
Mistä minä tykkään
”Olen nuoresta asti ollut kiinnostunut seksuaalisuudesta. Yritin jo teininä etsiä asioita, joista tykkään, mutta minulla oli siinä vaikeuksia. Koetin kosketella itseäni, mutten tiennyt miten tai mistä, enkä siksi saanut orgasmia. Seksistä puhuminen tuntui vaikealta. Etenkään masturboimisesta ei puhuttu. Mieleeni on jäänyt lähinnä puhe ehkäisystä.
Minulla on myös ollut pienestä pitäen paljon epävarmuuksia kehostani. Minua kiusattiin alakoulussa painostani ja minut nimettiin luokan läskeimmäksi tytöksi.
Teini-iässä sairastuin anoreksiaan. Oli karua huomata, miten paljon sain yhtäkkiä huomiota, kun olin laiha.
Olin kiltti ja miellyttämisenhaluinen. Muut saivat kohdella minua mielensä mukaan. Eräs kumppanini esimerkiksi kyseenalaisti, miksi haluan käyttää tiukkoja vaatteita. Hän sanoi, että haen niillä vain huomiota. Aloin miettiä, onko pukeutumistyylini huono ja pitäisikö minun muuttaa sitä.
”Miellyttämisenhaluni heijastui pitkään seksiin. Jos seksikumppanini kysyi, mistä tykkään, menin lukkoon”
Noora Tuuri
Miellyttämisenhaluni heijastui pitkään seksiin. Jos seksikumppanini kysyi, mistä tykkään, menin lukkoon. Toisen nautinto oli aina etusijalla. On surullista, jos seksi tuntuu asialta, joka vain pitää hoitaa pois alta.
Pari vuotta sitten sain ensimmäisen klitorisorgasmini. Seksikumppani kysyi minulta, mistä tykkään, enkä ensin taas osannut vastata. Olin kuitenkin valmis tutkimaan asiaa paremmin ja aloin kosketella itseäni.
Aluksi tuntui hassulta kosketella itseäni niin pitkään. Jossain vaiheessa se alkoi tuntua hyvältä. Se vaati kumppanin rohkaisua: sitä, että hän kysyi, mistä tykkään, ja että hän antoi minulle aikaa tutkia sitä.
Klitorisorgasmin jälkeen puhuin ensimmäistä kertaa masturboinnista ystävilleni. Sanoin, että halleluja, olen tehnyt tällaisen löydön! Aloimme jutella aiheesta avoimemmin. Ystävieni suosituksesta hankin viime vuonna ensimmäisen vibraattorini.
Mikä tuntuu minusta hyvältä
Musiikin tekeminen on minulle terapiaa. Vuonna 2021 julkaistu Minä-biisini syntyi, kun tajusin, että elän itseäni varten. Vain sillä on väliä, mitä minä ajattelen valinnoistani. Saan esimerkiksi pukeutua juuri niin kuin haluan. Minun ei tarvitse välittää siitä, jos joku vaikka sanoo, että näytän halvalta.
Olen tutkinut laajemminkin sitä, mikä tuntuu minusta hyvältä. Olen löytänyt masturboimisen ilon. Se on saanut minut tajuamaan, miten tärkeää itseensä tutustuminen on. Masturbointi tarkoittaa minulle sitä, että minulla on lupa nauttia itsestäni ja kehostani.
Itsetyydytys on minulle tärkeä rentoutumiskeino. Saan siitä hyvää oloa ja itsevarmuutta. Jos esimerkiksi tuntuu, etten saa luovassa työssä mitään aikaiseksi, masturbointi auttaa puhdistamaan päätäni.
Kärsin välillä ahdistuksesta, ja ajatukseni lähtevät helposti laukkaamaan. Masturbointi on harvoja hetkiä, kun keskityn vain siihen, miltä kehossa tuntuu. Se auttaa minua pysähtymään hetkeen usein tehokkaammin kuin mikään muu.
Kehosuhteeni on muuttunut. Itsetyydytys saa minut ajattelemaan, että tämä on minun hyvä kehoni, joka tuottaa minulle ihanaa oloa. Ajattelen nyt, että kehoni ansaitsee hyvää.
Masturbointi on vaikuttanut myös muuhun seksiin myönteisesti. Osaan nyt kertoa toiselle, mistä tykkään. On tuntunut tosi hyvältä uskaltaa esimerkiksi sanoa, millaisesta liikkeestä pidän. Olen uudella tavalla tasavertainen.
Ajattelen, että masturbointia pitää juhlistaa. Siksi halusin tehdä siitä biisin. Loopil-biisini syntyi päivänä, kun minulla oli itsestäni hyvä olo ja tuntui, että pystyn mihin vain. Kun kertosäe pulpahti ulos, ajattelin, että herranjumala, en voi sanoa näin. En voi laittaa siihen pillu-sanaa! Jos poskiani punoittaa kirjoittaessa, olen sellaisen asian äärellä, josta pitää puhua.
Itkin, kun kirjoitin biisiä. Oli vapauttavaa tuntea, että pystyin sanomaan niin ihania asioita itsestäni.
Mahdollisimman avoimin mielin
Seksistä puhuminen on minulle vielä uutta. Opettelen pikkuhiljaa olemaan avoimempi. Suhteeni kehooni on parantunut, mutta minulla on vielä töitä tehtävänä esimerkiksi sen parissa, että pystyisin olemaan toisen ihmisen kanssa täysin vapautuneesti.
Taustani ulkonäköpaineiden ja anoreksian kanssa vaikuttaa yhä paljon. On vaikea päästä eroon esimerkiksi sen ajattelusta, miltä näytän missäkin asennossa.
Toivon, että jonain päivänä minun ei tarvitse seksin aikana nolostua mistään. Haluaisin pystyä olemaan mahdollisimman avoimin mielin, jos kokeilemme kumppanin kanssa jotain uutta.
Yksin masturboidessa ihanaa on se, että pystyn niin vahvasti keskittymään hetkeen. Haaveilen siitä, että pystyn vielä joskus samaan myös toisen ihmisen kanssa.”