Jos haluat kuunnella jutun, klikkaa tästä:

ISTUN ESTEETTISIIN KAUNEUSHOITOIHIN keskittyneen klinikan hoitotuolissa. Sairaanhoitaja putsaa kasvojeni ihoa ja merkitsee kynällä pistoskohdat silmäkulmiini ja huulen yläreunaan. Hengitän syvään nähdessäni neulan. Pelkään niitä, ja sairaanhoitaja pistää pian useita kertoja botuliinitoksiinia eli botoxia kasvojeni lihaksiin.

Yllätyn, kun pistokset eivät satu. Sairaanhoitaja ojentaa minulle käsipeilin. En huomaa kasvoissani muutosta, ainoastaan lievän punoituksen ja yhden nuppineulanpään kokoisen mustelman.

”Kahden viikon päästä huomaat”, sairaanhoitaja sanoo rauhallisesti.

Minä, 27-vuotias feministi, olen juuri kokeillut botoxia. Siitäkin huolimatta, että olen läpi elämäni vastustanut esteettisiä kauneushoitoja.

MIKSI NAISET KÄYTTÄVÄT MEIKKIÄ? Onko meikkaaminen oma valinta vai painostaako yhteiskunta siihen? Kuinka paljon meikkiä on liikaa? Vaikuttaako meikin käyttö naisen uskottavuuteen naisena, äitinä tai asiantuntijana?

Naisten sopivasta pukeutumisesta ja meikistä on keskusteltu feminismin alkuajoista lähtien. Joidenkin feministien mielestä kaikenlainen kauneuskulttuuriin osallistuminen on naisia alistavaa ja tuomittavaa käytöstä. Heidän mielestään aito feministi ei voi muokata ulkonäköään esteettisillä kauneushoidoilla.

Olin omaksunut tuon ajatusmallin. Lisäksi olin hyväksynyt perisuomalaisen vaatimuksen luonnollisesta kauneudesta. Sen mukaan ulkonäöstä pitää huolehtia muttei liikaa.

Panostin ulkonäkööni urheilemalla ja käyttämällä hillitysti kosmetiikkaa. Esteettiset kauneushoidot tuomitsin, niin täyteainehoidot kuin kaikenlaiset leikkaukset. Enkä tuominnut ainoastaan toimenpiteitä vaan myös hoidoissa käyvät naiset, vaikken tiennyt heidän syitään tai motiivejaan. Pidin heitä pinnallisina.

PAHEKSUIN ESTEETTISIÄ KAUNEUSHOITOJA niin kavereiden kanssa kuin sosiaalisessa mediassa.

”You don’t need bigger boobs. You need to read better books”, luki kuvassa, jonka jaoin Facebookissa.

Kun valmistuin sukupuolentutkimuksen maisteri­ohjelmasta, esteettisten toimenpiteiden yleistyminen alkoi näkyä Helsingin keskustassa ja kaveripiirissäni.

Kaduilla näkyi kylttejä, jotka markkinoivat lounastauon aikana tehtävistä pistoshoidoista, ja samat hoidot nousivat puheenaiheiksi viini-illoissa ja keskusteluissa kavereiden kanssa.

Rohkeimmat kertoivat varanneensa ajan konsultaatioon tai jo ottaneensa täyteaineita tai botoxia. Opin kavereitani, että toisin kuin olin luullut aikaisemmin, botoxilla ja täyteaineilla pystyi saavuttamaan myös luonnollisen lopputuloksen.

Vaikka olin opiskellut vuosia sukupuolentutkimusta ja omaksunut kriittisen feministisen suhtautumisen, en ollut immuuni kauneusihanteille. Kun muut ihailivat täyteläisiä huulia, tunsin epävarmuutta omistani.

Mitä enemmän keskustelin asiasta, sitä enemmän aloin tutustua feminismin toisenlaisiin suuntauksiin. Esimerkiksi siihen, jonka mukaan toimenpiteet ovat naisille nautinnon lähteitä. Ne voivat alistamisen ja tuomittavuuden sijaan voimaannuttaa ja mahdollistaa ulkonäön muokkaamisen omien toiveiden mukaiseksi.

Erityisesti Michelle Obaman kannanotto esteettisiin kauneushoitoihin teki vaikutuksen. Vankkumattomana naisten oikeuksien puolustajana tunnettu Obama sanoi eräässä haastattelussa, että naisilla pitäisi olla vapaus tehdä mitä tahansa tunteakseen itsensä hyväksi.

Ajatus siitä, että feministikin voi muokata ulkonäköään, sai minut varaamaan ajan ilmaiseen konsultaatioon.

Silti olo oli ristiriitainen. Koin helpotusta siitä, että olin myöntänyt kiinnostukseni hoitoihin ja toisaalta syyllisyyttä siitä, että niihin osallistumalla vahvistaisin kauneusihanteita.

KONSULTAATIOSSA KERROIN SAIRAANHOITAJALLE samaistuvani kauneusihanteeseen, joka korostaa luonnollisuutta ja vaivattomuutta.

