CHIMAMANDA NGOZI ADICHIE on 45-vuotiaana ilmiö. Kun megatähti Beyoncé lainasi hänen feminismipuhettaan kappaleeseensa Flawless, nigerialaiskirjailija hämmentyi mutta ymmärsi nopeasti tilanteen huomioarvon.

Pian laulaja Rihanna nähtiin Diorin t-paidassa, jossa luki Chimamandan sanoin: ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä”.

Paitsi kansainvälinen feminismi-ikoni, Chimamanda Ngozi Adichie on eturivin kirjailija. Hänen teoksiaan on käännetty noin kolmellekymmenelle kielelle, myös suomeksi. Yhdysvalloissa häntä on verrattu suosiossa Michelle Obamaan.

CHIMAMANDA SYNTYI Enugussa, Nigeriassa syyskuussa 1977. Hänen isänsä James Nwoye Adichie oli Nsukkan yliopiston professori. Äiti Grace Ifeoma työskenteli korkeassa virassa yliopiston hallinnossa.

Perheeseen syntyi kuusi lasta, joista Chimamanda on toiseksi nuorin. Lapset saivat kasvaa yliopiston kampuksella edistyksellisessä ja arvostetussa perheessä.

Chimamandan välit vanhempiin olivat rakastavat. Isä oli loistava tarinankertoja, ja tytär sai inspiraatiota hänen tarinoistaan.

Kun Chimamanda alkoi harrastaa kirjoittamista, vanhemmat tukivat häntä molemmat omalla tavallaan: isä sanomalla rehellisesti mielipiteensä, äiti kehumalla, vaikka aina ei olisi ollut syytäkään.

PERHE OLI MENETTÄNYT lähes kaiken Nigerian sisällissodassa eli Biafran sodassa 1960-luvun lopulla. Sota oli vienyt myös Chimamandan molemmat isoisät.

”Aloin lapsena uskoa mystisesti, että minun kuului kirjoittaa tarina sodasta, että isoisäni henki halusi niin.”

Chimamanda aloitti lääketieteen opinnot Nsukkan yliopistossa mutta muutti pian Yhdysvaltoihin opiskelemaan viestintää ja valtiotieteitä.

Valmistuttuaan hän halusi keskittyä kirjoittamiseen. Aikaa oli vähän, sillä Chimamanda työskenteli isosiskonsa Uchen kodinhoitajana.

”Tein perheelle ruokaa ja vahdin siskonpoikaani. Minun oli herättävä kahdelta aamuyöllä kirjoittamaan.”

ESIKOISTEOS Purppuranpunainen hibiskus julkaistiin, kun Chimamanda oli 26-vuotias. Se otettiin hyvin vastaan.

Chimamanda jatkoi kirjoittamisen opiskelemista ja kirjoitti pienessä asunnossaan aamusta iltaan. Hän piti taukoja vain hyppiäkseen hyppynarulla.

Kerran ulos lähtiessään hän huomasi, että kaupunki oli joutumassa kaskaslauman valtaan. Siitä oli varoitettu jo pitkään, mutta työhön uppoutunut kirjoittaja ei tiennyt asiasta mitään.

Puolivälissä toisen romaaninsa kirjoittamista Chimamanda ymmärsi, että hänen piti päästä kävelemään isoisänsä jalanjäljissä, jotta tekstistä tulisi elävää. Hän palasi Nigeriaan lapsuutensa kotitaloon.

Puolikas keltaista aurinkoa syntyi tarinoista, joita Chimamanda oli lapsena kuullut sodan jälkimainingeissa.

”Luin paljon tuosta ajasta, mutta sain kirjoista vain faktat. Ihmisten kertomista tarinoista sain totuuden.”

Romaani on hyvin henkilökohtainen.

”Ymmärsin, että tämä kirja ei olisi monille vain kaunokirjallisuutta, se olisi pala historiaa. Tunsin olevani historian velvoittama.”

CHIMAMANDAN SUOSIKKIKIRJAILIJA ja esikuva, nigerialainen Chinua Achebe kutsui häntä ”uudeksi kirjailijaksi, jolla on esi-isien tarinankertomisen lahja”.

”Ajattelin silloin, että vaikka mitään muuta ei kirjan suhteen tapahtuisi, se riittää minulle.”

Teoksen käännösoikeudet myytiin kuitenkin 28 maahan.

Kun novellikokoelma Huominen on liian kaukana ilmestyi, The New Yorker -lehti nimesi 32-vuotiaan Chimamandan yhdeksi kahdestakymmenestä tärkeimmästä alle 40-vuotiaasta kirjailijasta.

Kolmas romaani, Kotiinpalaajat, sai sekä lukevan yleisön että kriitikot hurmioon. Se on sekä sielukas rakkaustarina että kipeän hauska yhteiskuntakritiikki. Kirja käsittelee rasismia, ihmissuhteita ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea se on mukaansa tempaava tarina, jonka henkilöhahmoja on helppo rakastaa.

Kotiinpalaajat pääsi The New York Timesin kymmenen parhaan kirjan listalle vuonna 2013.

