatetta. Kun 80 prosenttia syömisestä on terveellistä, 20 prosenttia voi olla muuta.
Juttu on alun perin julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 10/2018.