Mitä enemmän kuvailin ääneen suhdettani ulkonäkööni, sitä vakuuttuneempi olin, etten halunnut kokeilla täyte­aineita. Koin olevani ainakin toistaiseksi tyytyväinen ulkonäkööni.

Juuri ennen konsultaatiosta poistumista erehdyin kysymään sairaanhoitajan mielipidettä. Sairaanhoitaja kertoi kiinnittäneensä huomiota silmäkulmieni vahvoihin juonteisiin ja ienhymyyn. Ratkaisu niihin olisi botox.

Miltä sitten pitäisi näyttää 2020-luvulla, jotta olisi kauneusihanteiden mukainen? Yhtä kauneusihannetta on vaikea nimetä. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa näkee useita kilpailevia ihanteita. On luonnollinen, ”no make up” -ihanne, jonka toteuttamiseksi on käytetty lukuisia meikkejä. On näyttäviä kulmakarvoja, silmäripsiä, poskipäitä ja huulia korostavat ihanteet, ja kiiltävän kuulasta ihoa tavoitteleva korealainen kauneuskäsitys.

Näitä kaikkia yhdistää yksi asia: nuoruuden ihannointi.

Vaikka koin lievää epävarmuutta kapeista huulistani, ikääntyminen ei ollut murehdittavien asioiden listalla. Olin 27-vuotias ja ajattelin näyttäväni nuorekkaalta. En ollut kiinnittänyt ennen konsultaatiota mitään huomiota silmäkulmieni juonteisiin, mutta nyt ne alkoivat kummitella mielessäni.

Varasin ajan klinikan ehdottamaan botox-hoitoon.

Kun juttelen kauneusvaatimuksista sukupuolentutkija Tuija Saresman kanssa, hän muistuttaa, että kauneuskäsityksissä on kyse myös kulutuskulttuurista ja bisneksestä. Yhden arvion mukaan vuonna 2020 pelkästään botox- ja täyteainemarkkinoiden maailmanlaajuinen arvo oli 8,3 miljardia dollaria. Vuoden 2027 loppuun mennessä sen odotetaan olevan 14,8 miljardia dollaria.

”Jos kulttuuri ei arvottaisi naisia ulkonäön perusteella näin vahvasti, laittaisivatko naiset suuria määriä rahaa näyttääkseen jossakin valossa hyvältä tai hankkiakseen jonkin yleisesti ihailtavan piirteen?” Saresma kysyy.

Lue myös: Ulkonäkötutkija Erica Åberg: ”Ajattelemme, että jokainen saa tehdä kehollaan mitä vain – oikeasti ehtona on, ettei saa vanheta ja lihoa”

Nyt ymmärrän, että ilmainen konsultaatio onkin keino myydä klinikan palveluita. Päätös ottaa kasvoihini botoxia syntyi sairaanhoitajan näkemyksistä. Olin vastavalmistunut, ja rahalle oli tärkeämpiäkin kohteita. Olisin voinut lyhentää opintolainaani tai kerryttää asuntosäästötiliä. Mutta päätin käyttää 400 euroa botoxiin.

Ajatus siitä, että esteettisistä kauneushoidoista on kiinnostunut vain keskiluokka tai heitä rikkaammat, ei pidä paikkansa.

Leikkauksia on tehty jo pitkään eniten Brasiliassa, eivätkä vain rikkaat tee niitä. Sama tilanne näkyy Suomessa. Esimerkiksi viime vuodenvaihteen aikana kerätyn datan perusteella edes inflaatio ja energiakustannusten nousu ei vaikuttanut esteettisten hoitojen tekemiseen. Moni kertoi haastavina taloudellisina aikoina luopuvansa mieluummin jostain muusta kulutuksesta.

KAHDEN VIIKON KULUTTUA PISTOSHOIDOISTA silmieni juonteet ja ienhymy olivat poissa. Samoin myös kyky elehtiä ja hymyillä luonnollisesti. En tunnistanut itseäni peilikuvasta. Sukujuhlissa siskoni huomautti minun näyttävän erikoiselta. Häpesin lopputulosta niin paljon, että uskottelin syyn johtuvan juuri aloitetusta hampaiden oikaisuhoidosta.

Laitoin sairaanhoitajalle viestin, sillä hoidon lopputulos ahdisti niin paljon.

”Vaikutus alkaa laantua 2–6 viikon kuluessa”, hän rauhoitteli.

Kerroin hänelle, että haluan seuraavien vuosien ajan panostaa botoxin sijaan ihonhoitoon. Sairaanhoitaja oli kanssani samaa mieltä:

”Ikääntymismuutokset ovat sinulla vielä hyvin maltilliset”, hän totesi.

Hämmennyin hänen mielipiteestään. Päädyin kokeilemaan botoxia nimenomaan hänen kommenttiensa perusteella.

