”En ole pankin ihanneasiakas. Minulla on kaksi lasta, mies ja oma yritys – ja noin 15 000 euroa ulosotossa ja eri perintätoimistoissa. Tämänhetkinen liittoni on kuitenkin pelastanut minut pahimmasta taloudellisesta pinteestä, johon jouduin viisi vuotta sitten avioeron yhteydessä", kertoo 37-vuotias Mia.

Kun Mia erosi ensimmäisestä aviopuolisostaan, hän tunsi lamauttavaa häpeää päätöksestään. Mialla on kaksi leikki-ikäistä lasta ja lisäksi onneton rahatilanne – kuka järkevä ihminen rikkoisi perheensä tässä tilanteessa?

Ero oli kuitenkin ainoa vaihtoehto, sillä Mian ja puolison välit olivat pahasti tulehtuneet.

Häpeällä oli kauaskantoiset seuraukset: aviomies osti Mian ulos heidän yhteisestä kodistaan – ja jälkeenpäin Mia havaitsi, että aivan liian alhaiseen hintaan.

”Hyväksyin kaupat, koska koin niin jäätävää morkkista halustani erota. Nyt tietysti toivon, että olisin uskaltanut neuvotella loppuun asti.”

Mian taloudelliset vaikeudet alkoivat ensimmäisen raskauden aikana. Hän oli tuore liikunta-alan yrittäjä, ja yritystoiminnan suuria kuluja paikatakseen hän oli laskenut YEL-eläkemaksunsa minimiin. YEL on yrittäjille pakollinen eläkemaksujärjestelmä, jossa maksujen suuruus määräytyy sen mukaan, kuinka paljon yrittäjä itse ilmoittaa laskuttaneensa. Mitä vähemmän YEL-maksuja maksaa, sitä vähemmän yrittäjä saa äitiyspäivärahaa, eläkettä ja muita tukia.

Mian esikoinen syntyi yli kuukauden ennenaikaisena, ja äitiyspäivärahan määrä tuli hänelle järkytyksenä. Mia ei saanut kaikkia laskuja maksettua, ja perintätoimiston kirjekuoria tippui postilaatikosta.

Kun esikoinen oli vain seitsemän kuukautta vanha, Mia tuli uudelleen raskaaksi. Toisen vanhempainvapaan tuet määräytyivät automaattisesti ensimmäisen mukaan. Kuukausitulot olivat pitkään maksimissaan 1000 euroa kuussa, ja rahat kuluivat lähes kokonaan perheen yhteisiin asumismenoihin. Kulut oli vedetty minimiin – ei ollut ulkomaanmatkoja, joista karsia. Pikavippeihin tai korkeakuluisiiin lainoihin Mia ei turvautunut. Vuodenajat vaihtuivat, laskuja tuli lisää.

Mia ei muista tarkkaa hetkeä, jolloin luottotiedot menivät.

”Jossain vaiheessa aloin vain aavistella, että nyt ne ovat tainneet mennä. En enää itsekään hahmottanut, mihin olin velkaa ja minkä verran.”

”Avioliitossamme oli mieheni määrittelemä käsitys, että kaikki kulut jaetaan puoliksi. Hän saattoi tulla laskupinon kanssa luokseni ja sanoa, että maksoin juuri 500 eurolla laskuja, maksa sinä nämä", Mia muistelee.

"En tiedä, miksi en osannut kyseenalaistaa sitä. Oli ihan selvää, että kun tuloni riittivät pelkän lainanlyhennyksen maksamiseen, en voinut osallistua kuluihin samalla tavalla kuin hän. Emme koskaan käyneet asiasta rauhallista keskustelua, vaikka riitelimme rahasta paljon.”

Mia muistaa, että sekä hänen että aviomiehen oli hankala hyväksyä tilanteen eskaloitumista. Mies kävi töissä, ja palkkapäivänä hän hakkasi tietokoneen näppäimistöä erityisen vihaisesti. Siitä Mia tiesi, että mies maksaa laskuja.

”Aina silloin sanoin lapsille, että lähdetäänpä me ulos. Tunnelma oli kotona aina silloin tosi painostava.”

Mia ajattelee olevansa itse vastuussa taloudellisista virheistään. Silti hän kokee jääneensä vaikean rahatilanteensa kanssa avioliitossaan yksin, ja se vaikutti lopulta merkittävästi avioliiton kariutumiseen. Puoliso ei halunnut hyväksyä, että Mialla ei ollut tuloja, joilla kattaa yhteisiä kuluja.

