Eka kerta uuden kumppanin kanssa – ero voi vapauttaa seksuaalisesti, seksuaaliterapeutti rohkaisee
Ihmissuhteet
Eka kerta uuden kumppanin kanssa – ero voi vapauttaa seksuaalisesti, seksuaaliterapeutti rohkaisee
Seksin aloittaminen uuden kumppanin kanssa jännittää yhtä lailla aikuisena. Toimittaja Maria Jyrkäs erosi pitkästä suhteestaan ja huomasi, että hänestä tuntui kuin hän olisi ollut taas hämmentynyt teini.
Teksti

Kuvat

15.6.2020
 |
Kauneus ja Terveys

Elin lähes 20 vuotta edellisen kumppanini kanssa. Kasvoimme yhdessä aikuisiksi, tutustuimme seksin saloihin, urauduimme samoihin sänkyrutiineihin ja elimme läpi monta kuivaa kautta.

Kun sitten vuosien jälkeen olin tilanteessa, jossa uusi mies halusi minua ja minä häntä, tuntui kuin olisin ollut taas hämmentynyt teini. Madonna puki tunteeni sanoiksi kappaleessaan Like a Virgin.

Kuin olisin taas neitsyt.

Seksin harrastaminen pitkän suhteen jälkeen herättää monenlaisia tunteita.

– Tilanne voi olla kutkuttavan jännittävä, iloinen, energinen ja helpottava. Toinen taas voi pelätä ja olla epävarma, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti ja kätilö Kirsi Oras.

Suhtautuminen riippuu paljon siitä, miten suhtautuu seksiin ylipäänsä. Onko se toimintaa ilman sen suurempaa tunnelatausta? Vai tapa osoittaa rakkautta? Jälkimmäisessä tapauksessa kannattaa edetä rauhassa.

Joillakin pakkaa sekoittavat kotona asuvat lapset. Jopa ex-puolison tunteet tai mustasukkaisuus voivat vaikeuttaa tilannetta.

Jos edellisestä suhteesta on kurjia muistoja, ne kannattaa käydä läpi ennen antautumista uuteen. Etenkin jos suhteessa on ollut pettämistä tai väkivaltaa.

Vaikka päättyneessä suhteessa ei olisi ollut mitään ihmeellistä, moni voi tuntea epäonnistuneensa.

Jos syyttelee itseään tai entistä kumppaniaan, on vaikea kerätä rohkeutta ja itsevarmuutta uutta suhdetta varten.

Katkeruus vie valtavasti energiaa ja huokuu myös ulospäin.

Vasta kun hyväksyy itsensä, voi tuntea hyvää oloa uuden ihmisen kanssa. Siksi on tärkeää antaa anteeksi itselleen ja eksälleen, vaikka se olisi vaikeaa ja veisi aikaa.

– Mikä oli oma ja mikä kumppanin osuus suhteen päättymiseen? Tätä olisi hyvä käsitellä jo siksikin, että osaisi jatkossa toimia eri tavalla.

Vaikka uusi seksisuhde tuntuisi henkisesti neitsyyden menettämiseltä, fyysisesti tilanne on toki toinen.

Sukuelimissä on voinut tapahtua muutoksia. Jos emäntinseksistä on pitkä aika, emättimeen on voinut tulla ahtautta. Myös limakalvot ohenevat iän karttuessa.

– Jos vain malttia löytyy, yhdynnät kannattaa aloittaa pikkuhiljaa. Limakalvoja voi hoitaa jo ennen seksiä voiteilla, öljyillä tai emätinpuikoilla.

Myös liukuvoide suojaa herkkää ihoa ja limakalvoja sekä lisää nautintoa.

Seksin fyysinen puoli voi mietityttää muutenkin. Toisille ikä tuo lisää itsevarmuutta, mutta muuttunut keho voi myös hävettää.

Ulkonäkö on lopulta vain pienessä roolissa seksuaalisessa nautinnossa.

– Heterosuhteessa olevat miehet kertovat, että kiihottavinta on itsevarma nainen, joka ei häpeile kehoaan, ja suurin piirtein tietää, mitä haluaa. On sivuseikka, jos joku paikka vartalossa roikkuu.

Parhaimmillaan nainen vapautuu erossa fyysisesti ja henkisesti.

Jotkut eronneet haluavat tarkoituksella kerätä seksikokemuksia useiden uusien kumppanien kanssa.

Tutkimusten mukaan naisilla kumppanien määrä kasvaa keski-ikään asti. Nykyään keski-ikää lähestyville naisille kertyy yhtä suuri määrä partnereita kuin miehille.

Seksuaaliterapeutin mukaan tämä kertoo asenteiden muuttumisesta.

– Seksuaalisuus rikastuttaa kaikkien elämää.

Hormonihuumassakin pitää huolehtia suojautumisesta. Raskaus osataan kyllä ehkäistä aikuisena, muttei aina seksitauteja. Pitäisi taas totutella kantamaan kondomia käsilaukussa. Suhteita voi syntyä spontaanistikin.

Myös uuden kumppanin ehdotukset petipuuhissa voivat hämmentää. Vastoin omaa tahtoa ei kannata toimia, mutta uudessa suhteessa saattaa itsekin haluta sellaista, mitä ei ole aiemmin halunnut.

Omat rajat elävät iän, elämäntilanteen tai ihan vaan muuttuvien mieltymysten myötä.

Joskus vaihtamalla todella paranee – myös sängyssä.

Omaa nautintoaan ei silti pitäisi jättää uuden partnerin vastuulle. Muutos alkaa tutustumisesta itseensä.

– Joillakin naisilla anatomian tietämyskin voi olla hakusessa. Silloin kannattaa tutkia peilin avulla, missä oma klitoris sijaitsee.

Uudessa suhteessa voi olla helpompi olla avoimempi ja estottomampi kuin vanhassa, jossa yhteinen historia on tuonut oman ­painolastinsa.

Kaikenlaisista kohtaamisista voi oppia.

Ero antaa mahdollisuuden miettiä syvemmin omaa seksuaali- tai sukupuoli-­identiteettiään.

Seksuaalisuudestaan voi oppia koko elämän.

Oma ensimmäinen seksikertani eron jälkeen ei ollut eroottista ilotulitusta mutta ehdottomasti vahvistava kokemus. Tuntui ihanalta olla paljaana ja haluttuna uuden ihmisen edessä.

Eron jälkeinen aika näyttäytyi itselleni jälkeenpäin opintomatkana. Sain olla erilaisten partnerien kanssa.

Kun uusi rakkaus lopulta asteli elämääni, tiesin viimein varmuudella, mistä pidän. Kun oli mihin verrata, ymmärsin, että tästä kannattaa pitää kiinni – sekä sängyssä että sen ulkopuolella.

Näin voit vahvistaa seksuaalista itsetuntoasi

1. Tutustu itseesi ja seksuaalisuuteesi. Hanki tietoa, tutki kehoasi ja masturboi.

2. Älä oleta toisen tietävän automaattisesti, mistä pidät. Toimiva seksuaalisuus on molempien vastuulla.

3. Keskity onnistumisiin, älä epäonnistumisiin. Tämä pätee sekä henkiseen että fyysiseen nautintoon.

4. Älä tyydy huonoon tai keskinkertaiseen, jos haluat hyvää. Seksissä saa ja pitää olla myös itsekäs.

5. Ole hyvä itsellesi. Pidä huolta itsestäsi ja arvosta itseäsi kaikilla elämänalueilla.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 4/2020.

Kommentoi +