Lue myös: Tubettaja Mikael Renwall otti täytehoitoja, koska ajatteli, että hänen täytyy olla aina hyvännäköinen: ”Nyt tuntuu epäeettiseltä, että joku katselee toisen kasvoja ja ehdottelee, mitä niille kannattaisi tehdä”

Asetelma oli muutenkin kääntynyt päälaelleen. Aiemmin tuomitsin toimenpiteillä ulkonäköään muokkaavat naiset, ja nyt pelkäsin itse tulevani tuomituksi. Pelkoni osoittautui todeksi.

Kun botoxin vaikutus oli alkanut laantua, mainitsin varovaisesti kokeilustani henkilölle, joka tiesi aiemmasta kriittisestä suhtautumisestani. Hän oli kuulemastaan järkyttynyt ja esitti useita syyllistäviä kommentteja: Miten kaikista ihmisistä sinä olet voinut päätyä kokeilemaan botoxia? Jos edes sinä et pysty vastustamaan kauneustoimenpiteitä, miten muutkaan voivat? Tiedätkö, millaisen esimerkin annat muille?

Keskustelu johti riitaan ja päätökseen olla jatkossa puhumatta kokeilustani.

Omakohtainen kokemus auttoi myös ymmärtämään nykyisen asenneilmapiirin haitallisuuden. Yksittäisten naisten leimaaminen pinnallisiksi tai huonoiksi esikuviksi saa unohtamaan todelliset syyt: ajatusten taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset rakenteet ja vaatimukset. Kyse on laajemmasta ilmiöstä kuin vain naisten yksilöllisistä valinnoista.

Jokainen on sukupuolesta, yhteiskuntaluokasta, ihonväristä ja myös ideologiasta riippumatta ulkonäkövaatimusten kohteena. Yhteiskunta luo ihanteita, joihin kaikkien odotetaan pyrkivän – ja poikkeaminen näistä normeista voi olla äärimmäisen vaikeaa. Tällaisessa ilmapiirissä ei ole yllättävää, että päätyy kokeilemaan esteettisiä kauneushoitoja.

Myös toimenpiteiden salaamista paheksutaan. Para­doksaalisesti juuri voimakkaan kielteinen suhtautuminen estää monia puhumasta asiasta. Tehdyistä toimenpiteistä avoimesti puhuvat joutuvat herkästi halveksunnan ja vihapuheen kohteeksi.

Yksilöiden tuomitseminen on tutkijatohtori Kaisu Hynnä-Granbergin mielestä väärin. Hän on väitöstutkimuksessaan selvittänyt kehopositiivisuutta mediassa.

Hän peräänkuuluttaakin yhteiskunnallista keskustelua siitä, miksi kulttuurissamme arvostetaan niin paljon kauneutta, nuoruutta ja hoikkuutta ja halveksitaan vanhuutta ja lihavuutta.

”Näen arvojen linkittyvän etenkin uusliberaaliin, yksilökeskeiseen pärjäämisen ajatukseen, joka näkyy vahvana myös Suomessa. Lihavuus näyttäytyy ongelmallisena paljolti siksi, että sen nähdään olevan ristiriidassa uusliberaalin pärjäävän ja tehokkaan ihanneihmisen kanssa. Samoin vanhuuden ja vanhenemisen nähdään olevan vastakkaisia uusliberaalille pärjääjälle.”

VAIKKA BOTOX-KOKEILUNI OLI AHDISTAVA, se muokkasi ajatuksiani feminismistä.

Ymmärsin, että feministejä on monenlaisia, eikä kellään ole valtaa määrittää, kuka on oikeanlainen feministi. Myös feministi voi joskus toimia tavoilla, joita muut tai jopa henkilö itse pitävät epäfeministisenä, kuten kokeilla esteettisiä kauneushoitoja.

Eivätkä feministit voi määritellä, mitä muut saavat tai eivät saa tehdä ulkonäölleen. Siitähän tulisi vain ongelmia rajanvedon kanssa: onko huulipuna ok, mutta botox ei?

Aloin ajatella, että feminismissä keskeisintä on lopulta se, että tehdään aktiivisesti tekoja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Ei ole kovinkaan hedelmällistä tarkkailla yksittäisten naisten henkilökohtaisia valintoja. Sen sijaan olisi tärkeää haastaa haitallisia kauneusihanteita ja siihen liittyvää kaupallisuutta.

Kokeiluni myös sai miettimään esteettisten toimenpiteiden riskejä. Koska Suomessa ei ole lainsäädäntöä siitä, kuka saa tehdä hoitoja, asiakkaan on vaikea tietää, kenellä on riittävä koulutus niiden tekemiseen.

Kokeilusta on nyt yli kaksi vuotta, ja botoxin vaikutus loppunut jo kauan sitten. Kuten Obama, en halua kieltää mahdollisuutta esteettisiin toimenpiteisiin. Jatkossa haluan kuitenkin olla tietoisempi siitä, millaisia valintoja teen ja minkä takia.

Juttuun on haastateltu myös Suomen plastiikkakirurgiyhdistyksen puheenjohtajaa, ylilääkäri Tuija Ylä-Kotolaa.

Juttu on julkaistu Trendissä 5/2023.