Hetkittäin puoliso kuitenkin myös tuki Miaa, ja sai esimerkiksi lainanlyhennyksiä lykättyä soittamalla pankkiin. Enimmäkseen rahasta ei voitu keskustella rauhassa, vaan siitä riideltiin ja sen vuoksi mökötettiin. Mia oli lopulta kuusi vuotta lasten kanssa kotona.

”En halunnut pistää lapsia liian aikaisin päiväkotiin. Tein kuitenkin mahdollisuuksien mukaan töitä aina iltaisin, kun mies tuli töistä. Sain laskuja maksettua jonkin verran poiskin.”

Hallinnan tunne ja taloudellinen mielenrauha – ne katosivat Mian perheen elämästä lopulta kokonaan. Parisuhde näivettyi, ja lopulta Mia halusi lopettaa suhteen.

Luottotiedot olivat jo menneet, joten niiden menemistä ei tarvinnut enää pelätä. Kun puoliso osti Mian ulos talosta, hän sai ison osan veloistaan kuitattua.

Monelle suomalaisnaiselle taloudellinen huoli on kuitenkin syy olla eroamatta. Ero köyhdyttää naisia selvästi miehiä enemmän – keski-ikäiset työssäkäyvät yksinhuoltajaäidit ovat esimerkiksi yksi Takuusäätiön keskeisistä asiakasryhmistä. Takuusäätiö on velkojen hoitoa ja maksujärjestelyä tarjoava kansalaisjärjestö, jonka käytetyin palvelu on erilaisten velkojen järjestely yhdeksi lainaksi.

Dansken Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto näkee naisten eroköyhtymisen taustalla sekä merkittäviä yhteiskunnallisia epäkohtia että tarpeen rahataitojen opettelulle.

”Yleisesti ottaen a man is not a plan (suom. mies ei ole suunnitelma). Kenenkään talouden ei pitäisi olla puolison talouden varassa, koska jokainen liitto päättyy – joko kuolemaan tai eroon.”

Monen naisen suunnitelma on kuitenkin edelleen parempituloinen mies. Kivipelto muistuttaa, että yli 65-vuotiaista naisista 57 prosenttia on eronneita leskiä tai naimattomia. Onko näillä naisilla ollut eläkepäivilleen muuta suunnitelmaa kuin parempituloisen puolison mukava eläke?

Mitä pidempään nainen on lasten kanssa kotona tai omia vanhempiaan hoitamassa, sitä pienempi hänen eläkekertymänsä on.

”Tämä saattaa kuulostaa epäromanttiselta, mutta jokaisella naisella pitäisi olla niin sanottu fuck you -rahasto ja exit-suunnitelma. Eli jotakin, jonka avulla päästä eteenpäin jos parisuhde kariutuu. Itse asiassa se on romanttinen ajatus: puolison kanssa ei tarvitse olla taloudellisen pakon vuoksi vaan siksi, että itse niin haluaa.”

Tutkimustiedon valossa eroamiseen tarvittavia puskureita ei suomalaisnaisilla kuitenkaan ole. Danske Bankin vuoden 2021 Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen mukaan heillä on muihin pohjoismaalaisiin naisiin verrattuna heikko taloudellinen mielenrauha, ja ero suomalaismiesten taloudellisen mielenrauhan kokemukseen on merkittävä.

Myös muissa Pohjoismaissa naisilla on heikompi mielenrauha kuin miehillä, mutta ero on suurin Suomessa.

Kivipelto on ollut teettämässä Lasikatto lompakossa -kyselytutkimusta, jossa selvitettiin suomalaisten ajatuksia rahankäytöstä muun muassa perheissä ja parisuhteissa.

”Naisilla on vähemmän säästöjä, pienemmät palkkatulot ja vähemmän sijoituksia ja pääomatuloja. He pitävät leijonanosan perhevapaista, joten eläkekertymä jää pieneksi. Tätä taustaa vasten ei ole yllätys, että kolmannes naisista ilmoitti kyselyssä, että heillä ei olisi varaa erota.”

Kivipellon mukaan jokaisessa parisuhteessa pitäisi keskustella siitä, miten tuloja ja menoja tasataan oikeudenmukaisesti myös pitkällä aikavälillä. Moni haluaa esimerkiksi hoitaa lapsia kotona pidempään kuin nykyiset perhevapaat sallivat, ja silloin tulisi miettiä, miten naisen menettämä eläkekertymä tasataan ja perheen kuluja kohdistetaan tulojen suuruuden mukaan. Tämä edellyttää sitä, että perheen taloudellinen kokonaistilanne on molempien tiedossa.

