Anna on autisti ja häntä harmittaa, että autistien sosiaalisia kykyjä vähätellään – tämän lauseen hän sanoo ystävilleen, kun he ahdistuvat parisuhteissaan

Kun Anna Korhonen, 38, tahtoo läheisyyttä, hän sanoo kumppanilleen, että ota kädestä tai halaa minua. ”Meillä kotona ei ole sellaista, että lue näitä vihjeitä, kun keimailen, vaan asiat sanotaan ääneen. Sitä kannattaisi muidenkin tehdä.”

Korhonen on autisti ja tarvitsee siksi itse konkretiaa ja selkeyttä kommunikoinnissa. Hän ei kuitenkaan pidä tätä kovinkaan erikoisena tarpeena. Yksinkertainenkin pyyntö on tärkeä kertoa suoraan, koska kumppani ei voi nähdä toisen ajatuksia.

Moni on viime vuosina hihitelllyt ja ihastellut autistien deittailua Netflixin hittisarjassa Love on the Spectrum. Sarja seuraa useamman autistin parinmuodostusta ja siihen liittyviä haasteita.

Korhonen pitää sarjan tarjoilemaa näkökulmaa kyseenalaisena.

”Sarjassa autisteja pidetään söpöinä reppanoina, jotka haluavat löytää rakkauden. Ihan niinkun se olisi jotenkin ihmeellinen asia, että autisti, siinä missä kuka tahansa muukin, haluaisi löytää rakkautta”, Korhonen sanoo.

Anna Korhonen puhuu autismista Instagram-tilillään @annakirjolla ja toimii koulutettuna kokemusasiantuntijana ja vertaisosaajana. Hän on saanut autismidiagnoosin vasta aikuisena, vaikka on aina kokenut olevansa erilainen kuin muut ympärillä. Anna Korhosen kotona asuu kumppanin lisäksi kaksi lasta. Pariskunnalla on nykyisestä ja aikaisemmista liitoista yhteensä viisi lasta, joista vanhemmat ovat jo muuttaneet omilleen.  

On kuitenkin totta, että autistiset ihmiset ovat usein puheessaan suoria ja kiertelemättömän rehellisiä. Tällainen kommunikaatio leimataan helposti tökeröksi, mutta Korhosen mielestä maailma saattaisi olla kaikille parempi paikka, jos myös niin sanotusti neurotyypilliset ihmiset lopettaisivat turhan kikkailun.

”Kaverini ihmettelevät omissa parisuhteissaan, että miksi se ei vastaa viestiin tai ei ymmärrä, että haluaisin huomiota. Usein minä olen se, joka sanoo, että no auttaisiko jos puhuisit, etkä vain miettisi.”

Monet ystävät puhuvat Korhoselle mielellään ongelmistaan, koska hän kuuntelee tuomitsematta. Korhonen näkee senkin autismille tyypilliseksi tavaksi suhtautua maailmaan: asiat ovat asioita, eikä niiden taakse tarvitse keksiä piilomerkityksiä.

”Monilla autisteilla on se kokemus, että meille tullaan kertomaan kipeitäkin asioita, koska siihen voi luottaa, että meiltä saa rehellistä tukea”, Korhonen sanoo.

“Löysin vanhan ala-astepiirrustuksen, jossa olen ufoaluksen kyydissä ja odotan, että minut haetaan täältä pois kotiin”, Korhonen sanoo.

Perinteisesti autististen ihmisten sosiaalisia hankaluuksien korostetaan johtuvan nimenomaan autistien sosiaalisten taitojen puutteista. Autistiyhteisössä tätä näkemystä myös haastetaan.

Tutkija Damian Milton kutsuu ilmiötä myötätuntokuiluksi (double empathy theory). Miltonin teorian mukaan autististen ja neurotyypillisten ihmisten väliset kommunikaatio-ongelmat ovat kaksisuuntaisia: autistit ja neurotyypilliset ihmiset eivät kumpikaan ymmärrä toisiaan.

Kyse on näkökulmasta: onko esimerkiksi autisteille tyypillinen katsekontaktin välttely epäsosiaalista vetäytymistä vai kuuntelemiseen keskittymistä?

”Voi luoja, että on helpompaa puhua toisen autistin kanssa. Silloin ei tarvitse miettiä toisen tunnereaktioita tai esimerkiksi huolehtia, että ajatteleeko hän, että leuhkin, jos vaikka tiedän jostain asiasta paljon”, Korhonen sanoo.

Neurotyypillinen ihminen tuskastuu, jos autisti jauhaa pelkästään erityismielenkiinnon kohteestaan. Autisti taas turhautuu pintapuolisesta kuulumisten vaihtelusta ja kaipaa uppoutumista syvälle yhteen aiheeseen.

Korhoselle ilo toisen iloista on tarttuvaa.

”Joku voi kertoa minulle tunnin luennon haikaloista, ja vaikka minua eivät hait kiinnostaisi, olen iloinen toisen ilosta.”

Ajatus myötätuntokuilusta ei arvota kumpaakaan käytöstä: teorian mukaan kummassakaan osapuolessa ei ole tilanteessa vikaa, vaikka ihmiset kommunikoivat eri tyyleillä. Korhonen kuitenkin korostaa, etteivät kaikki autistit ole samanlaisia.

Yleisesti ottaen hän ajattelee, että autistien kaipaama suora puhe pitäisi kuitenkin myös neurotyypilliset ihmiset paremmassa yhteydessä toistensa kanssa – ja turvassa. Esimerkiksi seksin suhteen selkeä keskustelu haluista ja rajoista olisi tärkeää ihan jokaiselle.

”Toisten vuoksi ei pidä tehdä asioita, joita ei halua. Jos sanon, että nyt olen poikki, eikä kiinnosta tippaakaan, se on ihan ok, eikä siitä kuulu loukkaantua ja mököttää”, Korhonen sanoo.

Monet autistit ovat tottuneet nielemään muilta huonoa kohtelua, koska ovat koko ikänsä kuulleet olevansa vääränlaisia. Korhonen on deittaillut yläasteelta saakka ja päätyi nuorempana huonosta parisuhteesta toiseen, koska ei osannut pitää kiinni rajoistaan.

Nykyisen kumppanin kanssa pariskunnan arki rakentuu kummankin erilaisuuden kunnioittamisen ympärille. Korhosen puolisolla on ADHD ja pariskunnan tarpeet ovat välillä ristiriidassa keskenään. Se ei haittaa, koska asiat puhutaan aina halki.

”Minulle on esimerkiksi hirveän tarkkaa se, missä kohdassa asiat ovat jääkaapissa. Puolisoni jättää ostokset laittamatta kaappiin ja minä järjestelen perästä. Piirteidemme erilaisuutta on hauskaa seurata ja ihmetellä.”

Anna Korhonen sanoo olevansa niin sanotusti korkeasti maskaava autisti eli sellainen, joka on lapsesta saakka opetellut piilottamaan itselleen tyypillistä käytöstä ja mukautumaan ympäristöön. Se on ollut uuvuttavaa, eikä Korhonen ole muutamaan vuoteen pystynyt jaksamaan työelämässä. “Eniten minua kuormittivat työkaverit ja se loputon juoruaminen. Hiekkalaatikkoleikki jatkui, vaikka minä vain halusin tehdä töitä.”