Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Uudessa lehdessä

Tanssinopettaja Ansku Bergström on nyt onnellisesti parisuhteessa: ”Minulla on todella rakastettu ja turvallinen olo”

Tanssija Anna-Liisa Bergström on aiemmin mukautunut ihmissuhteissaan muiden toiveisiin ja tarpeisiin. Nyt turvaa arjessa tuo uusi parisuhde, hän kertoo uudessa Kauneus ja Terveys -lehdessä.

12.11.2025 Kauneus ja Terveys

Anna-Liisa ”Ansku” Bergström on oivaltanut viime aikoina itsestään terapiassa paljon. Erityisesti hän on oivaltanut sen, että hänen hyväntahtoinen luonteensa on välillä saanut hänet tinkimään onnellisuudestaan muiden eduksi. Tekemään töitä kellon ympäri ja potemaan samaan aikaan stressiä siitä, ettei läheisille ja harrastuksille jää tarpeeksi aikaa.

”Terapiassa olen oppinut kunnioittamaan rajojani, vetämään ne tarkemmin. Olen ollut siinä aiemmin aika huono, mikä puolestaan johtuu kiltistä luonteestani.”

Ansku on myös ihmissuhteissaan herkästi ajautunut ajattelemaan ensisijaisesti toisten tarpeita ja tunteita.

”Nyt harjoittelen keskittymään enemmän itseeni ja siihen, miltä minusta tuntuu. Kun voin itse hyvin, pystyn ammentamaan sitä myös muille.”

”Olemme tosi onnellisia tällä hetkellä.”

Enemmän aikaa perheen ja rakkaiden kanssa. Tämän tarpeen äärelle Ansku on havahtunut viime aikoina yhä enemmän.

Takana on kiireisiä vuosia, jolloin läheiset ovat jääneet vähemmälle huomiolle runsaan työkuorman vuoksi. Nuorempana urakeskeinen Ansku kuvitteli, että hänen elämänsä rakentuisi ammatillisten saavutusten varaan. Nyt tuo ajattelu on muuttunut tyystin.

”Vaikka rakastan ammattiani, en halua myöhemmin joutua toteamaan, että olen käyttänyt kaiken aikani työntekoon.”

Anskun vanhemmat asuvat Naantalissa, kuten myös hänen toinen isosiskonsa. Yksi siskoksista asuu Jyväskylässä. Jatkossa Ansku pyrkii näkemään perhettään useammin.

Iloa ja kutkutusta Anskun elämään tuo myös uudehko rakkaus, jonka olemassaolosta Ansku kertoi Instagramissa viime kesänä.

”Olemme tosi onnellisia tällä hetkellä. Koen, että minulla on ihana parisuhde. Hän saa minut nauramaan. Minulla on todella rakastettu ja turvallinen olo.”

Luit tiivistelmän jutusta, joka on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11./2025. Haastattelussa Ansku kertoo, millä tavoin hän on muuttanut elämäänsä, jotta hän voisi paremmin. Hän myös kertoo, miten hän ammattitanssijana pitää huolta kehostaan, ja millainen on hänen uusi parisuhteensa.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt