
Atooppiselle iholle markkinoidaan vähän kaikenlaista kosmetiikkaa – asiantuntija kertoo, millainen voide oikeasti auttaa
Probioottivoiteista ja metsäpölyrasvasta luvataan apua atooppisen ihottuman hoitoon. Onko niistä oikeasti hyötyä?
Atooppiseen ihottumaan markkinoidaan avuksi pribiootti-, prebiootti- ja post-bioottivoiteita. Ne lupaavat tukea ihon hyödyllisten bakteerien kasvua ja parantaa ihon suojakerrosta.
Samaan tapaan markkinoidaan mikrobiuutetta sisältäviä voiteita. Mikrobiuute on Suomessa kehitetty raaka-aine, joka vastaa metsästä ja luonnosta löytyvää mikrobistoa.
Onko kosmetiikasta oikeasti apua atooppisen ihon hoidossa?
Hyödyllistä bakteerikantaa tukevia kosmetiikkatuotteita on jonkin verran tutkittu. Esimerkiksi mikrobiuutteen on todettu vahvistavan ihon suojakerrosta ja estävän atooppisen ihon ärsytystä. Tutkimuksen tuotti uutetta valmistava Uute Scientific, ja tutkimus on osa Helsingin ja Tampereen yliopistojen väitöskirjoja.
Kovin kauaskantoisia päätelmiä yksittäisistä tutkimuksista ei voi tehdä, sanoo Allergia- ja astmaliiton ihoasiantuntija Katariina Ijäs.
”Kuitenkin tiedetään, että ihon oma mikrobiomi ei ole atooppisessa ihossa yhtä monimuotoinen kuin terveessä ihossa. Seuraamme mielenkiinnolla tutkimusta siitä, voisiko hyödyllisten mikrobien lisääminen iholle vahvistaa ihon läpäisyestettä.”
”Ideaalitapauksessa kosmetiikkatuotteet voivat ennaltaehkäistä uusia pahenemisvaiheita.”Katariina Ijäs
Juuri ihon heikko suojakerros eli läpäisyeste on yksi tekijä atooppisen ihon oireilun taustalla. Heikko suojakerros päästää lävitseen erilaisia ärsykkeitä ja taudinaiheuttajia, jolloin iho tulehtuu ja ärtyy. Kosteuskin haihtuu sen läpi helposti, jolloin iho kuivuu.
Ijäksen mukaan kosmetiikkatuotteita voi halutessaan kokeilla atooppisen ihon hoitoon silloin, kun iho on hyvässä kunnossa.
”Ideaalitapauksessa kosmetiikkatuotteet voivat ennaltaehkäistä uusia pahenemisvaiheita. Jos kuitenkin iho oireilee tai tulehtuu, ei kosmetiikalla voi korvata lääkkeellistä hoitoa.”
Tulehdusta hoidetaan esimerkiksi kortisonivoiteella. Tätä ei kuitenkaan suositella silmien ympärille, missä atooppinen ihottuma aikuisilla tyypillisesti oireilee. Tämä johtuu siitä, että kortisonivoide ohentaa ihoa ja voi edistää harmaakaihin kehittymistä.
”Silmänympärysiholle parempi vaihtoehto on kalsineuriininestäjä, joka vaatii lääkärin reseptin. Se on hintava lääke, mutta silmien ympärille käytettynä yksi tuubi kestää pitkään.”
Muista! Atooppinen iho ja atooppinen ihottuma ovat eri asioita. Atooppinen iho vaatii kosteutusta, ihottuma usein myös lääkevoiteita.
Juttu on julkaistu Eevassa 2/2025.