PIKKUTYTTÖNÄ Chimamanda kyseli, miksi hän ei voisi tehdä jotain, mitä pojat tekivät. Hän sanoo olleensa feministi jo ennen kuin tiesi, mitä sana tarkoittaa.

”Aloin puhua feminismistä vasta, kun kirjallisuus antoi minulle siihen tilan.”

Kaikissa Chimamandan romaaneissa päähenkilönä on vahva nainen. Sukupuolten epätasa-arvoon liittyvät asiat saavat hänet vihaiseksi, ja hän on tottunut sanomaan ääneen, mitä ajattelee.

”Kenties koska perheeni on aina tukenut minua, en ole koskaan pelännyt sanoa mieli- pidettäni.”

Chimamanda tunnetaan romaaniensa lisäksi kantaaottavista puheistaan, joita on katsottu YouTubessa miljoonia kertoja. Puhe The Danger of a single story (Yhden tarinan vaara) kertoo, miksi stereotyyppiset tarinat ihmisistä ja eri kulttuureista ovat vaarallisia.

Yhtä maineikas oli puhe We should all be feminists (Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä). Se julkaistiin myös kirjana, joka suomennettiin keväällä 2017. Kirjaa jaettiin Suomessa yläkoululaisille.

Kun ystävä kysyi Chimamandalta neuvoa, miten voisi kasvattaa tyttärestään feministin, tämä vastasi pitkällä kirjeellä. Sen pohjalta syntyi teos Rakas ystäväni tai 15 ehdotuksen feministinen manifesti.

Kirja kertoo käytännön esimerkein, mikä ajassamme on vialla feminismin näkökulmasta. Tosin tultuaan itse myöhemmin äidiksi hän totesi, että lapsen kasvattaminen feministiksi on käytännössä paljon vaikeampaa kuin teoriassa.

”Hypoteettista lasta on helpompi kasvattaa kuin todellista. Olen kuitenkin iloinen, että keskustelu levisi kirjan ansiosta niin laajalle. On tärkeää puhua siitä, mitä naiset ja tytöt kokevat joka puolella maailmaa.”

Yksi Chimamandan kirjojen teemoista on identiteetti.

Hänelle itselleen afrikkalaisuus, nigerialaisuus ja Nigerian kolmanneksi suurimpaan väestöryhmään, igboihin, kuuluminen ovat tärkeitä. Näitä identiteettejään hän ei ole menettänyt muutettuaan Yhdysvaltoihin, päinvastoin.

”Olen kaikkea sitä, mitä olen, juuri siksi, etten ole menettänyt nigerialaisuuttani.”

CHIMAMANDA PUKEUTUU julkisiin tilaisuuksiin usein nigerialaisiin muotiluomuksiin. Yhdysvaltoihin muutettuaan hän käytti kuitenkin aluksi länsimaisia vaatteita, vaikka piti niitä epämukavina.

”Kirjoituksiani oli alettu julkaista, ja halusin että minut otetaan vakavasti. Olin myös huomannut, että muodista kiinnostuneita naisia pidettiin länsimaissa tyhjänpäiväisinä.”

Pian hän alkoi kaivata vaatteisiinsa taskuja ja väljyyttä, ja ryhtyi kannattamaan synnyinmaansa vaateteollisuutta.

Vanity Fair on valinnut Chimamandan yhdeksi maailman parhaiten pukeutuneista ihmisistä.

MENESTYS ON HERÄTTÄNYT Nigeriassa ihailun lisäksi myös kaunaa. Vuonna 2015 Chimamandan isä kidnapattiin, ja hänet vapautettiin suurta summaa vastaan. Perhettä auttoi Yhdysvaltain suurlähetystö, ei Nigerian hallitus.

Tapahtuma sai kirjailijan muuttamaan mieltään Yhdysvaltain kansalaisuudesta, jota hän ei ollut aiemmin välittänyt hakea. Nyt hän harkitsee asiaa.

”Yhdysvalloissa on paljon köyhyyttä ja rasismia. Löysin siellä kuitenkin uuden identiteetin. Minun oli opiskeltava afrikkalaisamerikkalaisten historiaa ymmärtääkseni, mitä musta identiteetti Yhdysvalloissa tarkoittaa. Nyt olen hyvin poliittinen musta.”

Chimamandan puoliso, lääkäri Ivara Esege on sekä nigerialaista että brittiläis-amerikkalaista sukua. Heillä on kuusivuotias tytär, ja he asuvat osan vuodesta Washington DC:ssä ja osan Nigeriassa.

Chimamandan tuorein kirja Surumerkintöjä kertoo ajasta, jolloin kirjailijan isä yllättäen kuoli eikä tytär voinut matkustaa lapsuudenperheensä luo pandemian takia. Heidän piti surra eri puolilla maailmaa. Vuotta myöhemmin kirjailija menetti myös rakkaan äitinsä.

Chimamanda pitää Nigeriassa säännöllisesti nuorten kirjoittajien työpajoja ja haaveilee maatilasta esi-isiensä ja -äitiensä mailla. Hän rakastaa synnyinkyläänsä.

”Olen siellä onnellinen maalaistyttö. Vaikka Nigeriassa on paljon ongelmia, se on kotini.”

Juttu on julkaistu Eevassa 11/22