Danske Bankin toteuttaman Lasikatto lompakossa -kyselyn mukaan asemansa parisuhteessa taloudellisesti heikommaksi kokevista kaksi kolmesta oli naisia. 40 prosenttia heistä, jotka kokevat parisuhteensa taloudellisesti heikommaksi, tietää perheen kokonaistulot vain karkealla tasolla. Eikä asiaa voi selvittää muuten kuin suoralla rahapuheella.

Kivipelto on laskenut, että lasten hankkiminen on naiselle kohtuuttoman kallista, ellei tuloja ja menoja tasata.

”Hyvin karkeasti keskimääräisillä ansioilla laskettuna nainen menettää uransa aikana keskimäärin noin 238 000 euroa hankkiessaan lapsia, mutta miehille lapsisakkoa ei ole, vaan heidän palkkakehityksensä voi jopa kiihtyä lasten saamisen jälkeen. Lapsisakko koostuu perhevapaiden aikana menetetystä rahasta, perhetilanteen lyhentämästä työajasta sekä urakehityksen pysähtymisestä lasten hankinnan myötä.”

Kivipellon mukaan tähdellisintä olisi ymmärtää, että nainen ei ole taloudellisesti saamapuolella hoitaessaan lapsia kotona.

”Näen usein argumentteja siitä, miksi miehen pitäisi maksaa naiselle siitä, että tämä hoitaa lapsia kotona. Se olisi reilua ja suositeltavaa juuri siksi, että naisen avulla mies saa paitsi perhehaaveensa, myös pitkän tähtäimen ura- ja palkkakehityksensä ja saa lisäksi pitää eläkkeensä. Kyse ei ole radikaalista asiasta vaan ihan arkisesta oikeudenmukaisuudesta.”

Kun Mia tapasi uuden miehensä keskellä erokuohuntaa, hän kertoi puolisolle pian vaikeasta rahatilanteestaan. Heidän ei olisi mahdollista ostaa asuntoa tai elellä leveästi vuosiin. Mies on välillä tarjonnut rahaa lainaksi, ja aluksi Mia kieltäytyi. Sittemmin hän on ottanut pieniä lainoja mieheltään, mutta maksanut ne heti takaisin.

Kun mies muutti Mia ja lasten luo, hän pystyi puolittamaan 1200 euron vuokran ja muita kuluja toisen aikuisen kanssa.

”Aikaisemmassa suhteessa sisäistin ajatuksen, että tämä kaikki on minun vikani, ja joudun kantamaan seuraukset mokistani yksin. Nykyisessä suhteessa puhumme rahasta suoraan, ja yritämme löytää myös ratkaisuja yhdessä. Suurin muutos omassa ajattelussani on, että pystyn nyt ottamaan paremmin apua, taloudellistakin sellaista, vastaan. Aiemmin ajattelin, etten ansaitse sitä.”

Toisin kuin monella velallisella, Mialla on olemassa todennäköinen ulospääsy vaikeasta tilanteestaan. Hän on saamassa jossain vaiheessa perinnön, joka kattaa velkasumman reilusti. Mialla on kuitenkin tuttuja, joiden tilanne on synkempi.

”Eräs tuntemani nainen tekee kolmea työtä maksakseen velkansa. Tätä on jatkunut vuosia, mutta hän maksaa edelleen pelkkiä korkoja. Jonkin pitäisi muuttua, koska jos ihmisellä ei ole edes mahdollisuutta päästä kuiville, ei ole motivoivaa yrittää maksaa velkoja pois. Tilanteessa käy herkästi niin, että antaa vain kaiken mennä ulosottoon ja jättää kirjekuoret avaamatta.”

Mia on ollut viime vuosina ajoittain hyvin ahdistunut tilanteestaan. Huoli lapsien pärjäämisestä, häpeä, itsesyytökset ja parisuhderiidat vetivät hänen mielenterveytensä huonoon jamaan. Mia pääsi kuitenkin Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, jossa hän on käynyt kolmisen vuotta. Terapia on Mian sanoin pelastanut hänet. Sama on käynyt myös parisuhteelle.

”Olemme käyneet pariterapiassa nykyisen kumppanin kanssa, ja siitä on ollut suuri apu. Tässä suhteessa pystyn pitämään puoleni. Jos koen, että jokin työnjako ei ole suhteessamme reilu, uskallan sanoa sen ääneen.”

Haastateltavan nimi on muutettu.